http://pre20031103.stm.fi/suomi/pao/euroalkopolitiikka/euroalko3_6.htm
Onko Tavoitteet toteutuneet
2
177
Vastaukset
- olemme menossa?
Alkoholipolitiikan perusta mureni viime vuonna
21.6.2005 STT/Niko Kannisto/YLE Terveys
Suomen alkoholipolitiikka on murroksessa. Maamme historian merkittävin alkoholiveron lasku maaliskuussa 2004 ja Viron tuonnin vapautuminen saman vuoden toukokuussa laskivat juomien hintaa ja nostivat kulutusta.
Alkossa alepäivät laskivat väkevien viinojen hintoja kolmanneksen. Myös ruokakaupat ottivat hinnanalennuksista kaiken irti ja tekivät oluesta sisäänheittotuotteen, jota myydään edelleen pilkkahintaan jatkuvilla tarjouksilla.
Sosiaali- ja terveysministeriön alkoholiohjelman tavoitteena vuosille 2004-2007 on kulutuksen vähentäminen ja alkoholiongelmien kasvun taittaminen. Päämäärän saavuttamiseksi ohjelmassa vaaditaan valistuksen ja valvonnan lisäämistä sekä alkoholin saatavuuden vaikeuttamista.
Alkoholiohjelman tavoitteet karkasivat viime vuonna heti alkuunsa. Alko ja ruokakaupat myivät viime vuonna entistä enemmän juomia entistä halvemmalla. Tämä johti yhdessä tuonnin moninkertaistumisen kanssa kulutuksen nousuun ennätystasolle.
Tuonnin sisältävä kokonaiskulutus nousi vuonna 2004 uuteen ennätykseen, joka oli 10,3 litraa 100-prosenttista alkoholia jokaista suomalaista kohden. Koskenkorvapulloina mitattuna määrä on noin 55 pulloa, eli keskiverto suomalainen joi reilun kossupullon viikossa.
Viinaan liittyvät ongelmat kasvoivat kulutuksen tahdissa lähes ennakoidulla tavalla. Väkivaltarikosten ja rattijuopumusten määrät nousivat viime vuonna tuntuvasti.
Alkoholihaittojen kehityksen osalta tämän vuoden alun tilanne näyttää hieman paremmalta. Kesän tapahtumat ratkaisevat paljon, sillä sateinen ja kylmä kesä verottivat osaltaan väkijuomien käyttöä viime kesänä. Lämmin kesä 2005 tietää lähes takuuvarmasti alkoholin käytön kasvua viime vuoteen verrattuna. Ruuhkat putkissa tai kesäinen perheväkivallan aalto pakottaisivat hallituksen harkitsemaan toimia juopottelun kitkemiseksi. Näköpiirissä on uusi verojen korottaminen, jos kulutuksen haitat lisääntyvät viime kesästä.
EU ongelmana
Suomalaisen tiukan alkoholipolitiikan karille ajo johtuu ensisijassa EU:sta. Viron EU-jäsenyys toteutui samana vuonna, kun Suomi joutui luopumaan kansalaisten tuontikiintiöistä muista EU-maista.
Vanhasen hallitus joutui pakkoraossa laskemaan alkoholiveroja, sillä niiden säilyttäminen entisellään olisi johtanut tuonnin räjähdysmäiseen kasvuun. Ironista on, että historiallisen päätöksen teki "mehulinjastaan" tunnettu hallitus, jonka monet jäsenet ovat täysraittiita.
Ilman EU:n säädöksiä Suomi toteuttaisi alkoholipolitiikkaa edelleen holhoavassa hengessä. Valtion sääntelyn aika on kuitenkin tältä erää ohi. Tiukan alkoholipolitiikan saarekkeille ei näytä olevan sijaa nyky-EU:ssa. Tuonnin rajoittaminen toisista jäsenmaista rikkoo EU:n perusperiaatteita tavaroiden vapaasta liikkumisesta.
Valtaosassa Eurooppaa alkoholipolitiikka on Suomea sallivampaa. Alkoholia myös kulutetaan monissa Euroopan maissa Suomea enemmän. Suomen erityisongelmat johtuvat enimmäkseen juomatavoista. Humalahakuinen alkoholin käyttökulttuurimme muistuttaa itäistä naapuriamme. Katajaiselle kansalle markkinoidut "eurooppalaiset viini-illalliset" ovat toistaiseksi jääneet perinteisen perjantaipullon varjoon.
Nykyajan Turmiolan Tommit
Suomessa alkoholinkulutuksen on arvioitu nelinkertaistuneen 1960-luvulta 2000-luvun alkuun. Silti yli 10 prosenttia suomalaisista ilmoittaa edelleen olevansa absolutisteja. Kulutus onkin keskittymässä yhä enemmän ongelmakäyttäjille. Tämä on
huolestuttavaa, sillä valtaosa pahoinpitelyistä ja henkirikoksista tapahtuu maassamme humalassa.
Vielä 1960-luvulla humalahakuinen juominen kohtasi voimakkaan moraalisen tuomion. Tarina alkoholilla elämänsä pilanneesta Turmiolan Tommista eli vahvana. Niistä ajoista alkoholin kulutus on arkipäiväistynyt. Nykyään terveysoppineet jopa suosittelevat juomaan viikoittain muutaman lasillisen viiniä tai pari pullollista olutta sydäntautien torjumiseksi. Tilastojen mukaan kohtuukäyttäjät elävät myös pitempään kuin täysraittiit.
Ennusteiden mukaan alkoholikulutus nousee jälleen tänä vuonna uuteen ennätykseen. Tulevaisuudessa alkoholiongelmat pahenevat entisestään. Jo nyt kaupunkien keskustat ovat viikonloppuisin täynnä juopunutta juhlakansaa. Tulevaisuudessa juopuneiden laumat vain lisääntyvät.
Samaan aikaan myös ongelmat kasvavat. Lähes kaikki poliisin viikonloppuhälytykset liittyvät tänä päivänä tavalla tai toisella alkoholiin. Tulevaisuudessa virkavallan resurssit uhkaavat loppua kesken, jos yhä useamman kotitalouden alkoholin huuruisia riitoja pitää selvitellä poliisipartion voimin.
Ruokakaupan edusryhmät ovat vaatineet viinin myynnin sallimista ruokakaupoissa. Vapauttaminen johtaisi varmasti viinin suosion kasvuun ja laskisi todennäköisesti hintoja. Vapaan aleviinan opetusten perusteella hallitus harkinnee kahdesti ennen vapauttamispäätöksen tekemistä.- cato
Alkoholia juodaan eri syistä, ja monista ihmisistä alkoholijuoman nauttiminen on osa sosiaalista kanssakäymistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096926Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1034618L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa473908TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133304Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6621950- 661308
- 91279
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2021275Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551273Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j481240