Laitanpahan viestin, kun en ole ennen

tänne laittanut. Jonkun verran keskustellut täällä suomi24:ssä, mutta en tunne tätä palstaa.

Itse olen tässä syksyn ajan myynyt kerrostaloasuntoani pk-seudulla ja nihkeätä on ollut. Kävijöitä näytöllä todella vähän. Korkein tarjous oli tullut 8% alle pyynnin, mutta olin varautunut pitkään myyntiaikaan.

Mielenkiintoista itselle oli se, että tässä joulukuun alussa, itseasiassa samana päivänä kun ihmisille tipahti veronpalautukset tilille (tuskin sillä oli merkitystä) alkoi kova kysyntä. Puhelin alkoi piristä ja tuntuma on nyt se, että asunto menee pyyntihintaan.
3382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Täällä on parhaat asuntoalan asiantuntijat antamassa ilmaiseksi neuvoja. Sekaan mahtuu myös ns. tuulipukuja, joiden jutut kannattaa jättää omaan arvoonsa. Lisäksi tuulipuvut harrastavat sensurointia; he pelkäävät romahduksen tulevan nopeammin mikäli täällä esitetyt faktat päätyvät esim. hesarin sivuille.

Äänestä
  • Tuulipuvut pelkäävät näköjään ihan oikeasti palstan juttuja kun järkeviäkin viestiketjuja poistetaan. Eilinen poisto oli jo naurettavin pitkään aikaan. Hävetkää nynnyt. Heti kun kaikki jo tajuavat että lasku on alkanut niin pyritään sensuurin kautta itseään miellyttävään lopuutulokseen. SÄÄLITTÄVÄÄ!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asunnion myyjä kirjoitti:

tänne laittanut. Jonkun verran keskustellut täällä suomi24:ssä, mutta en tunne tätä palstaa.

Itse olen tässä syksyn ajan myynyt kerrostaloasuntoani pk-seudulla ja nihkeätä on ollut. Kävijöitä näytöllä todella vähän. Korkein tarjous oli tullut 8% alle pyynnin, mutta olin varautunut pitkään myyntiaikaan.

Mielenkiintoista itselle oli se, että tässä joulukuun alussa, itseasiassa samana päivänä kun ihmisille tipahti veronpalautukset tilille (tuskin sillä oli merkitystä) alkoi kova kysyntä. Puhelin alkoi piristä ja tuntuma on nyt se, että asunto menee pyyntihintaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu