Sauli pääsi kuin pääsikin linnaan! Tosin en huomannut häntä, mutta joku kokkari täällä näin mainitsi.
Paviaanikampanja
huipentui!
2157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
On jo aika saada maahan pressa, jonka aatteelisetkin juuret kestävät päivänvalon.
Samalla on hyvä huomata, että Neuvostoliitto on romahtanut, mutta Suomi on edelleen pystyssä. Ja että nykyisen Suomen luominen ei ollut mikään helppo juttu. Vuonna 1918 tammikuussa sosialidemokraattinen puolue, joiden kannattajia silloin kutsuttiin lyhyesti sosialisteiksi, yhdistivät eri paikkakunnille perustetut punakaartit punaisen Suomen armeijaksi. Hallituksen joukkojen ryhtyessä riisumaan Leninin tänne jättämiä venäläisiä sotajoukkoja aseista (ryhtyivät vapaussotaan), aloitti tämä punaisen Suomen armeija yhdessä venäläisjoukkojen kanssa sodan Suomen hallituksen joukkoja vastaan.
Minusta olisi hyvä, jos maamme oikeistolla oli sen verran yhteisymmärrystä, että tämän punaisen Suomen armeijan perillisten valta maassamme vähenisi.
Koettakaa ny jo kokkarit kaivautua sieltä juoksuhaudoista ylös. Se Neuvostoliittokin romahti jo aikapäiviä sitten. Kannattajistaan päätellen todellä väsähtänyt ja jumittunut puolue tuo kokoomus.