Avovaimo töihin - työmarkkinatuki nollille???

Avovaimoni on menossa töihin ja nyt sitten luettiin Kelan sivuilta, että mun työmarkkinatuki tippuisikin nollille. Onko näin? Enkö todellakaan saa mistään mitään? Pitääkö emännän siis alkaa elättämään koko perhe omalla palkallaan?
Töitä ei ole löytynyt...
122031
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Eduskunta on päättänyt, että työssäoleva elättää B-työttömän.

Jos rahat ei riitä, voi kysyä sossusta.

A-työttöminen tukeen puolison tulot ei vaikuta.

(A-työtön on työttömyyskassan jäsen, joita ay-liike aina puolustaa ja hoitaa kortukset)
Kelan b-työttömiä ei puolusta ketään ja edut senkuin heikkenee.

Äänestä
  • Se on metkaa, että työmarkkinatukilaki taitaa olla ainut laki, joka tuntee puolison elatusvelvollisuuden. Missään muussa sitä ei sitten otetakaan huomioon: verotus toimii kuin työssäkäyvä puoliso saisi pitää kaiken itsellään. Eli jos kerran puoliso on elatusvelvollinen, niin palattakoon sitten perheverotukseen, sillä nythän systeemi ontuu. Mutta kai se on niin, että työttömän perheeltä kaikki pois, mikä viedä voidaan.

    Kuinkahan monta eroa työmarkkinatuen tarveharkintaisuus on aiheuttanut? Tai itsemurhaa?

    Äänestä

  • Metkaa kirjoitti:

    Se on metkaa, että työmarkkinatukilaki taitaa olla ainut laki, joka tuntee puolison elatusvelvollisuuden. Missään muussa sitä ei sitten otetakaan huomioon: verotus toimii kuin työssäkäyvä puoliso saisi pitää kaiken itsellään. Eli jos kerran puoliso on elatusvelvollinen, niin palattakoon sitten perheverotukseen, sillä nythän systeemi ontuu. Mutta kai se on niin, että työttömän perheeltä kaikki pois, mikä viedä voidaan.

    Kuinkahan monta eroa työmarkkinatuen tarveharkintaisuus on aiheuttanut? Tai itsemurhaa?

    Tätä asiaa on veivattu niin kauan kuin minä muistan ja se on kauuuuan se. Poliitikot selittää että työttömyys tuki on tuki ei palkka ja siksi se käyttäytyy niinkuin käyttäytyy eli katoaa jos puoliso saa tarpeeks liksaa...

    Toisaalta jos toinen käy töissä ja toinen on kotona niin eiks se toinen ole silloin ninkun kotiäiti tai kotirouva. Sama ilmiöhän esiintyy nimittäin jos avomies menee töihin ja vaimo on kotona työttömänä.

    Äänestä

  • mut si, mutsit kirjoitti:

    Pointti on siinä, että kun perheessä jää toinen puoliso kotiin hoitamaan lapsia, yleensä tulee kotihoidontuki ja työssä käyvän ansiotaso on sellainen, että perhe katsoo sillä tultavan toimeen. Ihan köyhät eivät varmaan tällaista ratkaisua tee. Sen sijaan jos toinen on työtön, niin hän harvemmin on kotona vapaaehtoisesti, vaan menisi mieluummin töihin. Työttömän perheessä myöskään perhe ei ratkaise kotiin jäämistä tulojensa perusteella, vaan pakosta. Usein työttömän perheessä toisen työtulo ei kummoinen ole. Olikos se 537 euroa, mistä jo työttömän osapuolen työmarkkinatuki alkaa vähetä, joten tuolla tulotasolla ei leveästi eikä oikein niukastikaan elellä. Edessä taitaa olla paremminkin leipäjonoon meneminen. Joten ei ihme, että leipäjonot sen kun pitenevät.

    Äänestä

  • On siinä kirjoitti:

    Hyvä Hra Pointti. Näin tämä menee tässä maassa. Eli köyhän on aina tarkkaan katsottava milloin on varaa käydä töissä, ikäväähän se on. Tarkoitan nyt oikeesti köyhiä joilla ei siis ole varallisuutta eikä pesämunia eikä muitakaan mummuja tai pappoja elättämässä.

    Äänestä

Kyseisessä tilanteessa toisen tulot vaikuttavat toisen tukiin, ja KYLLÄ, kun tarpeeksi hyvät tulot on toisella niin toinen voi jopa olla saamatta mitään.

Hiukan aikansa elänyt kohtahan tuo on, mutta näin se tosiaan menee. Et ole ensimmäinen joka on tämän kanssa joutunut koville. Kyllä ne vaihtoehdot melkein ovat toisen töistä luopuminen tai toisen kovalla vauhdilla edes jonkin homman etsiminen. Asia on melko yksiselitteinen.

Ja sitten tietysti sekin, että vaikka tulot putoaisivat toisen töihin menon takia, jos työpaikasta luopuu niin pukkaa karenssin...Aikamoinen noidankehä.

Äänestä
  • on se kyl hullua jos toinen pääsee töihin ni sit sitä joka ei ole töissä ni rankaistaan sillä et viedään se pienikin raha. mut riipuu kyl paljonko toinen tienaa !!

    Äänestä

Jos perheessä on tuloja, joilla molemmat voivat elää, on oikein, että perhe huolehtii jäsentensä elämästä. Jonkun on aina huolehdittava työttömän elämästä. Olisiko parempi, että meidän muiden, joilla on omakin perhe elätettävänä, pitäisi vielä veroistamme maksaa sinunkin elämäsi, vaikka puolisosi tulot riittävät teidän molempien elämään?

Äänestä
  • et katsonut Veikko Hurstista kertovaa ohjelmaa, antoi muillekin kuin omalle perheelleen. Ei ei, älä pelästy ei Sinun tule ketään vieraita elättää, huolehdi sinä vaan omistasi!

    Äänestä

  • ynseä vastaus sulla kirjoitti:

    et katsonut Veikko Hurstista kertovaa ohjelmaa, antoi muillekin kuin omalle perheelleen. Ei ei, älä pelästy ei Sinun tule ketään vieraita elättää, huolehdi sinä vaan omistasi!

    suhteellista

    Äänestä

Niin tuet ei putoa mihinkään.

Asuin parivuotta sitten noin vuoden ajan veljen kanssa samassa kämpässä. Mä olin alivuokralainen. Kela jakoi meidän 400 euron vuokran kahteen osaan ja veli sai täydet asumistuet omaan osuutensa. Minä olin töissä eikä yli 2000 euron kuukausituloni vaikuttanu veljen työmarkkinatukeen ja asumistukiin millään lailla.

Äänestä

Meillä on sama tilanne. Avomies sai työpaikan, mutta huonosti palkatun; bruttotulot ovat n. 1500 euroa kuussa. Kelan tukilaskurin mukaan itse en saa työmarkkinatukea ollenkaan, kun miehen tulot ovat niin "suuret". Eihän tuosta 1500:sta eurosta jää verojen käteen kuin vähän päälle tonni, ja silläkö olisi maksettava vuokrat ja kahden ihmisen laskut ja syömiset?

Järjettömintä tuossa puolison elatusvelvollisuudessa on juuri se, että tuloja tarkastellaan bruttona! Päättäjille ei ole kai tullut mieleenkään, että verojen jälkeen noista "huikeista kuukausituloista" ei jää käteen paljon mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Enska kirjoitti:

Avovaimoni on menossa töihin ja nyt sitten luettiin Kelan sivuilta, että mun työmarkkinatuki tippuisikin nollille. Onko näin? Enkö todellakaan saa mistään mitään? Pitääkö emännän siis alkaa elättämään koko perhe omalla palkallaan?
Töitä ei ole löytynyt...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu