Irti EU:sta! Minne on kadonnut itsenäisyyttä puolustava isänmaallinen suomalainen kansa?
Irti EU:sta!
2
110
Vastaukset
- EU on hyvä asia
Ajattele miten paljon enemmän Suomi olisi sossujen kiristysotteessa ilman EUta. Lainakorot notkuisivat jossakin 10-20%:n välillä ja heiluisivat miten sattuu. Kuka uskaltaisi edes lainaa ottaa.
Kaikenlainen EUn myötä Suomeen tullut sivistys puuttuisi kokonaan. Hirvittäviä ylihinnoiteltuja suomalaisia vaatteita myytäisiin.
EU on ollut siunaus ja EU on koko ajan menossa parempaan päin, etenkin kun sossu-schröderistä päästiin.- EU:sta
10 syytä irtautua EU:sta:
1. Suomen valtiollisen itsenäisyyden palauttaminen. Valtio on silloin itsenäinen kun se ei ole minkään muun valtion alainen. EU:n perustuslailla Unionista tulee liittovaltio ja Suomesta sen osavaltio.
2. Suomen kansan palauttaminen ylimmän vallan haltijaksi. EU-Suomessa ylin valta on EU:n elimillä eikä Suomen kansalla. Eduskunnalla ei ole ollut oikeutta luovuttaa kansalle kuuluvaa valtiovaltaa kenellekään - ei myöskään EU:lle. Nyt Suomen valtiojohto aikoo uusia laittomuuden hyväksymällä EU:n perustuslain.
3. Aidon demokratian palauttaminen. Demokratiassa eli kansanvallassa kansalaiset voivat päättää tulevaisuudestaan ja valita lainsäätäjät. EU-Suomen laeista säädetään valtaosa Brysselissä ja ne ovat Suomen omien lakien yläpuolella. EU ei ole demokratia vaan harvainvalta, jota ohjaavat suuryritysten ja suurten jäsenmaiden edut.
4. Sotien ja sotilasliittojen ulkopuolella pysyminen. EU kokoaa taistelujoukkoja. Ne eivät ole puolustusvoimat vaan hyökkäysjoukot. EU-Suomi on mukana Unionin tulevissa sodissa ja myös sen ristiriidoissa muiden suurvaltojen kanssa. Puolueettomuuspolitiikka olisi paras turva Suomelle, sillä tosipaikan tullen suomalaiset joutuvat kuitenkin vastaamaan itse itsestään.
5. Oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan pyrkiminen. EU:ssa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Toisinkin voisi olla. Oikeudenmukaisempi yhteiskuntakehitys on mahdollinen, mutta ei EU:ssa. Kasvavat EU:n nettojäsenmaksut vievät niitä miljardeja, joilla voitaisiin parantaa peruspalveluita Suomessa.
6. Siirtyminen kiihkokapitalismista kohti tervettä markkinataloutta. Pääomien, yritysten ja työpaikkojen rajoittamaton siirtely lisää työttömyyttä ja eriarvoisuutta. Keinottelua on hillittävä ja markkinoiden on palveltava kansalaisia eikä päinvastoin.
7. Oman talous- ja työllisyyspolitiikan palauttaminen. Osana eurotaloutta Suomi imetään kuiviin pääomista kun ulkomaiseen omistukseen siirtyneiden yritysten voitot viedään pois maasta. Samalla putoaa pohja hyvinvointipalveluilta. Kestävälle pohjalle voimme rakentaa taloutta ja tulevaisuutta kun meillä on oma talouspolitiikka ja oma raha.
8. Oman ruuantuotannon turvaaminen. Puhdas kotimainen ruoka on perusihmisoikeus. Oma maataloustuotanto voidaan turvata vain itsenäisessä Suomessa.
9. Kansainvälinen yhteistyö. Vain sellainen voi tehdä aitoa yhteistyötä, joka hallitsee itseään. EU-Suomi on sidottu EU:n politiikkaan, joka riistää köyhimpiä maita ja hyödyttää harvoja. Itsenäinen Suomi voisi olla edelläkävijä YK:ssa ympäristöasioissa ja rauhan rakentamisessa.
EU on kansainvälisessäkin politiikassa ongelma - ei ratkaisu.
10. Tulevien sukupolvien takia. Emme saa pettää tulevia suomalaisia sukupolvia ja sitoa heitä EU:n liittovaltiokehitykseen. EU-jäsenyys ei ole tuonut Suomelle mitään sellaista hyvää, jota emme olisi saaneet EU:n ulkopuolella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1057361
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h985243Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163506Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p253441Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352534Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191856Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961511Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3421472Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311356Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?541314