Viina morsiammena!

Ystävän tuskaa alkoholistin...

En tiedä mistä kaiken aloittaisin.. varmaankin aivan alusta. Olen opiskelija terveydenhoitoalalla ja viime vuonna tämä kyseinen mies otti minuun yllättäen yhteyttä haluten tutustua minuun ja kehuen minua mukavaksi naiseksi. olen eronnut ja ajattelin, että ainahan sitä on kiva oppia tuntemaan uusia ihmisiä. Rupesimme tapailemaan ja pian huomasin kuinka "prenkku" maistui hänelle liiankin kanssa. Avoimesti hän kertoi olevansa alkoholisti joka on menettänyt asuntonsa jo kahdesti juomisen takia ja opintopaikat menneet alta, kun muut arvot ovat olleet tärkeämpiä. En itse polta ja juon harvoin. Tapasin hänen ystäviään ja muutama heistä oli ihan mukaviakin. Pian rupesin huomaamaan hänessä outoa käyttäytymistä. Kun hän joi kämppä saattoi olla, kuin "pommin" jäljiltä. kaikki heitettiin lattialle. Musiikkia soitettiin tosi kovaa. Jatkuva meno oli päällä ja nukkuminen ja syöminen.. mitä ne on.. Agressiivisuus alkoi näkyä.. Ei minua kohtaan, mutta ihan normaaleissa tilanteissa.. Jos kadulla käveli Somali vastaan sai hän kuulla olevansa "Äidin nussija", tai "veronkiertäjä". Selvinpäin hän oli, kuin toinen ihminen. Asiallinen ja rauhallinen. Hän on älykäs ja miehekkäs olemukseltaan ainakin vielä. Hän sanoi aina minun olevan hänelle tärkeä ihminen. Välillä huomasin hänen olevan minusta mustasukkainen. Kuin olisi ihastunut jota ei koskaan tunnustanut. Emme koskaan ole olleet sängyssä enkä sitä häneltä olisi hakenutkaan. Autoin häntä paljon.. Lainasin rahaa jos hänellä ei ollut ruokaa tai puheaikaa.. Aina on velkansa maksanut. Autoin muutossakin. Siivosin ja kannoin tavaroita. Kun hän on ollut sairaana olen jeesannut. Olen luonteeltani niin kiltti ja auttavainen kaikkia kohtaan. Toki osaan suuttuakkin. Eniten minua loukkasi hänen tapansa puhua minulle.. Tosin "kännissä". Hän nimitteli minua "nuijaksi, ääliöksi, lehmäksi, pinnalliseksi, joka en todellakaan ole,, ihmiseksi jonka kanssa ei ole mitää puhuttavaa ja aina jauhoi olenko sinut itseni kanssa.. En todellakaan tiedä mikä hänessä on pitänyt kiinni.. Siis en todellakaan.. Olen mielstäni melkoisen vahva nainen henkisesti.. Hän oli, kuin mangneetti josta ei pääse eroon. Seurustellut hän on 14 vuotta sitten. oli avoliitossa 2 vuotta.. Nainen jätti ja teki abortin.. Kai minä "hölmö" luulin hänen todella välittävän minusta ja arvostavan sitä mitä ystävänä olen hänen eteensä tehnyt.. itkee kuinka en saa koskaan jättää häntä, että olen hänelle tärkeä.. Ristiriitaista! Selvinpäin näkyi hermostuneisuus ja levottomuus.. Asiat piti tahatua nopeasti.. Unettomuus.. Saattoi soittaa ja kertoi, että en ole nukkunut 3 vuorokauteen. Huomasin mielialojen epävakautta.. Kaiken huippuna. Nyt hän on tapaillut 2 viikon ajan entistä luokkalaistamme naista.. Rauhallista, tasaista luonnetta joka on kesällä eronnut 18 vuoden avioliitostaan kera 3 lapsensa. Nainen vaikuttaa ihan fiksulta ja hänellä ei ole päihdeongelmia.. Hän tietää tämän miehen olevan alkoholisti, että hän "ryssi" koulunsa ja on kova huutamaan humalassa.. Silti haluaa tapailla häntä.. Ehdoksi oli hoitoon meneminen.. Olen miettinyt tässä, että miten mahtaa olla.. Kuinka hän meinaa jaksaa.. Luulisi olevan melkoisen kuluttavaa elää parisuhteessa. Jos ihminen on juonut paljon 17 vuotiaasta asti noinkohan onnistuu.. Aivosoluja ei korjaa enää mikään.. hermostunut käytös jää ja määrätty sosiaalinen tapa käyttäytyä.. Varmaan tarvitsisi pidempiaikaista katkohoitoa jossain Järvenpäässä. Ja lääkityshoitoa. Kertokaa omista kokemuksistanne alkoholistin rinnalla.. Kuinka olette jaksaneet? Mitä tapoja heillä on toimia? Ja kaikki kokemukset ovat tervetulleita.. myös ihmiset joilla itsellänne on päihdeongelmia. Myös itsensä kuiville saaneet..Tunnen ihmisiä jotka juovat runsaasti ja ovat tosi "nastoja", mutta samanlaista huutajaa ja itsensäkorostajaa en ole tavannut ikinä. kukaan ei ole häntä älykkäämpi.Ainakaan omasta mielestään ja muiden mielipiteet merkityksettömiä.. Oloni on tällä hetkellä etten sanoisi lievästi paska.. Syytän myös omaa naiviuttani ja hyväuskoisuuttani.. olen aina halunnut ottaa ihmisen ihmisenä ennakkoluulottomasti väriin, elämäntapaan, tai muuhunkaan tuijottamatta.. En tiedä mitä pitäisi tehdä? Ollakko kokonaan enää tapaamatta häntä? Vai nähdä silloin tällöin? OLen miettinyt mitä hän loppujenlopuksi minusta haluaa? Tietääköhän sitä edes itsekkään.

6

726

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jips

      Minä olen tällaisessa tilanteessa ollut se miespuolinen virtahepo. Tosin tilanne alkaa korjautua päivä päivältä kun olen ollut ilman viinaa.

      JOs se ei itse ongelmalleen mitään aio tehdä niin tässä vaiheessa sinulla varmaan olisi helpompaa heivata koko mies mielestäsi.
      Et sinä sitä helvettiä loppuelämäksesi halua, kertomalla sinulle että on alkoholisti hän antaa itseleen luvan olla sitten alkoholisti isolla Aa:lla

    • lattaaja

      On alkoholisti, nyt ollut kuivilla 5 vuotta. Hän juopotteli koko lapsuus ja nuoruusikäni ja sitä ennen kymmenkunta vuotta. Hän oli hirviö humalassa. Huusi kuin hyeena ja solvasi ja haukkui todella kipeästi, joskus löi. Nyt raitistuttuaan... No hänellä ei ole enää minkäälaista hermostuneisuutta(jota oli aikaisemmin ryyppyputkien välissä) Mutta viinasta on päästävä eroon pitemmäksi aikaa ennenkuin tilanne todella "normalisoituu"
      Oikeastaan muuta vikaa en tiedä ryyppäämisestä isäni päähän jääneen kuin sen että ei oikein aina mieti etukäteen mitä sanoo toisille ihmisille. Ja sitten joskus ei tajua jotain aivan päivänselvää asiaa, kunnes myöhemmin hoksii sen tai sitten täytyy selittää juurtajaksaen.Muistissa en ole ihmekyllä hänellä huomannut prakaamista! Tietysti vanhuuskin alkaa hänellä tehdä, mutta takuulla vuosikymmenten ryyppämiset ovat jälkensä jättäneet. Hänellä on ikää nyt melkein 60
      Isäni muuten pääsi irti viinasta ilman ammattiapua. Samalla hän pudotti painoa melkein 50kg ja lopetti tupakoinnin. Silti hän ei ole edes uskossa. Tätä lujaa tahdonvoimaa vaativaa päätöstä ja tekoa kunnioitan hänessä! Muuta en pysty enää hänessä kunnioittamaan, ikävä kyllä.

      • Kröhöm.

        Ukko teki suorituksen, mihin harva pystyy. Se vaan on ikävä, että tehtyä ei saa tekemättömäksi, eli pilattua lapsuuttasi ja nuoruuttasi. Onneksi ei enää terrorisoi ketään. Ei ole oikeastaan mikään puolustus, mutta tuskin osaa pyytää hirviöisänä oloaan edes anteeksi. Vaikka nyt muisti pelaakin, tuskin juurikaan muistaa riehumisiaan kännissä, jotka taas muut muistavat lopun ikäänsä kuin eilisen päivän, ja lisäksi ihmisen muisti itsestään työntää ikävät asiat taka-alalle.
        Aina on löydettävissä jotain positiivistakin, ja kohdallasi sen, että olet kärsien nähnyt ja kokenut viinahelvetin, joten todennäköisesti Sinä et hevin niihin pohjamutiin alennu.
        Ps. Vältä fanaattisuutta viinakielteisyydessä muiden osalta. Kaikkea hyvää Sinulle.


      • lattaaja
        Kröhöm. kirjoitti:

        Ukko teki suorituksen, mihin harva pystyy. Se vaan on ikävä, että tehtyä ei saa tekemättömäksi, eli pilattua lapsuuttasi ja nuoruuttasi. Onneksi ei enää terrorisoi ketään. Ei ole oikeastaan mikään puolustus, mutta tuskin osaa pyytää hirviöisänä oloaan edes anteeksi. Vaikka nyt muisti pelaakin, tuskin juurikaan muistaa riehumisiaan kännissä, jotka taas muut muistavat lopun ikäänsä kuin eilisen päivän, ja lisäksi ihmisen muisti itsestään työntää ikävät asiat taka-alalle.
        Aina on löydettävissä jotain positiivistakin, ja kohdallasi sen, että olet kärsien nähnyt ja kokenut viinahelvetin, joten todennäköisesti Sinä et hevin niihin pohjamutiin alennu.
        Ps. Vältä fanaattisuutta viinakielteisyydessä muiden osalta. Kaikkea hyvää Sinulle.

        Tehtyä ei tekemättömäksi saa. Ja toisaalta jos alkoholisti alkaisi murehtimaan ja märehtimään kaikkea mitä on tehnyt, niin pystyisikö hän raitistumaan? Olen ymmärtänyt asian niin että alkoholistin täytyy antaa itselleen anteeksi ja osata olla oma itsensä.


    • Miesjuoppo UÖ

      Mieli tekisi kirjoittaa laajemmin, mutta pidän asioiden tiivistämisestä. Useimmat juopot selvinpäin eivät ole ollenkaan tyhmiä. Juoppo on useimmiten myös hyvin itsekeskeinen, ja samalla hän kehittää taidon manipuloida toisia hyvin pitkälle. Hän hyväksikäyttää Sinun luontaista hoivaamisviettiäsi olemalla selvinpäin mitä mielenkiintoisin ja ystävällisin ihminen, mutta juovuksissa hän hallitsemattomasti julkituo, mitä todellisuudessa Sinusta ajattelee. In vino veritas. Hän tarvitsee Sinua, koska saa Sinulta apua, myötätuntoa ja vippiä. Älykkäänä hänellä on jo varavaihtoehto pohjustettavana, kun on tietysti jo aistinut tyytymättömyytesi, ja aavistaa, että et häntä kauaa palvele.
      Rehellisesti miehenä haluan Sinulle sanoa, että lähde kokonaan pois tuosta tuttavuudesta, kun et ole vielä kovia henkisiä, saati fyysisiä vammoja saanut. Sinä et pysty, eikä kukaan muukaan toinen ihminen ei pysty häntä muuttamaan. Siihen saattaa pystyä hän itse tultuaan totaaliseen umpikujaan elämässä, tai sitten ei hänkään.
      Pois lähdettyäsi Sinun ei tarvitse kokea tippaakaan syyllisyyttä, sillä se ansaitusti ovien sulkeminen saattaa parhaimmassa tapauksessa laittaa ihmisen miettimään, mihin on tullut. Ikävä kyllä, se on vielä varsin epätodennäköistä, sillä uusia manipuloitavia riittää.
      Voit joskus myöhemmin suoda ajatuksen niille naisille, jotka ovat seuraavina käsittelyvuorossa palvelijoina, muutoin Sinun ei kannata uhrata ajatuksiasi tuolle suhteelle, vaan suunnata elämässäsi eteenpäin.
      Ehkä löydät tuolta luettavaa:

      http://www.juwanet.org/sosterv/alkoholi/default.htm

      • Ei ystävyyteni arvoinen!

        kiitos meilistäsi! kyllä totta puhut.. hän on selvinpäin älykäs, syvällinen ja täydellinen vastakohta sille mitä humalassa.. Olen todellakin ns. lempeä, kiltti hoivaaja. todella pitkäpinnainen ja hyvä kuuntelija.. joo joskus on käyty yhdessä ulkona syömässä.. Hän halunnut tarjota ja muutaman kerran elokuvissa..Itsekeskeinen hän on.. Todella paljon.. Vain hänen tarpeensa ja esim.. musiikkimakunsa on jotain.. Arvostelee naisia avoimesti.. Kuka on liian lihava, lauta, leveä perse, olematon perse, tai jotain muuta yhtä korkealentoista.. Ihmettelen naista joka oli luokallani.. Tapailleet nyt pari viikkoa.. Nyt launataina nainen näki todella kännissä hänet.. Oli vetänyt whiskypullon naamariinsa.. möykkäsi soitti musiikkia kovaa ja oli erikoista käytöstä. silti haluaa tapailla häntä.. Ehtona kuulemma hoitoon meneminen ja vuoden raittius.. Mitenköhän mahtaa onnistua, kun runsasta juomista ollut jo 17 vuotiaasta asti.. Olen elämässäni nähnyt paljon erilaisia ihmisiä. Myös alkoholistejakin jotka ovat kuitenkin inhimillisä ihmisiä toisiaan kohtaan.. Hän saa mielestäni välillä delirium tremens- juoppohulluus kohtauksia.. Ei ihminen muuten niin huuda ja mesoa.. Oksentanut kuulemma vertakin.. ihmekös tuo jos juo 4 päivääkin.. kyllä olet oikeassa.. haluan päästä hänestä irti.. Onneksi minulla on paljon ystäviä ja musiikki rakas harrastukseni.. joo ja häntä ärsytti minun lauluäänenikin, vaikka on minua pyydetty tangomarkkinoillekkin ja olen pärjännyt karaokekilpailuissa. Sosiaalisuuteni ja pirteyteni kuulemma teeskentelyä ja piilottelen jotain.. Hän sanoi viikko sitten, että en koskaan pääse hänestä eroon.. Haluaa tuntea minut elämänsä loppuun asti.. Puhui itsemurhasta ja sanoi`- "Että en jaksa enää". olen väsynyt juomiseeni ja elämääni. keräilen tässä voimia itseni tappamisen, mutta se on vastoin raamattua. Itsarin tehneet joutuvat kadotukseen.. Tätä kritisoin suuresti josta hän hermostui.. Sanoin hänelle, että jos ihminen tappaa itsensä voi hän olla pahasti masentunut ja jopa psykoottisessa depressiossa.. Joskus se voi olla ainoa keino saattaa oma tuska tienpäähän. Kaikki eivät pysty hakemaan apua itselleen.. Olen ollut hänen "roskakorinsa" vuoden.. Mitä olen saanut.. pahan mielen ja painajaisunia joita joskus näen.. Tässä unessani iso dinosaurus sellainen tyrannosaurus rex ajaa minua kovaa vauhtia takaa ja juosen henkihieverissä pakoon.. Kiitos avoimuudestasi..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30637
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4096
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2697
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1865
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      589
      1643
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1579
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1555
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1477
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1228
    Aihe