Mikä tympäisee eniten???

Mikä liikenteessä yleensä ottaa hermoon eniten?
Itselläni ainakin tekisi mieli sanoa muutama
valittu sana näille jotka tulevat aina maantiellä
tai kaupungissa älyttömällä kiireellä kolmion
takaa eteen vaikka auto on jo lähellä tulossa ja
sitten jäävät alinopeutta ajelemaan siihen eteen.
Monet tulevat risteyksiin siinä uskossa että
sieltä ei tule autoa ja ajavat niin kovaa koska
luulevat että ei tavitse pysähtyä, mutta sitten
paniikissa jarrutellaan kun huomataan, että oho
täällähän on muitakin autoilijoita ja parhaat
työntävät sen keulan siihen risteykseen ja
odottelevat siinä.
10778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ainakin se vituttaa kun ei tajuta lähteä
liikennevaloista, silloin kun vihreä syttyy pitää
olla jo liikkeellä eikä jäädä siihen paikalleen
hässimään. Toiseksi, risteyksissä kun alkaa joku
torsti kääntymään niin miksi vitussa se vauhti
pitää ottaa pysäyttää kokonaan, pelätään
ilmeisesti kiulu kaatuu. Yleisesti vituttaa se
ettei liikenteessä toimita riittävän ripeästi
vaan jumitetaan. Lisää vaan vauhtia ja
vaarallisia tilanteita!!

Äänestä

Ohitusta kyttäävät ovat erikseen, mutta kaksi
lajia on yli ymmärrykseni.

Ensinäkin kehäteillä, moottoritiellä ajetaan
vasenta kaistaa jo valmiiksi reilua ylinopeutta,
kaista on täynnä jonoa ja liikenne sujuu
kuitenkin hyvin. Niin vielä jollain on niin
kiire, että pitää painostaa takaluukussa niin
lähellä, että etuvalotkin jäävät katveeseen. Itse
jätän edellä ajavaan väliä, joka on
osoittautunut, pari kertaan kullan arvoiseksi
lisäajaksi, kun alkaa tapahtumaan, ja on jopa
kerran pelastanut tälläisen imuttajankin, kun on
ollut varaa hiljentää paniikkijarrutusta
löysemmin. Kovassa jarrutuksessahan tuollainen
imuttaja tulee takapenkille asti noissa
nopeuksissa.

Toinen on sitten maantiellä. Takana tulija
saavuttaa minut, mutta eikä menekään ohi vaan
jälleen jää siihen taakse vaarallisen lähelle.
Kaveri saattaa roikkua siinä alle auton mitan
päässä kymmeniä kilometrejä ja tie on autio, vain
me kaksi....

Olen katsonut oman autoni peräpuolta, mutta itse
en löydä siitä sellaista yksityiskohtaa, joka ei
näkyisi hieman pidemmältä etäisyydeltä. Joten
voiko joku noista 'luukkukuskeista' kertoa, mikä
siellä viehättää. Vai onko kyseessä tuo
'ruotsalainen' seksuaalivietti, joka pakottaa
liikenteessäkin toimimaan heti, kun pakoputki
pilkahtaa :-)

Äänestä

No se nyppii, kun kolmion takana risteyksessä joku
odottaa kääntymistä, ja ollaan niin pitkällä, ja
mahdollisimman keskellä, että kääntyminen itsellä
vasemmalle on hankalaa.

Äänestä

Eniten vituttaa autoilijat jotka ajaa (paljon)
alle rajoitusten. Varsinkin jos ne tekee sen
niin, että niin kauan kuin autoja tulee vastaan,
ajetaan kaheksankympin alueella jotain
seittemääkymppiä ja sitten kun ei tule niitä
autoja, niin sitten nostetaan nopeus johonkin
kaheksaanviiteen. Yritä siinä sitten ohittaa
jollain saatanan wäsyneellä dieselillä.

En sano että pitäis ajaa ylinopeutta. Sanonpahan
vaan että vois ottaa kanssa-autoilijat huomioon.

Äänestä

ryhmitys & vilkunkäyttötaidottomat ottaa pattiin
oikein urakalla, jarruttavat vain risteykseen
tultaessa eivätkä osoita vilkuin tahi
ryhmittymäällä, että ovatko kääntymässä ja jos
ovat niin mihin suuntaan. ...kele.

Sitten ovat nämä, joiden tarvitsee pudottaa vauhti
alle kävelynopeuden ennen kuin uskovat, että
voivat kääntää auton sivutielle. Monesti ko.
sivuteiden kohdalla on keltainen viiva, joten ei
muuta, kuin perässätulevan letkan vauhti
kävelynopeudeksi niin on taas aurinkoinen mieli ja
mukava fiilis körötellä sivutietä. ....ana.

Ja monet karavaanarit sitten, mennä körötellään
20km/h alle tiekohtaisen (100km/h) eikä voida
helpottaa ohitusta vetämällä oikeaan reunaan,
saatika vilkulla näyttää ohitusmerkkiä, luulevat
varmaan sen boxin olevan läpinäkyvä. .....tti.

Toisaalta useimmat kyllä ryhmittyvät, käyttävät
vilkkua, liikkuvat ripeästi, antavat tietä,
näyttävät ohitusmerkkiä ja menevät jopa
levähdyspaikalle antaaksen letkan mennä ohi:)

Äänestä
  • Olen samaa mieltä kanssasi muissa kohdin, mutta
    Tuohon, että hiljennetään reilusti sivutielle
    käännyttäessä on kyllä hyvä syy. Siinä pääväylän
    reunassa nimittäin kulkee kevyttä liikennettä,
    jota kääntyjän kuuluu väistää -silläkin uhalla,
    että pääväylän liikenne joutuu hieman
    hidastamaan. Jos kääntyjä vilkuttaa ajoissa ja
    kääntyjän perässä ajava ei ole aivan ahterissa
    kiinni, ei kenellekään pitäisi kohtuutonta vaivaa
    aiheutua, mutta kaikkien turvallisuus lisääntyisi
    huomattavasti.

    Äänestä

  • FILLARISTI kirjoitti:

    Olen samaa mieltä kanssasi muissa kohdin, mutta
    Tuohon, että hiljennetään reilusti sivutielle
    käännyttäessä on kyllä hyvä syy. Siinä pääväylän
    reunassa nimittäin kulkee kevyttä liikennettä,
    jota kääntyjän kuuluu väistää -silläkin uhalla,
    että pääväylän liikenne joutuu hieman
    hidastamaan. Jos kääntyjä vilkuttaa ajoissa ja
    kääntyjän perässä ajava ei ole aivan ahterissa
    kiinni, ei kenellekään pitäisi kohtuutonta vaivaa
    aiheutua, mutta kaikkien turvallisuus lisääntyisi
    huomattavasti.

    en ehkä ilmaissut asiaani riittävän selvästi, tuo
    hidastus harmittaa nimenomaan tuolla syrjäisillä
    "valtaväylillä", joissa on satasen rajoitus, mutta
    kevyelle liikenteelle ainoastaan pienna, jota
    pitkin kulkea.

    Ymmärrän ilman muuta tarpeen seurata mahdollista
    kevyttä liikennettä, mutta jos ja kun sitä on,
    niin sen voi kyllä havainnoida jo ennen
    kääntymistä, eikä alkaa vasta sitten
    pyörittelemmän päätä, kun pitäisi jo kääntyäeikä
    jäädä ihmettelemään.

    Tämä sama ennaltahavainnointi olisi monelle
    suositeltavaa myös rampilta kiihdytettäessä, ettei
    sitten tule vaikeuksia nopeuden sovittamisessa ja
    liikennevirtaan liittymisessä, kun kiihdytysrmpin
    pää alkaa tulla vastaan.

    Äänestä

Semmonen ihme tehtiin jopa tänne (Imatralle) mut
kuinkas ollakaan siinä on kaksi kaistaa ja eräät
ei tunnu ymmärtävän että ajetaan siellä oikeella
että muut pääsee sit tarvittaessa ohi, mut ei kun
sit körötellään vasenta kaistaa, niin johan on
letka valmis kun ei pääse mistään ohi!! Että
sillei!

Äänestä

on myös se, että kun ajetaan rampista
moottoritielle, kyseessä on KIIHDYTYSKAISTA!

ottaa suunnattomasti aivoon ihmiset, jotka
köröttelevät kiihdytyskaistan 60 ja vasta
moottoritiellä lähtevät kiihdyttämään.

sujuvuuden kannalta olisi paljon helpompaa
kiihdyttää vauhti valmiiksi, sekaan pääsisi näin
myös helpommin, eikä tarvitsisi seisoskella
junnaajien perässä, kun eivät uskalla ajaa
tielle...

Äänestä

se on egoilua.

pujottelua... mennään kovaa... miksi noudattaa
sääntöjä; siellä voiolla kerran lapseni tiellä.

ajat ylinopeutta eteeni kaupungissa, ajat
valoihin, taytät tyhjän kaistan, pysähdyt minäkin
pysähdyn, koska en voi ajaa tasaisesti suoraan
valoista läpi.

egoismi etoo!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


?!?!?! kirjoitti:

Mikä liikenteessä yleensä ottaa hermoon eniten?
Itselläni ainakin tekisi mieli sanoa muutama
valittu sana näille jotka tulevat aina maantiellä
tai kaupungissa älyttömällä kiireellä kolmion
takaa eteen vaikka auto on jo lähellä tulossa ja
sitten jäävät alinopeutta ajelemaan siihen eteen.
Monet tulevat risteyksiin siinä uskossa että
sieltä ei tule autoa ja ajavat niin kovaa koska
luulevat että ei tavitse pysähtyä, mutta sitten
paniikissa jarrutellaan kun huomataan, että oho
täällähän on muitakin autoilijoita ja parhaat
työntävät sen keulan siihen risteykseen ja
odottelevat siinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu