On presidenttiehdokkaiilta alentavaa alistua älyttömien tv-visailujen vietäväksi. Osoittaisi oikeaa johtajan kykyä kieltäytyä moisista pelleilyistä. Kaikkihan siellä ilmeisesti ovat mukana jossain vaiheessa. Tuntuupi siltä kuin ehdokkaat harjoittelisivat vain pilailemaan toimikautensa. Pitäisi medioilla ja ehdokkailla olla asiallisempaa sanottavaa ja hankkia sen kautta arvovaltaa havittelmaansa tehtävään.
Visailut edokkaiden
bonafide
1120
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Nämä ovat Suomen tärkeimmät vaalit pitkään aikaan, koska näissä ratkaistaan kansakunnan suunta. Mennäänkö kohti demokratiaa vai vajotaanko yhä syvemmälle sosialistisen harvainvallan suuhun.
Siksi tätä ei pitäisi alistaa millekään kansaa vähättelevälle hömpälle. Onneksi Tuttu Jutuista on päästy.