Käytännössä AUK on välttämättömyys...

Reservin johtaja

Usealla varusmiehellä on kielteinen asenne varusmiesajan johtajakoulutusta kohtaan. 6 tai 3 kuukauden pidennystä palvelukseen pidetään pahana peikkona, siltä halutaan välttyä. Osa sinne menee halukkaasti ja loput käsketysti.

Silti johtajakoulutuksen saaneilla on keskimäärin myönteisemmät kokemukset varusmiespalveluksesta.

On syytä muistaa, että yritysmaailmassa päätöksiä - myös sinunkin rekrytoinnista tai ylentämisestä - tekee todennäköisesti itsekin reservin johtaja. Lienee selvää, että hän suosii varusmiesaikana johtajakoulutuksen saaneita. Itsekin teen näin, koska suoritettu johtajakoulutus kertoo aina jotakin - positiivista. Minulle on kehittynyt silmää sen verran, että näen jo päältä päin onko henkilö reservin johtaja vai ei. Tulenkin aina suosimaan reservin johtajia tekemissäni valinnoissa.

Voidaankin kysyä, että kannattiko 6 kk:n säästö, kun siitä saa kärsiä koko lopputyöelämän?

reservin johtaja
johtaja

12

4256

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • riittää

      No eipä kestä kauaa tuo "lopputyöelämä", olen varannut lopputyön tekemiselle aikaa vuoden. Eipä sille teettäjäkään ole enempää antanut.

      Siitä sitten vain. Haet ilmeisesti mieluummin sotilasta palvelukseesi kuin työntekijää tai asiantuntijaa. Sotilasta, joka on saanut koulutuksen kriisitilanteen ylhäältä-alas -käskynvälitykseen.

      Kriisi teillä varmaan onkin tuollaisen johtajan myötä. Olette reservin johtajina siis vähän samanlainen "hyvä veli" -salaseura kuin vapaamuurarit.

      Ei ihme että tämä maa on lamassa. Tuskin ikinä nouseekaan jaloilleen.

    • Yngwe

      "Voidaankin kysyä, että kannattiko 6 kk:n säästö, kun siitä saa kärsiä koko lopputyöelämän?"


      Kyllä kannatti!

      En tosin ole mitenkään kärsinyt työelämässä mokomasta syystä.

      • en tiedä itsekään

        mutta vastaan kuitenkin, vaikka selvä provohan tuo eka viesti on.

        Yksikään sukuni miehistä ei ole armeijassa viihtynyt. Eivät todellakaan ole käyneet AUKia eikä RUKia. Ja. Hyvin pyyhkii! Kohtalaisesti ovat elämässä pärjänneet: on perheet, omat talot ja kesämökit ja uudet autot, veneet ja mielekästä työtä riittämiin.

        Että suksi sinä vain kuuseen johtajakoulutuksinesi! Sinä viestiketjun aloittaja luutavasti ottaisit töihin (jos nyt ylipäänsä olet asemassa, jossa voit ottaa ketään työhön) enemmin jonkun intin käyneen kapiaisen kuin esim. Columbia Universityssä opiskelleen?


    • näin on

      "johtajakoulutuksen saaneilla on keskimäärin myönteisemmät kokemukset varusmiespalveluksesta"

      Tämähän johtuu suureksi osaksi siitä, että muutama kulmarauta/nappula on nostanut kusen hattuun.

      • mnouh

        "johtajakoulutuksen saaneilla on keskimäärin myönteisemmät kokemukset varusmiespalveluksesta"

        yleensä aukkiin menevät ovat jo armeijaan tullessaan motivoituneempia, EVVK-miehet menee 6 kuukaudeksi, joten tuo tuloshan on itsestäänselvyys.


    • Myös johtajamies

      Kummasti avaus ärsyttää niitä joilla johtajakoulutusta ei ole. Tässä se taas nähtiin: johtajakoulutus auttaa tässäkin!

      • Miehistömies

        Kun työelämässä joutuu miehistömiehen komennettavaksi.

        Nimim. Kokemusta on :)


      • aina

        Faktoihin perustumaton, tai niiden vastainen "kyllä näin on"- väittäminen ärsyttää niin meitä intin johtajakoulutuksen käyneitä, kuin heitäkin, jotka eivät ko. "huippujohtajakoulussa" ole olleet. Avauksen kirjoittaja on ilmeisesti AUK:n käynyt (niin kuin minäkin), koska jos hän olisi RUK:n käynyt, hän sanoisi, että RUK on välttämättömyys. Intin fraaseja lainatakseni: "säälittävää".


    • Väinö

      Kotiuduin aikoinaan varusmiespalveluksesta alikersanttina, mutta muutama vuosi sitten vein reservinkieltäytyjän paperit esikuntaa, joten natsat jäivät todennäköisesti sille tielle. Eikä ole päätös haitannut työ-elämässä pätkääkään. Ja niistä natsoista vitut välitän.

      • ...

        Kovasti tunnut välittävän, kun olet tämän palstan etsinyt ja vieläpä tuon viestisi ainakin kahteen paikkaan kopioinut.


    • 11kk isänmaalle

      No eipä ole minulta sotilasarvoja sitten inttiajan kyselty. Ei omia eikä vieraita.

      Naisjohtoisissa firmoissa ei ole olleet kovin kiinnostuneita olenko RUK:n vai AUK:in vaiko INT:in käynyt vaiko Lapinjärven Yliopistosta valmistunut - kun ei mikään niistä sano naispomolle mitään.

    • Rentun Ruusu

      Vitut sä mikään johtaja ole. Oikeat johtajat ei kirjoittele suoli24:n palstoilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2396
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1433
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      640
      986
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      868
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe