Ei menny läpi

inssi

Tulin just inssistä ja perseelleen meni. Inssi äijä oli tosi ärsyttävä!! Heti aluks se rupes aukoon päätään, ja jatkoi koko matkan. Ensin se kertoi mihin ajetaan. Sanoin, että voitko sitten neuvoa, kun en ole siltä paikkakunnalta. Oon kyllä ajotunteja siellä käynyt, mutta suuntavaisto on mikä on. Se sanoi, että kyllä sun täytyy osata ajaa sinne ku tääl ootte harjoitellut. Ajattelin että just joo, jouduin sitte kyselee että mistä käännytään ja siitäkö se sitte suuttu taas. "etkö sä oo yhtään kattellu ympärilles ku oot täällä ajellu?" Voi elämä. No siinä sitten ajeltiin, koko matkan se voivotteli että ei voi olla noin surkeeta suuntavaistoa kellään. Olin ihan maassa ja ajelin minne käskettiin.

Sitten piti peruuttaa parkkiin, tein mitä piti, meni vähän vinoon ja korjasin ja sain suoraan. Sitten se käski avata oven ja kattoa että kuin vinoon se meni. Olin omassa ruudussa, viivojen sisällä. Sanoin että oon ruudussa. Siihen se sitten sano, että aika nihkeesti sekin suju. Omasta mielestäni ihan hyvin, sain sen kuitenki korjattua.

Sen jälkeen meni kaikki huonosti. Tein jättimäisen virheen, ku käännyin oikealle ja olin lähdossä pois yhdestä pihasta. En huomannut liikennemerkkiä, jossa oli kielletty moottoriajoneuvoilta. Pihaan sai kyllä ajaa mutta ei pois. Siitä inssi sai kauhean kohtauksen, että etkö sä nyt mitään osaa.
Peruutin ja lähdin pois.

Olin niin vihanen itelleni ja inssi sedälle, että ajoin tasa-arvoisessa risteyksessä melkein oikealta tulevaa päin. Löin jarrun pohjaan. Inssin piti lyödä kans, mut tää paino kaasua vahingos!! Kehtaa vielä huutaa mulle. Törkeitä virheitä tein ja harmittaa kamalasti.

Mentiin pois, ja matkalla se haukku mut ja ajo-opettajankin pystyyn. Antoi mulle 6 ajokertaa lisää. Sano että maksimi sulle pitäis antaa, mut osasit sentään mäestä lähteä hyvin.

Katsastusasemalla se sitten kaikkien asiakkaitten kuullen haukku mut pystyyn, melkein itku tuli, mut jotenki mua alkoi ihan hillittömästi naurattaa. Sitte inssi alko raivoon, että liikenne ei oo naurun asia. Sanoin vaan että mieluummin mä nauran ku itken. Sitte se alko lukee mun tietoja sieltä papereista ja kysy että missäs mun silmälasit on. Sanoin että käytän yleensä piilolinssejä. Siihen se sitten että unohditko tänään laittaa.

Oli järkyttävä kokemus, mutta elämä jatkuu. Inssi ajo olis varmaan menny paremmin jos ei koko ajan olis haukuttu. Tekis mieli kysyä, jos olis mahdollista saada toinen inssi mukaan.
toivottavasti ens kerralla osaan paremmin.

29

15121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joshi

      lähtien inssi-sedillä ja -tädeillä on ollut kaasupoljinkin käytössään? :) Ei ainakaan vielä 2000.

      • Kaasupoljin kyllä on

        Kyllä sillä autolla millä mä oon ajanut, on kaasupoljin opettajalla. Ja se on varma.


      • kaasupoljin

        Kyllä kaasupoljin inssimiehen käytössä nykyään on, ainakin kun minä ajoin autoukoulua kesällä -05


      • autoissa

        Joissain autokoulun autoissa on kaasupoljin, että opettaja voi tarvitessa ohjata auton pois vaikeasta tilanteesta nopeasti. Ei tosin enää, koska joskus on sattunut niin paljon kolareita.


      • Gotcha

        Ainakin siinä autokoulussa missä mä oon, autossa on opella kaikki polkimet ^^


    • opeyusluvalla

      Opetin tyttöni opetusluvalla ja hän ajoi 29.11 kahdeksalta aamulla liukkanajorataharjoitus, kahdeltatoista kirjoitti kirjalliset ja kello kolmetoista ajoi inssi ja läpi meni.
      Katsastusmies ei muuta ku kehui koko ajan miten hyvin oli opetettu ja miten hyvin osaa ajaa.
      Pistää toki miettimään että mitä ne oikein siellä autokoulussa opettaa kun niin monta kertaa pitää sitä inssiä ajaa monet jotka sitäkautta korttinsa ottaa?
      Pystyyhän sitä toki ajattaa enemmän kun opetusluvalla ottaa kortin mut kuitenkin...

      • sokee

        ei siellä autoloulussa mitään tietysti opeteta,miten sä sellaista edes kuvittelet ? mutta sä oot tosi taitava kun samana päivänä kaikki , kai sulla oli se pimeäkin siinä jossain välissä. olet varmaan jostain juustolaaksosta ??? vai mitä taitava ???????


      • oot
        sokee kirjoitti:

        ei siellä autoloulussa mitään tietysti opeteta,miten sä sellaista edes kuvittelet ? mutta sä oot tosi taitava kun samana päivänä kaikki , kai sulla oli se pimeäkin siinä jossain välissä. olet varmaan jostain juustolaaksosta ??? vai mitä taitava ???????

        pimeäajoharjoitus tehtiin pimeällä tietty. ja melkein kuukausi sitten.


    • opetusluvalla

      Opetin tyttöni opetusluvalla ja hän ajoi 29.11 kahdeksalta aamulla liukkanajorataharjoitus, kahdeltatoista kirjoitti kirjalliset ja kello kolmetoista ajoi inssi ja läpi meni.
      Katsastusmies ei muuta ku kehui koko ajan miten hyvin oli opetettu ja miten hyvin osaa ajaa.
      Pistää toki miettimään että mitä ne oikein siellä autokoulussa opettaa kun niin monta kertaa pitää sitä inssiä ajaa monet jotka sitäkautta korttinsa ottaa?
      Pystyyhän sitä toki ajattaa enemmän kun opetusluvalla ottaa kortin mut kuitenkin...

    • Mersault

      Älä välitä. Osaat varmasti ajaa autoa. Tiedän kymmeniä lahjakkaita ja menestyneitä ihmisiä (ml minä itse), jotka ovat flopanneet inssin yhden tai useampia kertoja.

    • alkup.kirjoittaja

      Pakko olis seuraavalla kerralla läpi päästä, itse maksan koko touhun ja nyt jo tekee tiukkaa tää eka uusiminen.Lakin että yksi uusiminen tekee mulle noin 168 euroa. Ei halpaa, opiskelijabudjetti käytös. Loppukuuksi hienot 50 euroa, täytyy lainata ruokaan rahaa kihlatulta. Hieno homma, tosi hyvä minä! Mulla ei mahdollisuutta opetusluvalla ajaa, se siitä.

      • ------

        Oisit sanonut sille sedälle jo alussa suorat sanat niin ei ois tullut hankaluuksia. Vittumaisia ihmisiä vaan tulee vääjämättä vastaan elämässä. Minä ainakin haistatan vitut sellasille ja poistun paikalta.


      • Menestyjä
        ------ kirjoitti:

        Oisit sanonut sille sedälle jo alussa suorat sanat niin ei ois tullut hankaluuksia. Vittumaisia ihmisiä vaan tulee vääjämättä vastaan elämässä. Minä ainakin haistatan vitut sellasille ja poistun paikalta.

        Näin vanhempana miehenä neuvoisin, että tommosella haistattelulla ei tässä maailmassa päästä pitkälle. Autoa oppii ajamaan helposti, jos vaan viittii kunnolla opetella.


      • Inssi läpi pakolla

        Mulla on sama juttu..En oo kyseiseltä paikkakunnalta (tai ns. kaupungista) ja eka inssi ei menny läpi kun jännitin niin paljon että vaihteitten vaihto meni tosi huonosti kun jalat oli niin jännittynyt..Sain 5 ajokertaa lisää.. Mulla oli nuorempi naisihminen inssissä ja ajon päätyttyä se veti kaikki pikkuvirheet esiin mitä tein mutta yksi iso virhe oli kuulemma jossain risteyksessä mihin menin puolihuolimattomasti. Mitä en kyllä ite huomannut. Nyt olis sit muutaman tunnin päästä uus inssi ja jos en sitä pääse läpi niin taitaa ajokortti jäädä saamatta, sillä koulu loppuu ensi viikolla enkä tule tänne enää sen jälkeen. Tuntuu että katsastusasemat rahastaa sillä että ei päästä läpi ja saavat sitten siitä lisää rahaa uudella inssillä (Ja ajokoulut saavat myöskin)


      • saa
        Inssi läpi pakolla kirjoitti:

        Mulla on sama juttu..En oo kyseiseltä paikkakunnalta (tai ns. kaupungista) ja eka inssi ei menny läpi kun jännitin niin paljon että vaihteitten vaihto meni tosi huonosti kun jalat oli niin jännittynyt..Sain 5 ajokertaa lisää.. Mulla oli nuorempi naisihminen inssissä ja ajon päätyttyä se veti kaikki pikkuvirheet esiin mitä tein mutta yksi iso virhe oli kuulemma jossain risteyksessä mihin menin puolihuolimattomasti. Mitä en kyllä ite huomannut. Nyt olis sit muutaman tunnin päästä uus inssi ja jos en sitä pääse läpi niin taitaa ajokortti jäädä saamatta, sillä koulu loppuu ensi viikolla enkä tule tänne enää sen jälkeen. Tuntuu että katsastusasemat rahastaa sillä että ei päästä läpi ja saavat sitten siitä lisää rahaa uudella inssillä (Ja ajokoulut saavat myöskin)

        tietoa. On pakko ottaa kantaa tähän rahan saantiin totta on että työstä saadaan korvaus mutta autokoululle jokainen hylkäys on merkintä tilastossa ja niitä ei vältämättä haluta. Minimi ajokerta on raja joka on ajettava että voi mennä ajokokeeseen mutta opettaja tietää jos oppilaalla on mahdollisuus selvitä ajokokeesta minimillä. Jos opettaja ehdottaa lisäajokertoja ne yleensä tulee tarpeeseen. Kun lasketaan, että koe toimistolle maksaa 35,50 /45 min Auton käyttö 50-60-70 euroa? jo tämä tekee noin 75-100 euroa, montako lisäajokertaa sillä saa? Tutkinnnon vastaanottaja lisää viellä 2-10 ajokertaa päälle. MUTTA kukaan ei koskaan voi taata että ajokoe menee "läpi" ekalla vaikka ajaisi kuin monta lisäajokertaa tai ei yhtään, koska kysymyksessä on vain ihminen ja ihminen, yllätys yllätys, tekee virheitä, sekin jonka pitäisi varmasti mennä "läpi".


    • sorateiden virtuoosi

      On kyllä TÄYTTÄ PASKAA. Ei Ne inssiukot sellasia oo.
      Nekin tekee vaa töitä. Ja kyllähän se harmittaa kun ei mee läpi, mut katsoppa peiliin ja mieti.

    • 3 x inssissä

      Ajoin inssejä Tampereella, joka kerralla sama inssi, nyt jo ilmeisesti hiljattain eläkkeelle jäänyt.

      1 inssi AB inssi 1987:
      Lähtövalmisteluissa inssi ohjeisti suurinpiirtein näin
      "Olemme lähdössä ajamaan AB-luokan ajokortin insinööriajoa. Sinä olet opiskellut kaiken lain vaatiman autokoulussa ja suorittanut aamulla kirjalliset kokeet hyväksytysti. Nyt lähdemme katsomaan käytännön osaamista. Tarkoituksena on että ajat ohjeiden mukaan, niinhyvin kuin oma taitosi antaa myöden. Huomautan aluksi, ettei suorituksen tarvitse olla täysin virheetön. Pienet virheet ovat sallittuja, niitä tulee liikenteessä jokaiselle autoilijalle. Tehdessäsi virheen insinööriajon aikana, ei kannata hermostua. Katsotaan ajon lopuksi miten suoritus meni ja arvioidaan ajo sen päätyttyä. Onnea matkaan!"

      C-kortti inssi 2000, alustus kutakuinkin sama, tosin huomautus siitä, että olet nyt ajamassa kuorma-auton ajokorttia ja sinulla on ollut AB kortti jo toistakymmentä vuotta, olen tässä tapauksessa hieman tarkempi kuin yleensä kuorma-auton insinööriajossa.

      D.kortti inssi 2000, alustus "Mehän olemmekinjo tänä vuonna tavanneet. Olet nyt lähdössä ajamaan ajokorttia, joka omasta mielestäni on ajokorttien kuningasluokka. Suorituksen tulee olla tässä tapauksessa lähes virheetön.

      Kaikki inssit menivät läpi ensimmäisellä kerralla. Tutkinnon vastaanottaja, Veikko, oli erittäin asiallinen, hänen rauhallinen vanhan miehen tyylinsä helpotti koko prosessia ja hänen tapansa käsitellä ihmisiä oli mitä mainioin.

      Pieni esimerkki:
      Linja-autoinssin aikana noin 30 m ennen risteystä valot vaihtuivat, ajoin risteyksen keltaisella. Inssin jälkeen Veikko kysyi mitä mieltä olit itse suorituksestasi. Kerroin olleeni muutoin tyytyväinen paitsi, että minun olisi pitänyt saada auto pysäytettyä ennen valojen vaihtumista. Tähän insinööri sanoi, että ko. tilanteessa isolla autolla risteystä lähestyttäessä on paljon turvallisempaa jaa risteykseen kuin jarruttaa äkisti, varsinkin kun on matkustajia kyydissä. Onnea uudelle kortille.

      Olin kyydissä kun kaveri ajoi inssissä 50 km/h raijoitusaluuen (n 200 m.n pätkä) hieman päälle 60 km/h, tästä inssi sanoi että huomautan siitä ajonoupeudesta, mutta taisit olla kotikulmilla...

      Insseissä on siis huomattavia eroja.

      • vastaanottaja

        Ei Veikko mihinkään oo kadonnu, eilen ainakin pyöri konttorilla! Selkeitä ohjeita, ei jää mitään epäselvää!


    • tasa--

      No mun ope aina sanoo, jos pitää kääntyy, mut muuten pitää ajaa aina suoraan.
      Mulla on ehkä 3kk päästä inssi.
      ihan mukava ope, laulelee aina kun radio soi ja kyllä mullekin sattuu joskus niitä virheitä ja se sitten vaan selittelee ja pistää asian mulle selväks.....
      onneeeee

    • ope

      Mikäli kertomuksesi pitää paikkaansa, niinkuin suurimmalta osalta usko, niin sinulle pari lohdutuksen sanaa. Tutkinnonvastaanottajasta sinun tulisi tehdä valitus tutkintopaikan päällikölle. Nosta vaan liput korkeelle, se mikä ei tapa, vahvistaa.

    • abec
    • tyttö_nen

      juuri tulin inssistä...hylättynä...ajo meni hyvin, vain yksi selvä virhe, kun käännyin väärälle kaistalle, mutta sehän ei ole peruste hylkäämisellä, kun en sentään vastakkaisen suunnan kaistalla eksynyt...mutta...ruutuun pakittaminen...huomasin, että menee lähellä viereistä autoa ja ajattelin juuri ottaa eteen päin, mutta enpä ehtinyt, kun kusipää vastaanottaja painoi jo jarrua...ja silloinhan rapsahtaa hylsy heti...arvaa vain kuinka paljon otti päähän!!!

      • alkuperäinen kirjoittaja

        Niin, tuollaista sattuu ihan kelle vaan. Ne inssit ottaa varman päälle, ettei tuu mitään kolhuja. Tiedän kuinka paljon ottaa päähän ku hylsy tulee! Mulla oli tänään uusinta, oli sama törkeä inssi, mutta pääsin läpi. Kyllä se mua muistutteli niistä viime kertaisista virheistä.

        Varmasti pääset seuraavalla kerralla läpi, tsemppiä!!! Saitko muuten paljon ajokertoja lisää?


    • alkuperäinen kirjoittaja

      Toinen kerta toden sanoo!! Oli sama inssi kuski, mutisi jotain koko ajan. Ajoin rauhallisesti ja katselin risteykset tarkasti. Vilkun käytöstä se sano, että aikaisemmin sen vois laittaa. Sitten tien vieressä odotti papparainen tienyli, mutta mä en pysähtyny. Siihen inssi sano, että siellä se mies oditteli, mutta sä vaan jatkoit rauhassa matkaas=) Katsastusaseman pihas se vielä sano, että auto vie tyttöä, eikä tyttö autoa. Eipä enää siinä vaihees haitannu=)

      Onnea kaikille inssiin meneville, pitäkää hermot kasassa, auttaa kummasti!!!

    • ¤Automies¤

      Mulla kävi niin, kun 5 vuotta sit inssis olin, että ekalla ei menny läpi, oli nainen arvioimassa ja sanomas minne ajetaan, ja mielestäni se meni ihan hyvin, mut kun päästiin takas konttorin pihaan, se sano että tätä ei nyt voida kyllä hyväksyä.. Sit se sano et teit heti alussa virheen, mut silti se ajatti mua sen virheen jälkeen viel puolen tuntii ja se oli ainut virhe, mut kuulemma tarpeeksi suuri. No sit seuraavalla kerralla oli mies inssiajossa, ja se sano mulle heti, että jaahas toinen kerta, et on tainnut olla hannele ajattaas, kun ei ole läpi mennyt. No lähdettii siit sit ajelee ja ajoin paljon huonommin omasta mielestäni kuin ekalla kerralla ja tein virheitä enemmänkin, mut kun päästiin konttorin pihaan, niin se mies kysy että tietkö missä teit virheitä, no en tienny ja sit se kerto, et missä virheet tuli. Mut kuitenkin se mies sano sit että ajo oli yleisesti katsoen kuitenkin sujuvaa, että eiköhän liikenne opeta loput. heh.. Et on aika erillaisii inssiajattajii olemas. Toiset ettii joka pienenkin virheen ja toiset taas on aika suurpiirteisii..

      • merkku

        eikö inssiakka kertonu sulle mitä virheitä teit?? mikset itse kysynyt??
        kyllä liikkuu sellaisia juttuja että samassa paikassa joku toinen inssi on paljon ankarampi kuin toinen.. moni pelkää että sattuu kohdalle just se huonompi ja inssiajokin voi sit mennä pieleen jo heti alussa kun on väärä mies vieressä..

        tuosta opetusluvilla ajattamisesta sanoisin että kaitpa se nyt helpompaa on opetella tutun kanssa ajamaan? kait ainakin alussa moni jännittää ja varmasti turhaankin sitä ajo-opea.. mut ainakin on asiantunteva ja koulutukset hyvin käynyt opettaja toisin kuin joku perheenjäsen.. varmasti jotain jää sanomatta sellaiselta...??


    • Okkolii

      joo mullakaan ei menny inssi läpi. ajan A1-korttia ja inssi alko tosi hyvin kaikki käsittely tehtävät meni ihan nappiin ja matka kaupunkiin sujui kuin unelma kaupunki ajokin sujui ihan hyvin kunnes oltiin lähössä kaupungista pois ja inssi-setä käskee kääntyä oikealle, kuulen vähän jälessä ja vaihdan kaistaa vähän liian myöhässä risteysalueella ja sulkuviiva ehti just alkaa. siitä pomppas. itekkin huomasin mutta liian myöhään. eikä inssi-setä antanut tuota virhettä anteeksi. olkaa siis tarkkoja inssissä. toi yks kämmi tulee maksamaan yhteensä 144€

    • jo valitttaa!

      Millä paikkakunnalla muuten ajoit??

      • dumdidum

        Jees itellä oli eilen inssiajo kuorma-autolla ja vähän jäi kaivelemaan inssin penseä asenne omaan ajoon. Kortin sain, mutta inssin arviot ajosta oli vain keskinkertasia.
        Ennen inssiä kävin ajamassa opettajan kanssa ja siitä ajosta ei opettajalla ollu mitään pahaa sanottavaa. Insissä ajoin mielestäni parhaan ajoni kuorma-autolla tähänmennessä (olen kortin korottaja eli B-kortti oli jo ja 3 tuntia sain harjotusta kuorma-autolla ennen inssiä). Minua tämä ei sinänsä haittaa koska uskon että rakentava kritiikki todellakin toimii, mutta kummastuttaa miten autokoulun opettajan ja inssin näkemykset minun ajotaidoista voi vaihdella näin paljon.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      60
      3679
    2. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      47
      3679
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2841
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      51
      2569
    5. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      54
      1973
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1639
    7. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      21
      1609
    8. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1503
    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      106
      1317
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      180
      1261
    Aihe