Minkälaisia mahdollisuuksia Suomesta löytyy riippuvuuksien hoitoon? Läheiselläni on vaikea päihderiippuvuus sekä alkoholiin että huumeisiin. Hän on ollut parissa eri kunnallisessa katkopaikassa, mutta näistä saatu hyöty on jäänyt pieneksi. Minkäänlaista jälkiseurantaa tai -apua harvemmin tarjotaan ja muutenkin koko hoitojakso oli hyödytön. Tahtoa häneltä löytyy lopettamiseen, mutta asiantuntevaa apua on vaikea löytää...
huumekatkot
12
1132
Vastaukset
- Syvä, syvempi, poissa
Taukopaikkoja huumeidenkäytölle kyllä löytyy. Kylmällä kalkkunalla tai ilman.
Korvaushoitoon joka on ainoa suunnilleen toimiva metodi ei pääse ennenkuin on vakavasti ongelmainen (vankilaa, väkivaltaa etc...).
Ylläpitohoitoa ei anneta.
Kaikki mikä ei perustu vieroitusoireiden katkaisemiselle ja sitten kokonaisvaltaiselle uuteen elämään ohjaamiselle ja äärimmäisen matalille kynnyksille on ajanhukkaa jos huumeet on ongelma. Nää "kaveripiirihoidot" joita useimmat viralliset laitokset edustaa toimii lähinnä niille joilla on vaan jonkinlainen nuoruus-asenneongelma, psyykkinen riippuvuus ja pelästyneet vanhemmat tai joku paska lapsuus plääplääplää eikä siis varsinaista ihan oikeaa huumeongelmaa.
Dunno, jos mahdollisimman nopeasti tahtoo apua niin sitten oma apu paras apu. Toinen vaihoehto on se että tyyppi koittaa itte "hoitaa" ongelmansa ja luoda tarpeeksi ongelmia niin että sitä korvaushoitoa sitten saisi.
Aijoo, ja jos kyseessä on nainen niin hän voi hankkiutua raskaaksi. Raskaana olevat naiset saa kaikkein toimivimmat lääke psykososiaaliset hoidot.- ei oo
MIKÄÄN TOIMIVA METODI!! Ei niistä tuu siellä yhteiskunta kelposii. JA ylläpitohoitoa todella annetaan. Saa vetää kaikkee mahdollista niin silti saa subut tai metaa...
Se Korvaushoito on sama melkee kun luovutus. Eli vedän tätä paskaa koko elämäni.
Tunnen paljon nuoria kakskymppisii jotka on korvaushoidos... On muka niin vaikeeta Lopettaa.(sit tiedän taas monta vuotta subuu vetäneitä, jotka pysty lopettaa aika helposti ja ne sano et tää "mul on hirveet reflat" on vaan ittensä kusettamista) Mutta Kun ei oo motivaatioo. - Osoitan...
ei oo kirjoitti:
MIKÄÄN TOIMIVA METODI!! Ei niistä tuu siellä yhteiskunta kelposii. JA ylläpitohoitoa todella annetaan. Saa vetää kaikkee mahdollista niin silti saa subut tai metaa...
Se Korvaushoito on sama melkee kun luovutus. Eli vedän tätä paskaa koko elämäni.
Tunnen paljon nuoria kakskymppisii jotka on korvaushoidos... On muka niin vaikeeta Lopettaa.(sit tiedän taas monta vuotta subuu vetäneitä, jotka pysty lopettaa aika helposti ja ne sano et tää "mul on hirveet reflat" on vaan ittensä kusettamista) Mutta Kun ei oo motivaatioo.Paskaa muuten puhut. Suomessa annetaan KORVAUSHOITOA eikä ylläpitohoitoa. (jos annetaan)
Korvaushoidossa esim. heroiini korvataan toisella aineella - subuilla tai esim. naksolonilla. Ylläpitohoidossa tarjotaan vain samaa ainetta sopiva annos niin että viekkarit pysyy kurissa. Sinusta siis ylläpitohoitoa annetaan suomessa? Tarkistappa moniko huumeklinikka pistää herskaa reseptillä.
Suomessa hoito on tätä: Jos huumeongelmaisia on alussa 100 kappaletta heistä 50 hylätään ja loput pistetään sosiaaliseen hoitoon. Kolmessa kierroksessa heistä tippuu 30 pois ja jäljelle jää 20 joille annetaan korvaushoitoa "koska edelliset ei tehonneet". Näistä korvaushoidetuista noin 10 paranee. Tällöin siis huumehoito puree "puoleen" vaikka itseasiassa avuntarvitsijoiden määrä oli alussa sata jolloin todellinen hyöty on joka kymmenes.
Totuus jota ei haluta kohdata: Vain korvaushoito/ylläpitohoito mahdollistaa sen että ihminen ei käytä enää LAITONTA HUUMAUSAINETTA joka on kaikkien ongelmien juuri. Kun vieroitusoireet ovat hallussa ja käyttäjä stabiilissa tilassa häneen voidaan vihdoin alkaa soveltamaan näitä sosiaalisiakin hoitoja. Toisin sanoen sosiaalinen hoito ei ole vaihtoehto korvaus/ylläpitohoidolle vaan nuo lääkkeelliset hoidot mahdollistavat sosiaalisen hoidon ja nämä kaksi tahoa kulkevat kuin paita ja peppu, käsi kädessä, tyytyväisesti ja hallitusti ONNISTUNEESSA hoidossa joka puree ainakin 80% käyttäjistä.
Sellainen ihminen joka hakee "lisät" riippuvuushoidosta on vasta spiraalissa laskevassa vaiheessa; saavuttamassa pohjaa - ei vielä siellä. On helvetisti parempi jos sellainenkin ihminen käyttää LÄÄKKEITÄ väärin kuin että se sekaantuis erityisen pahasti siihen laittomaan kulttuuriin. Koska selkeesti niin tapahtuisi jos tätä "hoitopolkua" ei olisi. Toisin sanoen, meillä on nyt tyyppi joka on tulevaisuudessa raskaasti ongelmainen - muttei niin raskaasti kuin jos hän olis ainoastaan rikollisten tahojen kanssa tekemisissä.
Mutta siis. Sun malli on että ollaan hoitamatta ja annetaan jengin vetää rikollisten tarjoamia kovia?
Okei. Mitäs siitä seuraakaan, viitsitkö valottaa? - korvaushoidosta
Osoitan... kirjoitti:
Paskaa muuten puhut. Suomessa annetaan KORVAUSHOITOA eikä ylläpitohoitoa. (jos annetaan)

Okei. Mitäs siitä seuraakaan, viitsitkö valottaa?On apuu vaan siihen että jää enemmän rahaa muuhun kamaan eikä ehkä tarvii niin paljoo ritsailla. Ehkä ymmärsin väärin mitä toi ylläpitohoito tarkoittaa kun jengi on selittäny "mä oon nyt vittu sellases ylläpitohoidos et vaik vetäsin mitä niin ei mua potkita vittuun ja saan metaa silti"
- lisää
korvaushoidosta kirjoitti:
On apuu vaan siihen että jää enemmän rahaa muuhun kamaan eikä ehkä tarvii niin paljoo ritsailla. Ehkä ymmärsin väärin mitä toi ylläpitohoito tarkoittaa kun jengi on selittäny "mä oon nyt vittu sellases ylläpitohoidos et vaik vetäsin mitä niin ei mua potkita vittuun ja saan metaa silti"
Et oikeesti siit on hyötyä ns. vanhoille narkeille. Ne ei haluu juosta kaman peräs jne... Siis hämmästyttää vaan kun nuoria kakskymppisiä työnnetään sinne... Tai sit ne hakee ite jostain virosta subut...
- ....................
lisää kirjoitti:
Et oikeesti siit on hyötyä ns. vanhoille narkeille. Ne ei haluu juosta kaman peräs jne... Siis hämmästyttää vaan kun nuoria kakskymppisiä työnnetään sinne... Tai sit ne hakee ite jostain virosta subut...
Niin, mun mielestä on pirun paljon parempi että narkit vetää yhteiskunnan kontrolloimaa apteekkikamaa kuin mafian kontrolloimia huumeita. Tarpeeks huumevelkaa kun on takana niin niistä tulee epätoivoisia, toi lääkehoito takaa että ongelmat ei tuu oleen kohtuuttomia koska vieroitusoireiden hoitoja ei tarvi rahoittaa rikollistahojen ehdoilla.
Miksi sun mielestä 20v:n riippuvuus on jotenkin "miedompi" kuin 40v:n riippuvuus? Kun kynnys on ylitetty niin fyysinen riippuvuus on täsmälleen samantasoinen oli käyttöä takana 5 kuukautta tai 15 vuotta. Psyykkinen riippuvuus saattaa iän mukana jopa vähetä jopa itsestään, nuorilla juuri psyykkinen riippuvuus tekee asioista entistä pahemman noin hoidollisesti.
Se että nuoret on matkalla pohjalle ja saa lääkehoitoo ongelmaan aiheuttaa sen että pudotus pohjalle on loivempi. Silti pohja saavutetaan ja sitten alkaa paraneminen toivottavasti. Nuorille pohjaa kohti suuntaaville tarkoitettu lääkehoito mahdollistaa nopeamman sosiaalisen palaamisen ihmisten ilmoille ja vähäisemmät kokonaisongelmat ongelmat sekä yhteiskunnalle että käyttäjälle itselleen.
Oikeasti, sellaista vaihtoehtoa ei ole riippuvaiselle kuin "lopeta". On vain "saavuta pohja - ja valitse paraneminen." ja lääkehoito tekee sen paranemisen valitsemisen kynnyksen todella matalaksi, kun taas pelkkä sosiaalinen hoito nostaa sen korkeaksi. - nämä
.................... kirjoitti:
Niin, mun mielestä on pirun paljon parempi että narkit vetää yhteiskunnan kontrolloimaa apteekkikamaa kuin mafian kontrolloimia huumeita. Tarpeeks huumevelkaa kun on takana niin niistä tulee epätoivoisia, toi lääkehoito takaa että ongelmat ei tuu oleen kohtuuttomia koska vieroitusoireiden hoitoja ei tarvi rahoittaa rikollistahojen ehdoilla.
Miksi sun mielestä 20v:n riippuvuus on jotenkin "miedompi" kuin 40v:n riippuvuus? Kun kynnys on ylitetty niin fyysinen riippuvuus on täsmälleen samantasoinen oli käyttöä takana 5 kuukautta tai 15 vuotta. Psyykkinen riippuvuus saattaa iän mukana jopa vähetä jopa itsestään, nuorilla juuri psyykkinen riippuvuus tekee asioista entistä pahemman noin hoidollisesti.
Se että nuoret on matkalla pohjalle ja saa lääkehoitoo ongelmaan aiheuttaa sen että pudotus pohjalle on loivempi. Silti pohja saavutetaan ja sitten alkaa paraneminen toivottavasti. Nuorille pohjaa kohti suuntaaville tarkoitettu lääkehoito mahdollistaa nopeamman sosiaalisen palaamisen ihmisten ilmoille ja vähäisemmät kokonaisongelmat ongelmat sekä yhteiskunnalle että käyttäjälle itselleen.
Oikeasti, sellaista vaihtoehtoa ei ole riippuvaiselle kuin "lopeta". On vain "saavuta pohja - ja valitse paraneminen." ja lääkehoito tekee sen paranemisen valitsemisen kynnyksen todella matalaksi, kun taas pelkkä sosiaalinen hoito nostaa sen korkeaksi.20vuotiaat narkit on vetäny jotain 2-5 vuotta esim. subuu On siinä elämä edessä. Mutta sitten kun 45-50vuotias äijä on vetäny siitä 15vuotiaasta niin on se eri asia.
Ja se siinä on että nää nuoret nistit on niin niitten huumeiden pauloissa. Ei oikeesti oo tulossa (paitsi tosi harvoilla) kehitystä yhteiskuntakelpoisempaan suuntaan. Asenne on se et vedetään mitä vaan eteen tulee ja jes nyt tuli subut ilmaseks. Vanhemmat on taas sitä mieltä että ok-- nyt saa silleen riittää että vetää vaan sen verran mitä saa korvaushoidosta eikä sit paljon muuta.
JA RIIPPUVAISELLE ON VAIHTOEHTO LOPETA. Välttämättä se satunnainen käyttö ei lopu mutta ainakaan ei ole riippuvainen mistään ja voi aamulla herätä ja olla miettimättä aamu vetoja ja huomisen vetoja.
Ja mun mielestä kynnys edes ajatella lopettamista on olematon kun saa ilmaseks subut tai jotain metaa.
Toi oli muuten ihan totta kun sanoit et parempi kuitenkin vetää yhteiskunnan kontrolloimia "lääkkeitä" kun mafian kamaa.Mut siinä tulee sellanen olo että tolla meni toivo lopullisesti - ..................
nämä kirjoitti:
20vuotiaat narkit on vetäny jotain 2-5 vuotta esim. subuu On siinä elämä edessä. Mutta sitten kun 45-50vuotias äijä on vetäny siitä 15vuotiaasta niin on se eri asia.
Ja se siinä on että nää nuoret nistit on niin niitten huumeiden pauloissa. Ei oikeesti oo tulossa (paitsi tosi harvoilla) kehitystä yhteiskuntakelpoisempaan suuntaan. Asenne on se et vedetään mitä vaan eteen tulee ja jes nyt tuli subut ilmaseks. Vanhemmat on taas sitä mieltä että ok-- nyt saa silleen riittää että vetää vaan sen verran mitä saa korvaushoidosta eikä sit paljon muuta.
JA RIIPPUVAISELLE ON VAIHTOEHTO LOPETA. Välttämättä se satunnainen käyttö ei lopu mutta ainakaan ei ole riippuvainen mistään ja voi aamulla herätä ja olla miettimättä aamu vetoja ja huomisen vetoja.
Ja mun mielestä kynnys edes ajatella lopettamista on olematon kun saa ilmaseks subut tai jotain metaa.
Toi oli muuten ihan totta kun sanoit et parempi kuitenkin vetää yhteiskunnan kontrolloimia "lääkkeitä" kun mafian kamaa.Mut siinä tulee sellanen olo että tolla meni toivo lopullisesti"Ei oikeesti oo tulossa (paitsi tosi harvoilla) kehitystä yhteiskuntakelpoisempaan suuntaan."
Ei todellakaan, ei nykyisillä hoitometodeilla.
Suunataampa intergalaktinen kaukoputkemme johonkin maahan jossa huumeongelmaa HOIDETAAN tehokkaasti. Vaikkapa... HMM. HOLLANTIIN.
Hollannissa käytetyt aseet : Ylläpitohoito, Korvaushoito, Sosiaalinen hoito ja kaikki nämä hoidot limittyvät tehokkaasti toisiinsa. Kovien huumeiden käyttäjä joka jää kytille kiinni... ei sitä rankaista, se pistetään suoraan lääkärin pakeille joka haastattelee ja sitten mietitään onko kyseessä riippuvuus vai pelkkä käyttö. Jos riippuvuus niin automaattisesti vieroitushoitoon. Sitten kun vieroitushoito on käynnistetty mennään paikalliseen sossuun ja siitä lähtee tää sosiaalinen kuntoutus käyntiin.
Lopputulos hollannissa : SUHTEESSA VÄHEMMÄN KOVIEN HUUMEIDEN ONGELMAKÄYTTÄJIÄ KUIN SUOMESSA.
Kannattaa nyt muistaa että hollanti oli äärimmäisen rankoissa huumeongelmissa 70-80 luvulla, kuitenkin nykyään entiset narkomaanit - nykyiset riippuvuushoidon läpikäyneet - ovat integroituneet varsin hyvin yhteiskuntaan. Mikähän olis syynä tähän että entisestä euroopan pahimmasta huumeongelmapesäkkeestä on tullut euroopan huumesiisteintä aluetta? Oliskohan kenties ... jaa-a. Hoidon laatu ja tosiasioihin perustuvat metodit?
Hei, seinästä EI pääse läpi ELLEI SEINÄSSÄ OLE REIKÄÄ. Tosiaan, ei näillä suomen narkomaaneilla ole todellakaan paljoakaan toivoa. Heillä ei ole "reikää seinässä".
"Asenne on se et vedetään mitä vaan eteen tulee ja jes nyt tuli subut ilmaseks."
Kyl se asenne lähtee. Pohjan kautta. Ja kuten edellisessä viestissä viestin - parempi saavuttaa pohja yhteiskunnan kontrolloimin lääkkein kuin rikollisten kontrolloimin huumein. Subujen puskurointi vie niistä terän kaikille muille paitsi ihan aloitteleville. Subuja ei kukaan vedä kahta kuukautta kauempaa "koska se on kivaa".
"JA RIIPPUVAISELLE ON VAIHTOEHTO LOPETA."
Mutta kun se ei tapahdu päättämällä lopettaa vaan käymällä läpi hoidon. Lopettaminen ei ole mahdollista jos hoito- ja tukisysteemi EI toimi. Toimivan hoidon YKSI kulmakivi (ei ainut) on riippuvuusoireiden hallinta joka estää sen että tyyppi luistelee takaisin aineiden pariin koska ilman ei kestä. Mutta ei ne lääkkeetkään mikään ihmetemppu ole, kas kun jos vain riippuvuusoireet nitistetään jää jäljelle elämän tyhjyys johon siinä tilassa tunnetaan vain yksi lääke. Tämä muuten on kaikkein olennaisin syy miksi suomalainenkin huumausainehoito epäonnistuu niin pirun usein. Meillä keskitytään riippuvuusoireiden poistamiseen lääkkeellisesti tai lääkkeettömästi ja kun tää tavoite on saavutettu heitetään potilas taas helvettiin mätänemään. Takas tyhjyyteen.
"Ja mun mielestä kynnys edes ajatella lopettamista on olematon kun saa ilmaseks subut tai jotain metaa."
Entä kuinka korkea se kynnys on kun vieroitusoireet ovat iskemässä ja tietää että tästä olo ei mene kuin entistä pahemmaksi kun ei saa mitään kamaa - siis ellei tee "keikkaa" ja hanki sitä kamaa sillä tavalla millä narkkarit sitä hakee...
Oletkos koskaan ajatellut asiaa niin että riippuvuus voi olla ikuinen asia mutta kun se hoidetaan se on ongelmaton? Monet huumausaineiden käyttäjät eivät kisko kamaa siksi että he saisivat sävärit niistä - vaan siksi että he pystyisivät elämään jotakuinkin normaalia elämää. HOIDETTUNA RIIPPUVUUS ON HUUMEIDENKÄYTTÄJÄN PIENIN ONGELMA SEKÄ HÄNELLE ITSELLEEN ETTÄ YHTEISKUNNALLE.
Nää tyypit jotka vetää päivittäin ei hyvin pian - noin muutaman kuukauden päivittäisen jälkeen - enää nauti aineista. Siksi niitä lääkkeitä ei mennä koskaan hakeen "fiilistelyn" takia, pelko pois siitä.
Riippuvuus - hoidettu sellainen - on varsin merkityksetön asia. Se näkyy ihmisen elämässä lähinnä siten että hän ottaa aamuisin ja iltaisin ylläpitoannoksensa esim. subutexiä. Tässä suhteessa riippuvuus-sairaus on samanlainen kuin esim. diabetes - hoidettuna se ei vaikuta elämään juuri mitenkään. Hoitamattomana se sitten oirehtii hyvin rankasti ja monitahoisesti.
Huumehoidossa pyrkimyksen ei tarvi eikä pitäisikään olla voittaa riippuvuutta välittömästi vaan hallita se. Riippuvuus voidaan hoitaa myöhemmin annoksia hitaasti vähentämällä kun muuten elämä on saatu toimivaksi. Juuri riippuvuuden "kriminalisoinnilla" on tehty huumehoidoista niin vaativia että useimmat tippuu kelkasta. Vieroitusoireiden tai hoitometodien natsismin takia. Vitunko väliä potkiiko sua päähän hoitaja vai diileri? Paitsi että diileri EI potki jos viet sille rahaa.
"Mut siinä tulee sellanen olo että tolla meni toivo lopullisesti"
Et vissiin ajattele että sellainen joka myy persettään saadakseen heroiinia keinolla millä hyvänsä vieroitusoireidensa voittamiseen olis millään tapaa "enemmän" toivoton - kenties? Sellaiselle ihmiselle tää lääkehoito on ehdottomasti toivoa antava asia.
Mun nähdäkseni riippuvuushoitoon pääseminen juuri antaa toivoa kun ei tarvi murehtia että pystyykö huomenna meneen sossuun hoitaan papereita kuntoon vai tarviiko lähtee jostain säätään tarpeeksi rahaa katusubuihin koska ilman ei pysty oleen. Sossun asiat kun pystyy hoitaan myös subulääkityksen alaisena. "Nyt ne viekkarit ei ole ainakaan ongelma". - lopettaa
.................. kirjoitti:
"Ei oikeesti oo tulossa (paitsi tosi harvoilla) kehitystä yhteiskuntakelpoisempaan suuntaan."

Mun nähdäkseni riippuvuushoitoon pääseminen juuri antaa toivoa kun ei tarvi murehtia että pystyykö huomenna meneen sossuun hoitaan papereita kuntoon vai tarviiko lähtee jostain säätään tarpeeksi rahaa katusubuihin koska ilman ei pysty oleen. Sossun asiat kun pystyy hoitaan myös subulääkityksen alaisena. "Nyt ne viekkarit ei ole ainakaan ongelma".päättämällä lopettaa. Siihen tarvittiin 4päivän katkoreissu. Ja olin käyttäny 11vuotta kamaa ja nykyään vaan jotain satunnaisesti
- ------
.................. kirjoitti:
"Ei oikeesti oo tulossa (paitsi tosi harvoilla) kehitystä yhteiskuntakelpoisempaan suuntaan."
Ei todellakaan, ei nykyisillä hoitometodeilla.
Suunataampa intergalaktinen kaukoputkemme johonkin maahan jossa huumeongelmaa HOIDETAAN tehokkaasti. Vaikkapa... HMM. HOLLANTIIN.
Hollannissa käytetyt aseet : Ylläpitohoito, Korvaushoito, Sosiaalinen hoito ja kaikki nämä hoidot limittyvät tehokkaasti toisiinsa. Kovien huumeiden käyttäjä joka jää kytille kiinni... ei sitä rankaista, se pistetään suoraan lääkärin pakeille joka haastattelee ja sitten mietitään onko kyseessä riippuvuus vai pelkkä käyttö. Jos riippuvuus niin automaattisesti vieroitushoitoon. Sitten kun vieroitushoito on käynnistetty mennään paikalliseen sossuun ja siitä lähtee tää sosiaalinen kuntoutus käyntiin.
Lopputulos hollannissa : SUHTEESSA VÄHEMMÄN KOVIEN HUUMEIDEN ONGELMAKÄYTTÄJIÄ KUIN SUOMESSA.
Kannattaa nyt muistaa että hollanti oli äärimmäisen rankoissa huumeongelmissa 70-80 luvulla, kuitenkin nykyään entiset narkomaanit - nykyiset riippuvuushoidon läpikäyneet - ovat integroituneet varsin hyvin yhteiskuntaan. Mikähän olis syynä tähän että entisestä euroopan pahimmasta huumeongelmapesäkkeestä on tullut euroopan huumesiisteintä aluetta? Oliskohan kenties ... jaa-a. Hoidon laatu ja tosiasioihin perustuvat metodit?
Hei, seinästä EI pääse läpi ELLEI SEINÄSSÄ OLE REIKÄÄ. Tosiaan, ei näillä suomen narkomaaneilla ole todellakaan paljoakaan toivoa. Heillä ei ole "reikää seinässä".
"Asenne on se et vedetään mitä vaan eteen tulee ja jes nyt tuli subut ilmaseks."
Kyl se asenne lähtee. Pohjan kautta. Ja kuten edellisessä viestissä viestin - parempi saavuttaa pohja yhteiskunnan kontrolloimin lääkkein kuin rikollisten kontrolloimin huumein. Subujen puskurointi vie niistä terän kaikille muille paitsi ihan aloitteleville. Subuja ei kukaan vedä kahta kuukautta kauempaa "koska se on kivaa".
"JA RIIPPUVAISELLE ON VAIHTOEHTO LOPETA."
Mutta kun se ei tapahdu päättämällä lopettaa vaan käymällä läpi hoidon. Lopettaminen ei ole mahdollista jos hoito- ja tukisysteemi EI toimi. Toimivan hoidon YKSI kulmakivi (ei ainut) on riippuvuusoireiden hallinta joka estää sen että tyyppi luistelee takaisin aineiden pariin koska ilman ei kestä. Mutta ei ne lääkkeetkään mikään ihmetemppu ole, kas kun jos vain riippuvuusoireet nitistetään jää jäljelle elämän tyhjyys johon siinä tilassa tunnetaan vain yksi lääke. Tämä muuten on kaikkein olennaisin syy miksi suomalainenkin huumausainehoito epäonnistuu niin pirun usein. Meillä keskitytään riippuvuusoireiden poistamiseen lääkkeellisesti tai lääkkeettömästi ja kun tää tavoite on saavutettu heitetään potilas taas helvettiin mätänemään. Takas tyhjyyteen.
"Ja mun mielestä kynnys edes ajatella lopettamista on olematon kun saa ilmaseks subut tai jotain metaa."
Entä kuinka korkea se kynnys on kun vieroitusoireet ovat iskemässä ja tietää että tästä olo ei mene kuin entistä pahemmaksi kun ei saa mitään kamaa - siis ellei tee "keikkaa" ja hanki sitä kamaa sillä tavalla millä narkkarit sitä hakee...
Oletkos koskaan ajatellut asiaa niin että riippuvuus voi olla ikuinen asia mutta kun se hoidetaan se on ongelmaton? Monet huumausaineiden käyttäjät eivät kisko kamaa siksi että he saisivat sävärit niistä - vaan siksi että he pystyisivät elämään jotakuinkin normaalia elämää. HOIDETTUNA RIIPPUVUUS ON HUUMEIDENKÄYTTÄJÄN PIENIN ONGELMA SEKÄ HÄNELLE ITSELLEEN ETTÄ YHTEISKUNNALLE.
Nää tyypit jotka vetää päivittäin ei hyvin pian - noin muutaman kuukauden päivittäisen jälkeen - enää nauti aineista. Siksi niitä lääkkeitä ei mennä koskaan hakeen "fiilistelyn" takia, pelko pois siitä.
Riippuvuus - hoidettu sellainen - on varsin merkityksetön asia. Se näkyy ihmisen elämässä lähinnä siten että hän ottaa aamuisin ja iltaisin ylläpitoannoksensa esim. subutexiä. Tässä suhteessa riippuvuus-sairaus on samanlainen kuin esim. diabetes - hoidettuna se ei vaikuta elämään juuri mitenkään. Hoitamattomana se sitten oirehtii hyvin rankasti ja monitahoisesti.
Huumehoidossa pyrkimyksen ei tarvi eikä pitäisikään olla voittaa riippuvuutta välittömästi vaan hallita se. Riippuvuus voidaan hoitaa myöhemmin annoksia hitaasti vähentämällä kun muuten elämä on saatu toimivaksi. Juuri riippuvuuden "kriminalisoinnilla" on tehty huumehoidoista niin vaativia että useimmat tippuu kelkasta. Vieroitusoireiden tai hoitometodien natsismin takia. Vitunko väliä potkiiko sua päähän hoitaja vai diileri? Paitsi että diileri EI potki jos viet sille rahaa.
"Mut siinä tulee sellanen olo että tolla meni toivo lopullisesti"
Et vissiin ajattele että sellainen joka myy persettään saadakseen heroiinia keinolla millä hyvänsä vieroitusoireidensa voittamiseen olis millään tapaa "enemmän" toivoton - kenties? Sellaiselle ihmiselle tää lääkehoito on ehdottomasti toivoa antava asia.
Mun nähdäkseni riippuvuushoitoon pääseminen juuri antaa toivoa kun ei tarvi murehtia että pystyykö huomenna meneen sossuun hoitaan papereita kuntoon vai tarviiko lähtee jostain säätään tarpeeksi rahaa katusubuihin koska ilman ei pysty oleen. Sossun asiat kun pystyy hoitaan myös subulääkityksen alaisena. "Nyt ne viekkarit ei ole ainakaan ongelma"."Oletkos koskaan ajatellut asiaa niin että riippuvuus voi olla ikuinen asia mutta kun se hoidetaan se on ongelmaton? Monet huumausaineiden käyttäjät eivät kisko kamaa siksi että he saisivat sävärit niistä - vaan siksi että he pystyisivät elämään jotakuinkin normaalia elämää. HOIDETTUNA RIIPPUVUUS ON HUUMEIDENKÄYTTÄJÄN PIENIN ONGELMA SEKÄ HÄNELLE ITSELLEEN ETTÄ YHTEISKUNNALLE.
Nää tyypit jotka vetää päivittäin ei hyvin pian - noin muutaman kuukauden päivittäisen jälkeen - enää nauti aineista. Siksi niitä lääkkeitä ei mennä koskaan hakeen "fiilistelyn" takia, pelko pois siitä. "
Tottakai sen tiedän. Ei ne nautikkaan siitä aineesta mistä ne on riippuvaisii. Ei ei mut sitä oon hakenu et ne haluu sellasta mistä saa fiilikset... siis sen lisäks et reflat lähtee.
Niin en nyt tehnyt selväksi etten puhu mistään herooinii käyttävistä, jotka myy persettä. Tottakai ne korvaushoitoon. Tarkotin tällästä nuorta, joka on subusta riippuvainen - sanomatta
.................. kirjoitti:
"Ei oikeesti oo tulossa (paitsi tosi harvoilla) kehitystä yhteiskuntakelpoisempaan suuntaan."
Ei todellakaan, ei nykyisillä hoitometodeilla.
Suunataampa intergalaktinen kaukoputkemme johonkin maahan jossa huumeongelmaa HOIDETAAN tehokkaasti. Vaikkapa... HMM. HOLLANTIIN.
Hollannissa käytetyt aseet : Ylläpitohoito, Korvaushoito, Sosiaalinen hoito ja kaikki nämä hoidot limittyvät tehokkaasti toisiinsa. Kovien huumeiden käyttäjä joka jää kytille kiinni... ei sitä rankaista, se pistetään suoraan lääkärin pakeille joka haastattelee ja sitten mietitään onko kyseessä riippuvuus vai pelkkä käyttö. Jos riippuvuus niin automaattisesti vieroitushoitoon. Sitten kun vieroitushoito on käynnistetty mennään paikalliseen sossuun ja siitä lähtee tää sosiaalinen kuntoutus käyntiin.
Lopputulos hollannissa : SUHTEESSA VÄHEMMÄN KOVIEN HUUMEIDEN ONGELMAKÄYTTÄJIÄ KUIN SUOMESSA.
Kannattaa nyt muistaa että hollanti oli äärimmäisen rankoissa huumeongelmissa 70-80 luvulla, kuitenkin nykyään entiset narkomaanit - nykyiset riippuvuushoidon läpikäyneet - ovat integroituneet varsin hyvin yhteiskuntaan. Mikähän olis syynä tähän että entisestä euroopan pahimmasta huumeongelmapesäkkeestä on tullut euroopan huumesiisteintä aluetta? Oliskohan kenties ... jaa-a. Hoidon laatu ja tosiasioihin perustuvat metodit?
Hei, seinästä EI pääse läpi ELLEI SEINÄSSÄ OLE REIKÄÄ. Tosiaan, ei näillä suomen narkomaaneilla ole todellakaan paljoakaan toivoa. Heillä ei ole "reikää seinässä".
"Asenne on se et vedetään mitä vaan eteen tulee ja jes nyt tuli subut ilmaseks."
Kyl se asenne lähtee. Pohjan kautta. Ja kuten edellisessä viestissä viestin - parempi saavuttaa pohja yhteiskunnan kontrolloimin lääkkein kuin rikollisten kontrolloimin huumein. Subujen puskurointi vie niistä terän kaikille muille paitsi ihan aloitteleville. Subuja ei kukaan vedä kahta kuukautta kauempaa "koska se on kivaa".
"JA RIIPPUVAISELLE ON VAIHTOEHTO LOPETA."
Mutta kun se ei tapahdu päättämällä lopettaa vaan käymällä läpi hoidon. Lopettaminen ei ole mahdollista jos hoito- ja tukisysteemi EI toimi. Toimivan hoidon YKSI kulmakivi (ei ainut) on riippuvuusoireiden hallinta joka estää sen että tyyppi luistelee takaisin aineiden pariin koska ilman ei kestä. Mutta ei ne lääkkeetkään mikään ihmetemppu ole, kas kun jos vain riippuvuusoireet nitistetään jää jäljelle elämän tyhjyys johon siinä tilassa tunnetaan vain yksi lääke. Tämä muuten on kaikkein olennaisin syy miksi suomalainenkin huumausainehoito epäonnistuu niin pirun usein. Meillä keskitytään riippuvuusoireiden poistamiseen lääkkeellisesti tai lääkkeettömästi ja kun tää tavoite on saavutettu heitetään potilas taas helvettiin mätänemään. Takas tyhjyyteen.
"Ja mun mielestä kynnys edes ajatella lopettamista on olematon kun saa ilmaseks subut tai jotain metaa."
Entä kuinka korkea se kynnys on kun vieroitusoireet ovat iskemässä ja tietää että tästä olo ei mene kuin entistä pahemmaksi kun ei saa mitään kamaa - siis ellei tee "keikkaa" ja hanki sitä kamaa sillä tavalla millä narkkarit sitä hakee...
Oletkos koskaan ajatellut asiaa niin että riippuvuus voi olla ikuinen asia mutta kun se hoidetaan se on ongelmaton? Monet huumausaineiden käyttäjät eivät kisko kamaa siksi että he saisivat sävärit niistä - vaan siksi että he pystyisivät elämään jotakuinkin normaalia elämää. HOIDETTUNA RIIPPUVUUS ON HUUMEIDENKÄYTTÄJÄN PIENIN ONGELMA SEKÄ HÄNELLE ITSELLEEN ETTÄ YHTEISKUNNALLE.
Nää tyypit jotka vetää päivittäin ei hyvin pian - noin muutaman kuukauden päivittäisen jälkeen - enää nauti aineista. Siksi niitä lääkkeitä ei mennä koskaan hakeen "fiilistelyn" takia, pelko pois siitä.
Riippuvuus - hoidettu sellainen - on varsin merkityksetön asia. Se näkyy ihmisen elämässä lähinnä siten että hän ottaa aamuisin ja iltaisin ylläpitoannoksensa esim. subutexiä. Tässä suhteessa riippuvuus-sairaus on samanlainen kuin esim. diabetes - hoidettuna se ei vaikuta elämään juuri mitenkään. Hoitamattomana se sitten oirehtii hyvin rankasti ja monitahoisesti.
Huumehoidossa pyrkimyksen ei tarvi eikä pitäisikään olla voittaa riippuvuutta välittömästi vaan hallita se. Riippuvuus voidaan hoitaa myöhemmin annoksia hitaasti vähentämällä kun muuten elämä on saatu toimivaksi. Juuri riippuvuuden "kriminalisoinnilla" on tehty huumehoidoista niin vaativia että useimmat tippuu kelkasta. Vieroitusoireiden tai hoitometodien natsismin takia. Vitunko väliä potkiiko sua päähän hoitaja vai diileri? Paitsi että diileri EI potki jos viet sille rahaa.
"Mut siinä tulee sellanen olo että tolla meni toivo lopullisesti"
Et vissiin ajattele että sellainen joka myy persettään saadakseen heroiinia keinolla millä hyvänsä vieroitusoireidensa voittamiseen olis millään tapaa "enemmän" toivoton - kenties? Sellaiselle ihmiselle tää lääkehoito on ehdottomasti toivoa antava asia.
Mun nähdäkseni riippuvuushoitoon pääseminen juuri antaa toivoa kun ei tarvi murehtia että pystyykö huomenna meneen sossuun hoitaan papereita kuntoon vai tarviiko lähtee jostain säätään tarpeeksi rahaa katusubuihin koska ilman ei pysty oleen. Sossun asiat kun pystyy hoitaan myös subulääkityksen alaisena. "Nyt ne viekkarit ei ole ainakaan ongelma".Yritän tässä nyt jotain selittää Että tottakai on hyvä asia pistää Vierotushoitoon ne jotka on tosi tosi syvällä. Mutta kun kaikki ei oo jotka sinne pistetään....
Niin ja aika harva sitä herskaa enää varmaa vetää vaan subuu sen tilalla. Se on omakätistä korvaushoitoo... mut suuri osa Nuorista ei oo missään pohjalla vielä. Pari vuotta vetäny subbarii ja ollu 3katkolla missä kierretään käytävää ympäri. Eikä oo motivaatioo....
Mut ei niille se korvaushoito oo oikee ratkasu vaan jotain pitäis vielä kehittää. - Koho
ei oo kirjoitti:
MIKÄÄN TOIMIVA METODI!! Ei niistä tuu siellä yhteiskunta kelposii. JA ylläpitohoitoa todella annetaan. Saa vetää kaikkee mahdollista niin silti saa subut tai metaa...
Se Korvaushoito on sama melkee kun luovutus. Eli vedän tätä paskaa koko elämäni.
Tunnen paljon nuoria kakskymppisii jotka on korvaushoidos... On muka niin vaikeeta Lopettaa.(sit tiedän taas monta vuotta subuu vetäneitä, jotka pysty lopettaa aika helposti ja ne sano et tää "mul on hirveet reflat" on vaan ittensä kusettamista) Mutta Kun ei oo motivaatioo.Sulle nimimerkki "ei oo" tiedoks, et mää oon päässy eroon Kohosta ja siel on paljon kavereita, jotaka on kans loppusuoralla.
Niin ja hoitoon pääsee vaik ei oiskaan ollu linnassa ym..
Voi olla, et jotku roikkuu siel koko ikänsä, mut mulla se toimi ainakin. Siel on nykyään paljon tiukemmat säännötkin, et ei siellä voi vetää MITÄ HALUAA!! Juri on koventanut otteita.=)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330820Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764186Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972725Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331892Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901657- 861593
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751565Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591500Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721245