Moi!
"Vakava sairaus etenee" ja blaablaa, voi vitsi et jengi jaksaa valittaa. Joo, sairaus eteni siihen, että joutuu piikittään lääkettä. Olis onnellinen että ylipäätään saa lääkettä. Oon 25 nainen. MS-todettiin 2004 toukokuussa, meni oikee jalka alka, mutta se kuntoutui. No tuli lokakuu 2004 ja heräsin yhtenä aamuna halvaantuneena, enkä sen jälkeen ole kävellyt, tuntoraja menee rinnan alla, rakko tai mikään ei toimi ja kaikki jopa vatsalihakset mukaanlukien on täysin nukahtaneet ikuiseen uneen. Kysessä ei oo siis pelkästään jalkojen halvaatuminen vaan osaltaa myös selkä on mennyttä kalua, joten tasapaino mm on huono. Eli tässä tapauksessa voisi mielstäni käyttää lausetta "vakava sairaus etenee" Mä makasin puoli vuotta halvaantumisen jälkeen sairaalassa, kaikki hoidot käytiin läpi kortisonista sytostaattiin ja verenpesuun, mikään ei toiminut.
Kaikesta huolimatta mä elän aivan älyttömän ihanaa elämää, eikä oo paljon valittamisen aihetta elämästä löytynyt.
Joo joo, onhan kaikki yksilöllistä, mutta oikeesti, miten jengi jaksaa valittaa niin pirusti jos joskus vähän jalka puutuu, tai joskus joutuu parin viikon visiitille sairaalaan, ja sen jälkeen kaikki on kuten ennenkin.
Saija varjuskin on onnellisessa asemassa siinä mielessä että on tarpeeksi hyvässä kunnossa, että ylipäätään saa lääkityksen. En mä oo mitään lääkityksiä ikinä saanut, enkä saa, kun en ilman apuvälineitä hievahdakkaan. Pyörätuolissa istun koko loppuelämäni.
Olitte te sairaita tai ette, niin älkää eläkö sitä elämäänne valittaen ja peläten. Ei se sitä tulevaa miksikään muuta. Mun kohdalla Ms-tauti oli käsittämättömän poikkeuksellisen raju, mutta oikeesti ja normaalisti muuten, niin ei tää sairaus ole mikään maailman loppu, löytyy sitä miljoona kertaa pahempaankin.
Ottakaahan iisisti, ja nauttikaa elämästä!
"Vakava sairaus etenee" ja blaablaa, voi vitsi et jengi jaksaa valittaa. Joo, sairaus eteni siihen, että joutuu piikittään lääkettä. Olis onnellinen että ylipäätään saa lääkettä. Oon 25 nainen. MS-todettiin 2004 toukokuussa, meni oikee jalka alka, mutta se kuntoutui. No tuli lokakuu 2004 ja heräsin yhtenä aamuna halvaantuneena, enkä sen jälkeen ole kävellyt, tuntoraja menee rinnan alla, rakko tai mikään ei toimi ja kaikki jopa vatsalihakset mukaanlukien on täysin nukahtaneet ikuiseen uneen. Kysessä ei oo siis pelkästään jalkojen halvaatuminen vaan osaltaa myös selkä on mennyttä kalua, joten tasapaino mm on huono. Eli tässä tapauksessa voisi mielstäni käyttää lausetta "vakava sairaus etenee" Mä makasin puoli vuotta halvaantumisen jälkeen sairaalassa, kaikki hoidot käytiin läpi kortisonista sytostaattiin ja verenpesuun, mikään ei toiminut.
Kaikesta huolimatta mä elän aivan älyttömän ihanaa elämää, eikä oo paljon valittamisen aihetta elämästä löytynyt.
Joo joo, onhan kaikki yksilöllistä, mutta oikeesti, miten jengi jaksaa valittaa niin pirusti jos joskus vähän jalka puutuu, tai joskus joutuu parin viikon visiitille sairaalaan, ja sen jälkeen kaikki on kuten ennenkin.
Saija varjuskin on onnellisessa asemassa siinä mielessä että on tarpeeksi hyvässä kunnossa, että ylipäätään saa lääkityksen. En mä oo mitään lääkityksiä ikinä saanut, enkä saa, kun en ilman apuvälineitä hievahdakkaan. Pyörätuolissa istun koko loppuelämäni.
Olitte te sairaita tai ette, niin älkää eläkö sitä elämäänne valittaen ja peläten. Ei se sitä tulevaa miksikään muuta. Mun kohdalla Ms-tauti oli käsittämättömän poikkeuksellisen raju, mutta oikeesti ja normaalisti muuten, niin ei tää sairaus ole mikään maailman loppu, löytyy sitä miljoona kertaa pahempaankin.
Ottakaahan iisisti, ja nauttikaa elämästä!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pystytkö kontaktoimaan marshallprotocol.com ilmaisen huipputieteen kommentteja - niin takuulla yllätyt tai ainakin saatat löytää aivan erilaista ja uudempaa tietoa...
Kaiken kokemasi jälkeen jaksat olla sisukas ja positiivinen...todellakin kadehdin asennettasi ja toivoisin itsekin pystyväni samaan. Oma tautini on selkeästi vähemmän agressiivinen kuin sinun - ehkäpä osaisin tarinasi jälkeen suhteuttaa omaani paremmin. Niin helposti sitä vaan "repsahtaa" kurjuuteensa - en valita muille, mutta surkuttelen kyllä itseksiäni - myönnän.
Kiitos kirjoituksestasi - jatka samaan myönteiseen tyyliisi.
Ihanaa joulunaikaa sinulle!!!
Moi!
Eli minä olen tuo joka suivaantuneena kirjoitin ton ensimmäisen viestin. Voi vitsi, olen aivan otettu kun luin viestisi. Kiitos paljon itsellesi vastauksestasi!!!!
Itse en vaan koe olevani sairas vaikka tuossa fillarissa joudunkin istumaan.
Ja siitä surkuttelusta. Kyllä mäkin tietenkin joskus surkuttelen. Oikeen itsekseni itken ja pillitän, tai sitten raivoan jollekkin (Lue: poikakaverille) hehe. Mut sehän kuuluu asiaan. Kaikilla on joskus oikeus valittaa.
Mutta kunpa vaan yleensä ottaen ihmiset ei takertuisi elämänsä surkeisiin puoliin ja vaan löytäis niitä iloja.
Kiitos vielä kerran vastauksestasi ja ihania talvipäiviä sinne!
Moikka!
Juu, vähän ihmettelin itsekin tuota juttua. Lööpin kun näin, ajattelin, että Varjuksella on asiat yhtäkkiä todella huonosti, kunnes luin koko jutun. Toivon kuitenkin, että jutussa on toimittajan lisäämää draamaa eikä Varjuksen itsensä sanomisia. Asiavirheitä siinä muistaakseni ainakin oli muutama kappale.
No, oli miten oli, Varjukselle, toimittajalle ja teille kaikille muillekin tasapuolisesti oikein hyvää Joulun odotusta ja aurinkoisia päiviä edelleen! =)
Mua kans suututti ihan pirusti kun luin Saija Varjuksen haastattelun lehdestä.. Voi herran jumala, eihän sillä huomaa päälle päin mitään. Pystyy sentäs kävelemään ja elämään ns. normaalia elämää. Eikä oo keikkatahtiinkaa vaikuttanu. Ehkä hän ei oo koskaa tavannu kohtalotovereitaan, joiden sairaus tosiaan etenee ja lujaa.
Mutta tsemppiä teille "oikeille" taistelijoille niinkuin isänikin on!
Oikein hyvää joulun odotusta kaikille!
Ja positiivisia ajatuksia, kaikesta huolimatta! :)
Kiitos hienosta tsemppimeilistäsi! Tämä viestisi auttaa toivon mukaan monia suhteuttamaan omat murheet ja oireet oikeille paikoille. Olet käynyt nuoresta iästäsi huolimatta läpi aikamoisen rumban itsesi (ja kroppasi!) kanssa ja jaksat olla positiivinen..ihmisarvo ei ole sairaudesta kiinni!!Täällä vähän vanhempi täti:)) 36vee ihailee tuollaista asennetta ja lupaa itsekin ottaa opiksi!!
Eletään täysillä, elämä etenee ja kuolema lähenee:)))mutta siitä huolimatta tai juuri siksi:tsemppiä ja onnen hetkiä!!