Oletteko koskaan tuleet ajatelleeksi, miten huono ja edustuskelvoton presidentti meillä on? Taitaa Halosen ainoa ulkopoliittinen saavutus olla Bushin kravaatin oikominen. Halosen ollessa puikoissa Suomi liukuu kokoajan kauemmaksi ja kauemmaksi asioiden päättämispaikoilta ja ytimistä. Toinen Halosen 6-vuotiskausi vie suomen totaalisesti sivuraiteille muista länsimaista.
Ja kuinka nykyaikaisesti ajatteleva ihminen voi ylipäättään äänestää 70-luvun vasemmistoradikaalia? Hän oli ensimmäisten joukossa tunnustamassa mm. DDR:ää. Halusi tehdä Suomesta sosialistisen, Taistolaistausta kun on. Näistä ei varmaan nykyihminen tiedä yhtään mitään.
Ja mikä munaus olikaan, kun Halosen piti mennä sotaveteraanien juhlaan kunniavieraaksi, hän menikin jonkun kommunistin syntymäpäiville Kuubaan. Miettikää tarkoin ketä äänestätte. Vai onko niin, että me suomalaiset emme ole vielä valmiita muiden kansakuntien joukkoon tasavertaisena, vaan meidän pitää vetää perässämme yya-ajan poliitikot hautaan asti?

Vastaukset 1
Vanhimmat
"hän menikin jonkun kommunistin syntymäpäiville Kuubaan."
Tarja Halonen oli ollut viikon presidenttinä, kun sai päähänsä lähteä Chiileen. Ei halunnut aatteensa vastaisesti kunnioittaa Talvisodan päättymisen 60-vuotisjuhlallisuuksia.
Kommunistisen historiankirjoituksen mukaan ei Talvisotaa ole edes koskaan käyty.
Miksi äänestit ja vielä ehkä nytkin aiot äänestää Halosta? Tule järkiisi!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000103&posting=22000000011506596