T&T Haloskritiikkiä

Veijo Miettiseltä:

"Veijo: Kriisinhallinnasta kohtuuton älämölö
[Veijo Miettinen 1.12.2005]

Veijon mielestä kriisinhallintalaista syntyi kohtuuton älämölö. Pääministeri Matti Vanhanen kimmastui niin, että sanoi jokaisen armeijan käyneen tunnistavan eron adjutantin ja ylipäällikön välillä. Kyllä sen eron Veijokin tunnistaa ja tunnistaa myös eron armeijan käyneen vänrikin ja sotilaskotisisaren välillä.

Perustuslakia kovin syvältä tuntematta Veijo ottaa kovan paikan tullen lähtökäskyn kyllä mieluummin armeijan käyneeltä upseerilta kuin joltain sisarelta, jonka osaaminen sotilasasioissa on hankittu kolmen viikon valtakunnallisella maanpuolustuskurssilla.

Onhan se kenraalienkin mielestä varmaan vähän outoa kutsua ylipäälliköksi yhtä armeijaa käymätöntä henkilöä, joka koko poliittisen uransa peräänkuulutti armeijan määrärahojen pienentämistä ja ylipäälliköksi päästyään vaatimalla vaati puolustuksellisten maamiinojen hävittämistä.

Ellei Veijon armeija-aikojen ole sodankäynnin menetelmissä ihmettä tapahtunut, maamiinoja ei edelleenkään voi käyttää hyökkäyssodassa. Vaan ylipäällikön mielestä sellaiset piti kieltää. Silloin oli lähellä ettei Veijo ajatellut lähtevänsä käpykaartiin."
0142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Veijo Miettiseltä kirjoitti:

Veijo Miettiseltä:

"Veijo: Kriisinhallinnasta kohtuuton älämölö
[Veijo Miettinen 1.12.2005]

Veijon mielestä kriisinhallintalaista syntyi kohtuuton älämölö. Pääministeri Matti Vanhanen kimmastui niin, että sanoi jokaisen armeijan käyneen tunnistavan eron adjutantin ja ylipäällikön välillä. Kyllä sen eron Veijokin tunnistaa ja tunnistaa myös eron armeijan käyneen vänrikin ja sotilaskotisisaren välillä.

Perustuslakia kovin syvältä tuntematta Veijo ottaa kovan paikan tullen lähtökäskyn kyllä mieluummin armeijan käyneeltä upseerilta kuin joltain sisarelta, jonka osaaminen sotilasasioissa on hankittu kolmen viikon valtakunnallisella maanpuolustuskurssilla.

Onhan se kenraalienkin mielestä varmaan vähän outoa kutsua ylipäälliköksi yhtä armeijaa käymätöntä henkilöä, joka koko poliittisen uransa peräänkuulutti armeijan määrärahojen pienentämistä ja ylipäälliköksi päästyään vaatimalla vaati puolustuksellisten maamiinojen hävittämistä.

Ellei Veijon armeija-aikojen ole sodankäynnin menetelmissä ihmettä tapahtunut, maamiinoja ei edelleenkään voi käyttää hyökkäyssodassa. Vaan ylipäällikön mielestä sellaiset piti kieltää. Silloin oli lähellä ettei Veijo ajatellut lähtevänsä käpykaartiin."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu