Epäisänmaallinen

Kekkonen oli erittäin epäisänmaallinen henkilö. Hän jopa keskeytti Vapaudenristien jaon kolmeksi vuosikymmeneksi.
7246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kekkonen oli erittäin isänmaallinen - Neuvostoliittoa kohtaan. Siitä hyvästä NL antoi hänelle rahaa vaalikampanjaan ja agenttitoimiin.

Äänestä
  • on kuhean kivaa Kekkosen kanssa, vieläkin touhuta!

    Äänestä

... toiminta tähtäsi isänmaamme selviämiseen jaloilleen jouduttuamme sodassa hävinneiden puolelle. Kun olimme joutuneet N-liiton etupiiriin, johon meitä vielä sitoi Pariisin rauhansopimus ja meille syötetty YYA-sopimus, tehtävä ei ollut helppo.

Onnistumisen perusedellytys oli luoda itänaapuriin suhteet uudelta pohjalta tuossa uudessa tilanteessa. Näin syntynyt "ystävyyspolitiikka" ja ns. suomettuminen olivat ainoita oikeita tapoja suhtautua tilanteeseen. Noiden varjossa pystyimme rakentamaan vauraan maan, jossa vallitsi pohjoismainen hyvinvointi, alueellinen ja sosiaalinen tasapaino, demokratia ja markkinatalous.

Pystyimme myös hoitamaan meille elintärkeät läntiset kaupalliset ja poliittiset suhteemme.

Kun sitten N-liitto sortui omaan mahdottomuuteensa 90-luvun alussa, olimme maailman vauraimpia maita ja saatoimme ylpeänä ottaa paikkamme Euroopan vapaiden kansojen joukossa.

Olen usein joutunut näillä samoilla sanoilla puolustamaan Kekkosta, suurinta presidenttiämme, kun häntä syytetään epäisänmaallisuudesta. Tämä on mieluisa tehtäväni tänään itsenäisyyspäivänä.

Äänestä
  • On todella hienoa lukea tälläista Kepumytologiaa, ei totuuden häivääkään.
    Tämä Savupittin, Lepikon Torpan jne. Sinä et usko varmasti kuin kepuänkyrätotuutta, muuta luoe K(Seppo)Keräsen kirja Virolaisesta. Saat todella uutta änkyrätotuutta.

    Kekkonen oli uskollinen ei ismnmaalleen, ei silloin kun hän lahtautti omia kansalaisiaan, sivileitä, 1918 eikä milloinkaan sen jälkeen, anoastaan NKP:lle

    Voitko Sinä tosiaan Itsänäisyyspäivänä ottaa suurimman petturin, Kekkosen, esille?

    Äänestä

  • Kuuluimme Neuvostoliiton etupiiriin, joten siinä tilanteessa ei paljon vaihtoehtoja ollut. Kekkonen piti kuitenkin vaikeassa tilanteessa Suomen ja suomalaisten puolta ja liitti Suomen EEChen, vaikka Neuvostoliitto ja Suomen punikit (Halonen,Tuomioja) sitä vastustivat.

    Äänestä

  • Näkemiin punikit kirjoitti:

    Kuuluimme Neuvostoliiton etupiiriin, joten siinä tilanteessa ei paljon vaihtoehtoja ollut. Kekkonen piti kuitenkin vaikeassa tilanteessa Suomen ja suomalaisten puolta ja liitti Suomen EEChen, vaikka Neuvostoliitto ja Suomen punikit (Halonen,Tuomioja) sitä vastustivat.

    sentän ketkään demarit vienneet Kremliin kenkälaatikollista Pyhää Lepikon Torpan Multaa kuten SEPPO KÄÄRIÄINEN. Lueppa mitä kepuänkyrä Keränen kirjoittaa Kekkosesta

    Äänestä

Sinulle tiedoksi militaristi, että Kekkonen arvosti sen verran veteraaneja, että ei jakanut vapaudenristejä kenelle sattuu hienoperseille ja puoluetoverielle, kuten tuo lässyttävä Tavja tekee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kekkonen kirjoitti:

Kekkonen oli erittäin epäisänmaallinen henkilö. Hän jopa keskeytti Vapaudenristien jaon kolmeksi vuosikymmeneksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu