Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Pakkopaita

En tiedä onko täällä aiemmin keskusteltu pakkopaidoista, mutta aloitanpa nyt kuitenkin.

Olemme harrastaneet vaimon kanssa kevyitä sitomisleikkejä jo kauan ja monesti on hankalaa käsirautojen tai köysien aiheuttamat painaumat, sekä puutuminen joka estää pidempi aikaisen sitomisen koska homma muuttuu epämielyttäväksi. Olen aina pitänyt pakkopaitoja aika kiihoittavina ja sain vaimon suostuteltua suunnittelemaan ja kaavoittamaan kanssani sen. Hain kangaskaupasta noin metrin lujaa puuvillakangasta ja metrin tarranauhaa ja ompelin paidan kasaan. Meni siinä muutama ilta tehdessä mutta hyvä tuli. Takki kiinnittyy kolmella vyöllä takaa, yksi niistä kulkee vyötäröllä ja kaksi ylempänä. Edessä on löysä vyölenkki josta kädet menevät ensin läpi, ennen kuin hihan päät kiinnitetään selän taakse. Takin päänyli nostamisen estäviä hihnoja tein kolme, jotka kaikki irroitettavia tarralla, kolme kiinnityspaikkaa edessä ja takana. Normaalikäytössä kaksi hihnaa menee jalkojen välistä molemmin puolin taakse kiinni ja strategiset paikat jäävät vapaaksi, voi myös laittaa pelkästään yhden hihnan keskeltä. Takin kauluksen tein mahdollisimman isoksi että vaikka takista yrittäisi rimpuilla pois niin kaulus ei ala kuristamaan. Takin taakse ompelin ylimääräisen vyön pystysuunnassa kiinni ja jätin siihen lenkin josta takki on helppo kiinnittää selkäpuolelta vaikka sänkyyn tai sitten siitä voi pitää kiinni takaapäin. Vyöt kiristyvät leveiden metallisten vyölenkkien kautta ja vyöt ompelin samasta kankaasta. Kaikki vyöt kiinnittyvät tarranauhalla.

Takin käyttökokemukset ovat olleet kivoja ja vaimo on sitä suostunut pitämään useammankin kerran. Pakkopaitaan sitominen on aikalailla voimakkaampi tunne kuin vaikka laittaa käsiraudat, naps. Paidan pukeminen kestää jo jonkin aikaa ja hihnojen ja vöiden kiristys ja säätö sopiviksi sekä lopulta hihojen kiinnitäminen selän taakse on aika kiihoittavaa touhua varsinkin jos sidottava on muuten alasti :) Paidasta ei myöskään ole mahdollista vapautua ilman apua. Ja pakkopaidassa sidottuna olemisen ajat voivat myös olla pidempiä.

Jos täällä on muita joita pakkopaidat kiinnostavat tai ovat niitä kokeilleet, niin kertokaa.
62014
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

vaan sitä räkästäs lumppua pakkopaidassa ketä kiinostaa hinttari vai tuunko hakee

Äänestä
  • Pitänee alkaa ehdottelemaan vaimolle samanlaista hankintaa.
    Olemme myös harrastaneet sitomista, mutta pakkopaita ei ole aiemmin tullut edes mieleen.

    Äänestä

  • hyvältä kirjoitti:

    Pitänee alkaa ehdottelemaan vaimolle samanlaista hankintaa.
    Olemme myös harrastaneet sitomista, mutta pakkopaita ei ole aiemmin tullut edes mieleen.

    Teimme kaavat niin että vaimolla oli hyvin istuva pitkähihainen kauluspaita päällä, josta sai hyvin otettua mitat ja muunnettua ne pakkopaitaan sopiviksi, eli vyötärö tuli ylemmäksi ja hihat tietysti pidemmiksi ja hihoista hieman väljemmät ettei purista. Me teimme paidan niin että se on sivuista auki, eli selkä kappale on yhtenäinen se tekee paidasta mielyttävämmän kun ei paina selän alla mikään solki. Edessä oleva lenkki mistä kädet menevät läpi, voi olla aika löysä koska se vain estää käsien nostamisen pään yli. Kuvia löytyy netistä aika hyvin, mutta niissä on monesti turhankin vahvat vyöt ym. naisen paitaa varten, miehille ehkä syytä tehdä enemmän vahvikkeita. Myös monissa kuvissa mitä näkee on takki aivan liian iso ja kaikki ylimääräinen kangas ja vyöt niputtuvat selän taakse eikä paita istu niin hyvin. Parempi tehdä henkilön mittojen mukaan niin paitaa ei tarvitse juuri kiristellä vaan riittää että sen pukee päälle ja laittaa hihnat kiinni.

    Äänestä

Ovat aivan muuta kuin kankaiset:-)
Myyn yhden sellaisen.
Koko XXL

Äänestä
  • Itse pidän nahasta erittäin paljon, muta pakkopaidan halusin ehdottomasti tehdä valkoisesta kankaasta, kai siinä oli joku juttu sitten että se tuntui ainoalta vaihtoehdolta, joku sairaala fetissi :)

    Äänestä

  • Vieläkö on paita myymättä? Voisitko lähettää kuvia sekä hinnan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aviomies kirjoitti:

En tiedä onko täällä aiemmin keskusteltu pakkopaidoista, mutta aloitanpa nyt kuitenkin.

Olemme harrastaneet vaimon kanssa kevyitä sitomisleikkejä jo kauan ja monesti on hankalaa käsirautojen tai köysien aiheuttamat painaumat, sekä puutuminen joka estää pidempi aikaisen sitomisen koska homma muuttuu epämielyttäväksi. Olen aina pitänyt pakkopaitoja aika kiihoittavina ja sain vaimon suostuteltua suunnittelemaan ja kaavoittamaan kanssani sen. Hain kangaskaupasta noin metrin lujaa puuvillakangasta ja metrin tarranauhaa ja ompelin paidan kasaan. Meni siinä muutama ilta tehdessä mutta hyvä tuli. Takki kiinnittyy kolmella vyöllä takaa, yksi niistä kulkee vyötäröllä ja kaksi ylempänä. Edessä on löysä vyölenkki josta kädet menevät ensin läpi, ennen kuin hihan päät kiinnitetään selän taakse. Takin päänyli nostamisen estäviä hihnoja tein kolme, jotka kaikki irroitettavia tarralla, kolme kiinnityspaikkaa edessä ja takana. Normaalikäytössä kaksi hihnaa menee jalkojen välistä molemmin puolin taakse kiinni ja strategiset paikat jäävät vapaaksi, voi myös laittaa pelkästään yhden hihnan keskeltä. Takin kauluksen tein mahdollisimman isoksi että vaikka takista yrittäisi rimpuilla pois niin kaulus ei ala kuristamaan. Takin taakse ompelin ylimääräisen vyön pystysuunnassa kiinni ja jätin siihen lenkin josta takki on helppo kiinnittää selkäpuolelta vaikka sänkyyn tai sitten siitä voi pitää kiinni takaapäin. Vyöt kiristyvät leveiden metallisten vyölenkkien kautta ja vyöt ompelin samasta kankaasta. Kaikki vyöt kiinnittyvät tarranauhalla.

Takin käyttökokemukset ovat olleet kivoja ja vaimo on sitä suostunut pitämään useammankin kerran. Pakkopaitaan sitominen on aikalailla voimakkaampi tunne kuin vaikka laittaa käsiraudat, naps. Paidan pukeminen kestää jo jonkin aikaa ja hihnojen ja vöiden kiristys ja säätö sopiviksi sekä lopulta hihojen kiinnitäminen selän taakse on aika kiihoittavaa touhua varsinkin jos sidottava on muuten alasti :) Paidasta ei myöskään ole mahdollista vapautua ilman apua. Ja pakkopaidassa sidottuna olemisen ajat voivat myös olla pidempiä.

Jos täällä on muita joita pakkopaidat kiinnostavat tai ovat niitä kokeilleet, niin kertokaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu