Olen huomannut tällä palstalla hyysäreiden kirjoituksissa liittyvän ilmiön:
Hyysärit syyttivät esim. rasisteja Ranskan mellakoista, Suomessakin Somalien työttömyys sekä äärimmäisen korkeat rikollisuus tilastot johtuvat juuri rasistisista ennakkoluuloista sekä suoraan rasismista.
Vaikka kommunistisesta / sosiaalidemokraattisesta hyysäristä tuntuukin pahalta ajatella että yksilön pitäisi itse ottaa vastuu teoistaan niin kyllä se vaan on se kylmä tosiasia. Turha se on yhteiskuntaa syyttää siitä että et opi/halua opiia kieltä ja mennä kouluun asemalla notkumisen sijaan.
Suomessa kun vielä KAIKKI koulut, ammattikoulut sekä yliopistotkin ovat ILMAISIA jopa somalille.
Hyysäri ei voi käsittää että jokainen meistä tekee itse omat päätöksensä länsimaissa ja on myös vastuussa niistä.
Toisin se oli Neuvostoliitossa kommunismin aikaan,
mutta sekin kaatui omaan mahdottomuuteensa.
Kenenkäs se vika sitten on että Suomessa tai maailmalla tapahtuu ylipäätään rikoksia ? Rasistienko ?
Pääkaupunkiseudulla asuu n.4500 Somalia ja n. 1.000 000 Suomalaista, miten helvetissä voitte puolustaa sellaista väestöryhmää joka aiheuttaa 1/5 osan kaikista pääkaupunkiseudun rikoksista ja 90 % raiskauksista ?
MIKSI TE HALUATTE NÄITÄ VIELÄ LISÄÄ ?
Sinä joka tunnistat itsesi hyysäriksi, MINÄ PIDÄN SINUA HENKILÖKOHTAISESTI SYYLLISENÄ JOKA-AINOAAN SOMALIN TEKEMÄÄN RAISKAUKSEEN SEKÄ RIKOKSEEN SUOMESSA !!!'
MYÖS SINUT ON TUOMITTAVA OSASYYLLISYYDESTÄ !

Vastaukset 1
Vanhimmat
Alkaa kohta ohimosuoni pullistella muuten.