Olen alle 3-kymppinen nainen. Ongelmani on, etten osaa ystävystyä. Kun tutustun uusiin ihmisiin, tuntuu, että vaikka tahtoisin tutustua ja ystävystyäkin, en "osaa". Itse kyllä olen kiinnostunut muista ihmisistä, mutta en osaa päästää muita lähelleni. Kun minulta kysytään jotain itsestäni, kiertelen ja kaartelen ja vastailen jotain ylimalkaista. Enkä kerro miltä oikeasti tuntuu, vaan ehkäpä sen mitä kysyjä tahtoo kuulla? Onko muilla sama ongelma ja onko kukaan päässyt ongelmasta eroon?
Yksin vaikka seurassa
Yksnäinen
2317
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen autisti ja koen kuin sinä. Eikä autismista pääse eroon, mutta sosiaalisia taitoja oppii iän myötä, jos haluaa itsensä siihen pakottaa. Ei kannata kuitenkaan väkisin seuraansa kellekkään työntää - vielä hassummin käy. Tai ihan hyväksikäyttäjien seurasta itsensä löytää. Käy autismipalstalla siellä on samanlaisia sieluja.
Autisteista sanotaan, että eivät he seuraa kaipaa. On vaan tunne niinkuin sulla, että vaikea on muita immeisiä lähestyä. Autismia ei aina huomata lapsilla. Varsinkin hiljaiset tytöt jäävät huomaamatta, kun tyttöjen pitää sosiaalisten normien mukaan ollakin hiljaisempia kuin pojat.
Mutta ei diagnoosia voi tehdä verkossa. Tässä oli oma kokemukseni. Ei muuta kuin tsemppiä!
Assi
Ps. Etsi opiskelu tai harrastus jossa tapaa ihmisä jotka ovat kiinnostuneet samoista asioista kuin sinäkin. Ehkä sitä kautta vyyhti alkaa aukenemaan.
Tuosta autismista nyt en osaa sanoa, mutta tuo ehdotuksesi opiskelemaan menemisestä/harrastuksen hankkimisesta on hyvä keino "parantua". Olin hyvin epäsosiaalinen, sulkeutunut ja kaikkea muuta lukiossa. Olin myöskin masentunut jonkin verran. Pääsin lukion jälkeen yliopistoon ja silloin hain apua masennukseen, sain lääkkeet jotka oikeasti auttoivat. Tutustuin ryhmäläisiin ja juttelin joidenkin kanssa, vaikka olinkin hieman passiivinen. Sitten kuin sattumalta sain pari kaveria ja kun lääkkeet sain, olen pystynyt olemaan paljon avoimempi eikä seura enää jännitäkään niin paljoa. Pystyn kertomaan itsestäni muille ja olemaan aidosti kiinnostunut muista. Minusta se on ihan hyvä sosiaalisen elämän alku. Olen lähitulevaisuudessa lähdössä ensimmäistä kertaa opiskelijoiden illanviettoon ja kokeilen, miten sosiaaliseksi olen muuttunut. Ennen minua ei saanut kirveelläkään lähtemään baariin tai vastaavaan... mutta siis pointti oli, että avun hakeminen ja uusi elämäntilanne on tosi hyviä lähtökohtia oman elämänsä parantamiselle.
Voimia ja iloista joulunodotusta!