On porukkaa jotka itkee ja valittaa, että asiat on maassamme väärin mutta tämä porukka ei tee mitään itse asioiden muuttamiseksi tai esille tuomiseksi.
Nämä "linnan" juhlat on hyvä ajankohta nostaa asioita esiin kaikilla rintamilla. Nyt voi mennä mieltä ilmaisemaan, ketkä lähellä Helsinkiä asuu ja oleilee ja ensi vuonna siten muutkin maakunnat mukaan bussikyydeillä. Itse olen tapellut yhteiskuntamme mätäpaiseita vastaan yli 10 vuotta asiasta, josta on Suomelle tulossa myös Euroopan ihmisoikeusistuimen tuomio ja mikään ei maassamme silti muutu. Kun Suomi ei noudata edes kansalaistensa suojana olevia ihmisoikeussopimuksia, niin mitä menetettävää meillä enää on, kuka selkärangallinen objektiivinen kansalainen katsoo hyvällä omalla tunnolla näiden lurjusten tai valkokaulusrikollisten vastenmielisiä kasvoja telkkarista kun ne jotain Halosta kättelevät.
Itse olen valmis taistelemaan asiani puolesta vaikka linnan edessä, tekojeni ei tarvitse kaikkia miellyttää, mutta voin sentään olla ylpeä, että arvostelijoista poiketen, omaan edes selkärangan taistella ja näyttää mielipiteeni tilanteessa, jossa olen vailla ihmisoikeuksia tässä läpeensä mädässä maa, nimeltä Suomi.
Siis, nyt liikkeelle ja mielipiteen ilmaisun vapautta käyttämään kaikki, jotka olette vittuuntuneet tähän yhteiskuntaan ja sen edustajan linnassa tarjoamiin hyväveli viinoihin!!!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.