Olen ajatelut hankkia kyseisen elokuvan DVD:nä ja haluaisin kuulla mielipiteitä elokuvasta.
Ocean eleven
Minä vaan
7402
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
hankkimisen arvonen... :D Tossa pöydällä se mulla on, pitäs varmaan kohta kattoo uudestaan...
tuli käytyä katsomassa. Hyvin tehty ja sulava elokuva mutta poistuessani teatterista tuli mieleeni, että tuossako se nyt oli, hädintuskin muistin koko elokuvaa. Eli tyhjänpäiväinen viihde-elokuva jota ei muista sen katsottuaan, ei herätä suuria tunteita suuntaan eikä toiseen.
en ole dvd versiona nähnyt, kävin leffassa kattoon ja oli aivan mahtava. Todella onnistunut leffa :)
Älä kuuntele "Elokuvahullua", se on selvästikin hurahtanut eurooppalaisiin taide-elokvuiin, eikä enää muista mikä on elokuvien tehtävä: Viihdyttäminen!
Oceans Eleven on oman vuotensa parhaimpia elokuvia, täydet viisi tähteä. Huippunäyttelijöiden roolisuoritukset olivat ehkä hieman heidän tasonsa alapuolelta, mutta juoni, ohjaus ja viihdearvo paikkaavat sen. Täydellinen viihde-elokuva, joka yllättää positiivisesti.. Kaikki mun tutut jotka on kattoneet, ovat kehuneet huippuleffaks!
Vai että meikäläinen on hurahtanut eurooppalaisiin taide-elokuviin! Voit käydä tarkistamassa listani seuraavista keskusteluista:
- Suosikki näyttelijät TOP-monta
- Top Ten SURKEIMMAT
- Top Ten
Ja ehkä huomaat sieltä löytyvän sekä suosikkien että surkeimpien joukosta aika kattavan kirjon elokuvista. En ole tiukkapipo elokuvien suhteen, mutta kerron mielipiteeni sitä kysyttäessä ja ainahan ne eivät satu yksiin muiden kanssa. Useasti jotkut poskettomat pläjäykset ovat paljon parempia kuin tekotaiteelliset teelmät. Kun tekemisessä on tunne ja sydän mukana sekä taitoa toteutuksessa on lopputulos yleensä viihdyttävä ja ajatuksia herättävä.
ei hullumpi elokuva ollenkaan. ei tietenkään aivan lista ykkonen oo mutta ei mulla ollu valittamista. elokuvat on maku asia joten en tiiä mistä sä tykkäät mutta mä tykkäsin siit ainakin. juoni on kyllä aika vanha ja loppuun kulutettu muissa elokuvissa mutta on siihen jotain uuttakin saatu. että osta ihmeessä jos nyt sattuu olemaan ylimäärästä fyrkkaa
Aiwan mahtava leffa, hyvät näyttelijät ja onnistunut juoni...