Onko kokemusta ilman "vesipesusta"?

hilkkaliisa

Minulla kävi tänään esittelijä. Kerroin, etten oireile puhtaassa kodissani, mutta hän halusi esitellä uutta, viisi vuotta Suomessa ollutta imuri-ilmanpuhdistaja-mattotamppaajaa. Sanoin, etten osta, mutta hän kävi esittelemässä kuitenkin.

Ihmeellinen vehje. Minulla on todella siisti ja puhdas koti ja olin imuroinutkin toissapäivänä. Tuolla laitteella mies sai eteisen matostani tamppaamalla hiuksia, karvoja ja pölyä, jota ei edes näkynyt. YÄK !

Onko kukaan ostanut kotiinsa tuollaista "vesipesu-vehjettä". En laita laitteen nimeä, koska täällä ei saa mainostaa. Tulin kyllä hyvin vakuuttuneeksi, että haluan pölyttömästä ja puhtaasta kodistani vielä puhtaamman. Ostan tuon laitteen, kunhan vähän rikastun ja lakkaan köyhtymästä. VAIKKA EN OIREILE KOTONA. Siivous tuolla laitteella on todella helpon näköistä. Oma imurini on hepa-suodattimella varustettu allergisen ihmisen imuri, mutta se ei kyllä vedä vertojaan tuolle ihmelaitteelle, jonka ovat suunnitelleet kaksi insinööriä muistaakseni Romaniasta. (Kun on tämä homentia, niin enhän ihan kaikkea muista). Laitteen käyttökaari on 20 vuotta ja moottorilla on viiden vuoden takuu. Homeita se ei tietenkään poista ja vesivahingot ja kosteusvauriot on tietenkin aina korjattava kunnolla. Edes tuollaista harhauttavaa mainontaa tuo asiallinen mies ei harjoittanut.

4

565

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pölyä

      Tavallinen imuri ei ole mitenkään erityisen hyvä, varsinkaan allergikolle. vaikka imurissa olisi kuinka hyvät suodattimet, ei se poista sitä tosiasiaa, että imurista tuleva ilma puhaltaa lattialta huomattavan suuren osan pölystä, karvoista ja hiuksista ilmaan. Eli ne eivät menekään imurin pölypussiin ja siivouksen taso jää heikoksi, vaikka kuinka yrittäisi imuroida.

      Keskuspölynimuri sen sijaan ei puhalla poistoilmaa sisälle lainkaan, vaan kaikki likainen ilma menee ulos.

      Toinen hyvä vaihtoehto on lattioiden nihkeäpyyhintä kostealla mopilla.

      • hilkkaliisa

        Esittelijä kertoi tuon ihmelaitteen kokoavan kaiken pölyn vesisäiliöön ja edes keskuspölynimuri ei ole noin tehokas. Itselläni on tehokas hepasuodatin imurissani.

        Vaikka en oireile kotonani ja imuroinnin jälkeen aina pyyhin keltaisilla staattisilla Sini-liinoilla laminaattilattiani, niin tuo ihmekone "löysi" vielä pölyä ja näin sen itse killuvan vesisäiliössä. Minun huippupuhtaasta kodistani, JOSSA EN oireile.

        Monissa muissa paikoissa oireilen ja joskus naapureiden tupakansavu aiheuttaa astmakohtauksen, kun ikkuna on auki. Pitää juosta kiireesti laittamaan ikkuna kiinni. Tupakointi ikkunoista ja parvekkeella on taloyhtiömme säännöissä kielletty - aina löytyy sääntöjen rikkojia - ikävä kyllä.

        Tuon ihmelaitteen vesisäiliö pestään jokaisen ilmanpuhdistuksen ja / tai imuroinnin jälkeen, joten siitä ei tule mitään höyryä tai vettä ilmaan. Minä ainakin vakuutuin tästä (kalliista), mutta tehokkaasta koneesta ja voin suositella sitä. Jos teille tarjotaan esittelyä, niin katsokaa se esittely.

      • imurin toiminta
        hilkkaliisa kirjoitti:

        Saatat kuitenkin tuoda kotiisi homeitiöitä vaatteissasi, hiuksissasi käytyäsi homeisissa paikoissa. Vieraasikin voivat tuoda niitä tullessaan, ja syksyisin luonto puskee itiöitä ilmaan. En itse siivoaisi kotia runsaan veden kanssa. Itsellänikin on käytössä hepa 13-suodattimellinen imuri, mutta käytän sitä vain patjojen ja pehmustettujen tuolien imuroimiseen. Muuten siivoan lattiat monitoimimopilla ja staattisilla liinoilla. Ei taatusti tule pölyä huoneilmaan! Samaisilla liinoilla pyyhin myös pölyt. Jos pesen lattian, niin pyyhkäisen sen vain aavistuksen verran nihkeällä mikrokuitu-laminaattimopilla.

        Pölynimurikauppiaiden kikka on laittaa masiinan putkeen valmiiksi pölyä ja likaa. Potentiaalisille asiakkaille sitten demonstroidaan, kuinka "likaisia" heidän tekstiilinsä ovat tavan imurin jäljiltä. Huijausta...

      • ja imurointi
        hilkkaliisa kirjoitti:

        Esittelijä kertoi tuon ihmelaitteen kokoavan kaiken pölyn vesisäiliöön ja edes keskuspölynimuri ei ole noin tehokas. Itselläni on tehokas hepasuodatin imurissani.

        Vaikka en oireile kotonani ja imuroinnin jälkeen aina pyyhin keltaisilla staattisilla Sini-liinoilla laminaattilattiani, niin tuo ihmekone "löysi" vielä pölyä ja näin sen itse killuvan vesisäiliössä. Minun huippupuhtaasta kodistani, JOSSA EN oireile.

        Monissa muissa paikoissa oireilen ja joskus naapureiden tupakansavu aiheuttaa astmakohtauksen, kun ikkuna on auki. Pitää juosta kiireesti laittamaan ikkuna kiinni. Tupakointi ikkunoista ja parvekkeella on taloyhtiömme säännöissä kielletty - aina löytyy sääntöjen rikkojia - ikävä kyllä.

        Tuon ihmelaitteen vesisäiliö pestään jokaisen ilmanpuhdistuksen ja / tai imuroinnin jälkeen, joten siitä ei tule mitään höyryä tai vettä ilmaan. Minä ainakin vakuutuin tästä (kalliista), mutta tehokkaasta koneesta ja voin suositella sitä. Jos teille tarjotaan esittelyä, niin katsokaa se esittely.

        Menee sinulla siivous väärinpäin. Imurointi puhaltaa ilmaan lähes kaiken hienon pölyn. Pölyjen pyyhintä on aivan turhaa imuroinnin jälkeen. Pyyhintä tulee suorittaa ennen imurointia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30893
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4215
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2735
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1901
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      591
      1670
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1596
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1570
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1506
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1250
    Aihe