Vasemmiston presidenttiehdokas Halonen sanoi Kalevan haastattelussa, ettei puolustusvoimien ylipäällikön tehtävää voi jakaa, tai laittaa on/off-tilaan.
Kommentti oli varsin populistinen (jos populismilla tarkoitetaan tosiasioiden vääristelyä kansan haluaman mielipiteen suuntaan), sillä jo perustuslain 128§ toteaa:
"Tasavallan presidentti on Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö. Presidentti voi valtioneuvoston esityksestä luovuttaa ylipäällikkyyden toiselle Suomen kansalaiselle.
Presidentti nimittää upseerit."
Näin ollen itse asiassa koko viran voi laittaa on/off-tilaan niin sodan kuin rauhankin aikana. Johtopäätöksenä voikin kysyä, jättikö Halonen tarkoituksella totuuden kertomatta, vai oliko Halonen vain tietämätön Suomen perustuslaista?
Tuntuu siltä, kuin tämä ylipäällikön tehtävä olisi jotenkin noussut Halosella hattuun. Ylipäällikön todelliset teot kertoo kuitenkin todellisen suhtautumisen virkaan:
1. Jättäytyi pois sotaveteraanien tilaisuudesta, osallistui Marimekon näytökseen
2. Ei pitänyt sotaveteraaneille arvokkaana päivänä, Suomen itsenäisyyspäivänä,
kunniamerkkejä, koska ne eivät sopineet asuun
3. Osallistui Venäjällä 2. maailmansodan muistotilaisuuteen, jossa sitä vietetään nimenomaan Neuvostojoukkojen, ei Länsimaisten joukkojen voitonpäivänä.
Siinä sitä on puolustusvoimien ylipäälliköllä meriittejä...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tarja on seuraava presidenttimme-ottaako kupoliin?
Niin kun sitä yrittää perustella ihan asiapohjalta ja malttillisesti asioita, on lait ja kaikki, niin sitten vastaukset ja perustelut Halosen kyvyistä ovat tätä luokkaa. Mitä se kertoo itse ehdokkaan todellisista saavutuksista kun kannattajatkaan eivät osaa paremmin perustella tukeaan?
Niin ja btw, ei varsinaisesti harmita omasta puolestani vaikka Halonen voittaisikin, onpahan lisää hyviä syitä maksaa jatkossakin veroni muualle kuin Suomeen.