Äideiltä kommentteja ja kokemuksia kiitos!

Äiti kohta neljälle

Haaveenani on aina ollut suurperhe, mutta nyt neljättä odottaessani ajattelen vain että kun nyt saisi tämän maailmaan niin hyvä! Pahaa tekee taas niin että! Pohdinkin tässä miten jaksavat äidit jotka luultavasti taas parin vuoden kuluttua ovat samassa tilanteessa: väsyttää ja oksettaa. Meillä ainakin syödään nyt valmisruokia ja pyykkikasa kasvaa kun en jaksa kotona mitään. Ja joulukin tulossa, apua. Siis lapsesta iloitsen, mutta muuten on ventti olo. Ajattelin että jos suurperheelliset voisitte rohkaista ja kertoa vinkkejä jaksamiseen. Kiitos!

78

18201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on kyllä

      äidit jyrän alla. Jaksamista sulle.

    • olisit miettinyt

      Lpasethan siinä kärsii jos äiti ei jaksa. Joskus sitä kannattaa etukäteen miettiä, mihin omat rahkeet riittävät. Ei se burn outissa riutuva äiti kovin iloinen asia perheessä ole.

      Vl uskossa ei saa tällaisia väsymisiä myöntää (ainakaan julkisesti) joten täältä tuskin tulee paljon vastauksia.

    • kermansavi

      Lepo on ykkössuositukseni. Hanki vaikka toiseksi viimeisillä pennosilla lastentarhapaikat tarhaikäisillesi. Miehesi toivottavasti hoitaa paljon pikkuvauvaanne hänen synnyttyään. Oma kultamieheni on ottanut osaa lastemme hoitoon vastuullisesti. Hän on mm. huolehtinut siitä, että sain nukkua öisin. Imetyksen jälkeen hän yleensä nukutti vauvan ja yöllä vaihtoi tarvittaessa vaipan, haki itkevän lapsen yöllä huoneeseemme...ite olinkin ihan sippi. Mielestäni vl-miehet ovat erityisesti VELVOLLISIA tukemaan vaimojaan, jotka ovat valmiit synnyttämään liudan lapsia henkihieverissä. Tukeminen sai´si mielellään näkyä teoissa eikä vain sanoissa. Mies pääsee fyysisesti niin paljon helpommalla kuin vaimo, että voisi laittaa miehuutensa likoon vaimonsa vuokisi.

      Silloin, kun on tosi väsynyt, niin on parempi käyttää valmisruokia ja antaa kodin olla sotkuinen. Mielummin niin kuin antaa itsensä palaa puhki ja on niin poissa tolaltaan, että hermostuu ja muutenkin oireilee lapsille. (Kyllä se mielenterveyskin jossain vaiheessa alkaa järkkymään, jos väsyy vein entisestään) Tärkeintä ei ole, että koti näyttää muille siistiltä, vaan, että asiat on oikeasti kunnossa, varsinkin lapsilla. Ymmärrän, että sehän vasta masentaa enemmän, jos koti on siivoton... silloin kun jaksaa kannattaakin panostaa siivoukseen ja sisustukseen, se voi piristää :) Mutta niinä päivinä, kun on liian väsynyt, LEVÄHDÄ VÄHÄN!

      Suosittelen sinulle pitkää imetystä (kunhan muistat lisäkalsiumin), sillä olen ymmärtänyt mielestäni, että tällainen "luomu-ehkäisy" hyväksytään vl:ssa... (mikä on mielestäni vähän kummaa, kun ei muuten ehkäistä...)

    • äippä

      Olen neljän lapsen äiti. Kuule, elämä vie omalla painollaan. Minäkin olen välillä väsynyt, mutta niin on kaikki muutkin vaikkei olisi lapsia ollenkaan. Tuttavapiirissäni on lapsettomia pariskuntia, jotka eivät jaksa siivota kotiaan, syövät valmisruokia ja ovat väsyneitä työelämään. Tosin tuokin on varmaan niin paljon henkilöstä kiinni.

      Jos väsyttää, niin ei sitä syytä kannata hakea lapsista, vaan siitä, että elämä ei aina ole helppoa. Kaikista paras kun on selkeä rytmi asioissa niin ruuanlaitossa, ulkoilussa, nukkumisessa ym silloin jää aikaa myös itselle ja parisuhteelle. Lisäksi jollekin liikunta harrastukselle.

      Pyykinpesuunkin kannattaa ottaa tuossa vaiheessa selkeä toimintamalli ettei vuoret kasva. Itse laitan pääasiassa kotiruokaa, mutta n.kerran viikossa saatamme syödä valmisruokaa. Lisäksi leivon jotain kerran viikossa sekä siivoamiseen minulla on tietty kuvio, jotain siivoan päivittäin. Mieheni tekee paljon kotitöitä ja on lasten kanssa, kuten isän kuuluukin, joten se tietenkin vaikuttaa moneen.

      Mutta jos väsyttää eikä huvita voin aivan vapaasti jättää tekemättä muutamia hommia ja soitan vaikka pianoa tai luen siitä edestä.Lapset on niin vähän aikaa pieniä, ettei heidän lapsuuttaan turhalla hermoilulla ja hössötyksellä kannata pilata.

      Joulukin on rauhan ja rakkauden juhla. Älä siis liikaa rehki vaan valmistelkaa miehesi kanssa ihan rauhassa joulua. Joulu valmisteluihin kannattaa ottaa tietty tapa, ettei tarvi ryntäillä paikasta toiseen. Me ostetaan joululahjoja varastoon pitkin vuotta, se on ollut yksi kätevä tapa. Ja leipomiset ym. aloitan hyvissä ajoin. Meille on tärkeää, että joulu vietetään rauhassa hiljentyen kunnioittamaan suurta juhlaa, ilman hulinaa. Ja mikä tärkeintä, että lapsilla on hyvä olla.

      Hymyä huuleen ja toimi oman jaksamisesi mukaan!

    • Annukka

      Oliko suurperhe"haave" oma haaveesi vai kasvatuksella ja aivopesulla juurrutettu pakkohaave? Ts. oletko saanut valita, teetkö yhden lapsen vai joudutko latomaan niitä kymmeniä? Ts. saatko käyttää ehkäisyä.

      • Äiti 29 v

        Minä, lestadiolaisperheen kolmanneksi vanhimpana syntynyt tytär vastaan. Olen nyt 29 vee ja minulla on kahdeksan lasta, yksi tyttö ja seitsemän poikaa.

        Nuorena todella haaveilin isosta perheestä, se tuntui itsestään selvältä. Niin pitkälle kuin muistan, leikin nukeilla ristiäisiä ja vauvanhoitoa. Sitä lajia olenkin saanut elämääni. Alkuun tämä perhe ja sen kasvu oli ihana asia ja tunsin olevani elämäntehtävässäni. Sukulaiset olivat tyytyväisiä ja äitienpäivillä kehuttiin... Mutta nyt kun lasten tulolle ei ole näkynyt loppua ja olen sairastellut ja koen olevani loppuun uupunut, ovat toisenlaiset ajatukset tulleet mieleen. Olen läpikäynyt masennusta ja uupumusta. Uusia kysymyksiä on pitänyt kohdata. Entä jos olisinkin elänyt toisenlaisen lapsuuden? Jossa olisi ollut toisenkinlainen naisen malli?

        Minulla on ikäiseni ystävätär, ainoa ei-vl-läinen ystävä, ja aina kun tapaan hänet, tajuan että minäkin haluaisin oman ammatin, oman elämänalueen. Muutakin kuin tätä mihin olen nyt pallo jalassa juuttunut. Haluaisin ammatin jossa voisin matkustsaa paljon ja tavata ihmisiä, tehdä päätöksiä, suunnitella ja toteuttaa asioita. Luoda...

        Muutos, sen ymmärrän, vaatisi suuria ja ehkä koko perhe-elämäämme vaikuttavia ratkaisuja. uskaltaako irtaantua uskosta ja ry:stä?


      • Melperi1
        Äiti 29 v kirjoitti:

        Minä, lestadiolaisperheen kolmanneksi vanhimpana syntynyt tytär vastaan. Olen nyt 29 vee ja minulla on kahdeksan lasta, yksi tyttö ja seitsemän poikaa.

        Nuorena todella haaveilin isosta perheestä, se tuntui itsestään selvältä. Niin pitkälle kuin muistan, leikin nukeilla ristiäisiä ja vauvanhoitoa. Sitä lajia olenkin saanut elämääni. Alkuun tämä perhe ja sen kasvu oli ihana asia ja tunsin olevani elämäntehtävässäni. Sukulaiset olivat tyytyväisiä ja äitienpäivillä kehuttiin... Mutta nyt kun lasten tulolle ei ole näkynyt loppua ja olen sairastellut ja koen olevani loppuun uupunut, ovat toisenlaiset ajatukset tulleet mieleen. Olen läpikäynyt masennusta ja uupumusta. Uusia kysymyksiä on pitänyt kohdata. Entä jos olisinkin elänyt toisenlaisen lapsuuden? Jossa olisi ollut toisenkinlainen naisen malli?

        Minulla on ikäiseni ystävätär, ainoa ei-vl-läinen ystävä, ja aina kun tapaan hänet, tajuan että minäkin haluaisin oman ammatin, oman elämänalueen. Muutakin kuin tätä mihin olen nyt pallo jalassa juuttunut. Haluaisin ammatin jossa voisin matkustsaa paljon ja tavata ihmisiä, tehdä päätöksiä, suunnitella ja toteuttaa asioita. Luoda...

        Muutos, sen ymmärrän, vaatisi suuria ja ehkä koko perhe-elämäämme vaikuttavia ratkaisuja. uskaltaako irtaantua uskosta ja ry:stä?

        Toivon vilpittömästi, että pystyt vielä rakentamaan omaan elämääsi jotakin sellaista, jossa saat toteuttaa itseäsi. Samoin toivon sinulle voimia ja että masennus yms. ikävät asiat pysyvät kotisi oven ulkopuolella.

        Ei Jumala ole tarkoittanut meitä ihmisiä elämään elämäämme yksinomaan suuren taakan ja rasituksen alla. Meillä on lupa myös nauttia tästä ainutkertaisesta elämästä, jonka olemme lahjana saaneet.

        On hyvin ikävää, että sinun herätysliikkeesi opettaa Raamatun vastaista oppia:

        "Ehkäisy on syntiä"

        koska juuri tämä oppi on syynä monen vl-naisen elämänkohtaloon eli ollaan - sinun omia sanoja lainaten - "pallo jalassa".

        Hyvää Itsenäisyyspäivää ja Joulun odotusta sinne jonnekin!


      • JIA
        Äiti 29 v kirjoitti:

        Minä, lestadiolaisperheen kolmanneksi vanhimpana syntynyt tytär vastaan. Olen nyt 29 vee ja minulla on kahdeksan lasta, yksi tyttö ja seitsemän poikaa.

        Nuorena todella haaveilin isosta perheestä, se tuntui itsestään selvältä. Niin pitkälle kuin muistan, leikin nukeilla ristiäisiä ja vauvanhoitoa. Sitä lajia olenkin saanut elämääni. Alkuun tämä perhe ja sen kasvu oli ihana asia ja tunsin olevani elämäntehtävässäni. Sukulaiset olivat tyytyväisiä ja äitienpäivillä kehuttiin... Mutta nyt kun lasten tulolle ei ole näkynyt loppua ja olen sairastellut ja koen olevani loppuun uupunut, ovat toisenlaiset ajatukset tulleet mieleen. Olen läpikäynyt masennusta ja uupumusta. Uusia kysymyksiä on pitänyt kohdata. Entä jos olisinkin elänyt toisenlaisen lapsuuden? Jossa olisi ollut toisenkinlainen naisen malli?

        Minulla on ikäiseni ystävätär, ainoa ei-vl-läinen ystävä, ja aina kun tapaan hänet, tajuan että minäkin haluaisin oman ammatin, oman elämänalueen. Muutakin kuin tätä mihin olen nyt pallo jalassa juuttunut. Haluaisin ammatin jossa voisin matkustsaa paljon ja tavata ihmisiä, tehdä päätöksiä, suunnitella ja toteuttaa asioita. Luoda...

        Muutos, sen ymmärrän, vaatisi suuria ja ehkä koko perhe-elämäämme vaikuttavia ratkaisuja. uskaltaako irtaantua uskosta ja ry:stä?

        Jokin viestissäsi riipaisi. Pani kirjoittamaan, vaikka en yleensä vastaile tämäntyyliseen asiaan.Jokaisella kai se tulee kolmenkympin jommallakummalla puolella pieni kriisi. Tajuaa että huimasin nuoruus on ohi ja että nyt sitä eletään aikuisen elämää.

        Se on sen elämän kanssa niin kuin kulkisi tietä eteenpäin. Aina kun tulee tienhaara, on valittava mitä reittiä etenee. Jotta suunta pysyisi eteenpäin, valinnan jälkeen ei kannata jahkailla, olisiko toinen reitti ollut parempi. Seuraavassa tienhaarassa tehdään uusi valinta sillä kokemuksella joka on aiemmalta matkalta kertynyt. Muuten menee ympyrän kiertämiseksi.

        Uskovaisena saa luottaa, että reitin valinnassa ohjaa Jumala. Hän tietää, mitkä valinnat vievät parhaiten itsekunkin päämäärään. Omassatunnossa Jumalan ääni on kuultavissa. Jos valintoja tekee puhtaalla omallatunnolla, silloin valitsee oikean reitin, vaikka sillä olisi omasta mielestä vaikeita kohtia vaikka kuinka paljon ja tulisi mieleen, että toisin valitsemalla olisin tältä ja tältä säästynyt. Sitä kun ei osaa katsoa, mitkä olisivat ne ongelmat sillä toisella reitillä olleet.

        Sinulla on ollut perheesi ja naisen mallisi ja ne ovat olleet uskovaisen kodin malleja. Niitä et ole itse voinut valita. Omissa valinnoistasi olet itse vastuussa. Kahdeksan lasta ei häviä hokkuspokkus-tempulla.

        Mietit elämän muutosta ja ammattia, jossa voisit matkustella, suunnitella ja toteuttaa asioita. Mielestäsi se lähtisi toteutumaan, kun luopuisit uskostasi. Miksi usko estää mielestäsi toiveidesti toteutumisen? Lapsetko sen tiellä ovat? Nämä kahdeksan ja mahdollisesti ne, jotka tulevat syntymään.

        Mikään muu kuin matkusteleminen ei ole ylivoimaista pienten lasten äitinä, jos itsellä on halua ja intoa. Ja järjestelemällä matkustamisetkin järjestyvät, jos niin tarvitaan.

        Jos elämä uuvuttaa ja masentaa, sille pitää tehdä jotakin. Voi alkaa opiskella sitä tulevaisuuden ammattia varten tai jos se ammatti jo on olemassa, voi etsiä työtä joka vie sinua haluamaasi suuntaan. Ja masennusta pitää hoitaa, sillä se saattaa olla suurin este elämäsi takkuamiselle.

        Kun tapaat sen ei-vl-ystävättäresi ja kuuntelet hänen elämäänsä, mieti oikein tosissasi, onko se parempi ja onnellisempi elämä kuin sinun? On olemassa ihmisiä, joilla on hyvä koulutus ja rahaa, menestystä ja vaikutusvaltaa ( kuten yhden kirjan nimi on), mutta ei yhtään lasta.

        Voimaa ja jaksamista sinulle. Uskomisen asiat ovat joskus todella uskomisessa, joten jaksamista uskomiseenkin.


      • Äiti 29 v
        JIA kirjoitti:

        Jokin viestissäsi riipaisi. Pani kirjoittamaan, vaikka en yleensä vastaile tämäntyyliseen asiaan.Jokaisella kai se tulee kolmenkympin jommallakummalla puolella pieni kriisi. Tajuaa että huimasin nuoruus on ohi ja että nyt sitä eletään aikuisen elämää.

        Se on sen elämän kanssa niin kuin kulkisi tietä eteenpäin. Aina kun tulee tienhaara, on valittava mitä reittiä etenee. Jotta suunta pysyisi eteenpäin, valinnan jälkeen ei kannata jahkailla, olisiko toinen reitti ollut parempi. Seuraavassa tienhaarassa tehdään uusi valinta sillä kokemuksella joka on aiemmalta matkalta kertynyt. Muuten menee ympyrän kiertämiseksi.

        Uskovaisena saa luottaa, että reitin valinnassa ohjaa Jumala. Hän tietää, mitkä valinnat vievät parhaiten itsekunkin päämäärään. Omassatunnossa Jumalan ääni on kuultavissa. Jos valintoja tekee puhtaalla omallatunnolla, silloin valitsee oikean reitin, vaikka sillä olisi omasta mielestä vaikeita kohtia vaikka kuinka paljon ja tulisi mieleen, että toisin valitsemalla olisin tältä ja tältä säästynyt. Sitä kun ei osaa katsoa, mitkä olisivat ne ongelmat sillä toisella reitillä olleet.

        Sinulla on ollut perheesi ja naisen mallisi ja ne ovat olleet uskovaisen kodin malleja. Niitä et ole itse voinut valita. Omissa valinnoistasi olet itse vastuussa. Kahdeksan lasta ei häviä hokkuspokkus-tempulla.

        Mietit elämän muutosta ja ammattia, jossa voisit matkustella, suunnitella ja toteuttaa asioita. Mielestäsi se lähtisi toteutumaan, kun luopuisit uskostasi. Miksi usko estää mielestäsi toiveidesti toteutumisen? Lapsetko sen tiellä ovat? Nämä kahdeksan ja mahdollisesti ne, jotka tulevat syntymään.

        Mikään muu kuin matkusteleminen ei ole ylivoimaista pienten lasten äitinä, jos itsellä on halua ja intoa. Ja järjestelemällä matkustamisetkin järjestyvät, jos niin tarvitaan.

        Jos elämä uuvuttaa ja masentaa, sille pitää tehdä jotakin. Voi alkaa opiskella sitä tulevaisuuden ammattia varten tai jos se ammatti jo on olemassa, voi etsiä työtä joka vie sinua haluamaasi suuntaan. Ja masennusta pitää hoitaa, sillä se saattaa olla suurin este elämäsi takkuamiselle.

        Kun tapaat sen ei-vl-ystävättäresi ja kuuntelet hänen elämäänsä, mieti oikein tosissasi, onko se parempi ja onnellisempi elämä kuin sinun? On olemassa ihmisiä, joilla on hyvä koulutus ja rahaa, menestystä ja vaikutusvaltaa ( kuten yhden kirjan nimi on), mutta ei yhtään lasta.

        Voimaa ja jaksamista sinulle. Uskomisen asiat ovat joskus todella uskomisessa, joten jaksamista uskomiseenkin.

        Kiitos toivotuksistasi, JIA.
        Ystävättärelläni on kiva perhe, sympaattinen ja tasa-arvoa tukeva puoliso ja asiat muutenkin kohtuullisen hyvin. Tottakai hänelläkin on omat vastoinkäymisensä sillä tuskin kukaan elämästä ilman vastuksia selviää, mutta ei sen kummempaa. Mutta häntä ei aivopesty lapsena.

        Häntä ei paina se mikä minua: että minut aivopestiin lapsena naisen malliin jossa en koe voivani elää tullakseni siksi mikä voisin olla. Manipuloivalla kasvatuksella minulta ikäänkuin varastettiin oma tulevaisuuteni.

        Uskominen Jumalaan on alkanut merkitä itselleni nykyään toisia asioita kuin mitä lapsena opetettiin. Kuuliaisiuu joillekin säännöille tuntuu yhä enemmän eritoten meitä naisia kahlitsevalta sukupuolisysteemiltä. Miten on mahdollista että vain miehet määritteletvät seuroissa ja muutoinkin uskovaisten yhteisössä kuinka on elettävä ja miten on Raamattua tulkittava? Olen niin syvällä masennuksessa ja eptoivossa käynyt että jotkin asiat näen kirkkaasti ja pelotta.


      • Silja...
        Äiti 29 v kirjoitti:

        Kiitos toivotuksistasi, JIA.
        Ystävättärelläni on kiva perhe, sympaattinen ja tasa-arvoa tukeva puoliso ja asiat muutenkin kohtuullisen hyvin. Tottakai hänelläkin on omat vastoinkäymisensä sillä tuskin kukaan elämästä ilman vastuksia selviää, mutta ei sen kummempaa. Mutta häntä ei aivopesty lapsena.

        Häntä ei paina se mikä minua: että minut aivopestiin lapsena naisen malliin jossa en koe voivani elää tullakseni siksi mikä voisin olla. Manipuloivalla kasvatuksella minulta ikäänkuin varastettiin oma tulevaisuuteni.

        Uskominen Jumalaan on alkanut merkitä itselleni nykyään toisia asioita kuin mitä lapsena opetettiin. Kuuliaisiuu joillekin säännöille tuntuu yhä enemmän eritoten meitä naisia kahlitsevalta sukupuolisysteemiltä. Miten on mahdollista että vain miehet määritteletvät seuroissa ja muutoinkin uskovaisten yhteisössä kuinka on elettävä ja miten on Raamattua tulkittava? Olen niin syvällä masennuksessa ja eptoivossa käynyt että jotkin asiat näen kirkkaasti ja pelotta.

        Sinunlaisiasi tarvitaan!


      • Silja...
        Silja... kirjoitti:

        Sinunlaisiasi tarvitaan!

        Tai siis Jumalan tuntemista me vain tarvitaan.

        Jumala voisi varmaan käyttää sinua...


      • kirjaehdotus
        Äiti 29 v kirjoitti:

        Kiitos toivotuksistasi, JIA.
        Ystävättärelläni on kiva perhe, sympaattinen ja tasa-arvoa tukeva puoliso ja asiat muutenkin kohtuullisen hyvin. Tottakai hänelläkin on omat vastoinkäymisensä sillä tuskin kukaan elämästä ilman vastuksia selviää, mutta ei sen kummempaa. Mutta häntä ei aivopesty lapsena.

        Häntä ei paina se mikä minua: että minut aivopestiin lapsena naisen malliin jossa en koe voivani elää tullakseni siksi mikä voisin olla. Manipuloivalla kasvatuksella minulta ikäänkuin varastettiin oma tulevaisuuteni.

        Uskominen Jumalaan on alkanut merkitä itselleni nykyään toisia asioita kuin mitä lapsena opetettiin. Kuuliaisiuu joillekin säännöille tuntuu yhä enemmän eritoten meitä naisia kahlitsevalta sukupuolisysteemiltä. Miten on mahdollista että vain miehet määritteletvät seuroissa ja muutoinkin uskovaisten yhteisössä kuinka on elettävä ja miten on Raamattua tulkittava? Olen niin syvällä masennuksessa ja eptoivossa käynyt että jotkin asiat näen kirkkaasti ja pelotta.

        Suosittelen Saara Karppisen kirjaa, jonka nimi on otsikossa. Siinä on henkilöitten kertomuksia, jotka ovat erkaantuneet eri hengellisistä piireistä, joille yhteistä on ollut jäsenistöään eri tavoilla rajoittavat opetukset ja käytännöt. Yksi kertoja on ent.vl. Lisäksi kirjan tekijä pohtii aidon henkilökohtaisen ja ulkoapäin tuotetun, enemmän tai vähemmän pakolla ja painostuksella omaksutun uskon, eroja.

        En ole kotoisin vl-piireistä, mutta muuten hyvin kontrolluidusta uskonnollis-kunnonkansalais-kasvatuksesta, jossa mitä-muut-ajattelevat, oli kasvatuksen ja olemisen johtotähtiä. Tärkeintä oli se, miltä asiat ulospäin näyttivät. Siten monet kuvaukset lapsuudesta ja nuoruudesta vl-piireissä sekä sitä suhdetta selvittelvät pohdinnat tällä palstalla tuntuvat tutuilta.

        Karppisen pohdinnat ja oivallukset olivat tueksi ja rohkaisuksi itselleni noin vuosikymmen sitten miettiessäni oman taustani vaikutusta siihen, millainen aikuinen minusta on tullut ja mihin olin elämässäni siihen mennessä päätynyt. Mikä oli oman tahtomiseni ja haluamiseni tulosta ja mikä ajautumista tahdottomasti 20-vuotisen ohjelmoinnin vaikutuksesta. Jälkimmäistä on ollut paljon enemmän.

        Ikävä on ollut todeta, että kasvu omaksi itsekseni, joksi minut on tarkoitettu ja jota olisin voinut olla, pääsi oikeastaan alkamaan vasta pitkälle neljännellä kymmenellä. On ollut löydettävä oma tahto ja se mitä minä olen ja haluan siitä, mikä oli kasvattajieni, varsinkin äidin vastaavat. Ja yleinen ilmapiiri siellä, missä perheeni liikkui.

        Kasvu ja muuttuminen jatkuu edelleen vähä vähältä parempaa kohden. Hetkittäin koen jopa elämäniloa. Tunnetta ja kokemusta oman elämäni elämisestä on antanut omaehtoisen uskonelämän syveneminen ja vähittäinen kasvaminen. Sellaistakin olen havainnut tapahtuvan ilman mitään pakkoa ja yrittämistä sen jälkeen, kun olen päässyt eheytymään ja eroon noista lapsuuteni ja nuoruuteni painolasteista.


      • Äiti 29 v
        kirjaehdotus kirjoitti:

        Suosittelen Saara Karppisen kirjaa, jonka nimi on otsikossa. Siinä on henkilöitten kertomuksia, jotka ovat erkaantuneet eri hengellisistä piireistä, joille yhteistä on ollut jäsenistöään eri tavoilla rajoittavat opetukset ja käytännöt. Yksi kertoja on ent.vl. Lisäksi kirjan tekijä pohtii aidon henkilökohtaisen ja ulkoapäin tuotetun, enemmän tai vähemmän pakolla ja painostuksella omaksutun uskon, eroja.

        En ole kotoisin vl-piireistä, mutta muuten hyvin kontrolluidusta uskonnollis-kunnonkansalais-kasvatuksesta, jossa mitä-muut-ajattelevat, oli kasvatuksen ja olemisen johtotähtiä. Tärkeintä oli se, miltä asiat ulospäin näyttivät. Siten monet kuvaukset lapsuudesta ja nuoruudesta vl-piireissä sekä sitä suhdetta selvittelvät pohdinnat tällä palstalla tuntuvat tutuilta.

        Karppisen pohdinnat ja oivallukset olivat tueksi ja rohkaisuksi itselleni noin vuosikymmen sitten miettiessäni oman taustani vaikutusta siihen, millainen aikuinen minusta on tullut ja mihin olin elämässäni siihen mennessä päätynyt. Mikä oli oman tahtomiseni ja haluamiseni tulosta ja mikä ajautumista tahdottomasti 20-vuotisen ohjelmoinnin vaikutuksesta. Jälkimmäistä on ollut paljon enemmän.

        Ikävä on ollut todeta, että kasvu omaksi itsekseni, joksi minut on tarkoitettu ja jota olisin voinut olla, pääsi oikeastaan alkamaan vasta pitkälle neljännellä kymmenellä. On ollut löydettävä oma tahto ja se mitä minä olen ja haluan siitä, mikä oli kasvattajieni, varsinkin äidin vastaavat. Ja yleinen ilmapiiri siellä, missä perheeni liikkui.

        Kasvu ja muuttuminen jatkuu edelleen vähä vähältä parempaa kohden. Hetkittäin koen jopa elämäniloa. Tunnetta ja kokemusta oman elämäni elämisestä on antanut omaehtoisen uskonelämän syveneminen ja vähittäinen kasvaminen. Sellaistakin olen havainnut tapahtuvan ilman mitään pakkoa ja yrittämistä sen jälkeen, kun olen päässyt eheytymään ja eroon noista lapsuuteni ja nuoruuteni painolasteista.

        Parhaimmat kiitokset tavattoman antoisasta viestistäsi ja kirjavinkistä, nimimerkki Kirjaehdotus. Olet varmasti todella työstänyt läpi elämänkokemuksiasi sillä osaat oivallisella tavalla kuvata niitä, tavalla jonka voin itse myös kohdaltani tunnistaa. Juuri tuosta on kyse.

        Olen palannut mielessäni omaan lapsuuteeni ja käynyt tapahtuneita asioita läpi. Miten minut sosiaalistettiin tähän malliin? Lapsena sitä luottaa saavansa vanhemmiltaan hyvät eväät kasvuun. Luottaa että saa hoivaa ja turvaa. Mutta itse petyin siinä suhteessa lestadiolaisiin vanhempiini. Äiti oli aina raskaana ja hyvin väsynyt - sen asian olen tunnistanut todella vasta omakohtaisten kokemusteni kautta - ja muistan vain sen miten vihainen ja pettynyt olin pienenä tyttönä. Kaipasin turvaa ja hoivaa, mutta äiti odotti aina uutta lasta ja tiesin että minun pitää alkaa hhuolehtia siitä kuten piti huolehtia muistakin pikkusiskoista ja veljistä. Se kävi todellisesta työstä kun on pieni tyttö. Ja samalla tiesi että joutui luopumaan jostakin joka olisi kuulunut itselle: vanhempien hhuolenpito ja turva.

        Tätäkin olen omien lasteni suhteen miettinyt oman väsymiseni aikoina. Ihan samaan uupumukseen itse sairastuin, samaan jamaan omat lapseni ovat joutuneet.

        Aiopn hankkia mainitsemasi kirjan. Muuten, jossain Tove Janssonin kirjassa on novelli jossa kuvataan omaksi itseksseen tulemista (Näkymätön lapsi). - Kasvu omaksi itseksi ei tapahdu käden käänteessä, ei edes oman tien alun löytäminen ei onnistu kiireellä. Mutta uskon että olen menossa oikeaan suuntaan.

        Ben Furman taisi sanoa jonkin kirjansa nimessä toivoa antavasti: Koskaan ei ole myöhäistä saada onnellinen lapsuus.


      • sanottu
        Äiti 29 v kirjoitti:

        Kiitos toivotuksistasi, JIA.
        Ystävättärelläni on kiva perhe, sympaattinen ja tasa-arvoa tukeva puoliso ja asiat muutenkin kohtuullisen hyvin. Tottakai hänelläkin on omat vastoinkäymisensä sillä tuskin kukaan elämästä ilman vastuksia selviää, mutta ei sen kummempaa. Mutta häntä ei aivopesty lapsena.

        Häntä ei paina se mikä minua: että minut aivopestiin lapsena naisen malliin jossa en koe voivani elää tullakseni siksi mikä voisin olla. Manipuloivalla kasvatuksella minulta ikäänkuin varastettiin oma tulevaisuuteni.

        Uskominen Jumalaan on alkanut merkitä itselleni nykyään toisia asioita kuin mitä lapsena opetettiin. Kuuliaisiuu joillekin säännöille tuntuu yhä enemmän eritoten meitä naisia kahlitsevalta sukupuolisysteemiltä. Miten on mahdollista että vain miehet määritteletvät seuroissa ja muutoinkin uskovaisten yhteisössä kuinka on elettävä ja miten on Raamattua tulkittava? Olen niin syvällä masennuksessa ja eptoivossa käynyt että jotkin asiat näen kirkkaasti ja pelotta.

        Tuo oli kyllä niin komeasti sanottua tekstiä, siitä on hymistely kaukana.
        Olen entinen vl-nainen, lähdin 35-vuotiaana, liian myöhään, elin valheessa monia vuosia ennen sitä.
        Sinulla varmasti on myös ikäkriisin tuomia kysymyksiä, mutta myös ratkaisun paikka elämänkatsomuksen suhteen.
        En sinua neuvo puoleen enkä toiseen, jokaisen on nämä asiat mietittävä itse. Neuvoisin kuitenkin hakemaan ammattiapua , joka tapauksessa.
        Voin vain sanoa puolestani, että valheellinen elämä vie voimia, ainakin minulla vei.
        Voimia ja jaksamista sinulle, on ratkaisusi mikä hyvänsä!


      • Äiti 31 v.
        Äiti 29 v kirjoitti:

        Minä, lestadiolaisperheen kolmanneksi vanhimpana syntynyt tytär vastaan. Olen nyt 29 vee ja minulla on kahdeksan lasta, yksi tyttö ja seitsemän poikaa.

        Nuorena todella haaveilin isosta perheestä, se tuntui itsestään selvältä. Niin pitkälle kuin muistan, leikin nukeilla ristiäisiä ja vauvanhoitoa. Sitä lajia olenkin saanut elämääni. Alkuun tämä perhe ja sen kasvu oli ihana asia ja tunsin olevani elämäntehtävässäni. Sukulaiset olivat tyytyväisiä ja äitienpäivillä kehuttiin... Mutta nyt kun lasten tulolle ei ole näkynyt loppua ja olen sairastellut ja koen olevani loppuun uupunut, ovat toisenlaiset ajatukset tulleet mieleen. Olen läpikäynyt masennusta ja uupumusta. Uusia kysymyksiä on pitänyt kohdata. Entä jos olisinkin elänyt toisenlaisen lapsuuden? Jossa olisi ollut toisenkinlainen naisen malli?

        Minulla on ikäiseni ystävätär, ainoa ei-vl-läinen ystävä, ja aina kun tapaan hänet, tajuan että minäkin haluaisin oman ammatin, oman elämänalueen. Muutakin kuin tätä mihin olen nyt pallo jalassa juuttunut. Haluaisin ammatin jossa voisin matkustsaa paljon ja tavata ihmisiä, tehdä päätöksiä, suunnitella ja toteuttaa asioita. Luoda...

        Muutos, sen ymmärrän, vaatisi suuria ja ehkä koko perhe-elämäämme vaikuttavia ratkaisuja. uskaltaako irtaantua uskosta ja ry:stä?

        Minulla on kuusi lasta ja olen parikin kertaa kirjoitellut tänne vähän samoista asioista kuin sinä.
        Minulla ei ole ystävää, jolle näistä asioista puhuisin, ei edes mieheni halua kuulla poikkipuolista sanaa uskostamme. Tämä jatkuva ristiriita välillämme on johtanut siihen, että seksielämää meillä ei ole ollut lähes vuoteen, enkä edes pode huonoa omaatuntoa siitä, koska en jaksa uusia raskauksia pahoinvointeineen ja synnytyksineen, jota pelkään hirveänä viimeisen kauhean kokemuksen takia.
        Ja työelämää ja aikuisia ihmisiä minäkin kaipaan päivääni näiden tiskivuorien ja pyykkiläjien sijasta! Aikoinaan opinnot jäivät kesken, kun en jaksanut perhe-elämän lisäksi opiskella. Haluaisin palata saattamaan ne loppuun, mutta mieheni ei halua kuullakaan puhuttavan asiasta. Olen väsynyt ja kyllästynyt ja uskoni on koetuksella joka ikinen hetki :(


      • VL-isä
        Äiti 29 v kirjoitti:

        Minä, lestadiolaisperheen kolmanneksi vanhimpana syntynyt tytär vastaan. Olen nyt 29 vee ja minulla on kahdeksan lasta, yksi tyttö ja seitsemän poikaa.

        Nuorena todella haaveilin isosta perheestä, se tuntui itsestään selvältä. Niin pitkälle kuin muistan, leikin nukeilla ristiäisiä ja vauvanhoitoa. Sitä lajia olenkin saanut elämääni. Alkuun tämä perhe ja sen kasvu oli ihana asia ja tunsin olevani elämäntehtävässäni. Sukulaiset olivat tyytyväisiä ja äitienpäivillä kehuttiin... Mutta nyt kun lasten tulolle ei ole näkynyt loppua ja olen sairastellut ja koen olevani loppuun uupunut, ovat toisenlaiset ajatukset tulleet mieleen. Olen läpikäynyt masennusta ja uupumusta. Uusia kysymyksiä on pitänyt kohdata. Entä jos olisinkin elänyt toisenlaisen lapsuuden? Jossa olisi ollut toisenkinlainen naisen malli?

        Minulla on ikäiseni ystävätär, ainoa ei-vl-läinen ystävä, ja aina kun tapaan hänet, tajuan että minäkin haluaisin oman ammatin, oman elämänalueen. Muutakin kuin tätä mihin olen nyt pallo jalassa juuttunut. Haluaisin ammatin jossa voisin matkustsaa paljon ja tavata ihmisiä, tehdä päätöksiä, suunnitella ja toteuttaa asioita. Luoda...

        Muutos, sen ymmärrän, vaatisi suuria ja ehkä koko perhe-elämäämme vaikuttavia ratkaisuja. uskaltaako irtaantua uskosta ja ry:stä?

        Älä luovu uskostasi. On olemassa muitakin ratkaisuja.
        Lähde opiskelemaan tai vaikka töihin. Nykyajan Suomessa on suurperheiselläkin mahdollisuus opiskella tai tehdä töitä. Toki sellainen vaatii paljon järjestelyjä. Olen siitä varma, että asiat järjestyvät kun niitä tarmolla hoitaa.

        Meillä Vaimo hoiti kotona monta vuotta pienokaisiamme. Hän valitti aina väsymystä ja yksinäisyyttä. Sanoin aina hänelle, että ei muuta kuin töihin. Siellä pää tuulettuu ja näkee maailmaa eri näkökulmastA.
        Tänä vuonna hän aloitti työnteon: Lapset päiväkotiin ja kotona kotityöt jaettiin puoliksi.
        Homma on toiminut ihan hyvin ainakin tähän asti ja toivottavasti eteenkinpäin.


      • Kysyn suoraan
        VL-isä kirjoitti:

        Älä luovu uskostasi. On olemassa muitakin ratkaisuja.
        Lähde opiskelemaan tai vaikka töihin. Nykyajan Suomessa on suurperheiselläkin mahdollisuus opiskella tai tehdä töitä. Toki sellainen vaatii paljon järjestelyjä. Olen siitä varma, että asiat järjestyvät kun niitä tarmolla hoitaa.

        Meillä Vaimo hoiti kotona monta vuotta pienokaisiamme. Hän valitti aina väsymystä ja yksinäisyyttä. Sanoin aina hänelle, että ei muuta kuin töihin. Siellä pää tuulettuu ja näkee maailmaa eri näkökulmastA.
        Tänä vuonna hän aloitti työnteon: Lapset päiväkotiin ja kotona kotityöt jaettiin puoliksi.
        Homma on toiminut ihan hyvin ainakin tähän asti ja toivottavasti eteenkinpäin.

        Onpa hyvä kuulla ratkaisukeskeinen insinöörimäinen :-) ja selkeä asenne, joka teidän parisuhteessanne on tuottanut hyvän tuloksen. Ei juututa ongelmaan vaan ratkaistaan se järkevästi.

        Entä miten huolehditte että Vaimo voi jatkaa tätä ihanuutta? Tarkoitan että miten hoidatte ehkäisyn? Sallitko vaimosi ehkäistä vai joutuuko hän elämämään jatkuvassa raskudenpelossa kuten niin moni meistä?


      • kirjaehd.
        Äiti 29 v kirjoitti:

        Parhaimmat kiitokset tavattoman antoisasta viestistäsi ja kirjavinkistä, nimimerkki Kirjaehdotus. Olet varmasti todella työstänyt läpi elämänkokemuksiasi sillä osaat oivallisella tavalla kuvata niitä, tavalla jonka voin itse myös kohdaltani tunnistaa. Juuri tuosta on kyse.

        Olen palannut mielessäni omaan lapsuuteeni ja käynyt tapahtuneita asioita läpi. Miten minut sosiaalistettiin tähän malliin? Lapsena sitä luottaa saavansa vanhemmiltaan hyvät eväät kasvuun. Luottaa että saa hoivaa ja turvaa. Mutta itse petyin siinä suhteessa lestadiolaisiin vanhempiini. Äiti oli aina raskaana ja hyvin väsynyt - sen asian olen tunnistanut todella vasta omakohtaisten kokemusteni kautta - ja muistan vain sen miten vihainen ja pettynyt olin pienenä tyttönä. Kaipasin turvaa ja hoivaa, mutta äiti odotti aina uutta lasta ja tiesin että minun pitää alkaa hhuolehtia siitä kuten piti huolehtia muistakin pikkusiskoista ja veljistä. Se kävi todellisesta työstä kun on pieni tyttö. Ja samalla tiesi että joutui luopumaan jostakin joka olisi kuulunut itselle: vanhempien hhuolenpito ja turva.

        Tätäkin olen omien lasteni suhteen miettinyt oman väsymiseni aikoina. Ihan samaan uupumukseen itse sairastuin, samaan jamaan omat lapseni ovat joutuneet.

        Aiopn hankkia mainitsemasi kirjan. Muuten, jossain Tove Janssonin kirjassa on novelli jossa kuvataan omaksi itseksseen tulemista (Näkymätön lapsi). - Kasvu omaksi itseksi ei tapahdu käden käänteessä, ei edes oman tien alun löytäminen ei onnistu kiireellä. Mutta uskon että olen menossa oikeaan suuntaan.

        Ben Furman taisi sanoa jonkin kirjansa nimessä toivoa antavasti: Koskaan ei ole myöhäistä saada onnellinen lapsuus.

        Mukavaa että koit viestini joksikin avuksi.
        Nimikin on löytynyt ilmiölle jota kuvaat: käänteisvanhemmuus, jonka tyypillisin esimerkki on ison perheen esikoistytär, joka lähtee äidin kanssa viemään perhettä eteenpäin. Seurauksena oman lapsuuden ja vanhemmuuden menetys.

        Sen seurauksia olen itsekin potenut, sillä vaikka oma perheeni ei iso ollutkaan, äitini oli juuri tuo tyypillisin tapaus. Luonteensa mukaisesti hän omaksui sen roolin enemmän kuin hanakasti eikä hellitä vieläkään. Lisättynä vielä sota-ajalla pelkoineen ja turvattomine evakkoreissuineen.

        Ollessaan nuori äiti nuo ajat ikävine muistoineen ja tunteineen ovat velloneet vielä aivan pinnalla käsittelemättömänä kaaoksena vaikuttaen sen mitä kohtaamaton menneisyys vaikuttaa, eli elämisen siinä eikä nykyisyydessä. Niinpä hän oli itse monin tavoin poissaoleva äiti vaikka olikin fyysisesti paikalla.

        Meitä oli vain kolme mutta se oli liikaa. Äiti oli aina väsynyt ja pahalla päällä, huokaili äänekkäästi elämänsä raskautta ja vaikeutta lasten kanssa, apealla äänellä muisteluksia omasta kurjasta sota-ajan lapsuudestaan, katkeria vertailuja siihen miten hänellä oli meidän ikäisenämme, yms. Kaikki tuo sai minut tuntemaan syyllisyyttä omasta syntymisestäni hänen rasituksekseen, siitä, että hänen lapsuutensa sattui sotavuosiin ja siitä, että minun lapsuudessani oli rauhan aika. Ja kaikkista vähäisemmistä seikoista loputtomasti.

        Usein äiti oli itseensäsulkeutuneen poissaoleva. Ei vastannut mihinkään mitään, lieneekö ollut niin muissa maailmoissa vai vain välinpitämätön niin ettei viitsinyt vaivautua.

        Toisinaan äidin tunnevammaisuus ilmeni raivokohtauksina. Mitä saimmekaan kestää keikahtelevan vanhapoikakaktuksen vuoksi! Hirveää huutoa ja kuulustelua mittanauhan viuhumisineen, kuka sen taas on kaatanut! Yksinkertainen ratkaisu ongelmaan olisi ollut siirtää kaktusparka tahattomien tönäisyjen ulottumattomiin. -Älä ainakaan raivoa lapsillesi ihan turhasta.

        Ehkä se sisäinen kaaos ja turvattomuus laittoi etsimään tasapainoa ulkonaisesta järjestyksestä ja asioitten suunnittelemisesta mahd. tarkkaan mahd. pitkälle. Huushollin tiptop-järjestys oli niitä tärkeimpiä. Ulkoapäin tulevat mielipiteet, tai kuvitellut sellaiset, olivat molemmille vanhemmilleni jatkuvan huolehtimisen kohteena. Kaikessa jokin sopivaisuuden keskitie, johon ei olisi kellään mitään sanomista.

        Raivoraittius oli yksi tärkeimpiä kunnon ihmisen mittoja. Paheksuva, hiukan halveksiva ja pelokas asenne niihin, jotka eivät olleet yhtä kireitä suhteessaan alkoholiin. Sitten se kunnon kansalaiselle sopiva uskovaisuus. Se oli varmasti vilpitöntä, mutta niin säälittävän muodollista ja ulkoaohjautuvaa. Onneksi eivät vanhempamme kuuluneet mihinkään tiiviseen yhteisöön, heidän sisältään nousevissa orjuuttajissaan oli riittämiin.

        Tommy Hellsten kuvaa Virtahepo-kirjoissaan hyvin vanhemmuuden puutetta seurauksineen. Antoisin itselleni niistä oli Elämän lapsi, jota luin useampaan kertaan. Muistaakseni hänellä on viittauksia siihen Janssonin näkymättömään lapseen. Se on minulta vielä tutustumatta, pitääpä laittaa muistiin.

        Olet vielä nuori äiti ja vanhinkin lapsistasi varmaan alle kymmenen, joten sinun on hyvin mahdollista katkaista sukupolvien ketju kohdaltasi.


      • Äiti 29 v
        kirjaehd. kirjoitti:

        Mukavaa että koit viestini joksikin avuksi.
        Nimikin on löytynyt ilmiölle jota kuvaat: käänteisvanhemmuus, jonka tyypillisin esimerkki on ison perheen esikoistytär, joka lähtee äidin kanssa viemään perhettä eteenpäin. Seurauksena oman lapsuuden ja vanhemmuuden menetys.

        Sen seurauksia olen itsekin potenut, sillä vaikka oma perheeni ei iso ollutkaan, äitini oli juuri tuo tyypillisin tapaus. Luonteensa mukaisesti hän omaksui sen roolin enemmän kuin hanakasti eikä hellitä vieläkään. Lisättynä vielä sota-ajalla pelkoineen ja turvattomine evakkoreissuineen.

        Ollessaan nuori äiti nuo ajat ikävine muistoineen ja tunteineen ovat velloneet vielä aivan pinnalla käsittelemättömänä kaaoksena vaikuttaen sen mitä kohtaamaton menneisyys vaikuttaa, eli elämisen siinä eikä nykyisyydessä. Niinpä hän oli itse monin tavoin poissaoleva äiti vaikka olikin fyysisesti paikalla.

        Meitä oli vain kolme mutta se oli liikaa. Äiti oli aina väsynyt ja pahalla päällä, huokaili äänekkäästi elämänsä raskautta ja vaikeutta lasten kanssa, apealla äänellä muisteluksia omasta kurjasta sota-ajan lapsuudestaan, katkeria vertailuja siihen miten hänellä oli meidän ikäisenämme, yms. Kaikki tuo sai minut tuntemaan syyllisyyttä omasta syntymisestäni hänen rasituksekseen, siitä, että hänen lapsuutensa sattui sotavuosiin ja siitä, että minun lapsuudessani oli rauhan aika. Ja kaikkista vähäisemmistä seikoista loputtomasti.

        Usein äiti oli itseensäsulkeutuneen poissaoleva. Ei vastannut mihinkään mitään, lieneekö ollut niin muissa maailmoissa vai vain välinpitämätön niin ettei viitsinyt vaivautua.

        Toisinaan äidin tunnevammaisuus ilmeni raivokohtauksina. Mitä saimmekaan kestää keikahtelevan vanhapoikakaktuksen vuoksi! Hirveää huutoa ja kuulustelua mittanauhan viuhumisineen, kuka sen taas on kaatanut! Yksinkertainen ratkaisu ongelmaan olisi ollut siirtää kaktusparka tahattomien tönäisyjen ulottumattomiin. -Älä ainakaan raivoa lapsillesi ihan turhasta.

        Ehkä se sisäinen kaaos ja turvattomuus laittoi etsimään tasapainoa ulkonaisesta järjestyksestä ja asioitten suunnittelemisesta mahd. tarkkaan mahd. pitkälle. Huushollin tiptop-järjestys oli niitä tärkeimpiä. Ulkoapäin tulevat mielipiteet, tai kuvitellut sellaiset, olivat molemmille vanhemmilleni jatkuvan huolehtimisen kohteena. Kaikessa jokin sopivaisuuden keskitie, johon ei olisi kellään mitään sanomista.

        Raivoraittius oli yksi tärkeimpiä kunnon ihmisen mittoja. Paheksuva, hiukan halveksiva ja pelokas asenne niihin, jotka eivät olleet yhtä kireitä suhteessaan alkoholiin. Sitten se kunnon kansalaiselle sopiva uskovaisuus. Se oli varmasti vilpitöntä, mutta niin säälittävän muodollista ja ulkoaohjautuvaa. Onneksi eivät vanhempamme kuuluneet mihinkään tiiviseen yhteisöön, heidän sisältään nousevissa orjuuttajissaan oli riittämiin.

        Tommy Hellsten kuvaa Virtahepo-kirjoissaan hyvin vanhemmuuden puutetta seurauksineen. Antoisin itselleni niistä oli Elämän lapsi, jota luin useampaan kertaan. Muistaakseni hänellä on viittauksia siihen Janssonin näkymättömään lapseen. Se on minulta vielä tutustumatta, pitääpä laittaa muistiin.

        Olet vielä nuori äiti ja vanhinkin lapsistasi varmaan alle kymmenen, joten sinun on hyvin mahdollista katkaista sukupolvien ketju kohdaltasi.

        Oli ihmeellinen kokemus lukea viestisi, jälleen. Lämmin kiitos ajatuksistasi! Kuinka osuvasti saatatkaan tuntemattomana tunnistaa juuri kohdalleen omat kipupisteeni ja suremiseni.

        Kirjoitit tavattoman kiinnostavasti ja samalla johdonmukaisesti analysoiden mutta et lainkaan mitenkään kliinisesti, vaan itse koetun tuntuisesti, millaista lapsuutesi oli ollut. Analyysisi on rationaalista ja samalla empaattista ja psykologisesti hyvin perusteltua. Voisin kuvitella että olet selvästikin kokenut ammattikirjoittaja, kirjailija, toimittaja tai tutkija…

        Kuvaustasi lukiessa muistan yhtäkkiä todella elävästi omat tuntemukseni. Minä en voinut tietenkään mitenkään kilpailla kodin uusien tulokkaiden kanssa koska he oivat pieniä, puolustuskyvyttömiä ja olivat täysin riippuvaisia hoivasta. He veivät äidistä kaikki voimat ja ajan. Minun piti suojella heitä, ei kadehtia. Kerta kerralta minun taakkani vain kasvaisi, minun, koulutytön, koska tulisi lisää lastenhoitoa ja kotitaloudesta huolehtimista. Veljien ei tarvinnut huolehtia mistään sellaisesta, ja isä oli aina poissa. En osannut iloita uusista vauvoista, ja kaiken päälle olin jatkuvasti huolissani äidin jaksamisesta. Hän oli jatkuvasti sairaana, hyvin uupunut, hänen ennen niin kauniit säärensä olivat sinisenkirjavina myhkyröinä suonikohjuista, ne vuotivat verta, sitä oli hirvittävää katsella. Hän suri omia menetettyjä mahdollisuuksiaan, kadehti ääneen naimattomia tuttujaan joilla oli oma ammatti, aikaa ja omaa rahaa. Äitini oli, ja on yhä, esteetikko, joka kaipasi ympärilleen kauneutta ja mielihyvää, kukkasia, kauniita huonekaluja ja siistinä pysyvää kotia, niistä hän haaveili ja niitä yritti ylläpitää mahdollisuuksiensa mukaan. Puheissaan hän palasi usein aikaan jolloin hän oli ollut nuori tyttö, hän punnitsi miten hänen olisi pitänyt valita, ei olisi pitänyt mennä lainkaan naimisiin, hän toisteli. Eräässä syvästi rakssaassa elämänvaiheessa hän vaipui masennukseen, ja vaikka olin vain jotain 12-vuotias enkä tiennyt mitään pahoista asioista, pekäsin jotenkin alitajuisesti että hän tappaisi itsensä. Olin kauhuissani ja pelkäsin mmenettäväni äidin. Tunsin olevani ihan yksin maailmassa, kaikkein sisarusteni keskellä. Äiti oli poissaoleva ja synkkä, hän ei jaksanut huolehtia kodista kuin ennen, ja minä jouduin hoitamaan kaikki kaupassakäynnit ja laskut.

        Miten olisinkaan halunnut että omalla äidillä olisi ollut asiat hyvin ja hyvä elämä! Miten toivoinkaan että hän saisi olla onnellinen! Se on lapsen suuri toive kun hän näkee vanhempansa kärsivän. Olisin järjestänyt hänelle onnellisen elämän jos se olisi jotenkin ollut minun vallassani. Haaveilin, mitä kaikkea äidille ostaisin jos tulisin joskus satumaisen rikkaaksi. Samalla koin syvää häpeää että oma äiti joutui elämään siten; että vaikka hän oli iso aikuinen ihminen, hän ei voinut sille mitään mitä tapahtui yhä uudestaan ja uudestaan. Ja lopulta hän oli niin tottunut siihen tahtiin että kun lasten tulo lakkasi, hän kaipasi kovasti uusia vauvoja itselleen vielä lähempänä viittäkymmentä, vaikka hänellä oli edelleen koulu- ja murrosikäisiä sisaruksiani siinä ympärillä varttumassa. Kyllä lapset tarvitsevat kasvaessaankin vanhempiensa hoivaa ja huolenpitoa, murrosiässä erityisesti. Ja aikuistuessaankin on tärkeää että yhteys omiin vanhempiin on mutkaton ja tietää että saa tukea jos elämä kolhii.

        Monesti vl-uskovaiset korostavat sitä, kuinka lapset muka kasvattavat toisiaan, niin että vanhempien vastuu ja taakka kevenevät, kun lapsia on iso joukko. Se on traaginen harhakäsitys. Totta kai lapset isossa perheessä saavat paljon ihmissuhteita jo kotoa käsin ja sosiaalistuvat. Mutta ei sisarusporukka koskaan korvaa vanhempia, päinvastoin vanhempien huopmiosta joutuu jokainen kamppailemaan suuressa joukossa entistä kovemmin.

        Aikuistuttuani välit äitiin eivät koskaan palanneet läheisiksi. Halusin itsenäistyä varhain ja ikään kuin pakenin pois kotoa, kodin ahdistavaa ilmapiiriä. Käyn nykyisin tapaamassa häntä asiaankuuluvasti aina kun voin. Yritän antaa hänelle huomiota ja arvostustani. Minulla on edelleen tunne ettei äidillä oikeastaan ollut juurikaan mahdollisuuksia antaa minulle sitä mitä vanhemman tulee lapselleen antaa, sitä mitä juuri minä olisin omalta äidiltäni kaivannut ja tarvinnut. Hän teki tietenkin mitä pystyi mutta se ei surullista kyllä ollut riittävästi. On varmaan paha sanoa tämä, mutta niin tunsin ja tunnen, se on totta.

        Sanoit tuossa todella osuvasti että oma äitisi ei ollut käsitellyt menneisyyttään ja ei siksi siinä, ei ollut läsnä nykyhetkessä. Menneisyyden kohtaaminen on eheytymisen ja uuden tulevaisuuden edellytys. Siksikö minäkin näitä mietin.

        Muistelen, että Aila Meriluoto kirjoitti jossain muistelmateoksessaan: Jokaisen sukupolven tehtävä on olla siirtämättä edellisen sukupolven taakkoja omille lapsilleen. Siinä on velvoitetta riittämiin.


      • koko näytelmä?
        Äiti 29 v kirjoitti:

        Oli ihmeellinen kokemus lukea viestisi, jälleen. Lämmin kiitos ajatuksistasi! Kuinka osuvasti saatatkaan tuntemattomana tunnistaa juuri kohdalleen omat kipupisteeni ja suremiseni.

        Kirjoitit tavattoman kiinnostavasti ja samalla johdonmukaisesti analysoiden mutta et lainkaan mitenkään kliinisesti, vaan itse koetun tuntuisesti, millaista lapsuutesi oli ollut. Analyysisi on rationaalista ja samalla empaattista ja psykologisesti hyvin perusteltua. Voisin kuvitella että olet selvästikin kokenut ammattikirjoittaja, kirjailija, toimittaja tai tutkija…

        Kuvaustasi lukiessa muistan yhtäkkiä todella elävästi omat tuntemukseni. Minä en voinut tietenkään mitenkään kilpailla kodin uusien tulokkaiden kanssa koska he oivat pieniä, puolustuskyvyttömiä ja olivat täysin riippuvaisia hoivasta. He veivät äidistä kaikki voimat ja ajan. Minun piti suojella heitä, ei kadehtia. Kerta kerralta minun taakkani vain kasvaisi, minun, koulutytön, koska tulisi lisää lastenhoitoa ja kotitaloudesta huolehtimista. Veljien ei tarvinnut huolehtia mistään sellaisesta, ja isä oli aina poissa. En osannut iloita uusista vauvoista, ja kaiken päälle olin jatkuvasti huolissani äidin jaksamisesta. Hän oli jatkuvasti sairaana, hyvin uupunut, hänen ennen niin kauniit säärensä olivat sinisenkirjavina myhkyröinä suonikohjuista, ne vuotivat verta, sitä oli hirvittävää katsella. Hän suri omia menetettyjä mahdollisuuksiaan, kadehti ääneen naimattomia tuttujaan joilla oli oma ammatti, aikaa ja omaa rahaa. Äitini oli, ja on yhä, esteetikko, joka kaipasi ympärilleen kauneutta ja mielihyvää, kukkasia, kauniita huonekaluja ja siistinä pysyvää kotia, niistä hän haaveili ja niitä yritti ylläpitää mahdollisuuksiensa mukaan. Puheissaan hän palasi usein aikaan jolloin hän oli ollut nuori tyttö, hän punnitsi miten hänen olisi pitänyt valita, ei olisi pitänyt mennä lainkaan naimisiin, hän toisteli. Eräässä syvästi rakssaassa elämänvaiheessa hän vaipui masennukseen, ja vaikka olin vain jotain 12-vuotias enkä tiennyt mitään pahoista asioista, pekäsin jotenkin alitajuisesti että hän tappaisi itsensä. Olin kauhuissani ja pelkäsin mmenettäväni äidin. Tunsin olevani ihan yksin maailmassa, kaikkein sisarusteni keskellä. Äiti oli poissaoleva ja synkkä, hän ei jaksanut huolehtia kodista kuin ennen, ja minä jouduin hoitamaan kaikki kaupassakäynnit ja laskut.

        Miten olisinkaan halunnut että omalla äidillä olisi ollut asiat hyvin ja hyvä elämä! Miten toivoinkaan että hän saisi olla onnellinen! Se on lapsen suuri toive kun hän näkee vanhempansa kärsivän. Olisin järjestänyt hänelle onnellisen elämän jos se olisi jotenkin ollut minun vallassani. Haaveilin, mitä kaikkea äidille ostaisin jos tulisin joskus satumaisen rikkaaksi. Samalla koin syvää häpeää että oma äiti joutui elämään siten; että vaikka hän oli iso aikuinen ihminen, hän ei voinut sille mitään mitä tapahtui yhä uudestaan ja uudestaan. Ja lopulta hän oli niin tottunut siihen tahtiin että kun lasten tulo lakkasi, hän kaipasi kovasti uusia vauvoja itselleen vielä lähempänä viittäkymmentä, vaikka hänellä oli edelleen koulu- ja murrosikäisiä sisaruksiani siinä ympärillä varttumassa. Kyllä lapset tarvitsevat kasvaessaankin vanhempiensa hoivaa ja huolenpitoa, murrosiässä erityisesti. Ja aikuistuessaankin on tärkeää että yhteys omiin vanhempiin on mutkaton ja tietää että saa tukea jos elämä kolhii.

        Monesti vl-uskovaiset korostavat sitä, kuinka lapset muka kasvattavat toisiaan, niin että vanhempien vastuu ja taakka kevenevät, kun lapsia on iso joukko. Se on traaginen harhakäsitys. Totta kai lapset isossa perheessä saavat paljon ihmissuhteita jo kotoa käsin ja sosiaalistuvat. Mutta ei sisarusporukka koskaan korvaa vanhempia, päinvastoin vanhempien huopmiosta joutuu jokainen kamppailemaan suuressa joukossa entistä kovemmin.

        Aikuistuttuani välit äitiin eivät koskaan palanneet läheisiksi. Halusin itsenäistyä varhain ja ikään kuin pakenin pois kotoa, kodin ahdistavaa ilmapiiriä. Käyn nykyisin tapaamassa häntä asiaankuuluvasti aina kun voin. Yritän antaa hänelle huomiota ja arvostustani. Minulla on edelleen tunne ettei äidillä oikeastaan ollut juurikaan mahdollisuuksia antaa minulle sitä mitä vanhemman tulee lapselleen antaa, sitä mitä juuri minä olisin omalta äidiltäni kaivannut ja tarvinnut. Hän teki tietenkin mitä pystyi mutta se ei surullista kyllä ollut riittävästi. On varmaan paha sanoa tämä, mutta niin tunsin ja tunnen, se on totta.

        Sanoit tuossa todella osuvasti että oma äitisi ei ollut käsitellyt menneisyyttään ja ei siksi siinä, ei ollut läsnä nykyhetkessä. Menneisyyden kohtaaminen on eheytymisen ja uuden tulevaisuuden edellytys. Siksikö minäkin näitä mietin.

        Muistelen, että Aila Meriluoto kirjoitti jossain muistelmateoksessaan: Jokaisen sukupolven tehtävä on olla siirtämättä edellisen sukupolven taakkoja omille lapsilleen. Siinä on velvoitetta riittämiin.

        Ihmettelen viimeistään tämän viestin luettuani, miksi piti aloittaa tavallasi? Alunperin oli uupunut, masentunut äiti ja nyt tämä viileä analysoija? Keskusteluhan tästä on virinnyt ja se kai on tarkoituskin, mutta ihmetyttää eikö voisi rehellisesti aloittaakin, vaikkapa tällä puheenvuorolla.

        Tästä taas viisastuu sen verran, että kun joku nuori äiti kirjoittaa, voi ohittaa sen enempää huomioimatta.


      • Nimetön
        Äiti 31 v. kirjoitti:

        Minulla on kuusi lasta ja olen parikin kertaa kirjoitellut tänne vähän samoista asioista kuin sinä.
        Minulla ei ole ystävää, jolle näistä asioista puhuisin, ei edes mieheni halua kuulla poikkipuolista sanaa uskostamme. Tämä jatkuva ristiriita välillämme on johtanut siihen, että seksielämää meillä ei ole ollut lähes vuoteen, enkä edes pode huonoa omaatuntoa siitä, koska en jaksa uusia raskauksia pahoinvointeineen ja synnytyksineen, jota pelkään hirveänä viimeisen kauhean kokemuksen takia.
        Ja työelämää ja aikuisia ihmisiä minäkin kaipaan päivääni näiden tiskivuorien ja pyykkiläjien sijasta! Aikoinaan opinnot jäivät kesken, kun en jaksanut perhe-elämän lisäksi opiskella. Haluaisin palata saattamaan ne loppuun, mutta mieheni ei halua kuullakaan puhuttavan asiasta. Olen väsynyt ja kyllästynyt ja uskoni on koetuksella joka ikinen hetki :(

        Ettekö te raukat ymmärrä lähteä tuollaisesta orjuudesta? Voitte uskoa täysin ilman lahkoakin, mikään lahko ei PELASTA vaan ainoastaan oma henkilökohtainen USKO. SYntejä voi pyytää anteeksi vaikka illalla makuuhuoneessa yksin, siihen ei tarvita välikäsiä, Jumala kuulee kyllä. En ymmärrä koko lahkolaisuutta ja sitä, miksi sen pitää alistaa naisia tuollaiseen kurjaan osaan. Länsimaissa pitäisi olla ylpeä siitä, että SAA opiskella ja käydä töissä vaikka on nainen eikä tarvitse olla loppuelämäänsä kotona lasten kanssa vain sen takia että kokoajan pitää tehdä uusia. Heräisitte jo aivopesusta! Valistakaa edes omia lapsianne etteivät joudu samanlaiseen piinaan kuin olette itse joutuneet ja kannustakaa opiskelemaan ja kannustakaa mielipiteen vapauteen (senhän vl:t koittavat kitkeä ihmisiltä pois)


      • Nimetön
        Äiti 31 v. kirjoitti:

        Minulla on kuusi lasta ja olen parikin kertaa kirjoitellut tänne vähän samoista asioista kuin sinä.
        Minulla ei ole ystävää, jolle näistä asioista puhuisin, ei edes mieheni halua kuulla poikkipuolista sanaa uskostamme. Tämä jatkuva ristiriita välillämme on johtanut siihen, että seksielämää meillä ei ole ollut lähes vuoteen, enkä edes pode huonoa omaatuntoa siitä, koska en jaksa uusia raskauksia pahoinvointeineen ja synnytyksineen, jota pelkään hirveänä viimeisen kauhean kokemuksen takia.
        Ja työelämää ja aikuisia ihmisiä minäkin kaipaan päivääni näiden tiskivuorien ja pyykkiläjien sijasta! Aikoinaan opinnot jäivät kesken, kun en jaksanut perhe-elämän lisäksi opiskella. Haluaisin palata saattamaan ne loppuun, mutta mieheni ei halua kuullakaan puhuttavan asiasta. Olen väsynyt ja kyllästynyt ja uskoni on koetuksella joka ikinen hetki :(

        Aloitin keskustelun kertomalla oman tarinani. Huomasin vasta jälkeenpäin että täällä olisi ollutkin jo aloitus aiheeseen. Minulla on myös syvä väsymyksen ja riittämättömyyden tunne sitä kohtaan, mitä mieheni ja perheeni vaativat minulta. En kirjoita tarinaani tähän uudelleen, mutta voit käydä lukemassa sen tuolta palstalta.

        Jumalan siunausta!


      • Lukekaa nimettömät!
        Nimetön kirjoitti:

        Ettekö te raukat ymmärrä lähteä tuollaisesta orjuudesta? Voitte uskoa täysin ilman lahkoakin, mikään lahko ei PELASTA vaan ainoastaan oma henkilökohtainen USKO. SYntejä voi pyytää anteeksi vaikka illalla makuuhuoneessa yksin, siihen ei tarvita välikäsiä, Jumala kuulee kyllä. En ymmärrä koko lahkolaisuutta ja sitä, miksi sen pitää alistaa naisia tuollaiseen kurjaan osaan. Länsimaissa pitäisi olla ylpeä siitä, että SAA opiskella ja käydä töissä vaikka on nainen eikä tarvitse olla loppuelämäänsä kotona lasten kanssa vain sen takia että kokoajan pitää tehdä uusia. Heräisitte jo aivopesusta! Valistakaa edes omia lapsianne etteivät joudu samanlaiseen piinaan kuin olette itse joutuneet ja kannustakaa opiskelemaan ja kannustakaa mielipiteen vapauteen (senhän vl:t koittavat kitkeä ihmisiltä pois)

        Taitaa olla sama nimetön kirjoittamassa kahden suunnan viestejä.


      • einimeä
        Lukekaa nimettömät! kirjoitti:

        Taitaa olla sama nimetön kirjoittamassa kahden suunnan viestejä.

        Sama ihminen pöllyttää monessa ketjussa. Milloin ihmeessä näihin lakataan uskomasta? Aivan hulluja tarinoita ja silti riittää olalle taputtajia. Halu uskoa pahaa toisten uskosta kai tätä ruokkii, vai mikä?


      • plaa
        Lukekaa nimettömät! kirjoitti:

        Taitaa olla sama nimetön kirjoittamassa kahden suunnan viestejä.

        olette säälittäviä


      • Äiti 29 v
        koko näytelmä? kirjoitti:

        Ihmettelen viimeistään tämän viestin luettuani, miksi piti aloittaa tavallasi? Alunperin oli uupunut, masentunut äiti ja nyt tämä viileä analysoija? Keskusteluhan tästä on virinnyt ja se kai on tarkoituskin, mutta ihmetyttää eikö voisi rehellisesti aloittaakin, vaikkapa tällä puheenvuorolla.

        Tästä taas viisastuu sen verran, että kun joku nuori äiti kirjoittaa, voi ohittaa sen enempää huomioimatta.

        En ymmärrä kritiikkiäsi. Voisitko ystävällisesti täsmentää mitä tarkoitat?


      • olen
        plaa kirjoitti:

        olette säälittäviä

        Ei voi muuta sanoa. Nämä feikkiviestit ovat todella SÄÄLITTÄVIÄ. Ei kiinnosta enempää.


      • feikki!
        Äiti 29 v kirjoitti:

        En ymmärrä kritiikkiäsi. Voisitko ystävällisesti täsmentää mitä tarkoitat?

        Ihan selvä feikki! Häpeä paska!


      • Äiti 29 v
        VL-isä kirjoitti:

        Älä luovu uskostasi. On olemassa muitakin ratkaisuja.
        Lähde opiskelemaan tai vaikka töihin. Nykyajan Suomessa on suurperheiselläkin mahdollisuus opiskella tai tehdä töitä. Toki sellainen vaatii paljon järjestelyjä. Olen siitä varma, että asiat järjestyvät kun niitä tarmolla hoitaa.

        Meillä Vaimo hoiti kotona monta vuotta pienokaisiamme. Hän valitti aina väsymystä ja yksinäisyyttä. Sanoin aina hänelle, että ei muuta kuin töihin. Siellä pää tuulettuu ja näkee maailmaa eri näkökulmastA.
        Tänä vuonna hän aloitti työnteon: Lapset päiväkotiin ja kotona kotityöt jaettiin puoliksi.
        Homma on toiminut ihan hyvin ainakin tähän asti ja toivottavasti eteenkinpäin.

        Kiitos rohkaisevista sanoistasi viestissä jonka havaitsin vasta nyt. En kerkiä koneen ääreen kuin joskus kotipuuhien välissä, ja yleensä meillä koululainen kavereineen istuu tietokoneen kimpussa!

        En uskostani luovu, en, mutta olen kyllä alkannut kyseenalaistaa sitä onko jokin vl-herätysliikeken tulkinta todellakaan Raamatun mukainen käsitys siitä mistä uskomisess aon kysymys. Sen miettiminen on vielä kesken...

        Hyvä ajatus tuo opiskelu, opinnot jäivät kesken kun perhe alkoi kasvaa. En pysty tässä vaiheessa oikein keskittymään edes ajatukseen että aloittaisin taas opiskelun. Töitä on tietenkin vaikea saada ilman tutkintoa. Kotiapu tietysti on välttämätön jotta voisin alkaa taas istua yliopistolla. Olisi mukava kuulla muiden opiskelevien naisten koekmuksia, miten ovat saaneet kotijoukkojen huollon pelaamaan. Kiitos vielä kerran ystävällisestä viestistäsi.


      • olette outoja
        koko näytelmä? kirjoitti:

        Ihmettelen viimeistään tämän viestin luettuani, miksi piti aloittaa tavallasi? Alunperin oli uupunut, masentunut äiti ja nyt tämä viileä analysoija? Keskusteluhan tästä on virinnyt ja se kai on tarkoituskin, mutta ihmetyttää eikö voisi rehellisesti aloittaakin, vaikkapa tällä puheenvuorolla.

        Tästä taas viisastuu sen verran, että kun joku nuori äiti kirjoittaa, voi ohittaa sen enempää huomioimatta.

        En kyllä ymmärrä sinua ollenkaan. Keskustelua sivusta lukevana ajattelen, että juuri tämä keskusteluhaara on tämän ketjun antoisimpia. Kyllä ihmisiä on joka lähtöön. Ja miten masentavaa: teistä ammattipahetujista ei pääse eroon missään (huoooh, miten kyllästyttävää onkaan, kun te täytätte ja pilaatte hyvät keskustelut noilla ÄO70 viesteillänne). Voi hellanlettas, kun ei keskutelu etene teidän kuvitteleman kaavan mukaan. Seuraavan kerran, pyydän, ole hiljaa ja anna keskustelun edetä sisällön ehdoilla. Hae vaikka kuppi kahvia tai mene nukkumaan, jos ei asia kiinnosta.


      • feikítteljijälle
        feikki! kirjoitti:

        Ihan selvä feikki! Häpeä paska!

        Mene, pliis, nukkumaan. Laita tutti suuhun ja anna unen viedä. Älä tule takaisin tälle palstalle.


      • on oikeutettu
        Äiti 29 v kirjoitti:

        Kiitos rohkaisevista sanoistasi viestissä jonka havaitsin vasta nyt. En kerkiä koneen ääreen kuin joskus kotipuuhien välissä, ja yleensä meillä koululainen kavereineen istuu tietokoneen kimpussa!

        En uskostani luovu, en, mutta olen kyllä alkannut kyseenalaistaa sitä onko jokin vl-herätysliikeken tulkinta todellakaan Raamatun mukainen käsitys siitä mistä uskomisess aon kysymys. Sen miettiminen on vielä kesken...

        Hyvä ajatus tuo opiskelu, opinnot jäivät kesken kun perhe alkoi kasvaa. En pysty tässä vaiheessa oikein keskittymään edes ajatukseen että aloittaisin taas opiskelun. Töitä on tietenkin vaikea saada ilman tutkintoa. Kotiapu tietysti on välttämätön jotta voisin alkaa taas istua yliopistolla. Olisi mukava kuulla muiden opiskelevien naisten koekmuksia, miten ovat saaneet kotijoukkojen huollon pelaamaan. Kiitos vielä kerran ystävällisestä viestistäsi.

        Saamaan lapsille hoitopaikan jotta voisi opikella. Päivähoitomaksutkin lasketaan vain miehen tulojen mukaan, ja ovat minimit ja saattavat olla joillain jopa kokonaan maksuttomat, riippuu perheen tilanteesta.

        Et varmaankaan voi jatkaa opiskeluita jos hoidat samalla lapsia, mutta ota selvää miten onnistuisi.

        Ei uskosta tarvitse kenekään luopua vaikka vl-"sääntöjä" ei hyväksyisikään, usko pidä aina, sillä se on ainut tie onnelliseen elämään ja täydelliseen Jumalan tuomaan rakkauteen.

        Tsemppiä elämään:)


      • iskä 30+ (vl-sellainen)
        feikki! kirjoitti:

        Ihan selvä feikki! Häpeä paska!

        No nyt kyllä täytyy sanoa, että rauhallisemmankin mitta täyttyy, kun ÄÄRIMMÄISEN hillitysti hallitusti, ja hyvin argumentoiviin viesteihin tulee AINA tällainen TALLINHAJUINEN vastaus.(=tyhmyys, umpimielisyys ja usko assosioidaan usein keskenään)

        Kuukausien ajan olen puolison olan yli seurannut näitä keskusteluja, joissa nykypäivän ristiriitojen keskellä elävät uskovaiset naiset usein ihailtavan hyvin reflektoivat kasvuaan, kehitystään ja uskoaan. Itse en pystyisi vastaavien kuormien alla yhtä positiivisesti ja nöyrästi näkemään asioita edelleen uskon lasien läpi, vaikkakin tosiasiat myöntäen.

        Nykyelämä vaatii uskovaiselta (erityisesti naiselta) perinteisen elämänmallin ja modernin nykymenon sovittamista. Se on erittäin haastavaa, eikä siitä selviäkkään, kuin riittävän lujuuden ja avoimen oppimishalun avulla. Nyky-yhteiskunta tuskin tarjoaa ristiriitaisempaa ja haastavampaa roolia, kuin mihin vanhoillislestadiolainen nainen tytöstä asti joutuu - yhteiskunta edellyttää modernin naisen mallia koulutuksen ja työnteon merkeissä, ja (!) rakkaat sisaret ja veljet sälyttävät edelleen myös "Wanhan" mallin naisen velvoitteet kapeille harteille.

        Näistä viesteistä, joissa syyllistetään tai syytetään feikkaamisesta näitä nykypäivän sankarittaria, kajastaa usein läpi oma kyvyttömyys ja rohkeuden puute nähdä maailmaa ja tosiasioita sellaisina, kuin ne ovat. Pää pensaaseen ja pylly pystyyn, niin ne strutsitkin pelkonsa ohittavat. Minusta on suorastaan karmeaa, että avoin keskustelu arjen ja uskomisen ongelmista (aivan sama, kuinka asiallinen)tyrmätään latteilla ja syyllistävillä kommenteilla.

        Armon kapeakatseiset, mielestänne "oikein uskovat" ja "asiat kirkkaasti näkevät" kanssasisaret ja -veljet, teidän tyhmyytenne ja suoraviivainen maailmankuvanne ei ole uskon hedelmää eikä Pyhän Hengen neuvomaa, vaan aivan maallista luonnollisen järjen ja koulutuksen puutetta, sekä omasta turvallisuuden kaipuustanne lähtevää ahdasmielisyyttä, jonka mukana leijuva tallinhaju on juuri sitä, mitä em. kommentoija haluaa haistattaa toisilla uskovaisilla.

        Summa summarum (pyydän anteeksi tunteenpurkaustani): usko ja yksinkertaisuus eivät ole sama asia, ja toisen ihmisen uskomisen tavan kyseenalaistaminen on omavanhurskautta sekin, ja SIITÄ sietää käydä parannuksen askelille.


      • Äiti 29 v
        on oikeutettu kirjoitti:

        Saamaan lapsille hoitopaikan jotta voisi opikella. Päivähoitomaksutkin lasketaan vain miehen tulojen mukaan, ja ovat minimit ja saattavat olla joillain jopa kokonaan maksuttomat, riippuu perheen tilanteesta.

        Et varmaankaan voi jatkaa opiskeluita jos hoidat samalla lapsia, mutta ota selvää miten onnistuisi.

        Ei uskosta tarvitse kenekään luopua vaikka vl-"sääntöjä" ei hyväksyisikään, usko pidä aina, sillä se on ainut tie onnelliseen elämään ja täydelliseen Jumalan tuomaan rakkauteen.

        Tsemppiä elämään:)

        Kiitokset myötäelämisestä ja konkreettisista neuvoista. Miten sanomattoman paljon mieltä lämmittävätkään tuntemattoman ymmärtävät ja rohkaisevat sanat ja avulias asennoituminen.

        On kerrottava lapsillekin, että todellakin, on paljon vilpoittömästi toiselle hyvää toivovia ihmisiä kuten sinä ja niin moni muu täällä.

        Sekin on tässä tunnistettu, jälleen, että se hyvyys ja laupiaan samarialaisen asenne ei ilmene ihmisissä sen mukaan onko vanhoillislestadiolainen vai muulla tavoin maailmasta ja uskon kysymyksistä ajatteleva.

        En tarkoita tällä arvostella kenenkään uskon syvyyttä, mutta on oikeastaan hämmästyttävää miten vähän lähimmäisenrakkaudesta saarnoissa ylipäätään puhutaan.

        Ja kuitenkin se rakastava ja myötäelävä asenne on Jeesuksen sanojen mukaan ainoa tärkeä asia kristitylle. "Mene ja tee sinä samoin."


      • kirjaehdotus
        Äiti 29 v kirjoitti:

        Oli ihmeellinen kokemus lukea viestisi, jälleen. Lämmin kiitos ajatuksistasi! Kuinka osuvasti saatatkaan tuntemattomana tunnistaa juuri kohdalleen omat kipupisteeni ja suremiseni.

        Kirjoitit tavattoman kiinnostavasti ja samalla johdonmukaisesti analysoiden mutta et lainkaan mitenkään kliinisesti, vaan itse koetun tuntuisesti, millaista lapsuutesi oli ollut. Analyysisi on rationaalista ja samalla empaattista ja psykologisesti hyvin perusteltua. Voisin kuvitella että olet selvästikin kokenut ammattikirjoittaja, kirjailija, toimittaja tai tutkija…

        Kuvaustasi lukiessa muistan yhtäkkiä todella elävästi omat tuntemukseni. Minä en voinut tietenkään mitenkään kilpailla kodin uusien tulokkaiden kanssa koska he oivat pieniä, puolustuskyvyttömiä ja olivat täysin riippuvaisia hoivasta. He veivät äidistä kaikki voimat ja ajan. Minun piti suojella heitä, ei kadehtia. Kerta kerralta minun taakkani vain kasvaisi, minun, koulutytön, koska tulisi lisää lastenhoitoa ja kotitaloudesta huolehtimista. Veljien ei tarvinnut huolehtia mistään sellaisesta, ja isä oli aina poissa. En osannut iloita uusista vauvoista, ja kaiken päälle olin jatkuvasti huolissani äidin jaksamisesta. Hän oli jatkuvasti sairaana, hyvin uupunut, hänen ennen niin kauniit säärensä olivat sinisenkirjavina myhkyröinä suonikohjuista, ne vuotivat verta, sitä oli hirvittävää katsella. Hän suri omia menetettyjä mahdollisuuksiaan, kadehti ääneen naimattomia tuttujaan joilla oli oma ammatti, aikaa ja omaa rahaa. Äitini oli, ja on yhä, esteetikko, joka kaipasi ympärilleen kauneutta ja mielihyvää, kukkasia, kauniita huonekaluja ja siistinä pysyvää kotia, niistä hän haaveili ja niitä yritti ylläpitää mahdollisuuksiensa mukaan. Puheissaan hän palasi usein aikaan jolloin hän oli ollut nuori tyttö, hän punnitsi miten hänen olisi pitänyt valita, ei olisi pitänyt mennä lainkaan naimisiin, hän toisteli. Eräässä syvästi rakssaassa elämänvaiheessa hän vaipui masennukseen, ja vaikka olin vain jotain 12-vuotias enkä tiennyt mitään pahoista asioista, pekäsin jotenkin alitajuisesti että hän tappaisi itsensä. Olin kauhuissani ja pelkäsin mmenettäväni äidin. Tunsin olevani ihan yksin maailmassa, kaikkein sisarusteni keskellä. Äiti oli poissaoleva ja synkkä, hän ei jaksanut huolehtia kodista kuin ennen, ja minä jouduin hoitamaan kaikki kaupassakäynnit ja laskut.

        Miten olisinkaan halunnut että omalla äidillä olisi ollut asiat hyvin ja hyvä elämä! Miten toivoinkaan että hän saisi olla onnellinen! Se on lapsen suuri toive kun hän näkee vanhempansa kärsivän. Olisin järjestänyt hänelle onnellisen elämän jos se olisi jotenkin ollut minun vallassani. Haaveilin, mitä kaikkea äidille ostaisin jos tulisin joskus satumaisen rikkaaksi. Samalla koin syvää häpeää että oma äiti joutui elämään siten; että vaikka hän oli iso aikuinen ihminen, hän ei voinut sille mitään mitä tapahtui yhä uudestaan ja uudestaan. Ja lopulta hän oli niin tottunut siihen tahtiin että kun lasten tulo lakkasi, hän kaipasi kovasti uusia vauvoja itselleen vielä lähempänä viittäkymmentä, vaikka hänellä oli edelleen koulu- ja murrosikäisiä sisaruksiani siinä ympärillä varttumassa. Kyllä lapset tarvitsevat kasvaessaankin vanhempiensa hoivaa ja huolenpitoa, murrosiässä erityisesti. Ja aikuistuessaankin on tärkeää että yhteys omiin vanhempiin on mutkaton ja tietää että saa tukea jos elämä kolhii.

        Monesti vl-uskovaiset korostavat sitä, kuinka lapset muka kasvattavat toisiaan, niin että vanhempien vastuu ja taakka kevenevät, kun lapsia on iso joukko. Se on traaginen harhakäsitys. Totta kai lapset isossa perheessä saavat paljon ihmissuhteita jo kotoa käsin ja sosiaalistuvat. Mutta ei sisarusporukka koskaan korvaa vanhempia, päinvastoin vanhempien huopmiosta joutuu jokainen kamppailemaan suuressa joukossa entistä kovemmin.

        Aikuistuttuani välit äitiin eivät koskaan palanneet läheisiksi. Halusin itsenäistyä varhain ja ikään kuin pakenin pois kotoa, kodin ahdistavaa ilmapiiriä. Käyn nykyisin tapaamassa häntä asiaankuuluvasti aina kun voin. Yritän antaa hänelle huomiota ja arvostustani. Minulla on edelleen tunne ettei äidillä oikeastaan ollut juurikaan mahdollisuuksia antaa minulle sitä mitä vanhemman tulee lapselleen antaa, sitä mitä juuri minä olisin omalta äidiltäni kaivannut ja tarvinnut. Hän teki tietenkin mitä pystyi mutta se ei surullista kyllä ollut riittävästi. On varmaan paha sanoa tämä, mutta niin tunsin ja tunnen, se on totta.

        Sanoit tuossa todella osuvasti että oma äitisi ei ollut käsitellyt menneisyyttään ja ei siksi siinä, ei ollut läsnä nykyhetkessä. Menneisyyden kohtaaminen on eheytymisen ja uuden tulevaisuuden edellytys. Siksikö minäkin näitä mietin.

        Muistelen, että Aila Meriluoto kirjoitti jossain muistelmateoksessaan: Jokaisen sukupolven tehtävä on olla siirtämättä edellisen sukupolven taakkoja omille lapsilleen. Siinä on velvoitetta riittämiin.

        Olet todellakin joutunut lapsena aikuisen osaan. Meillä äiti valitti kotitöistä ja piti siitä alituista motkotusta, mutta hoiti ne kuten kuuluukin. Isä oli paljon poissa meilläkin, arvatenkin paossa penskoja ja sitä pirttihirmua, mutta hoiti laskut ja muut sellaiset.

        En ole ensinkään mikään kirjoittaja. Työssäni tarvittavan vähän kirjoittamisen olen tehnyt näihin aikoihin asti käsin, kunnes se alkoi tuntua kerrassaan vanhanaikaiselta. Lukiossa ainekirjoitus oli koettelemusta. Ensimmäisen tunnin istuin ihmeissäni katsellen miten toisten kynät alkoivat heti sauhuta. En ollut löytää sopivaa aihetta millään, josta olisi ollut jotain kirjoitettavaa. Paniikissa toisen tunnin alussa pakottauduin sitten valitsemaan jonkin otsikon ja sain pakolla väännetyksi noin sivun verran. Sain aina moitteita liian lyhyistä aineista. Tätä vasten oli kiintoisaa lukea muutama vuosi sitten eräästä kirjasta alaviite: "Kirjoittamisen este ei ole koskaan vain kirjoittamisen este. Kun se on lauenut, ihminen on vapaampi myös muilla alueilla."
        Kirjoitat sujuvasti itsekin.

        Sukupolvien ketjun katkaiseminen onnistuu, kun sen voi tehdä ammattihenkilön tuella ja ohjauksella. Suora mielipiteeni on, että sinun kokemasi asiat ja puutteet ovat niin suuria, että tarvitsisit sellaista. Syitten ja seurausten tiedostaminen on hyvä ja välttämätöntä, mutta vie vasta jonnekin puolitiehen. Jos voisit järjestää itsellesi mahdollisuuden sellaiseen säännöllisesti jonkin rupeaman. Siihen voisi asennoitua kuten opiskeluun. Sitten alkaa löytyä vähitellen energiaa muuhunkin, kun ikävät muistot eivät sitä ole kuluttamassa. Terveyskeskuspsykologi lienee lähinnä.

        Minäkin kärsin läpsena äidin surullisuudesta ja olisin halunut hänen olevan onnellinen. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että hänellä olisi ollut kyllä mahdollisuus vaikuttaa asioihinsa ja vaihtoehtoja. Hän toi aina esille, ettei hänellä ole ollut muuta mahdollisuutta. Hänellä oli hyvä ammatti, jossa ei työttömyyden vaaraa ollut. Sen on täytynyt olla sieltä lapsuuden evakkomatkoilta päälle jäänyt tunne, että on avutomana olosuhteitten heiteltävissä. Vieläkin, kun kaikki on ollut vuosikymmeniä hyvin, hän tuo eri tavoin esille tuota vaihtoehdottomuutta ja näköalattomuuta, ikään kuin hänelle määrättynä kohtalona, jonka hän ylväästi joutuu kantamaan. Äidin henkisenä perintönä samaa vääristynyttä asennetta olin omaksunut minäkin.

        Paikkansapitävä kommentti näihin liittyen, jos et ole sattunut huomaamaan, on Sosiaalihoitajalla otsikolla "Lapsen surun läpikäyminen", ketjussa "Erään pieneen vähemmistöön...", joka on seuraavalla sivulla.


      • samaa mieltä
        koko näytelmä? kirjoitti:

        Ihmettelen viimeistään tämän viestin luettuani, miksi piti aloittaa tavallasi? Alunperin oli uupunut, masentunut äiti ja nyt tämä viileä analysoija? Keskusteluhan tästä on virinnyt ja se kai on tarkoituskin, mutta ihmetyttää eikö voisi rehellisesti aloittaakin, vaikkapa tällä puheenvuorolla.

        Tästä taas viisastuu sen verran, että kun joku nuori äiti kirjoittaa, voi ohittaa sen enempää huomioimatta.

        siis että on lapsena aivopesty tiettyyn malliin, mutta miten voisi edes lasta aivopestä tuollaiseen perheelämään kun se malli onkin ollut kerran aivan kamala ja on itsekkin tajunnut miten kauheaa se on omalle äidilleen. Niin siis miksi muka on toistanut sitten itse nuo asiat.


      • ....
        samaa mieltä kirjoitti:

        siis että on lapsena aivopesty tiettyyn malliin, mutta miten voisi edes lasta aivopestä tuollaiseen perheelämään kun se malli onkin ollut kerran aivan kamala ja on itsekkin tajunnut miten kauheaa se on omalle äidilleen. Niin siis miksi muka on toistanut sitten itse nuo asiat.

        Niinpä, höpötystä kaikki tyynni.


    • vl-äiti

      olen nuorehko kahden lapsen vl-äiti. Mielestäni uskonnossamme on paljonkin eriäviä asioita, joita hyvältä tuntuva omatuntoni ja järkeni ei oikeasti pysty käsittämään. Esimerkiksi en voi ymmärtää seuroissa käymisen kyttäystä(ei kylläkään tapahdu kuin joillakin paikkakunnilla, eikä mielestäni sekään ole oikein että pidetään itseämme parempina ihmisinä uskon tähden kuin toisia Jumalan luomia lapsia.
      Lapsiasia tuli minulle ajankohtaiseksi kahden lapsen saamisen jälkeen ja erityisesti kuunnellessa muita vl-äitejä. En pidä oikeana sitäkään, että lapsia vain saadaan ja synnytetään konemaisesti, eikä ajatella niiden olevan Jumalan lahjoja. Asenteella " älä vaan onnittele mua, tympäsee niin paljo kun taas ootan" Ymmärrän toki sen, että saahan vl-äitikin väsynyt olla samallailla kuin muutkin ihmiset.....
      Tällä hetkellä käytämme ehkäisyä, molempien omat tunnot sen sallivat. Lapset ovat todella Jumalan lahja, mutta jos lahjoistansa ei ole onnellinen ja huolehdi niin ei sekään oikein ole........

      Anteeksi muuten, että tähän kysymykseesi liitin tälläisen vastauksen. Tuli vaan mieleeni.....

      • Yökkö

        Olen hoitajana oululaisessa sairaalassa ja tiedän miten moni vl-äiti tuskaileenäiden asioiden kanssa. Kiitos sinulel avoimesta ja asiallisesta viestistä. Lapsen saaminen tuo aina mukanaan täyden vastuun uudesta ihmisestä, samalla kun tapahtuma on suuresti elämäämme rikastuttava ja luonnollinen ilon aihe. Mutta jos niitä raskauksia alkaa olla liikaa ja naiselta kiistetään oman elämänsä eläminen, tulee tilalle katkesuus ja väsyminen. Voi mitenmonta uupunutta ja masentunutta, jopa mielenterveydeltään järkkyneitä vl-äitejä olen nähnyt työssäni.

        Lopettakaa siksi kaunisteleva ja elämälle vieras teeskentely muka onnellisista monisynnyttäjistä. se on pelkkkää sanahelinää. Ne naiset jotka sitä eivät ole saaneet itse valita, eivät todellakaan ole onnellisia, eivätkä myöskään heidän lapsensa ole. Mutta onnellisiakin on: ne jotka ovat tietoisesti valinneet suurperheen ja kaikki raskaudet keskenmenoineen.


      • Ehkäsijä
        Yökkö kirjoitti:

        Olen hoitajana oululaisessa sairaalassa ja tiedän miten moni vl-äiti tuskaileenäiden asioiden kanssa. Kiitos sinulel avoimesta ja asiallisesta viestistä. Lapsen saaminen tuo aina mukanaan täyden vastuun uudesta ihmisestä, samalla kun tapahtuma on suuresti elämäämme rikastuttava ja luonnollinen ilon aihe. Mutta jos niitä raskauksia alkaa olla liikaa ja naiselta kiistetään oman elämänsä eläminen, tulee tilalle katkesuus ja väsyminen. Voi mitenmonta uupunutta ja masentunutta, jopa mielenterveydeltään järkkyneitä vl-äitejä olen nähnyt työssäni.

        Lopettakaa siksi kaunisteleva ja elämälle vieras teeskentely muka onnellisista monisynnyttäjistä. se on pelkkkää sanahelinää. Ne naiset jotka sitä eivät ole saaneet itse valita, eivät todellakaan ole onnellisia, eivätkä myöskään heidän lapsensa ole. Mutta onnellisiakin on: ne jotka ovat tietoisesti valinneet suurperheen ja kaikki raskaudet keskenmenoineen.

        Siis Paavi antoi neuvoksi että harrastaa seksiä vain ns varmoina päivinä.
        Eli ennen ja jälkeen kuukautisten.
        Eikö se riitä?
        Minusta ihan hyvä niinkin.
        Vai onko se liian vähän?
        Tietysti siinäkin voi sattua vahinkoja, mutta eikö sitä voi ottaa ulos ja silleen.
        No joku varmaan sanoo että siemenen maahan päästäminen on syntiä vai miten se nyt oli?
        Huh ompas vaikea asia.
        Joka vuosi lapsi?


    • Kohtuus kaikessa

      vl-herätysliikkeen naisen malli: Yksinomaan synnyttäjä? Vrt. "Täyttäkää maa"

      • Kohtuus kaikessa

        edellisessä kommentissani olevaan kysymykseen erityisesti vl-miesten vastauksia.

        Kiitos.


      • Naisen ja miehen osa

        Ei sitä miehenä voi muuta sanoa kuin toivoa että nainen jaksaa äitinä oman osansa kantaa. Me uskomme kuten on opetettu koska meitä odottaa ihana osa taivaassa. Aviolupauksesa olemme sitoutuneet jakamaan elämän myötä- ja vastamäet.

        Miehellä ja naisella on omat tehtävänsä. Jumalan asettamat.

        Itse saan arjessa tukea siitä että työpaikalla on hyvä miesporukka jonka kanssa on paljon yhteisiä harrastuksia, Lapin reissuja tehdään, kalastellaan ja välillä käydään porukalla rakennustalkoissa. Naiset tekevät myyjäismatkoja ja huolehtivat vuoroin kahvituksesta ym.


      • Isä + 2 lasta
        Naisen ja miehen osa kirjoitti:

        Ei sitä miehenä voi muuta sanoa kuin toivoa että nainen jaksaa äitinä oman osansa kantaa. Me uskomme kuten on opetettu koska meitä odottaa ihana osa taivaassa. Aviolupauksesa olemme sitoutuneet jakamaan elämän myötä- ja vastamäet.

        Miehellä ja naisella on omat tehtävänsä. Jumalan asettamat.

        Itse saan arjessa tukea siitä että työpaikalla on hyvä miesporukka jonka kanssa on paljon yhteisiä harrastuksia, Lapin reissuja tehdään, kalastellaan ja välillä käydään porukalla rakennustalkoissa. Naiset tekevät myyjäismatkoja ja huolehtivat vuoroin kahvituksesta ym.

        "Itse saan arjessa tukea siitä että työpaikalla on hyvä miesporukka jonka kanssa on paljon yhteisiä harrastuksia, Lapin reissuja tehdään, kalastellaan ja välillä käydään porukalla rakennustalkoissa. Naiset tekevät myyjäismatkoja ja huolehtivat vuoroin kahvituksesta ym."

        työnjako. Erityisesti vl-naisten kannalta. Toivottavasti lohi tarttuu Tenolla.

        Unohdit mainita vl-naisten työnjakotontille kuuluvat n. 8-20 synnytystä.


      • vl-vaimo
        Kohtuus kaikessa kirjoitti:

        edellisessä kommentissani olevaan kysymykseen erityisesti vl-miesten vastauksia.

        Kiitos.

        Niin, tottakai vl-miesten keskuudessakin on paljon erilaisia mielipiteitä naisen roolista (NIIN kuin on muissakin ihmisryhmissä eri m mielipiteitä).

        Meillä suhde ja tasa-arvo toimii erinomaisesti. Minulla on vapaus opiskella ja tehdä työtä kodin ulkopuolella, minua kannustetaan siihen. Saan vapaa-aikaa(todellakin muutakin kuin vain myyjäisissä puuhailu ry:llä)mielin määrin, vapauden käyttää yhteisiä rahoa ja ostella vaatteita ja sisustusjuttua ihan kyselemättäkin. Ei meillä mies ole auktoriteetti, vaan me elämmme toisiamme kunnioittaen ja tukien.

        Mieheni on usein sanonutkin, ettei voi oikein ymmärtää että naisen pitäisi vuoden välein synnyttää. Se on aivan liian rankkaa hänen rakastamalleen naiselle. Ei hän halua vaimonsa kärsivän ja riutuvan.

        Meillä mies käy töissä ja lisäksi hoitaa lapsia aivan kuten minäkin. Lisäksi siivousjuttuja tekee, mutta pääsöääntöisesti keskittyy niihin ns. perinteisiin miesten töihin(joita meiltä löytyy)puusavottaa jne. mutta ulkotöissäkin hänellä on lapset usein mukana, jotta minä saisin hengähtää......

        Näin on monissa muissakin vl-perheissä, ei tietenkään kaikissa.

        Yleisesti olen aika järkyttynyt, että ihmiset kuvittelet vl-naisten olevan kotiorjia ja vain miehen menevän ja tekevän mitä lystää. Kyllä se on kuulkaa aika kaukana siitä!!


      • Lumituuli
        Naisen ja miehen osa kirjoitti:

        Ei sitä miehenä voi muuta sanoa kuin toivoa että nainen jaksaa äitinä oman osansa kantaa. Me uskomme kuten on opetettu koska meitä odottaa ihana osa taivaassa. Aviolupauksesa olemme sitoutuneet jakamaan elämän myötä- ja vastamäet.

        Miehellä ja naisella on omat tehtävänsä. Jumalan asettamat.

        Itse saan arjessa tukea siitä että työpaikalla on hyvä miesporukka jonka kanssa on paljon yhteisiä harrastuksia, Lapin reissuja tehdään, kalastellaan ja välillä käydään porukalla rakennustalkoissa. Naiset tekevät myyjäismatkoja ja huolehtivat vuoroin kahvituksesta ym.

        Kyllä kuulostaa jotenkin niin juntilta ajattelulta. Miehen ja naisen osat... kuulosti ihan mukavalta tuo miehen elämä rakasteluineen ja kalareissuineen. Naisen henkireikiä ovat sitten nuo myyjäiset ja kahvien järjestämiset...synnytyksineen.Oi miten sitä tunteekaan itsensä hehkeäksi esiliinan takana ja synnyttäjänä.

        Opetelkaa hyvät vl-miehet tuntemaan naisten tunne-elämää ja tarpeita sen verran, että USKALTAUDUTTE esim.nmky:n avioliittokurssille...

        Itse en ainakaan tykkäisi, jos mieheni kutsuisi minua aina vain "kunnianimellä" rouva. Olen monesti ihmetellyt, miksi lestadiolaismiehet olette niin tykästyneet tähän öklöttävään sanaan. Varmaan siksi, että on naiselle niin suuri kunnia saada olla teidän rouva. Mitä, jos käyttäisitte joskus vaikka sanaa "rakas" tai "honey".


      • 2 lasta
        Lumituuli kirjoitti:

        Kyllä kuulostaa jotenkin niin juntilta ajattelulta. Miehen ja naisen osat... kuulosti ihan mukavalta tuo miehen elämä rakasteluineen ja kalareissuineen. Naisen henkireikiä ovat sitten nuo myyjäiset ja kahvien järjestämiset...synnytyksineen.Oi miten sitä tunteekaan itsensä hehkeäksi esiliinan takana ja synnyttäjänä.

        Opetelkaa hyvät vl-miehet tuntemaan naisten tunne-elämää ja tarpeita sen verran, että USKALTAUDUTTE esim.nmky:n avioliittokurssille...

        Itse en ainakaan tykkäisi, jos mieheni kutsuisi minua aina vain "kunnianimellä" rouva. Olen monesti ihmetellyt, miksi lestadiolaismiehet olette niin tykästyneet tähän öklöttävään sanaan. Varmaan siksi, että on naiselle niin suuri kunnia saada olla teidän rouva. Mitä, jos käyttäisitte joskus vaikka sanaa "rakas" tai "honey".

        olen tavallinen uskova, en VL (teistä kai väärä). Minulla on 2 lasta, mutta olen akat. vastuulllisessa hyvässä työssä, missä saan johtaa matkustella ja nähdä maailmaa. Mieheni kannustaa minua. lapset ovat onnellisia (isoja jo). Välillä on ollut rankkaa mutta olen kiitollinen elämästäni missä minulla on omat alueeni ja tulot. lapsimäärää ei ole rajoitettu, en vain saa enempää erään biol. "vian" takia.


      • ja vaimosi
        Naisen ja miehen osa kirjoitti:

        Ei sitä miehenä voi muuta sanoa kuin toivoa että nainen jaksaa äitinä oman osansa kantaa. Me uskomme kuten on opetettu koska meitä odottaa ihana osa taivaassa. Aviolupauksesa olemme sitoutuneet jakamaan elämän myötä- ja vastamäet.

        Miehellä ja naisella on omat tehtävänsä. Jumalan asettamat.

        Itse saan arjessa tukea siitä että työpaikalla on hyvä miesporukka jonka kanssa on paljon yhteisiä harrastuksia, Lapin reissuja tehdään, kalastellaan ja välillä käydään porukalla rakennustalkoissa. Naiset tekevät myyjäismatkoja ja huolehtivat vuoroin kahvituksesta ym.

        raataa ensin lapsikatraan kanssa ja sitten sen päälle huolehtii myyjäisleipomuksista sun muista?

        Voi tätä elämää :-(

        Ei voi muuta sanoa.


      • Perheetön mies
        Naisen ja miehen osa kirjoitti:

        Ei sitä miehenä voi muuta sanoa kuin toivoa että nainen jaksaa äitinä oman osansa kantaa. Me uskomme kuten on opetettu koska meitä odottaa ihana osa taivaassa. Aviolupauksesa olemme sitoutuneet jakamaan elämän myötä- ja vastamäet.

        Miehellä ja naisella on omat tehtävänsä. Jumalan asettamat.

        Itse saan arjessa tukea siitä että työpaikalla on hyvä miesporukka jonka kanssa on paljon yhteisiä harrastuksia, Lapin reissuja tehdään, kalastellaan ja välillä käydään porukalla rakennustalkoissa. Naiset tekevät myyjäismatkoja ja huolehtivat vuoroin kahvituksesta ym.

        Mainitsit jotakin elämän myötä- ja vastamäkien jakamisesta, mutta sillä lupauksella ei näytä olevan käytännössä paljon painoa sinun tapauksessasi...

        Kuvauksesi mukaan rentoudut reissuissa ja vaimosi "vapaa" on ry:n töitä, talouden pyörityksen lisäksi. Sinä vain menet miesten harrastuksissa ja vaimo taistelee lasten kanssa, niinkö?

        Annatko tahallasi huonon kuvan vl:stä? Yksikään perheellisistä veljistäni ei ole tuollainen (sanonko mikä?). Toivottavasti ymmärsin väärin.


      • Äidit raataa myyjäisissä..
        Naisen ja miehen osa kirjoitti:

        Ei sitä miehenä voi muuta sanoa kuin toivoa että nainen jaksaa äitinä oman osansa kantaa. Me uskomme kuten on opetettu koska meitä odottaa ihana osa taivaassa. Aviolupauksesa olemme sitoutuneet jakamaan elämän myötä- ja vastamäet.

        Miehellä ja naisella on omat tehtävänsä. Jumalan asettamat.

        Itse saan arjessa tukea siitä että työpaikalla on hyvä miesporukka jonka kanssa on paljon yhteisiä harrastuksia, Lapin reissuja tehdään, kalastellaan ja välillä käydään porukalla rakennustalkoissa. Naiset tekevät myyjäismatkoja ja huolehtivat vuoroin kahvituksesta ym.

        Toivottavasti et ajatellut että äidit rentoutuvat tekemällä myyjäismatkoja.. Lisäksi he leipovat, ompelevat ja valmistelet sinne myyjäisiin tarvittavat tuotteet.
        Niin, kotiäideillähän on aikaa.... Siinä samalla keräävät rahaa ry:n kirstuun kun uusista toimitaloista saattaa olla satojen tuhansien ellei jopa miljoonan euron lainat!!! Ja miehet ovat näitä päätöksiä tekemässä näistä toimitaloista.


      • huuhaata taas
        Naisen ja miehen osa kirjoitti:

        Ei sitä miehenä voi muuta sanoa kuin toivoa että nainen jaksaa äitinä oman osansa kantaa. Me uskomme kuten on opetettu koska meitä odottaa ihana osa taivaassa. Aviolupauksesa olemme sitoutuneet jakamaan elämän myötä- ja vastamäet.

        Miehellä ja naisella on omat tehtävänsä. Jumalan asettamat.

        Itse saan arjessa tukea siitä että työpaikalla on hyvä miesporukka jonka kanssa on paljon yhteisiä harrastuksia, Lapin reissuja tehdään, kalastellaan ja välillä käydään porukalla rakennustalkoissa. Naiset tekevät myyjäismatkoja ja huolehtivat vuoroin kahvituksesta ym.

        Olipa taas niin käsittämätöntä tekstiä, että kyseessä ei voi olla kuin feikki, tai sitten narsisti tai vastuuton henkilö.
        En tunnista itseäni enkä muitakaan vl-tuttuja tuosta tekstistä


      • Ehkä joskus itse isäksi?
        huuhaata taas kirjoitti:

        Olipa taas niin käsittämätöntä tekstiä, että kyseessä ei voi olla kuin feikki, tai sitten narsisti tai vastuuton henkilö.
        En tunnista itseäni enkä muitakaan vl-tuttuja tuosta tekstistä

        Hyvä ettei tuollaisia enää ole sillä lailla kuin tuommoiset miehet olivat enemmistänä uskovaisissa isissä vielä kaksikymmentä vuotta sitten. Itse tunnistan tuosta elämäntyylistä oman isäni, valitettavasti. Ei koskaan kotona, kavereiden kanssa menossa milloin ei ollut töissä, talkootyöt ja seurareissut ohittivat tärkeydessään oman perheen ja lasten kanssa ajan viettämisen. Nyt kun olen aikuinen, ei minulla ole oikeastaan mitään yhteistä isän kanssa. Uskovaisi ollaan mutta yhteyttä ei ole. Äiti meidät lapset hoiti.


      • Vuoden välein?
        vl-vaimo kirjoitti:

        Niin, tottakai vl-miesten keskuudessakin on paljon erilaisia mielipiteitä naisen roolista (NIIN kuin on muissakin ihmisryhmissä eri m mielipiteitä).

        Meillä suhde ja tasa-arvo toimii erinomaisesti. Minulla on vapaus opiskella ja tehdä työtä kodin ulkopuolella, minua kannustetaan siihen. Saan vapaa-aikaa(todellakin muutakin kuin vain myyjäisissä puuhailu ry:llä)mielin määrin, vapauden käyttää yhteisiä rahoa ja ostella vaatteita ja sisustusjuttua ihan kyselemättäkin. Ei meillä mies ole auktoriteetti, vaan me elämmme toisiamme kunnioittaen ja tukien.

        Mieheni on usein sanonutkin, ettei voi oikein ymmärtää että naisen pitäisi vuoden välein synnyttää. Se on aivan liian rankkaa hänen rakastamalleen naiselle. Ei hän halua vaimonsa kärsivän ja riutuvan.

        Meillä mies käy töissä ja lisäksi hoitaa lapsia aivan kuten minäkin. Lisäksi siivousjuttuja tekee, mutta pääsöääntöisesti keskittyy niihin ns. perinteisiin miesten töihin(joita meiltä löytyy)puusavottaa jne. mutta ulkotöissäkin hänellä on lapset usein mukana, jotta minä saisin hengähtää......

        Näin on monissa muissakin vl-perheissä, ei tietenkään kaikissa.

        Yleisesti olen aika järkyttynyt, että ihmiset kuvittelet vl-naisten olevan kotiorjia ja vain miehen menevän ja tekevän mitä lystää. Kyllä se on kuulkaa aika kaukana siitä!!

        Itse koetun oloista viestiäsi oli mukava lukea, hienoa että teillä sujuu tasa-arvo! tasa-asrtvokehitys on edennyt uskovaisten parissa ihan toisiin lukemiin kuin ulkopuolella ymmärretään.

        Yksi asia jäi vähän mietityttämään kuitenkin. Olisi hyvä jos voisit vastata jos yhä olet lukemassa tätä palstaa.

        Kirjoitit: "Mieheni on usein sanonutkin, ettei voi oikein ymmärtää että naisen pitäisi vuoden välein synnyttää. Se on aivan liian rankkaa hänen rakastamalleen naiselle."

        Luonnollinen biologia saa aikaan sen että terve parisuhteessa elävä nainen tulee raskaaksi vaikkapa ihan vuoden välein, mikäli hedelmöittymistä ei jollakin tavoin rajoiteta.

        Meillä on kuitenkin edelleen virallisesti synniksi saarnattu kaikenlainen ehkäisy. Olisi kiinnostava kuulla, millaista ajattelumallia teidän perheessänne on tästä asiasta rakenneltu.


      • vl-äiti
        Vuoden välein? kirjoitti:

        Itse koetun oloista viestiäsi oli mukava lukea, hienoa että teillä sujuu tasa-arvo! tasa-asrtvokehitys on edennyt uskovaisten parissa ihan toisiin lukemiin kuin ulkopuolella ymmärretään.

        Yksi asia jäi vähän mietityttämään kuitenkin. Olisi hyvä jos voisit vastata jos yhä olet lukemassa tätä palstaa.

        Kirjoitit: "Mieheni on usein sanonutkin, ettei voi oikein ymmärtää että naisen pitäisi vuoden välein synnyttää. Se on aivan liian rankkaa hänen rakastamalleen naiselle."

        Luonnollinen biologia saa aikaan sen että terve parisuhteessa elävä nainen tulee raskaaksi vaikkapa ihan vuoden välein, mikäli hedelmöittymistä ei jollakin tavoin rajoiteta.

        Meillä on kuitenkin edelleen virallisesti synniksi saarnattu kaikenlainen ehkäisy. Olisi kiinnostava kuulla, millaista ajattelumallia teidän perheessänne on tästä asiasta rakenneltu.

        jos ei vuoden välein halua olla raskaana niin ei kait tosiaan ole muita vaihtoehtoja kuin ehkäisy. Näin siis meilläkin, yhteisymmärryksessä otettiin kumet käyttöön.

        Minä en voi ymmärtää naisia, jotka synnyttävät lapsensa vastoin tahtoaan. Lapset ovat lahjoja(myös meille), mutta jos lahjoistaan ei iloitse ja huolehdi onko sekään oikein?

        Minä haluan iloita saamistani lahjoista ja kasvattaa heitä mahdollisimman hyvin.


    • Naiset pois orjuudesta ry

      aika nousta barrikaadeille Raamatun vastaista "Ehkäisy on syntiä" -oppia vastaan?

      • joutavata

        Kuka meitä sortaa? Me itse eletään niin kuin halutaan ja uskotaan niin kuin uskotaan. Sen sijaan että näistä "huolta" kannetaan, parempi olisi vaan jokaisen kantaa huolta omasta kohdastaan. Ja onhan niitä huolehdittavia Suomessa. Vaikka ottaisitte jokainen kummiperheen ja teette sen hyväksi jotakin sensijaan että vapautatte lestadiolaisnaisia ikeen alta. Vaikka omapa tuo on aikanne.


      • PERHOnen
        joutavata kirjoitti:

        Kuka meitä sortaa? Me itse eletään niin kuin halutaan ja uskotaan niin kuin uskotaan. Sen sijaan että näistä "huolta" kannetaan, parempi olisi vaan jokaisen kantaa huolta omasta kohdastaan. Ja onhan niitä huolehdittavia Suomessa. Vaikka ottaisitte jokainen kummiperheen ja teette sen hyväksi jotakin sensijaan että vapautatte lestadiolaisnaisia ikeen alta. Vaikka omapa tuo on aikanne.

        pitäisi hylätä?


      • aivan vapaasti
        PERHOnen kirjoitti:

        pitäisi hylätä?

        Saat kaiken hylätä mitä et pidä oikeana. Mekin teemme niin.


      • Itsenäinen kokonainen vl-na...

        Kyllä, olisin itse valmis. Teesejä olisivat

        1. Perhesuunnittelu on sallittua myös uskovaiselle parille
        2. Naisia nimitetään ry:llä yhtä suuri määrä sananjulistajaksi kuin miehiä.

        Sisaret: jatkakaa...


      • PERHOnen
        aivan vapaasti kirjoitti:

        Saat kaiken hylätä mitä et pidä oikeana. Mekin teemme niin.

        vähän tunnette Raamattua, jos luulette "vain me" -opin ja "ehkäisy on syntiä" -opin ja tiettyjen muiden vl-herätysliikkeen opettamien oppien olevan Raamatun mukaisia.

        Nehän ovat Raamatun vastaisia valheoppeja.


      • Nuori kaveri ry-ltä
        Itsenäinen kokonainen vl-na... kirjoitti:

        Kyllä, olisin itse valmis. Teesejä olisivat

        1. Perhesuunnittelu on sallittua myös uskovaiselle parille
        2. Naisia nimitetään ry:llä yhtä suuri määrä sananjulistajaksi kuin miehiä.

        Sisaret: jatkakaa...

        Nainen seurojen sanajulistajana saattaisi olla ihmisläheinen ja yhtä hyvä Jumalan suuna kuin mieskin. Vois tehdä hyvää vaihtaa roolia, miehet jo ovat keittiötöissä joskus, yhtä lailla naiset puhujan paikalle.


      • meitä on!

        Minä olen jo noussut. Ensin aloitin ehkäisyn ja sitten erosin koko lahkosta kun oli niin ahdasmielinen. Nyt hyvä vl-ystäväni uskaltauti kertomaan minulle, että hän alkoi käyttämään pillereitä kuukausi ennen naimisiinmenoa mahdollistaakseen elämisen kaksistaan miehensä kanssa kun heillä ei ole varaa elättää jälkikasvua tässä elämäntilanteessa missä nyt ovat. On näitä onnellisia vl-naisia jotka eivät vain puserra lasta lapsen jälkeen. Tulevaisuus tulee muuttumaan.


      • Mistä?
        meitä on! kirjoitti:

        Minä olen jo noussut. Ensin aloitin ehkäisyn ja sitten erosin koko lahkosta kun oli niin ahdasmielinen. Nyt hyvä vl-ystäväni uskaltauti kertomaan minulle, että hän alkoi käyttämään pillereitä kuukausi ennen naimisiinmenoa mahdollistaakseen elämisen kaksistaan miehensä kanssa kun heillä ei ole varaa elättää jälkikasvua tässä elämäntilanteessa missä nyt ovat. On näitä onnellisia vl-naisia jotka eivät vain puserra lasta lapsen jälkeen. Tulevaisuus tulee muuttumaan.

        "Onneksi meitä on" , siis keitä? Ensiksikin Raamatussa sanotaan, ettei elatuksen murhetta saa kantaa, koska se ei ole käsissämme varsinkaan,jos alkaa liikaa ennakoimaan.


      • herra antoi
        Mistä? kirjoitti:

        "Onneksi meitä on" , siis keitä? Ensiksikin Raamatussa sanotaan, ettei elatuksen murhetta saa kantaa, koska se ei ole käsissämme varsinkaan,jos alkaa liikaa ennakoimaan.

        niinhän ne lapsetkin voi jättää sit vahtimatta, kun se on herran tahto. Kyllä muuten saa käyttää sitä omaakin ajattelukykyä minkä luoja on luonut meille, eikä mennä pää edellä joka paikkaan miettimättä mitään. Se on kuule hyvä jos nuoret pystyvät ajattelemaan, mihin kykenevät ja mihin eivät eikä heitä lahko voi pakottaa!


      • Matias H
        meitä on! kirjoitti:

        Minä olen jo noussut. Ensin aloitin ehkäisyn ja sitten erosin koko lahkosta kun oli niin ahdasmielinen. Nyt hyvä vl-ystäväni uskaltauti kertomaan minulle, että hän alkoi käyttämään pillereitä kuukausi ennen naimisiinmenoa mahdollistaakseen elämisen kaksistaan miehensä kanssa kun heillä ei ole varaa elättää jälkikasvua tässä elämäntilanteessa missä nyt ovat. On näitä onnellisia vl-naisia jotka eivät vain puserra lasta lapsen jälkeen. Tulevaisuus tulee muuttumaan.

        Kyllä vain, täsä toinen rohkia! Mää kuulun kyllä vl:liin mutta vastustan muutamia oppeja. Oon miespuolinen ja naimaton mutta seurustelen. Esiaviollista seksiä en harrasta mutta kyllä ehkäsyn hyväksyn sitte ku ollaan naimisiin asti päästy. Ollaanki tästä asiasta jo naikkosen kanssa juteltu ja se on sammaa mieltä että me päätetään itte millon saahaan lapsia. Jumala antaneeniitä kyllä ehkäsystä huolimattakki jos se on niin tarkotettu. Turvataan Jumalaan ja Hänen tahtoonsa.


      • ...
        herra antoi kirjoitti:

        niinhän ne lapsetkin voi jättää sit vahtimatta, kun se on herran tahto. Kyllä muuten saa käyttää sitä omaakin ajattelukykyä minkä luoja on luonut meille, eikä mennä pää edellä joka paikkaan miettimättä mitään. Se on kuule hyvä jos nuoret pystyvät ajattelemaan, mihin kykenevät ja mihin eivät eikä heitä lahko voi pakottaa!

        Kuka tässä on puhunut lasten vahtimisesta?? Ei liittynyt mitenkään asiaan. Tyhjät tynnyrit kolisee. Ihmettelin vain sitä "onneksi meitä on", jännä ilmaus, kenen onneksi ja keneltä pois, jos ei ole kaltaisesi? Onnea voi olla monenlaista kai käsität sen.
        Tottakai pitää ja saa ajatella mitä tekee, mutta ketkä eivät siis ajattele?


      • exäkö?
        meitä on! kirjoitti:

        Minä olen jo noussut. Ensin aloitin ehkäisyn ja sitten erosin koko lahkosta kun oli niin ahdasmielinen. Nyt hyvä vl-ystäväni uskaltauti kertomaan minulle, että hän alkoi käyttämään pillereitä kuukausi ennen naimisiinmenoa mahdollistaakseen elämisen kaksistaan miehensä kanssa kun heillä ei ole varaa elättää jälkikasvua tässä elämäntilanteessa missä nyt ovat. On näitä onnellisia vl-naisia jotka eivät vain puserra lasta lapsen jälkeen. Tulevaisuus tulee muuttumaan.

        Olen jo pitkään miettiny eroa vl:stä. Minullakin on jo oma perhe, joten valinta ei ole helppoa. Olisi mukava kuulla ajatuksia, sinulta joka olet tämän päätöksen tehnyt. Minuakin ahdistaa tulevaisuus lukuisine synnytyksineen ja tämä ahdasmielisyys..


    • Sosiaalityöntekijä

      Äidit täällä murehtivat taakkaansa.

      Mutta onko kukaan huolissan lasten hyvinvoinnista?

      Kun äiti on jatkuvasti raskaana ja uupunut, ja sisaruksia on iso joukko, jää hiljaisempi lapsista usein sivusta seuraajaksi.

      Hän ei saa huomniota koska äänekkäimmät ja vilkkaimmat vievät vanhempien ajan.

      Lapselle ei riitä fyysinen huolenpito, ei se riitä että on ruokaa ja kuivat vaatteet. laosi tarvitsee yksilöllisen kohtaamisen vanhemmmiltaan, huomiota, omien erityisten persoonallisuutensa piirteiden tunnistamista ja kehittymisen tukemista.

      Tämä ei mahdollistu jos vanhemmat hankkivat niin suuren perheen että lapset joutuvat kilpailemaan vanhempien huomiosta kuin eläimet.

      • likaisin??

        Älä höpötä, Miten tämä maailma yleensä on pystyssä jos otetaan historiaa mukaan. Ennen oli enemmistöllä suuret perheet ja ei puhettakaan että lapsia olis jotenki yksilöllisesti huomioitu saatikka kasvatusoppaita luettu. Lapset aloitti heti kun kynnelle kykenivät raskaat työt ja ei ollu leluja ja videoita, tietokoneita yms. Kuule, vl- vanhemmat on ajantasalla ja todellakin panostavat perheen ja lasten hyvinvointiin. Sinäkin polveudut ehkä suurperheestä.

        Yleisesti puhutaan, että nykylapset hyppii aikuisten silmille, koska heidän annetaan määrätä perhe-elämää ja saavat kaiken mitä haluavat. Kouluissakin pitäis olla jokaiselle mieleistä ruokaa. Turhaa jauhat. Sulla saattaa olla oma napa paljon kakkasempi kuin muilla.


      • Paula E.
        likaisin?? kirjoitti:

        Älä höpötä, Miten tämä maailma yleensä on pystyssä jos otetaan historiaa mukaan. Ennen oli enemmistöllä suuret perheet ja ei puhettakaan että lapsia olis jotenki yksilöllisesti huomioitu saatikka kasvatusoppaita luettu. Lapset aloitti heti kun kynnelle kykenivät raskaat työt ja ei ollu leluja ja videoita, tietokoneita yms. Kuule, vl- vanhemmat on ajantasalla ja todellakin panostavat perheen ja lasten hyvinvointiin. Sinäkin polveudut ehkä suurperheestä.

        Yleisesti puhutaan, että nykylapset hyppii aikuisten silmille, koska heidän annetaan määrätä perhe-elämää ja saavat kaiken mitä haluavat. Kouluissakin pitäis olla jokaiselle mieleistä ruokaa. Turhaa jauhat. Sulla saattaa olla oma napa paljon kakkasempi kuin muilla.

        Oletko sinä, hyvä nimimerkki "Likaisin" itse omakohtaisesti vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen joukossa mtkaa tekevä?

        On tosiaan hämmentävää havaita että lestadiolaisilla on usein täällä jokseenkin karkea ja töykeä kielenäyttö. Keskustelun tasoa ja palstan ilmapiiriä eivät lainkaan paranna ilkeämieliset ja asiattomasti henkilöön käyvät tölväisyt. On tota että toisinaan muutkin syylistyvät samaan. Vastuullinen keskustelu antaa meille kaikille paljon enemmän kuin halpahintainen nimittely.


      • ...
        Paula E. kirjoitti:

        Oletko sinä, hyvä nimimerkki "Likaisin" itse omakohtaisesti vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen joukossa mtkaa tekevä?

        On tosiaan hämmentävää havaita että lestadiolaisilla on usein täällä jokseenkin karkea ja töykeä kielenäyttö. Keskustelun tasoa ja palstan ilmapiiriä eivät lainkaan paranna ilkeämieliset ja asiattomasti henkilöön käyvät tölväisyt. On tota että toisinaan muutkin syylistyvät samaan. Vastuullinen keskustelu antaa meille kaikille paljon enemmän kuin halpahintainen nimittely.

        Olen uskomassa. Ja olen edelleen samaa mieltä asioista. Mitä mieltä olet "sosiaalityöntekijän" kommentista että " hankitaan suuri määrä lapsia ja lapset joutuvat tappelemaan vanhempien huomiosta kuin eläimet. Aika moista tekstiä.

        Jos sallinet kysyä: kirjoititko sinä tuon.


    • nimetön

      Ole onnellinen lapsistasi ja perheestäsi voi olla vain pieni hetki ja kaikki ovat menneet pois.
      Itsekin valitin väsymystä ja kaikkea aikoinaan ja nyt itken silmänräpäyksessä mennyttä perhettäni ja kadun katkerasti kaikkea sanomaani ja tekemääni.
      Huomasin että kuinka pieni voi ihminen olla kun tuska iskee pahimmalla tavalla.EI MIKÄÄN KORVAA OMIA LAPSIA JA MIESTÄ.EIKÄ OMAA PERHETTÄ.
      Se on vain hetki sinun elämässä kun tunnet väsymystä ja haluaisit irti kaikesta.Edessä on kuitenkin tulevaisuus ja levätä voit kun lapset kasvaa ja lentävät pesästä.Ei millään pahalla vaan kokemuksella.

      • Luulo ei ole tiedon väärti

        Viestissä on tietty ristiriitaisuus: kerrot miten hyvä aika alkaa sitten naisen elämässä kun lapset ovat lentäneet pesästä. Oletko itse samassa tilanteessa - sen käsityksen viestistäsi saa. Etkä kuitenkaan tunne eläväsi parasta aikaa?

        Toivonsinun kohdallesi mitä parasta tulevaisuutta! Tosiasia kuintekin on että kun vl-naisen ja äidin pesästä viimeiset lapset lähtevät, hän on jo aika iäkäs. Ammatin hankkiminen ja työpaikan saaminen ovat kovasti kilpailtuja asioita meidän yhteiskunnassamme. Jos on valmis opiskelemaan jo lasten kotona ollessa eli toisin sanoen tekemään kaksin- ja kolminkertaista työpäivää, voi olla niin hyvin varustautunut lasten lähdettyä että voi saada töitä. Opintojen kautta silloin alusta aloittaminen on epävarma tie. Tunnen kymmeniä viisikymppisiä äitejä joilla on nuorimmaiset helmoissa ja suuri into antaa panoksensa työelämässä - mutta kukaan ei huoli töihin.

        Realismmia - ei kiiltokuvia!


      • lukijakokija
        Luulo ei ole tiedon väärti kirjoitti:

        Viestissä on tietty ristiriitaisuus: kerrot miten hyvä aika alkaa sitten naisen elämässä kun lapset ovat lentäneet pesästä. Oletko itse samassa tilanteessa - sen käsityksen viestistäsi saa. Etkä kuitenkaan tunne eläväsi parasta aikaa?

        Toivonsinun kohdallesi mitä parasta tulevaisuutta! Tosiasia kuintekin on että kun vl-naisen ja äidin pesästä viimeiset lapset lähtevät, hän on jo aika iäkäs. Ammatin hankkiminen ja työpaikan saaminen ovat kovasti kilpailtuja asioita meidän yhteiskunnassamme. Jos on valmis opiskelemaan jo lasten kotona ollessa eli toisin sanoen tekemään kaksin- ja kolminkertaista työpäivää, voi olla niin hyvin varustautunut lasten lähdettyä että voi saada töitä. Opintojen kautta silloin alusta aloittaminen on epävarma tie. Tunnen kymmeniä viisikymppisiä äitejä joilla on nuorimmaiset helmoissa ja suuri into antaa panoksensa työelämässä - mutta kukaan ei huoli töihin.

        Realismmia - ei kiiltokuvia!

        Ymmärsin viestin toisin. Mielestäni viestin kirjoittaja ei tarkoittanut lasten lentämistä pesästä.

        Ei taida paljon opiskelun myötä tulevaisuuteen varustautuminen nuorenakaan auttaa, jos työelämään aikoo vasta keski-iässä. Tämäkin on realismia.


      • nimetön
        lukijakokija kirjoitti:

        Ymmärsin viestin toisin. Mielestäni viestin kirjoittaja ei tarkoittanut lasten lentämistä pesästä.

        Ei taida paljon opiskelun myötä tulevaisuuteen varustautuminen nuorenakaan auttaa, jos työelämään aikoo vasta keski-iässä. Tämäkin on realismia.

        Niin...olispa ollut kyseessä vain normaali pesästä kentäminen,en kirjoittaisi mitään vastausta tähänkään juttuun,en yleensä olisi koko tietokoneen ääressä van olisin perheeni kanssa onnellinen.Mutta kuten jokainen tietää,ei toisen tuskaa voi toinen elää ja näin ollen vain toivotan KAIKILLE niin äideille kuin isille voimia jaksaa ja nauttikaa lapsistanne.He eivät ole kauaa sinun luonasi,jotkut enemmän jotkut vähemmän.Minä poistun nyt nukkumaan yksin,viiden niin Rakkaan valokuvan viereen jotka minua yöpöydälläni ovat valvomassa untani.Vielä joskus olen heidän kanssaan,vielä joskus.......


      • lukijakokija
        nimetön kirjoitti:

        Niin...olispa ollut kyseessä vain normaali pesästä kentäminen,en kirjoittaisi mitään vastausta tähänkään juttuun,en yleensä olisi koko tietokoneen ääressä van olisin perheeni kanssa onnellinen.Mutta kuten jokainen tietää,ei toisen tuskaa voi toinen elää ja näin ollen vain toivotan KAIKILLE niin äideille kuin isille voimia jaksaa ja nauttikaa lapsistanne.He eivät ole kauaa sinun luonasi,jotkut enemmän jotkut vähemmän.Minä poistun nyt nukkumaan yksin,viiden niin Rakkaan valokuvan viereen jotka minua yöpöydälläni ovat valvomassa untani.Vielä joskus olen heidän kanssaan,vielä joskus.......

        "Levon hetki nyt lyö, jo joutuvi yö.
        -
        Siipi enkelin on suojas voittamaton."

        Lämpimin ajatuksin ja myötäeläen kanssasi

        lukijakokija


    • blondi-72hki

      minulla 4 lasta jotka ovat elämäni tärkeimmät ihmiset aina ja ikuisesti! Olen kokenut yhden abortin ja kaksi keskenmenoa jotka olivat hyvä juttu silloisessa tilanteessani... Minä jaksan kun katselen rakkaita tyttöjäni,kirjat,kirjeet,musiikki,ystävät,meilit,ulkoilu ym antaa voimaa jaksaa ja kaikkein suue´rin on se rakkaus ja halu olla lasten kanssa mutta välillä tosi hyvä lähteä kotona ja rentoutua,onpahan sitten taas mukavampi palata kotiin kun jaksaa olla parempi äiti ja parempi ihminen!!!!!!!!

    • rentoutunut

      Jo annat itsellesi luvan olla just niin kuin tuntuu, niin annat itsellesi parhaan joululahjan.
      Jaa tekemättömat työt kaikkien välillä, ja saatkin hyvän mielen. En tosin tiedä, kuinka pieniä lapsesi ovat. Mutta - onko sinulla olemassa lastesi isä? Älä ole liian kiltti ja täynnä syyllisyyden tuntoja. Kun rentoudut, asiat rupeavat pikkuhiljaa järjestymään. Joulu on sisäinen juhla, ei ulkoinen niin paljon. Kotona on hyvää olla - siis tämä merkitsee, että sinun sisäisessä sielun kodissa. Kun ei ole, niin järjestä heti alkuun tämä sisäinen kuntoon.
      Se on parasta, mitä voit itsellesi antaa.
      Aurinkoa sinulle, sinä pyhä nainen! Ja iloista joulua.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30893
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4215
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2735
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1901
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      591
      1670
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1596
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1570
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1506
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1250
    Aihe