Matti Vanhanen!!??

Matti Vanhanen haluaa lisää maahanmuuttajia!!
No kilpailemaan tietenkin suomalaisten kanssa teolisuuden ja palveluiden työpaikoista. Hyvähän niiden on kilpailla halvemmilla palkoilla, kun kunnat ja valtio tarjoavat ilmaisia asuntoja ja ylläpitoa heille, maksetaan jopa huvimatkoja kotimaihinkin!. Todella edesvastuutonta kilpailuttamista Matiltakin. Ei Suomessa ole työvoimapulaa kunhan maksetaan elinkustannuksiin nähden oikeata palkaa. Suomi nyt vaan on Euroopan kallein maa, sille ei voi mitään, ilmaiseksi ei suomalaisenkaan kannata töitä tehdä.
Paljon parempi jos Matti pitää huolen massiivisista mataloustuista omille lahkolaisilleen.
Vastavetona Matin ehdotukselle palkkatyöväki haluaa, että ulkomaisen halvan ruuan tuontia lisätään moninkertaisesti. Näin kaupunkilaisetkin säästävät selvää rahaa ja samalla turhan maataloustuen tarve vähenee kun saadaan lopettaaa maatiloja.
6221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Juuri ilmestyneen mielipidemittauksen mukaan keskustalaiset vastustavat ylivoimaisesti eniten maahanmuuttajien määrän kasvattamista.

Matti Vanhanen toteuttaa demareiden politiikkaa tässäkin asiassa. Tällaista se on kun puheenjohtaja on demarien juoksupoika ja äänitorvi.

http://www.helsinginsanomat.fi/kuvat/pieni_webkuva/1101981863065.jpeg

Wiljami

Äänestä

Kepuhan on oikeistopuolue.
LOL

Äänestä

aikaista kansan kyykyttämistä

Äänestä

vaadit palkansaajille elinkustannuksia vastaavaa palkkaa, mutta et salli samaa vastaavuttaa viljelijöille.
Miksi?

ja toiseksi mistä sinä saat sitä halpaa ruokaa?
Koska jos sitä todella halpaa olisi ulkomailla niin paljon niin miksi esim. Lidl kuitenkin myy suomalaisia elintarviketuotteita.

Ps. miten se tulee halvemmaksi suomalaisille jos antaa rahat esim. ranskalaisille suomalaisten sijaan ja kaiken lisäksi vielä menet ja ostat heidän tuotteitaan.

Toivomuksesi myös aiheuttaa tätä
http://www.demari.fi/Article.jsp?article=2357

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanhanen petti taas kirjoitti:

Matti Vanhanen haluaa lisää maahanmuuttajia!!
No kilpailemaan tietenkin suomalaisten kanssa teolisuuden ja palveluiden työpaikoista. Hyvähän niiden on kilpailla halvemmilla palkoilla, kun kunnat ja valtio tarjoavat ilmaisia asuntoja ja ylläpitoa heille, maksetaan jopa huvimatkoja kotimaihinkin!. Todella edesvastuutonta kilpailuttamista Matiltakin. Ei Suomessa ole työvoimapulaa kunhan maksetaan elinkustannuksiin nähden oikeata palkaa. Suomi nyt vaan on Euroopan kallein maa, sille ei voi mitään, ilmaiseksi ei suomalaisenkaan kannata töitä tehdä.
Paljon parempi jos Matti pitää huolen massiivisista mataloustuista omille lahkolaisilleen.
Vastavetona Matin ehdotukselle palkkatyöväki haluaa, että ulkomaisen halvan ruuan tuontia lisätään moninkertaisesti. Näin kaupunkilaisetkin säästävät selvää rahaa ja samalla turhan maataloustuen tarve vähenee kun saadaan lopettaaa maatiloja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu