olen kuullut usein sanottavan että olen hiljainen nainen...vähitellen asia on alkanut vaivaamaan minua itseäni, kun se kuitenkin on esille noussut niin monta kertaa.. En vaan tunnu keksivän jutun aiheita tai sitten stressaan liikaa siitä mitä sanoisin huomaamattanikin. Ongelma ärsyttää minua suunnattomasti koska olen huomannut sen muodostuvan itselleni kompastuskiveksi. Minulla on paljon hyviä ystäviä, ja he pitävät minusta juuri sellaisena kuin olen, mutta kuitenkin olisi kiva tietää onko mahdollista oppia sosiaalisemmaksi ja avoimemmaksi, onko joku esimerkiksi päässyt oman rajoittuneisuutensa yli? Outoa tai no osaltaan hyvin tavallistakin että viinilasin jälkeen tunnen olevani vapautunut ja tulen loistavasti toimeen ihmisten kanssa, mikä siis voi olla esteenä sille etten tunne itseäni vapautuneeksi normaalisti, vaan jännitän noinkin turhaa asiaa kuin omaa hiljaisuuttani..kommentteja kiitos ja jos konsteja löytyy millä tälläistä ongelmaa olisi mahdollisuus työstää niin kertokaa ihmeessä :)
miten sosiaalisemmaksi?
on se niin turhauttavaa
1612656
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
miksi sinun pitäisi olla avoin ja sosiaalinen? mitä erityistä näillä ominaisuuksilla saavuttaisit?
neuvot: älä anna sulkeutuneisuutesi vaivata sinua. ole oma itsesi.
nii-in siinähän se onkin että ei se minua vuosikausiin vaivannutkaan mutta nykyään kun siitä olen kommentteja enemmän ja vähemmän kuullut niin ehkäpä se hiljaisuuteni on saanut minut tuntemaan itseni riittämättömäksi. Vaikea selittää syitä asian taustalle, kun eivät ole syyt itsellenikään selvät. Tottakai nauttisin itse siitä enemmän jos olisin avoimempi,eipähän tulisi pidettyä niin paljon asioita suljettuna sisällä ja helpottaisi varmasti omaa oloa.
en vatvo tätä täällä enää.
eihän sinua kukaan ole pakottanutkaan asiaa vatvomaan... :D sehän se idis täällä pitäis olla et sellaiset ottaa asioihin kantaa joilla sanottavaa/kokemuksia on ja halua niistä keskustella.
Neuvo "ole oma itsesi ja älä mieti turhia" hyvin luultavasti ei vaan kovinkaan monelle avuksi ole,vaikkakin viisaita sanoja ovat.. :) se on vaan sellainen asia minkä varmasti joka ikinen ihminen tietää mut useimmiten se on käytännössä vaikea toteuttaa..ei se ihmismieli vaan niin toimi et omast käskyst suhtautuminen asioihin muuttuis hetkessä.
Mulla on sama juttu. Huoh, aina tulee noottia et mökötänkö mä vai oonko mä sammumispisteessä vai mikä on, kun en juttele. Bileissä ja baarissa on mukavaa olla porukan mukana ja kuunnella juttuja, mut harvemmin keksin niihin mitään sen erikoisempaa sanottavaa. Mä oon vaan yrittäny hyväksyä tuon, se auttaa. Porukassa olen hiljaa jos siltä tuntuu, enkä ota siitä paineita. Jos joku antaa palautetta, sanon vain takas suoraan et oon yleensäkin hiljainen jne. Ei ole muilla aihetta valittaa, eikä mulla aihetta ottaa paineita. Sitten se puhuminen tuntuukin jo paljon helpommalta.
Jos itselläni olisi ystäviä hiljaisuudestani ja ujoudestani huolimatta, en näkisi syytä muuttaa itseäni.
Minulla se ujous ja hiljaisuus on estänyt ystävien ja kavereiden saannin puhumattakaan mistään parisuhteesta.
Vaikea se on muuttaa itseä.
Ei itsensä muuttaminen ole niin mahdotonta kuin aina sanotaan. Eniten siihen menee aikaa (kuukausia?), koska mieli kehittyy ja sopeutuu tilanteeseen melko hitaasti. Mutta kyllä se on ihan mahdollista, kunhan vain näkee oikeasti asioiden eteen vaivaa ja asettaa uusia tavoitteita.
Hei!
Tässä tulisi teille hyviä vinkkejä, miten päästä avoimemmaksi ja tuntea itsekin sen.
Itse kärsin yli vuoden sosiaalisten tilanteiden pelosta, joka on sellainen sairaus, että esim. suuremmassa porukassa puhuminen tuotti ongelmia ja sitä jännitti ja esim. esiintymistilaanteet olivat aivan kauheita. Nyt puolitoista vuotta eteenpäin tuosta - kovan taistelun ansiosta - tilanne on helpottanut. Minulla on lievä mielialalääkitys, jolla pääsin pahimman yli ja psykiatrilla käyn juttelemassa pari kertaa/kuukausi asioista, mikä myös on helpottanut tilannetta. Mutta luulen, että suurin osa teistä ei koe tilannetta niin vakavaksi, että pitäisi alkaa lääkkeitä popsimaan.
Itse olen alkanut pitää enemmän hiljaisemmista ja välillä ujoista ystävistäni kuin ylisosiaalisista koko ajan äänessä olevista ystävistä. Nämä hiljaisemmat ottavat myös minun mielipiteeni huomioon ja he ovat aidosti kiinnostuneita asioistani, ja siitä tuleekin hyvä itsetunto, kun huomaa, ettei tarvitse koko aikaa miettiä, mitä sanoo ja ettei sanomisia keskeytetä. Näin käy usein nimittäin näiden ylisos. ihmisten keskuudessa, jotka vain puhuvat ja puhuvat omista kokemuksista kysymättä mitään. Sellaisessa tilanteessa tulee kyllä vähän ahdistunut olo, kun ei oikein viitsisi sanoa, että "voisitko välillä pitää suutasi kiinni"?
Kukaan ei tähän mennessä ole sanonut minua ujoksi tai hiljaiseksi; ehkä itse olen liian kriittinen itseäni kohtaan ja kuvittelen itseni ujoksi. Ehdottomasti pitää osata antaa itsensä olla sitä, mitä on! Ja valitkaa seuranne niin, ettei tarvitsisi koko ajan miettiä, mitä sanoo. Ei tarvitse hengailla sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa tuntee olonsa vaivautuneeksi. Ketään ei tarvitse miellyttää :) Pääasia, että itsellään on hyvä fiilis ;)
"Itse kärsin yli vuoden sosiaalisten tilanteiden pelosta
... Minulla on lievä mielialalääkitys, jolla pääsin pahimman yli ja psykiatrilla käyn
... luulen, että suurin osa teistä ei koe tilannetta niin vakavaksi, että pitäisi alkaa lääkkeitä popsimaan."
Kirjoittelin tuossa äsken ihmisen "psykokemiallisesta" olemuksesta. Sinun tapauksessasi on esimerkiksi luultavaa, että sosiaalisuuteesi on vaikuttanut masentuneisuus (sitä ei monesti ole helppoa "diagnosoida" itselleen!), jolloin mielialalääkkeistä on apua.
Kiitos mielenkiintoisesta palautteesta! itse en olisi heti osannut yhdistää masennusta jännittämisongelmiin, mutta voihan se niinkin olla! Mutta eikös mas.lääkkeillä hoideta pääasiassa sos. til. pelkoa vai luuletko, että rauhoittavista olisi enemmän hyötyä? itse olen havainnut mielialan tasaista nousua kesän kriisiajoista, mikä on tietysti vaikuttanut siihen, että pelot ovat hellittäneet. tosin masennus johtui nimen omaan jatkuvista peloista.
Rauhoittavilla voidaan helpottaa hätää akuutisti; kun joku jännittää esiintymistä, kärsii unihäiriöistä (jännittää unen saamista) tms. Niitä ei voi käyttää jatkuvasti ja niillä on "huumaavaa" vaikutusta.
Mielialalääkkeet taas tasaavat aivojen välittäjäaineiden toimintaa (jos se on "surkastunut", on aika lailla mahdotonta vaikuttaa mielialaansa pelkällä tahdolla). Usein sos. tilanteiden pelkoon sairastutaan (minun kokemukseni/näkemykseni), kun taustalla on jo kytevää depressiivistä ajattelua (=puutteellista itseluottamusta) ja joudutaan nopeassa tahdissa uuteen vaativaan elämäntilanteeseen, jossa riittämättömyys aiheuttaa loppuunpalamista ja masennusta. Oravanpyörä käynnistyy. Tässä on oleellisena osana ihmisen yksilöllisyys, eli herkemmän keskushermoston (reagoi herkemmin jännittämällä) ja toisaalta oma "heikompi" välittäjäainetuotanto altistavat sairastumiselle. Kaveri- ja perhesuhteet ovat eräs iso osa palapelissä; yksinäisyys altistaa masennukselle.
Yhtenä vinkkinä voisit kokeilla sitä, että ihan mainitset kavereillesi, että tunnet itsesi ujoksi tai muita hiljaisemmaksi. Kunhan asiasta ei valita kaiken aikaa, moni varmasti ymmärtää tilanteesi. Samalla itselle tulee vapautuneempi mieli eikä asian kanssa tarvitse aristella tai häpeillä niin paljoa. Kun on aluksi sinut oman itsensä kanssa, on helpommat mahdollisuudet kehittyä rohkeammaksi.
Sama ongelma, jos tätä nyt niin isoksi ongelmaksi voi kutsua. Monesti isossa porukassa tulee oltua hiljaisempi kuin muut. Ei vaan keksi mitää tilanteeseen sopivaa tai sitten juuri kun keksii, joku aloittaa jo keskustelun jostain muusta asiasta. On ikäänkuin myöhässä koko ajan. Alkoholi toki vapauttaa tunnelmaa mutta ei sitä viitsisi olla koko ajan kännissäkään :D
Mutta ei siinä mitään, ihmiset on erilaisia eikä kaikki voi olla koko ajan suuna päänä vaan meitä "kuuntelijoitakin" tarvitaan :)
Ihan samalta musta tuntuu, en saa suutani auki ja kun meinaan jotain sanoa tilanne on jo ohi, muut puhuu jo jostain muusta.
Olen tosiaankin enemmän kuuntelijatyyppiä enkä kovin tykkää olla itse äänessä ja välillä tuntuu etten edes keksi sanottavaa vaikka haluaisinkin. Välillä haluaisin olla sosiaalisempikin mutta kun en pysty. Välillä asia vaivaa enemmän ja välillä vähemmän.
Vaikein tilanne oli tuossa noin 7 vuotta sitten kun mulle rakas ihminen laittoi välit poikki kun en pystynyt keskustelemaan asioista niin paljon kuin hän olisi halunnut. Sen jälkeen on välillä ollut todella vaikea hyväksyä itsensä mutta pitää vaan yrittää hyväksyä itsensä sellaisena kun on.
päästä ujoudesta eroon sillä olin sairaalloisen ujo vielä muutama vuosi takaperin ja vieläkin jännitän mutta nykyään välillä puhun jopa enemmän ja hassuttelen kun ne kaverit jotka olivat aina olleet minua puheliaimpia;) Lapset ovat auttaneet paljon sekä liikkuva työni ja se kun minulla on kuitenkin aina ollut paljon kamuja jotka tekevät oloni itsevarmemmaksi. Esim.minua on aina luultu "kovaksi" koska en ujouteni takia ole osannut tunteitani näyttää tai siis uskaltanut ja eräs ystävä luuli minun olevan niin ylpeä etten halua tutustua kehenkään kunnes rohkaisin mieleni ja sanoin sen johtuvan ujoudestani ,hän ymmärsi ja se helpotti paljon oloani.
.. vaan jokainen ihminen on "psykokemiallinen" kokonaisuus. Jokaisella ihmisellä on yksilöllinen aivojen kemia, ja se säätää ihmisen persoonallisuutta. Masennuksessahan ihmisen välittäjäainetuotanto vähenee, joka vaikuttaa suoraan ja voimakkaasti mm. ihmisen sosiaalisuuteen, kun tietty aivolohko passivoituu. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että sormia napsauttamalla ihminen ei voi muuttua, vaan aivojen kemiallinen toiminta määrää käyttäytymistämme (totesit alkoholin "muuttavan" vaikutuksen). Tämä ei tarkoita sitä, että itse emme voisi vaikuttaa omaan käytökseemme, mutta aivojemme toiminta on kuitenkin yksilöllistä, joka tulee ymmärtää, jos "lyömme päätämme seinään" yrittäessämme muuttaa itseämme tiettyyn suuntaan.