Joskus lapsena olisin voinut itkeäkkin kuoleman johdosta mutta sitten kun olin eräässä sairaalassa töissä ja jouduin työkseni käsittelemään kuolleita, niin sen jälkeen en osaa itkeä kuolleelle.
Mitä tuommoinen surujen valittelu auttaa? Ketä siinä pitäisisi ajatella? kuollutta, omaisia vai itseään.
Anteeksi vain mutta minä olen tullut immuuniksi kuolemalle.
Haluaisin kysyä, itketkö omaistesi koulemaa? Miksi minä sitä itkisin koska se ei siitä itkemisestä muuksi muutu.
Olenko huono ihminen jos olen kuolleita kohtaan tunteeton?
Mitä tuommoinen surujen valittelu auttaa? Ketä siinä pitäisisi ajatella? kuollutta, omaisia vai itseään.
Anteeksi vain mutta minä olen tullut immuuniksi kuolemalle.
Haluaisin kysyä, itketkö omaistesi koulemaa? Miksi minä sitä itkisin koska se ei siitä itkemisestä muuksi muutu.
Olenko huono ihminen jos olen kuolleita kohtaan tunteeton?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sitähän sitä itkee, kun hyvä ystävä, rakastettu, isä, äitä, poika, tyttö, vaimo, aviomies.....
Ei enää liiku, eikä ole läsnä enää samalla tavalla.
"Olenko huono ihminen jos olen kuolleita kohtaan tunteeton?"
- Et ole.
Koska (jos) olet eläviä kohtaan tunteellinen.
Mutta,tänään sain halata erästä vanhaa koulukaveriani.
Uskomatonta!
Onko ihminen todella niin,haavoittumainen?
Ei,todellakin ,olet halunnut keskustella vanhuudesta jo kauenmin? ( Bob Dylan ja minä)
itku on asian käsittelyä. Taidat olla aika sulkeutunut?
Sellaiselle alalle, jossa näkee kaikenlaista kamalaa, ei oikein sovi jos ei pysty itkemään, tai tuntemaan surua ja myötätuntoa.
Esim palomiesten ja poliisien on syytä tuntea myötätuntoa, itkeä, tai muuten käsitellä surua. Asioita ei tietenkään voi jäädä vatvomaan, mutta surea kuuluu.
Ei kuolemalle immuuniksi tule, vain paatuneimmat ihmiset ovat kuin ei mitään, vaikka mitä hirveyksiä tapahtuu.
Luulen että olet jotenkin tukahduttanut tunteesi?
..kun kuulin Rovajärvellä tapahtuneesta. Pelkäsin kuollakseni oman poikaystäväni puolesta, joka myöskin on/oli sotaharjoituksissa. Onneksi hän soitti pian olevansa kunnossa! Kun kuulin kuolemantapauksesta, itkin.
Kyllähän minä ymmärrän sinun ajatuksiasi mutta kuitenkin jos joutuu työssään käsittelemään useita satoja kuolleita niin muutkin kuolleet menee samalla tavalla.
Ajatellaampa tänään. Tuo työni sairaalassa ja vaikka asekeräily harrastuksena järkyttää monia ihmisiä. Vaikka haluaisinkin noista puhua niin monet yleensä suuttuvat. Naiset yleensäkkin lähtevät pois ja miehet alkavat huutamaan koska eivät ymmärrä mistä on kysymys.
Minä ymmärrän kuitenkin että jos henkilöllä ei ole ollut aseita koskaan, hän järkyttyy ja pitää niitä kuoleman välikappaleina. Samoin kuolleitten käsittely järkyttää monia. Moni ajattelee että minä olen hullu. Suomessa kuolee vuosittain kuitenkin n.50000 ihmistä. Kuka ne sitten hoitaa hautaan jos ei ihmiset? Tuollakin sairaalassa kuoli ja kuolee edelleenkin n.900 potilasta vuosittain.
Minulle ne on tuon sairaalatyön jälkeen vain materiaalia jotka hoidetaan kunnialla hautaan. Ei tule itkua. Toisaalta saattaisi olla kuitenkin toinen asia jos lapsia kuolisi paljon. Sanon suoraan että minulla kiehahtaisi viha noitten turhien kuolemien suhteen. Miksi nuori elämä on liian aikaisin katkennut.
ei ole hyväksi kellekkään ei sulle itsellesikään. Jokainen meistä joskus joutuu oikeasti tosipaikkaan. Silloin ei pullistelu auta kuoleman immuunisuudesta. Silloin tiedät olevasi tosipaikassa kun tunteet ja suru oikeasti jyräävät ylitse etkä itse voi mitään muuta kuin korkeintaan todeta tässä olen enkä muuta voi. Jos tätä tekstiä ei joku lukija ymm'ärrä niin sei haittaa joskus tulee aika että ymmärtää tätä on turha pohtia tai heittää kommenttia loppujen lopuksi se on tyhjänpäiväistä