nyt, kun tuota paniikkihäiriölääkettä olen syönyt jo n.1.5 kk niin tunnen oloni paljon paremmaksi ja ainakin Epiin se tuntuu vaikuttavan myös positiivisesti, joten ainakaan turhaan en sitä syö. Yhden haittavaikutuksen se on tuonut minulle, ja yhden kohtauksen se taisi siirtää pidemmälle aika välille. Saa nähdä kuinka jatkossa käy ?
Tämä väsymys on se haitta, koska alkaa jo ennen 16.00 eli iltaisin musta ei mihinkään ole lähtijäksi saatikka jättäisin jotain kotitöitä illaksi. Tietysti eniten väsyttää nuo Epilääkkeet, mutta ainakin nukun riittävästi ja aamuisin jaksan just ja just kömpiä ylös vuoteesta.
Vähän aikaa sitten vaihdoimme mielipiteitä tästä aiheesta, mutta nyt halusinkin kertoa kuinka se mulla toimii eli näillä näkymin parempaan suuntaan ollaan menossa. Mielialakin on kohentunut huomattavasti ja harvoin saan paniikinomaisia tuntemuksia eli lääkkeen tehoa voisi ehkä hieman nostaa, mutta mulle sopii hyvin tuo iltapäivä lekottelu, joten nyt en kuitenkaan nostoja halua ja ehkä sitten olisin vielä väsyneempi eli nukahtaisin jo seisaalleni ;)
Kuinka teillä muilla on toiminut ?
Sepram'ista ei tule riippuvaiseksi, joten sitä voi huoletta syödä. ( Ei kuitenkaan mielinmäärin ).
Epi ja paniikkihäiriö !
4
579
Vastaukset
- Peeth
Kirjoittelinkin tästä jo aiemmin mutta.. Mulla epilepsia todettiin tuossa 3,5v sitten ja puoli vuotta siitä eteenpäin alkoi paniikkihäiriö, joka lopulta kasvoi niin pahaksi että oli vaikeuksia lähteä pelkästään kotoa ulos. Etenkin kulkuneuvoihin astuminen tai leffateatterissa istuminen(jota en tee vieläkään) oli yhtä tuskaa. Sainkin sitten Alproxia jota otin aina tuon hirveän tunteen yllättäessä. Lääke ei mitenkään väsyttänyt tai saanut huonovointiseksi. Tuli vain normaali rauhallinen olo.. Mutta kerran otin sellaisen koulussa ennen koetta (katsoin jos se auttaisi stressiin joka mulla iskee aina ennen koetta) ja sinne hiljaisuuteen pulpetin ääreen meinasin nukahtaa. Eli ilmeisesti riippuu tilanteesta milloin lääke väsyttää. Nykyään tosin en tarvitse lääkkeitä kuin n. kerran kuussa, eli hyvään suuntaan mentiin ja kiitos siitä terapeutille joka lääkkeet määräsi. Elämä ilman lääkkeitä 3 vuotta sitten oli yhtä tuskaa eikä kukaan tuttu sitä voinut ymmärtää. Hokivat vain "älä jännitä.." :)
- sauvatar
tiedä itse miltä tuntuu niin vaikea sitä heille on kertoakkaan tuntemuksiaan. Älä jännitä, miten voi olla jännittämättä, kun se vain tulee luonnostaan. Yritin aina ajtella ihan muuta ja pahimmillaan lähin esim. kaupasta ulos ja autoon istumaan ja halusin kotiin. Kotona olin hetken ja sitten lähdimme kauppaan uudelleen ja joko se meni suht hyvin tai sitten panikoin, mutta tsemppasin itseni niin, että pystyin kuin pystyinkin tekemään ostokset väkisin. Kamalaa se oli.
- vierailija
Hei.mulla on ollut epilepsia jo 16 vuotta,sairastuin myös paniikkihäiriöön n. vuosi sitten.molempiin on lääkitys ja olen tosi väsynyt iltapäivästä lähtien. keskittymiskyky on nollassa enkä tiedä mistä moinen johtuu.epäilen itse että paniikkihäiriöstä.oliko sinulla samoja oireita. t.vierailija
- sauvatar
ja nuo iltapäiväunet ovat jääneet vähiin.
UUsi lääke on nyt kokeilussa ja se väsyttää
eli Sepram ei väsyttänyt kuin silloin alussa.
Vieläkin syön sitä vain yhden aamuisin
ja on päiviä jolloin tunnen,
että annosta voisi nostaa.
Syön kuitenkin jo 3 Epilääkettä,
joten yhtään enempää en halua muita lääkkeitä. Päivät menee muistamattomana ja väsyneenä.
Sepramin lisäys toisi lisää väsyneisyyttä,
joten ei kiitos nostoja.
Mulla ennen Paniikkilääkkeitä nuo
iltapäiväväsymykset tulivat
Gabitrilin sivuvaikutuksina eli
olisi kiva tietää mitä lääkkeitä
syöt ???
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331935Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28850- 69845
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259728Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64710- 10677
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132671- 26644
- 77642
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200635