Virkavalinnat ja vl-hakijat

vaukent

Vl-liikkeen yhtenä tehtävänä on lukemani mukaan kristillisen elämän elvyttäminen. Tämä tarkoittanee sitä, että ns. kristilliset hyveet, kuten rehellisyys, raittius, ahkeruus ja lähimmäisenrakkaus lisääntyvät. Mutta asialla on myös aina kääntöpuolensa. Samalla korostuvat tavallisesti myös kristilliset paheet kuten mustavalkoinen ajattelutapa, suvaitsemattomuus, homofobia ja maailmanlopun odottaminen.

Tämä ei tarkoita sitä, että itse vl-porukka olisi tällaista, vaan se heijastunee muiden kristittyjen kautta. Siksi monissa virkavalinnoissa on vl-hakijat sivuutettu, jos on vain muita ollut tarjolla, vaikka esimerkiksi kuntatasolla suuresta lapsimäärästä on tavallisesti selvää taloudellista hyötyä. Etenkin silloin, kun viranhakija tulisi toimimaan hyviä ihmissuhdetaitoja vaativissa tehtävissä ja toimimaan visionäärinä, on vl-hakija sivuutettu.

Vaakakupissa painavat nykyään niin selvästi kristillisten paheiden aikaansaamat haitat. Maailma kun on nykyään niin kovin erilainen kuin vielä pari vuosikymmentä sitten. Globalisaatio, Euroopan yhdentyminen, monikulttuurisuus, lääketieteen ja tieteellisen tutukimuksen kehittyminen sekä väestön yleisen koulutustason nousu ovat saanet aikaan sen, että vl-hakijat eivät ole enää samalla tavalla vahvoilla kuin ennen.

Kapea-alainen ajatusmaailma ja vain pienessä piirissä pyöriminen voi olla eduksi perhe-elämässä ja suoritusportaan ammateissa, mutta haitaksi vaikutusvaltaisemmissa asemissa ja ammateissa.

Millainen olisikaan mustavalkoisesti ajatteleva maailmanloppua odottava henkilö kaupunginjohtajana? Millainen olisikaan mustavalkoisesti ajatteleva suvaitsematon ja homofobiaa poteva rehtorina? Sorvin ääressä tai kuorma-auton ratissa tällaisista piirteistä ei kuitenkaan liene suurtakaan haittaa ympäröivälle yhteisölle.

16

1267

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vl-lestadiolaiset

      työntekijät-opettajat-sairaanhoitajat,ym.ym viranhaltijat ovat kuitenkin kaikki yleensä töissä, työttömiä vl-iä ei ainakaan tuttavapiirissäni ole.
      Niin miehet kuin naisetkin,( jotka ovat palanneet työelämään) käyvät säännöllisesti töissä.

      Nuoret valmistuttuaan saavat yleensä heti työpaikan.
      En ymmärrä mitä kirjoituksellasi haluat viestittää? Mutta näin kuitenkin käytännössä asia on.
      Vl-t eivät ole työtä vieroksuvia, vaan yritteliäitä ja myös kouluttautuvat sellaisiin virkoihin ja ammatteihin missä työlisyystilanne on kuitenkin ollut hyvä.

      Onko edellinen kirjoitus jotenkin tarkoitushakuinen, leimaamismielessä kirjoitettu?
      Onko kristillisiä paheita, en ole ennen kuullutkaan moista ajattelua.

      • vaukent

        Työntekijät-opettajat-sairaanhoitajat ovat suoritusportaan työntekijöitä. Ja opettajista ja sairaanhoitajista on ollut pulaakin.

      • että tuntemissani
        vaukent kirjoitti:

        Työntekijät-opettajat-sairaanhoitajat ovat suoritusportaan työntekijöitä. Ja opettajista ja sairaanhoitajista on ollut pulaakin.

        vl-ssä on yliopistotason opettajia,tutkijoita, puhumattakaan terveydenhuollon ammattilaisia hoitajista dosentteihin asti, teologian tohtoreista nuoriin papin alkuihin. Sen olen merkille pannut,että vl-ssä kouluttaudutaan ja eipä heitä liioin ole "kilometritehtaalla" Jos ei kotimaasta saada töitä,niin sitten mennään vaikka "rapakon taakse"

    • suositaan

      Olen pannut merlille luinka kunnallisessa päätöksenteossa VL:iä suositaan, sillä päättäjät=puolueet ja koko valtuusto on valitsemassa koko ryhmälle puheenjohtajaa on Näköjään Vl- valtuutettu on usein valinnan kohteena. Vaikka ns. hyviä tyyppejä on paljon. ja usein kokeneemmallekin tuntuvia.

      Näin siis on käynyt useammallakin paikkakunnalla sekä valtuuston johtoon, että oman puolueryhmänsä johtoon, on valittu, minunkin mielestä ehkä yllättäen vl- ihminen.

      Miksi?

      Oma ajatukseni on. Että me uskovaisina haluamme toimia Jumalan sanan mukaisesti, Ja kaikkia ihmisiä kuunnellen ja asiallisesti toimien ja neuvotellen. Tämä ei valitettavasti esim politiikassa ole itsestäänselvyys. Ja meistä uskovaisista käy Ei uskovaisille ja toisen puolueen porukalle jotenkin sellainen kuva että he saavat sanansa ja mielipiteensä paremmin edestuotua kun ei ole ns. (jarru päällä) useimmiten kun ehdotuksia ja mielipiteitä tulee toisiltakin kuin oman puolueen valtuutetuilta.

      Olen usein ajatellut, jotta ei nyt valittaisi meikäläistä (vl),johonkin korkeaan tehtävään päätöksenteossa, Mutta toisin on käynyt. Ja valitsijoissa jotka ovat olleet valitsemassa ja äänestämässä korkeaan tehtävään ja paikkaan on ollut Vl- valitsijoita vain pieni murto-osa.
      Eli ei -vl ihmiset ovat valinneet vl- ihmisen voisiko anoa esimiehekseen, vaikka vaihtoehtoja on ollut pilvin pimein.

      Tämä on totta. Eikä vain yhdellä paikkakunnalla, vaan olen huomannut että monellakin paikkakunnalla on samaa ilmiötä.

      Eli olen täysin eri mieltä mitä avaaja kertoilee valinnoista. Minulla on faktatietoa kertomastani asiasta, sillä seuraan läheltä politiikkaa.

      • Meirami

        No.. minä luulen ,että sinulla on tulkintaharhaa.

        Vl-ajattelutavassa on tapana ajatella, että "valittiin ,vaikka on vl" ja toisaalta sitten "valittiin kun on luotettava vl."

        Väitän ,että henkilö on ensisijaisesti valintaperusteena, eikä joku uskonnollinen suuntaus.

        Tosiasiahan on vl-liikkeen opistojen työntekijät valitaan ainoastaan vl:n piiristä.
        Taitaapa usko mennä pätevyydenkin edelle.

      • tulkitsit tekstini
        Meirami kirjoitti:

        väärin.
        Ajattelinkin että tulikohan viestiini tarpeeksi ymmärrettävä selitys, jotta kannaattaako lähettää lainkaan. Niin heti ensimmäisen kohdalla tökkii. Niinpä niin.

        Henkilöä minäkin kuitenkin ajattelin. enkä uskonnollista suuntausta. Meni varmaan jotenkin väärin.

        Opistohenkilökunta on aivan oma asiansa, onhan kysymys Srk:n opistosta joka piiriin kuuluu myös hyvin tärkeänä hengellinen anti.

        "Valittiin kun on luotettava vl" Sanoinko niin? No, jos sanoin, mielellään jättäisin tuosta lauseesta pois viimeisen eli vl.

      • vaukent

        Millaisia hedelmiä ovat vl-päättäjät saaneet aikaan sellaisissa kunnissa? Asukasluvun kasvua? Veroprosentin laskua? Palveluiden lisääntymistä? Olen varma, että kun suurin osa kuntien asukkaista on kumminkin "uskosta osattomia/omavanhurskaita", niin kristillisten paheiden lisääminen saa aikaan tässä valtaväestössä halua karttaa sellaisia kuntia. Kuka haluaa asua kunnassa/kaupungissa, jossa lietsotaan mustavalkoista ajattelutapaa, suvaitsemattomuutta, homofobiaa ja maailmanlopun tulemista?

      • vl-kasvatuksen saanut

        mainitsemiasi
        "mustavalkoista ajattelutapaa, suvaitsemattomuutta, homofobiaa ja maailmanlopun tulemista"
        osana kasvatustani. Puhun tietysti vain omasta perheestäni, mutta meillä ei opetettu halveksimaan vähemmistöjä eikä enemmistöjä, päinvastoin, lisäksi mm. maailmanloppua ei todellakaan "lietsottu", miksi olisi? Jos on asiat kunnossa, ei tarvitse pelätä kuolemaa eikä muutakaan. Uskon asioissa olen nyt etsijän paikalla, mutta vl-kasvatuksesta ei omalta osaltani ole pahaa sanottavaa.

      • vaukent
        vl-kasvatuksen saanut kirjoitti:

        Asianlaita on näin, että ne ominaisuudet tulevatkin epäsuorasti muiden krist. piirien kautta. vl:t eivä tavallisesti lietsokaan.

    • ent vl = evl

      ollessaan on moni vl-yhteisöön kuuluva saanut tuta että (vl)-uskonsa tunnustaminen yksinomaan huono asia.

      Vaikka tiedetäänkin että ko henkilö on ammattitaitoinen ja työhön kykenevä ja innokkaasti asioihin tarttuva, hänellä ei olisi esim alkoholin käyttöön liityviä "haittoja", mutta vl-vakaumuksensa vuoksi hän kieltäytyy joistakin asioista; tai ajattelee eri tavalla kuin muu työyhteisö, niin asia on selvä. Työpaikkaa ei saa.

      "...kristilliset paheet..."
      Tuollaista termiä en ole ennen kuullutkaan.

      Kyllä se vaan niin on että "pärjätäkseen" täytyy "määkiä" lauman mukana, pilkata sitä mitä toisetkin, vastustaa sitä mitä toiset, olla samaa mieltä. Toisinajattelu on pelottava asia ihmisjoukoissa.

      Keskustelussa pitäisikin kiinnittää huomiota siihen, että myös vl-liikkeen sisällä toimii em kaltainen ajattelutapa.

      • VL --

        Tuntuu kovasti jääneet keskellä joulukuuta määrätyn väriset lasit päähän kun tuollaisia näkökulmia tuo esiin.
        Aivan yhtenä esimerkkinä siitä "kauheasta hapatuksesta", minkä VL- ihminen saa aikaan, voitaisiin tehdä tutkimusta kunnasta jossa sijaitsee Suomen suurin kyläkauppa.Siinä kunnassa on jo aika pitkään vaikuttanut VL -- kunnanjohtaja, ja ko. kunta on hyvin myönteisesti esillä jukisuudessa ,koska kunnalla menee poikkeuksellisen hyvin kaikin tavoin, mihin yhtenä tärkeänä syynä pidetään myös ao. n henkilön panosta kunnan hyväksi. Oikein hävettää Vaukent :n ja heidän kaltaistensa puolesta tuon kaltainen tietämättömyys ja niin selvästi näkyvä asenteellisuus. Sanotaan että tieto lisää tuskaa, mutta siitä huolimatta kehoittaisin hieman paremmin syventymään aiheeseensa, ennenkuin kirjoittaa tällaisille foorumeille, ettei kaikki tyhmyys näkyisi

      • Onko Paavi katolilainen?

        "Kyllä se vaan niin on että "pärjätäkseen" täytyy "määkiä" lauman mukana, pilkata sitä mitä toisetkin, vastustaa sitä mitä toiset, olla samaa mieltä. Toisinajattelu on pelottava asia ihmisjoukoissa.

        Keskustelussa pitäisikin kiinnittää huomiota siihen, että myös vl-liikkeen sisällä toimii em kaltainen ajattelutapa."

        Oletko ihan vakavissasi tuota mieltä? Että uskovaisten piirissä ei sallita toisinajattelua eikä yksilön omia mielipiteitä??

      • ent vl = evl
        Onko Paavi katolilainen? kirjoitti:

        "Kyllä se vaan niin on että "pärjätäkseen" täytyy "määkiä" lauman mukana, pilkata sitä mitä toisetkin, vastustaa sitä mitä toiset, olla samaa mieltä. Toisinajattelu on pelottava asia ihmisjoukoissa.

        Keskustelussa pitäisikin kiinnittää huomiota siihen, että myös vl-liikkeen sisällä toimii em kaltainen ajattelutapa."

        Oletko ihan vakavissasi tuota mieltä? Että uskovaisten piirissä ei sallita toisinajattelua eikä yksilön omia mielipiteitä??

        että silloin kun tarkoitus on keskustella synnin vaaroista ja muista "ajan ilmiöistä", toisinajattelua pidetään vaarallisena.

        "Siitä voi olla eri mieltä, että mikä on paras auto, mutta uskonasiasta ei voi olla eri mieltä". (autenttinen lausunto)

        Jos olen eri mieltä, niin "maailma on saanut minusta otteen" ja "olemme huolissamme sinusta"; (he ovat koska he eivät rohkene kyseenalaistaa omia käsityksiään)

        Tämä asiaintila näkyy aika hyvin PM:n teemanumeroa koskevien mielipiteiden tulvassa.

    • EAJ

      ..joitakin kohtia, vaikka monta kertaa luin.

      "Samalla korostuvat tavallisesti myös kristilliset paheet kuten mustavalkoinen ajattelutapa, suvaitsemattomuus, homofobia ja maailmanlopun odottaminen."

      Näitä "kristillisiä paheita" (!) on fundamentalistipiireissä (vapaat suunnat, osa viidesläisitä), ei juuri vanhoillislestadiolaisuudessa (varmasti yksittäistapauksia).

      Vanhoillislestadiolaisia on paljon muissakin kuin suoritusportaan töissä. Kunnanjohtajia, firmojen toimitusjohtajia, professoreita, kirkkoherroja ym. Käsittääkseni ovat leiviskänsä kunnialla hoitaneet.

      • vaukent

        Usein vaikutusvaltaitaiselle paikalle valittu vl-henkilö toimii tavallaan katalysaattorina kristillisten hyveiden ja paheiden ilmaantumiselle. Vaikka vl-henkilö ei itse osallistuisikaan suoranaisesti kristillisten paheiden edesauttamiselle, niin muut kristilliset yhteisöt hoitavat asian, kun he ajattelevat haluavansa olla vl:lliä parempia kristittyjä.

        Kun vl-kristillisyyden tavoitteena on elvyttää paikkakunnan kristillistä elämää, niin monilla syvän maaseudun alueilla ei kristillisiä hyveitä enää voida juurikaan inhimillisin konstein lisätä, niin sitten lisätään kristillisiä paheita, kuten mustavalkoista ajattelua, suvaitsemattomuutta, homofobiaa ja maailmanlopun odottamista.Tämä tapahtuukin tavallisesti muiden kristillisten suuntausten toimesta. Ja tapahtuman alullepanevana voimana on vaikutusvaltaisella paikalla olevat vl-henkilöt, jotka jo pelkällä olemuksellaan saavat kristillisen toiminnan tehostumista.

      • puutaheinää

        Mistä ihmeen kapulakielivirastosta sinä olet noita päättömiä lausuntoja löytänyt. Luepa itsekin ja suomenna itsellesi, mitä taas tuli sanotuksi. Asiaa tuosta ei löydy kun nimeksi, sen verran että selville saa että lestadiolaisuudesta et taida isommin tykätä? Kova on yritys siihen suuntaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe