SRK:n sivuilla kerrotaan vl-liikkeen yhtenä tehtävänä olevan paikkakunnan kristillisen elämän elvyttäminen. Tämä tarkoittanee kristillisten hyveiden (rehellisyys, raittius, ahkeruus ja lähimmäisenrakkaus) edesauttamista joko suoraan oman liikkeen toimesta tai välillisesti vaikuttamalla muihin kristillisiin suuntiin. Samalla kuitenkin edesautetaan kristillisten paheiden (mustavalkoinen ajatusmaailma, suvaitsemattomuus, homofobia ja maailmanlopun odottaminen) esille tuloa. Ja tämä tapahtuukin tavallisesti muiden kristillisten suuntausten toimesta, jotka yrittävät kilpailla vl:llien kanssa.
Monilla syvän maaseudun alueilla kristillisiä hyveitä ei enää käytännössä pystytä inhimillisin konstein lisäämään. Siksi sitten päädytään kristillisten paheiden lisäämiseen. Ja tätä kautta tehdään hallaa sellaisille paikkakunnille, koska kuitenkin enemmistö ihmistä niissäkin on ns. maallistuneita. He eivät halua asua eivätkä kehittää paikkakuntia, joissa ilmapiiri on kehittymässä kohti mustavalkoita ajatusmaailmaa, suvaitsemattomuutta, homofobiaa ja maailmanlopun odottamista.
Kristillisen toiminnan elvyttämisestä
5
266
Vastaukset
- hä?
Kuinka mones avaus tämä on sinulle? Olet jo lähellä ennätystä epäilemättä.
Mikä sinut saa puhumaan jostain homofobiasta jatkuvasti, oletko itse homo?
Sitten... et taida varmaankaan tietää mitä fobia tarkoittaa.
Ja vielä kysymys sinulle. Miten tällainen homofobia ilmenee? Onko se paniikkihäiriön tapainen tärinäkohtaus? Oletko itse tai joku lähipiirissäsi saanut homofobiakohtausta ja kuuluuko kohtaukseen maailmanlopun odottaminen?- vaukent
VL-liike autoritäärisesti johdettuna yhteisönä tekee tavallisesti myös jäsenistään autoritäärisiä persoonia. Autoritäärisuuteen kuuluu konservatismi ja ajatus sekä pelko kaikkea erilaista kohtaan. Koko ajan on muka tapahtumassa jotain vaarallista. Tämä sitten tulee ilmi erilaisina fobioina. Autoritäärinen henkilö ihailee voimaa ja valtaa sekä halveksii heikkoja.
- jassodär
Mitä oikein tällä halusit sanoa? Alkulauseessa oleva ajatus kumoaa loppulauseen ja päinvastoin. On tottamaar miehellä mielipide.
- vaukent
Et ymmärtänyt ajatustani, koska ilmeisesti olet joutunut itse kristillisten paheiden valheverkkoon. Kirjoituksellani olen pyrkinyt siihen, että vl-porukka tiedostaisi edesauttavansa kristillsen toiminnan elvyttämiseen tähtäävillä toimenpiteillään kristillisten paheiden lisääntymistä. Uskovaisen pitäisi aina ajatella oman seutunsa parasta. Siksi ei ole minkään yhteisön etu kristillisten paheiden lisääminen. Yksilötasolla voi jollekin olla etua levittää kristillisiä paheita. Mutta täytyy aina ajatella yhteisön etua.
- tuntuu että ...
sinä olet vähän "eksyssissä" omissa fobioissasi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331935Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28850- 69845
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259728Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64710- 10677
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132671- 26644
- 77642
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200635