Kylläpä siitä keskustellaan pitäisikö Pertun laittaa hyväntekeväisyyteen voittorahojaan.
Ei pitäisi!
Kyllä ihmiset voivat laittaa omistaan sen mitä laittavat mutta tästä on nostettu nyt aivan liian iso juttu, että olisi "luvannut" laittaa.
Ihan sama! Perttu ei ole mitään yhteistä omaisuutta jonka käytöksestä pidetään jotain huutoäänestystä. Enää ette voi lähettää tekstaria mikä on Pertun viikkotehtävä. Tehköön Perttu mitä tykkää kun nyt kerran meni voittamaan.
MUTTA:
Lahjoittaahan se siitä lähes puolet "hyväntekeväisyyteen" eli verottajalle meidän kaikkien hyväksi.
Nyt voinemme kenties vaieta asiasta.
Perttu laittaa noin puolet hyväntekeväisyyteen.
12
1343
Vastaukset 12
- Juliaana
Köyhän pojan ei tarvitse, eri asia olisi, jos oli rikkaasta perheestä ja itsellä olisi rahakas ammatti.
Antaa Pertun ostaa se asunto ihan rauhassa. Riittää juuri ja juuri käsirahaksi. - kouhotusta
Perttu on oikeutetusti saanut palkkionsa. Jos pojat heittivätkin huulta hyväntekeväisyyteen lahjoittamista, vain kateelliset ja tyhmät kätisevät asiasta.
Sanoinkin eilen, että Parttu tuo verorahoina nätin summan Vihdin kunnallekkin, puhumattakaan valtiosta, joka raapaisee raa'alla kädellä veroa.
Tässä maassa on henkilöitä, joille 50 t€ on taskuraha. Hyvin heikosti hekin hyväntekeväisyyteen rahojaan laittavat.
Kansa on puhunut ja pulinat pois!- littlewitch89
Rahan antaminen verokarhulle käy hyväntekeväisyydestä. Perttu on rahat ansainnu saa käyttää ne myös ihan miten haluu.
- tilannekatsaus
Salonoja lahjoitti millin(euroja)tsunamin uhreille...ottais muut rikkaat mallia tästä kaverista!
- Keijo Q
jeps ei se niitä laita se vaan sano ihan vitsillä niinku tiedätte että perttu on huumori tyyppiä eiköhän perttu saa käyttää rahansa mihi vaa et olkaa muut ihmiset hiljaa asiasta ku ei teille kuulu...samaa mieltä kanssasi..
- alkuperä?
"Perttu laittaa noin puolet hyväntekeväisyyteen."
Mielenkiinnolla otan vastaan lähteen tiedon alkuperästä. - yhtään mitään
Jos Perttu laittaa noin puolet voittorahoista hyväntekeväisyyteen niin eihän miehelle jää itselle mitään.
Seuraava keskustelu listassa alaspäin paljastaa että Perttu joutuu maksamaan veroa palkintorahoista vähintään sen 50%. - ja nyt
kun Pertulla on rahaa, täytyyks sen edelleen pitää kiinni 5 euron taksasta tekstiviesteissä elämänkumppania etsiesssään?
Ja ketään ei saa halata, vaikka keittäis kuinka hyvät perunat:)
Ja...- .......
Ilta-Sanomat....Perttu aikoo edelleen antaa hyväntekeväisyyteen...Punainen Risti..kun joulukin on näin lähellä...Ja ketä se kalvaa sanon että ajattelemisen aihetta meille kaikille..
- Dikkari
Ole Pertun oma asia mihin hän rahat laittaa hän voitti kisan ja miettii kolmen kuukauden palkaana verojen jälkeen mitä tekee. Että kait te äänestäjät vaan nyt sorru kateuteen antakaa pojan nauttia?
Ei jaksa nyt alkaa etsimään...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen341714- 791321
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841261Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m131136Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291065- 74969
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.92947Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147781Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52732Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86707Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää55653Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13639- 146634
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä26628- 42617
- 28608
- 50599
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91597Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94586- 46563