Onko perinteellisestä poliitikosta uudenajan presidentiksi?
Suomi saa todennäköisesti presidenttikisaan tutun poliittisen ehdokastaistelun ilman todellista sisältöä. Ehdokkaiden joukkoon saattaa tulla yksi ei-poliitikko, jolla voisi oikeasti olla jotain aivan uutta politisoituneen varovaissanahelinän ja päämäärättömyyden sijasta. Presidenttikisaan näyttäisi kansalaiskorteilla osallistuvan Helsingin kauppakorkeakoulun professori, joka haluaa Karjalan takaisin. Nyt kansalaisilla voi tulla mahdollisuus äänestää lopullisesti joko alku- tai loppupiste kestoaihekeskustelulle. Mahdollinen ehdokas Arto Lahti ei ole tuttu suurelle kansalle, kuten ovat miltei kaikki muut, siis poliittiset ehdokkaat.
Arto Lahdella ei ole mahdollisuutta tulla presidentiksi, mutta hän voi olla esialku uudelle ajattelumaailmalle, jossa kansalaisasioita hoidetaan ja käsitellään enemmän ilman nykymallista puoluepoliittista esivalmistelua. Takavuosina jo edesmenneen Kalevi Sorsan piti päästä presidenttiehdokkaaksi, mutta perinteellisesti Suomen suurin puolue valitsi radikaalisti ei-poliitikko Martti Ahtisaaren ehdokkaakseen tunnetuin seurauksin.
Markkinoinnista ja yrittäjyydestä ymmärtävä Arto Lahti voisi ennakkoluulottomuudellaan ja puolueriippumattomuudellaan olla aloiterikas työllisyyden puolestapuhuja. Lahdella voisi olla myös kykyä arvioida oikeasti Karjalan palautukseen liittyviä talouden ja kansalaisidentiteetin seuraumuksia niin hyvässä kuin pahassa. Yrittäjyyden opettajana hän saattaisi kyetä neuvottelemaan Venäjän presidentti Putinin kanssa aivan uudella ei-politikoivalla tavalla. Arto Lahti, halutessaan Karjalaa takaisin, ei varmaan istuttaisi Suomea myöskään Natoon. Lahti markkinoinnin ammattiopettajana ymmärtää myös kaukoidän jättiläisen Kiinan antaman mahdollisuuden Suomelle yhdessä Venäjän kanssa.
Professori Lahti markkinoinnin ja yrittäjyyden apostolina voisi ymmärtää myöskin työllisyyden merkityksen kansantaloudellemme. Uskotaan hänen tietävän työttömyyden syrjäytymiseen, osallistumattomuuteen, eriarvoistumiseen ja henkisen pahanolon ahdinkoon putoamisen ongelmat. Saattaisi ajatella, että Lahti julistaisi työllisyyden hoidon mielipidejohtajana kansakunnan ykkösasiaksi.
Arto Lahti olisi täysin uusi tuulahdus kaupan alalta. Tunnetusti kaupankäynti luo toimeliaisuutta ja toimeliaisuus työtä ja yrittämisen energiaa. Yrittäminen taas luo ymmärrettävästi yhteenkuuluvuutta ja päämäärähakuisuutta. Toivottavasti Arto Lahti ymmärtää loputtoman kasvun olevan mahdoton rajallisella maapallollamme. Arto Lahdella ei ole onnekseen mitään politiikan rasitteita harteillaan; hän voisi ehdokkaaksi päästyään olla mielenkiintoinen keskustelukumppani poliittisten ehdokkaiden joukkossa. Kansalaisvalintamahdollisuksien parantamiseksi olisi toivottavaa, että kerätyt kortit täyttävät ehdot ja että niitä olisi riittävästi.
Visiona voisi nähdä professori Lahden valiintuvan laajennetun Karjala-läänin maaherraksi vapaatalousvyöhykkeen ylläpitäjänä sekä Venäjän ja Kiinan kaupan erikoistukijana, yrittäjyyden ollessa Suomen uusimman läänin toiminnallisena keskipisteenä. Mikäli Lahti pääsee ehdokkaaksi, avaa hän tällä vuosituhannella uuden aikakauden alun, jossa kansalaisasioita voitaisiin hoitaa myös suoraan ilman puoluepolitiikan kiemuroita uusilla kommunikoinnin ja vaikuttamisen välineillä. Suoralle kansalaisvaikuttamiselle on nyt etsikkoaika, ja kaikki äänet yrittäjyyden professorille ovat ääniä uskolle uuteen yrittämisen tulevaisuuteen.
Hyvää Itsenäisyyspäivää koko Suomelle!
Ilkka Luoma
Onko perinteellisestä poliitikosta uudenajan presidentiksi?
1
75
Vastaukset
- ajattelua
Aivan oikein. Kirjoituksesi on todella ansiokas, vaikkakin vielä edellä aikaansa. Pahoin pelkään, että politisoituneen järjestelmämme ja tuulipukukansan ajatusmaailmaa ei kovin nopeasti puhdisteta vanhasta painolastista.
Itse näen Arto Lahdessa myös aivan uudenlaisen tavan ajatella. Ihan lyhyesti: Lahden kaltainen presidentti olisi eräänlainen Suomen markkinointi- ja talouspäällikkö. Hän ymmärtää kansantalouden ja valtiontalouden lainalaisuudet ihan eri tavalla kuin kouluttamaton ja vain rajalliseen ajatteluun pystyvä puoluepoliitikko. Joka vielä yleensä on ideologisesti sidosryhmiensä vanki.
Presidentin ollessa "markkinointipäällikkö, talouspäällikkö ja controlleri", perinteiset hyvinvoinnin tasaamiset ja lainsäätämiset sun muut hoitaisi eduskunta ja hallitus kuten ennnenkin. Presidentti olisi tuulten haistelija, tiennäyttäjä, totuuksien puhuja, ja ennen kaikkea talousmies.
Loppujen lopuksi se vain on niin, että kun talouselämällä menee hyvin, menee myös kansalaisilla hyvin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330728Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764141Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972714Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321879Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901654- 861584
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751561Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591488Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721238