Minusta seuroissa on hyvä käydä ja aina on hyvä kuunnella kun sanaa jaetaan ja on hyvä että saa vahvistusta armosta.
Välillä mietityttää kun on minusta jos aina julistetaan armoa niin ei sitten kasveta muissa asioissa.
Kuten yksikseen rukoilemisessa ja muissa uskon asioissa.
Suurin vaara kuitenkin taitaa olla se julistus jos siinä luetaan armoa synnin päälle, eikä armoa armon päälle kuten raamatussa on mainittu.
Armoa armon päälle.
Eli jos ihminen tekee parannuksen eli päättää lähteä seuraamaan Jeesusta voidaan lukea synnin päästö, mutta jos ihminen ei tee ratkaisua niin silloin luetaan armoa synnin päälle.
Joku aiemmin kirjoitti että hän kväi aina ripittäytymässä ja aina hänelle luettiin synnit anteeksi.
Kuitenkin sitten kerran eräs ripittäjä sanoi. Sinun olisi hyvä tehdä todella parannusta niin ei tarvitsisi aina lukea synnit anteeksi tästä asiasta mihin aina lankeat.
Ratkaisu kristillisyys eli sellainen jossa kysytään eteen tulemaan niitä jotka tahtovat tehdä parannuksen on yleistä joissain seurakunnissa. En tiedä onko vl liikkeessä?
Sinänsä minusta sellainen eteen meneminen ei ole vättämätöntä, mutta toisaalta siinä on hyvät puolensa.
Julkinen tunnustautuminen, on siihenkin raamatulliset perusteet.
Paljon on hyvää vl uskossa, mutta paljon siellä on outoa ja ei raamatullista.
Vähän kuin luterilaisessa Jumalanpalveluksessa on se uskontunnustus.
Toisaalta ihan hyvä, mutta ei sellaiset yhteistunnustamiset ja synnin tunnustamiset välttämättä ole niin yksinkertaisia.
Jos jotakin synnit painaa, niin ei siinä joku Jumalanpalvelus välttämättä auta vaan tarvitaan pitkääkin henkilökohtaista rukousta ennenkuin saa rauhan.
Parasta vl uskossa on kuitenkin toi syntien anteeksi anto julisteleminen, tykkään siitä puolesta vaikka siinä on noi vaarat mistä kirjoitin.
Seuroissa on hyvä käydä?
11
795
Vastaukset
- ole kuin nyt ehkä
kuvittelet. Ei armoa synnin peitoksi lueta, sillä jos ihmisellä ei ole tuntoa synnistä,ei hän voi parannustakaan tehdä. Kun katuva ihminen, syntinsä tunteva,saa omalle kohdalleen synninpäästön,siinä Pyhähenki vaikuttaa sen että todella tuntee sen että synnit ovat anteeksi,ja myös vaikuttaa sen että tulee halu tehdä rippiä sellaisista synneistä,joilla on rikkonut lähimmäistään kohtaan,eli haluaa myös korjata sellaset asiat anteeksipyynnöllä henkilökohtaisesti.
Näin kun syntinen ihminen saa rauhan tunnolle,Hengenhedelmät näkyvät hänessä siinä,että haluaa seurata Jeesusta opissa ja elämässä.
Niinkuin Raamattukin sanoo;"syntinen hylkää tiensä ja väärintekijä ajatuksensa"
Parannus on mielenmuutos.
"Parannuksesta opetetaan,että ne jota kasteen jälkeen ovat syntiä tehneet syntiä, saavat milloin hyvänsä tulevat parannukseen, syntienanteeksiantamuksen. Seurakunta ei saa evätä tätä synteinpäästöä. Todellinen oikea parannus ei itseasiassa ole mitään muuta kuin katumista ja hätää eli peljästystä synnin tähden. Mutta kuitenkin sen ohessa evankeliumin ja synneistäpäästön uskomista, että synti on anteeksiannettu ja armo Kristuksen kautta ansaittu. Tämä usko taas lohduttaa ja rauhoitta sydämen. Sitten pitää myös seurata muutoksen ja sen että synnistä luovutaan. Juuri näiden näet pitää olla parannuksen hedelmiä. " Ausburgintunnustus Luther. - Larssi
Parasta vl uskossa on kuitenkin toi syntien anteeksi anto julisteleminen, tykkään siitä puolesta vaikka siinä on noi vaarat mistä kirjoitin.
V: eihän siinä mitään vaaraa ole, joko ihminen uskoo tai ei usko. Kyllä sen kohta näkee,onko ihmisellä halu uskoa, eli lähteä seuraamaan Herraa ja meitä. Jumalan varassa tässä kaikki on.- muukalainen 4
ymmärtänyt tuota lausettasi, " eihän siinä mitään vaaraa ole, joko ihminen uskoo tai ei usko. Kyllä sen kohta näkee, onko ihmisellä halu uskoa, eli lähteä seuraamaan Herraa ja meitä?
- muukalainen 4
muukalainen 4 kirjoitti:
ymmärtänyt tuota lausettasi, " eihän siinä mitään vaaraa ole, joko ihminen uskoo tai ei usko. Kyllä sen kohta näkee, onko ihmisellä halu uskoa, eli lähteä seuraamaan Herraa ja meitä?
eipä tullut vastausta Larssilta. Sanoisin, että ei ole yhdentekevää mikä on se uskon oppi jota käy kuuntelemassa. Toisekseen ei meitä ole kutsuttu seuraamaan muita ihmisiä, vaan Jeesusta. Tuosta Raamatun kohdasta jota eri uskon yhteisöt kilvan käyttää korostaessaan oman uskonsa olevan se oikea siis 1Joh.4:6 Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen. Tämän jakeen alaviitteenä on Joh. 8:47 Joka on Jumalasta, se kuulee JUMALAN SANAT. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta. Että miettikäämme kenen ääntä me kuuntelemme. Eikö olla silloin hataralla pohjalla jos Raamattu Jumalan Sana ei saa olla koko totuus, ja perustamme uskomme ihmisoppiin.
- ratkaisee:

6. Ja te olette meitä ja Herra seuraamaan ruvenneet ja olette sanan monessa vaivassa, ilolla Pyhässä Hengessä, ottaneet vastaan,
- muukalainen 4
ratkaisee: kirjoitti:
6. Ja te olette meitä ja Herra seuraamaan ruvenneet ja olette sanan monessa vaivassa, ilolla Pyhässä Hengessä, ottaneet vastaan,
tuota Raamatun kohtaa voi ajatella noin. Mietippä vähän? "Ryhmittymät" jotka kyllä puhuvat jopa raamatun lauseillakin puhuvat Jumalasta, mutta eivät kuitenkaan pitäydy koko Raamatun sanan totuudessa, niin tällaisenko porukan perään on lähdettävä, että olisi totinen Jumalan lapsi. Kyllä minun täytyy sanoa että hataralla pohjalla silloin seisoisin jos minä lähtisin seuraamaan ihmisoppia. Vielä toistan kyllä meidän tulee kuunnella kaikessa Jumalaa eikä ihmisiä. Ja vielä eiköhän nämä kaikki eri ryhmittymät ole syntyneet siitä että ei ole tahdottu pitää koko Jumalan sanaa totuutena.
- larssi

Itse en pidä sekaseuroista, eli että opetetaan monia oppeja rinnakkain, jopa saman liikkeen sisällä-
- muukalainen 4
larssi kirjoitti:
Itse en pidä sekaseuroista, eli että opetetaan monia oppeja rinnakkain, jopa saman liikkeen sisällä-
on, jokainen tiensä valitsee, eipä sitä kukaan muu voi tehdä puolestamme. Mutta se onko sillä niin väliä millä tiellä kuljen on toinen juttu. Ja se mitä minä sanon mitä minä pidän totuutena niin eivät ne ole yhdentekeviä asioita. Koska jos sinä et ole oikealla tiellä sinä viestität väärää sanomaa jo silloin, puhumattakaan sitten siitä mitä sinä puhut. Siis jos olemme väärällä tiellä me olemme vetämässä tälle väärälle tielle muitakin, tai estämässä heitä pääsemästä oikealle tielle.
- Parannuksesta
Kun Pyhä Henki saa aikaan uskovaisen elämässä halun elää sen mukaan mitä Jumalansana neuvoo,niin kyllä siinä tulee halu rukoilla, sen ei tarvitse olla mikään "näyttävä" esitys, vaam voi rukoilla työtä tehdessään ulkona liikkuessaam usein ainakin itsellä tulee asioita mieleen päivänmittaan,ja huokaus, ja pyyntö Taivaanisälle nousee monia kertoja päivässä. Ei rukoileminen ole aikaan ja paikkaan sidottu.
Kyllä se on ihmisen oma ratkaisu silloin kun halu parannukseen tulee. Uskoa ei oteta,se annetaan.
Jos Jumala ei kutsu ihmistä parannukseen,ei sitä voi silloin tehdä. Se on Jumalan työ alusta loppuun.
Pyhä Henki on meillä kotiopettajana,ja varoittajana synnistä. Jotkut sanovat, "että helppoahan se on viikot syntiä tehdä, kun ne saa sunnuntaina anteeksi" Ei se ole ollenkaan helppoa,jos lankeemukseen joutuu, kyllä siinä halua ja tahtoa kysytään,kun anteeksi pyyntöä kyselee omalle kohdalleen.
Se anteeksipyyntö ei ole mikään hokkus pokkus temppu, vaan todellista katumista ja nöyrtymista parannuksen paikalle.- vee äl
täysin "parannuksesta" -nimimerkin kirjoitukseen. Kyllä se niin on, että ei sitä ole helppo parannuksen askelille käydä, joka kerta yhtä vaikeaa myöntää menneensä vikaan. Se ei todellakaan ole mikään hokkuspokkus-temppu. Mutta kun sen on saanut tehdyksi, että on jaksanut pyytää evankeliumia kohdalleen, on vapaa ja onnellinen olo. Tietää suunnan.
- puolin ja toisin
"Ratkaisu kristillisyys eli sellainen jossa kysytään eteen tulemaan niitä jotka tahtovat tehdä parannuksen on yleistä joissain seurakunnissa. En tiedä onko vl liikkeessä?
Sinänsä minusta sellainen eteen meneminen ei ole vättämätöntä, mutta toisaalta siinä on hyvät puolensa."
-------
Väittäisin, että mikäli helluntailaisuus ja sen sukulaissuunnat olisivat syntyneet Suomessa, siihen ei olisi koskaan kytketty tuollaisia julkisuusjuttuja. Ne eivät istu tämän kansan luonteeseen samalla tavalla kuin yksilöä ja esiintymistä rakastaviin amerikkalaisiin.
Tänne sen sijaan sopii hiljainen joukkohartaus yhteisrukouksineen ja -uskontunnuksineen, joiden aikana saatavaa henkilökohtaista yhteyttä ylöspäin käsittääkseni epäilet.
Mutta aivan samalla tavalla voidaan epäillä sen seurakunnan eteenmenon aitoutta. Kadutaanko niissä aidosti, vai mennäänkö vain hetken hurmoksessa tai vaikka sen vuoksi, kun vierustoveriystäväkin menee.
Tuo suomalaiseen joukkokäyttäytymiseen sovellettuna voisi ajatella, että jos jossain kokouksessa sinne eteen menee valtaenemmistö ihan aidosti, niin silloin seuraavat kaikki muutkin, etteivät tunne vähemmistöön jäävänä joutuvansa kiusallisen huomion kohteeksi. ;-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331910- 69834
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28787Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?258717Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64698Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132669- 10653
- 26633
- 77633
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200626