eu:sta valehdeltiin

Näkee jo siitä kun kansan edustajien piti saada korotus palkkaan, koska olivat jäljessämuiden maiden kansanedustajien tuloista. Korjaus tuli heti.Meitä täällä omassa maassa poljetaan, millä oikeudella.
3155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tässä juuri on kansanäänestyksen heikkous. Poliitikkojen on houkuteltava kansa äänestämään oikeaa (parempaa) vaihtoehtoa melkein keinolla millä hyvänsä. Kansalaisten mielipidettä on turha kysyä sellaisissa laajoissa asioissa, joista heillä ole tarpeeksi resursseja ottaa selvää.

Äänestä

Valtakunnassamme on eduskuntavaalit kerran neljässä vuodessa, presidentinvaalit kerran kuudessa vuodessa, kunnallisvaalit kerran neljässä vuodessa jne. Kaikki yhteiskuntamme luottamushenkilöt toimivat meidän äänestäjien valtuuttamina. Luottamushenkilömme tietävät meidän olevan varsin sokeata vaalikarjaa; siksi meitä monesti kutsutaankin. Totuus on muuten taruakin ihmeellisempi.
Jos otamme meneillään olevat presidentinvaalit meillä on seitsemän erittäin hienoa presidenttiehdokasta: Tarja Halonen, Matti Vanhanen, Sauli Niinistö, Henrik Lax, Bjarne Kallis, Heidi Hautala ja Timo Soini. Tullee mahdollisesti ainakin vielä yksi ehdokas lisää ? Jos niikseen tulee jokainen luetelluista valtakirjan saatuaan pystyy luotsaamaan valtakuntaamme seuraavana presidenttinä lähinnä seuraavan kuusivuotiskauden. Ei Ole epäilystäkään etteikö näin olisi - mutta !?!
Jos olet huomannut kuusi ensimmäistä ehdokasta on lähes täysin samoin ajattelevia. Tarja Halonenkin erottuu tuosta kuuden joukosta vain sukupuolensa puolesta. Varsin vahvasti he kaikki ovat kallellaan Brysselin suuntaan; lukuunottamatta nyt pieniä vivahde-eroja. Noin puolet äänestäjistä; varsinkin pääomapiirit, korkeapalkkaiset ja akateemisesti koulutetut ajattelevat kuuden ensinmainitun tavalla.
Sitä vastoin joukosta erottuu ainoastaan ehdokas Timo Soini. Hän uskaltaa olla ja on EU-kriittinen ja isänmaallinen; vaikkakin isänmaallisuus nykyisin on kaiken globaalin rinnalla suorastaan rikollista muulloin kuin itsenäisyyspäivänä jolloin eliitti sonnustautuu linnaan itsenäisyyspäivän juhlatilaisuuteen.
Vastaavasti noin puolet äänestäjistä ajattelee Soinin tavalla. Jos toimimme omantuntomme mukaan, äänestämme lähinnä samoin ajattelevaa presidenttiehdokasta ja toimimme itsenäisesti kuin päätöksentekijämmekin niin Soinin äänikertymä tulevissa presidentinvaaleissa on noin 50%. Jos näin käy, niin uskon ja luulen, että äänestyskäyttäytymisestämme ei keskustella ainoastaan Suomessa ja Euroopassa vaan globaalisti ympäri maapalloa - johan alkoi homma hoitumaan. Äänesi on kuultu ja se vaikuttaa !
Kuten huomaat - se on meistä itsestä kiinni.
Näin erotut myös vaalikarjasta ja arvosi kohoaa kuin uudenvuoden raketti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


en uskonut alussakaan kirjoitti:

Näkee jo siitä kun kansan edustajien piti saada korotus palkkaan, koska olivat jäljessämuiden maiden kansanedustajien tuloista. Korjaus tuli heti.Meitä täällä omassa maassa poljetaan, millä oikeudella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu