Tässä alkaa olla pikkuhiljaa 30000 takana hdi 407:lla ja ajatteli kertoa omat kokemukset. Kertaakaan en ole tien päälle jäänyt ja sen puoleen kaikki on kunnossa. Tilantarpeet otimme huomioon jo ostaessa ja meille tilat ovat riittäneet mainiosti (SEDAN). Kesäkelillä auto on ollut kuin unelma ajaa. En keksi sitään valittamista. Itseasiassa se on ollut paras milla itse olen ajanut. Talvirenkailla ohjaus on varsinkin tuulisella kelillä hieman hakeva, mutta saman olen huomannu muillakin vastaavilla nastarenlailla varustetuilla saman kokoluokan autoilla. Haluaisin eritoten kehua automaattiilmastointia, jota olen kesällä pitänyt 20 asteessa ja talvella 21 asteessa. Lämppiäminen on ollut tasaisaista ja miellyttävää. Hyvin menee.
407 kokemukset
7
2272
Vastaukset
- AvensisEX
Parin vuoden kokemukset 406HDI:stä riittivät hyvin päätöksen tekoon.
Jostain syystä en nykyään osaa ottaa noita Toyotan tuotteita vakavasti. Kenties 2001 mallinen Avensis, jonka tekniikka murheiden kanssa taisteltiin Itäkeskuksessa puoli vuotta jätti takaraivooni jälkensä. - ranskalaisista
Onneksi olkoon ,kuten itse totesit se on suurenmoinen saavutus ranskalaiselta,kun on perille päässy.Mutta älähän nuolaise ennenkuin tipahtaa,talvikin tulossa.Minulla kun sitävastoin on TOYOTA niin eipä ole ikinä mielessä edes käynnyt epäily etteenkö perille pääse. On meinaan niin idiotti varma peli.
Takana vikavapaita TOYOTA kilometrejä n.1.5miljoonaa.- avensis 01
avensis 1.8vvti tielle jättänyt 4 kertaa. korjaamon mukaan autossa ei ollut mitään vikaa kun lähti muutaman tunnin päästä aina käymään eikä vikamuistiin jäänyt mitään tietoa. Lisäksi koneremontti kun 47tkm. Nyt 132tkm ajettu ja öljynkulutus noin 1litra/2500km... takuuta ei jäljellä niinpä auto vaihtoon. lisäksi penkinlämmitin poltti penkkiin reijän kun 3000tkm ajettu.
- Piitu
Minulla on kohta kuukauden päivät ollut SW alla. Kokemuksia tähän mennessä: automaattiset lasinpyyhkimet oiva varuste, ilmanvaihto hyvä, mukavat, sähkösäätöiset penkit. Mutta: istuinlämmittimen kytkin aivan järjettömästi sijoitettu eikä tiedä, onko se päällä vai ei, kun ei istuessa näe koko kytkintä. Ulkolämpötilan valo vilkkuu koko ajan, kun varoittavat liukkaasta, uskoisin vähemmälläkin. Tasanopeussäädin suorastaan vaarallinen, kun vahingossa vipua tökkäisemällä hakee muistista aikaisemman nopeuden. Tavaratilan verho (kova) erittäin hankalakäyttöinen. Muuten kelpo alusta, mutta terävissä pompuissa, esim. raitiovaunukiskoja ylitettäessä jousitus ei pysy mukana, vaan täristää ja paukkuu. Aikaisemmalla Passatilla ei vastaavassa tilanteessa mitään ongelmaa. Sanoisin, että Pösö on ylellinen ja menevän näköinen, mutta silti vaihtaisin takaisin Passattiin milloin tahansa. Ei vaan työnantajan merkkipolitiikan mukaan ole mahdollista.
- 607
itsellä ainakin löytyy siitä viiksestä off asento niin ei haittaa vaikka sitä vahingossa tökkisikin.
- Piitu
607 kirjoitti:
itsellä ainakin löytyy siitä viiksestä off asento niin ei haittaa vaikka sitä vahingossa tökkisikin.
Niinpä löytyy minultakin, mutta kukapa laittaa aina säätimen off-asentoon, kun tulee maantieltä kaupunkiin. Sinne jos on jäänyt moottoritienopeus 120km/h muistiin, tulee aika kiire, jos kaupungissa vahingossa sattuu tökkäisemään nopeuden muistista käyttöön. Turvallisempi logiikka olisi se, jos viiksen päästä painamalla asetettaisiin nopeus ja sen saisi muistista esiin vetämällä niistä nappuloista, joista nopeus nyt asetetaan. Silloin ei tulisi ainakaan vahingossa otettua nopeutta muistista.
- tasaista nopeutta
Piitu kirjoitti:
Niinpä löytyy minultakin, mutta kukapa laittaa aina säätimen off-asentoon, kun tulee maantieltä kaupunkiin. Sinne jos on jäänyt moottoritienopeus 120km/h muistiin, tulee aika kiire, jos kaupungissa vahingossa sattuu tökkäisemään nopeuden muistista käyttöön. Turvallisempi logiikka olisi se, jos viiksen päästä painamalla asetettaisiin nopeus ja sen saisi muistista esiin vetämällä niistä nappuloista, joista nopeus nyt asetetaan. Silloin ei tulisi ainakaan vahingossa otettua nopeutta muistista.
Kohta vuosi ja 30000km takana.
Ensikerran kun asettelin tasasäätöä oli kokemus hiuksia nostattava, koska pösön logiikka on se että konehuoneesta tilataan jokin nopeus mikä asetetaan viiksestä ja mittaritaulussa on lukema säädetystä nopeudesta - tästä johtuen lähdin erkanemaan kehä kolmoselta kohti Hämeenlinnaa jatkuvasti kiihtyen olin katsos huomaamattani asettanut 150km/h säätäjään :-).
Ensivirheestäni oppineena ja nyt sitä jatkuvasti maantiellä käyttäneenä en luopuisi tai vaihtaisi sitä perinteiseen tasasäätäjään - tämä on huomattavasti perempi! Kun ajan tasasäätimellä voin aina valita eri vaihtoehtoja miten vaivattomasti sopeutan nopeuteni muuhun liikenteeseen. Viiksen päästä painamalla saan säätäjän pois ja uudelleen painamalla takaisin alkuperäiseen nopeuteen, tai lisäysnappulaa hipaisemalla asettuu senhetkinen nopeus mitä on taas helppo korjailla lisäys/vähennysnappuloilla. Lisäksi olen tottunut asettamaan/tilaamaan jo valmiiksi moottoritielle mennessäni sopivan nopeuden ja napinpainalluksella pösö hakee vauhdin sutjakkaasti/siististi.
Lisäksi tässä pösössä on myös maksimi vauhdin limitteri mikä sekin on tosi oiva apulainen varsinkin kun on näitä pieniä katunopeuksia niin herkästi voi nopeus karata sakkorajojen yli - siinä myös opeteltavaa jos sen unohtaa päälle niin ei oikein kiihdytys onnistu motarille mennessä ;-).
Uskon että olet toista mieltä pösön avustavista laitteista kunhan olet vielä vähän enemmän ajellut kuin tuon kuukauden.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455170Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241653Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151559Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501456- 141225
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4113081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171047No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol221020Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771008Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60837