Niin, en ymmärrä että olenka ainoa, joka ajattelee niin, että aivan turha on omalle puolisolle ostaa jotain joululahjoja vain ostamisen takia. Eli kysellään ja tuskitellaan että mitä ostaisi kun puolisolla on kaikkea... no MIKSI sitten pitäisi ostaa??
Itse olemme ostaneet vain muutamana ensimmäisenä yhteisenä jouluna lahjat ja sitten sen jälkeen on päätetty ettei mitään ostella toiselle. Nyt on oltu jo kohta 15 vuotta yhdessä.
miksi joululahjoja?
6
555
Vastaukset
- keijukainen
Minä olen sopinut avomieheni kanssa, ettei osteta joululahjoja enää toisillemme, koska muutenkin menee ihan tarpeeksi rahaa kummilasten ja sukulaisten lahjoihin.
Me ollaan ennemminkin ostettu lahjoja toisillemme silloin, kun todella tarvitsee jotakin. Esimerkiksi mieheni yllätti minu uudella kännykällä, kun vanha meni rikki.
Lapsille joululahjat ovat tietenkin tärkeä asia, eikä niitä tule unohtaa. Kohtuus kuitenkin siinäkin. - PITÄISI?
Ei kai kukaan tosiaan sitä sano..? Jokainen tekee niin kuin parhaakseen katsoo! Ei meilläkään isosti olla lahjottu puolisoa ja rahatilanteen mukaan! Keksimällä keksittyä turhaa ei osteta koskaan, mutta jos jotain tarpeellista tai muuten osuvaa tulee kohdalle niin ostetaan. Mä tykkään antaa edes yhden pienen lahjan (jos siis hyvä idea) miehelleni jouluna. Jos rahaa olisi "ylimääräistä" niin myönnän, että ostaisin paljonkin ja kallista (mutta silloinkin VAIN sopivaa/tarpeellista). Nyt joulukassa menee lähinnä lasten joulun tekemiseen. Lasten kanssa tehdään muuten isällensä/miehelleni itsetehty lahja myös.
- tipetipe
tiptap.
Joulu tulee, kiva kiva.
Lahjoja on kiva antaa ja saada, varsinkin jos niissä on jokin jippo.
Ei mitään väkisin väännettyä, isolla rahalla hankittua romua.
Okei, myönnän olevani Jouluihminen, joten siinä suhteessa olen vähän jäävi kommentoimaan.
Paras lahja jonka olen koskaan saanut, on oman tyttäreni eskarissa väsäämä nalle. - in?
tipetipe kirjoitti:
tiptap.
Joulu tulee, kiva kiva.
Lahjoja on kiva antaa ja saada, varsinkin jos niissä on jokin jippo.
Ei mitään väkisin väännettyä, isolla rahalla hankittua romua.
Okei, myönnän olevani Jouluihminen, joten siinä suhteessa olen vähän jäävi kommentoimaan.
Paras lahja jonka olen koskaan saanut, on oman tyttäreni eskarissa väsäämä nalle.En tiedä miksi laitoit kommentin minulle.. Koskako kirjoitin, että varakkaana ostaisin enemmän lahjoja..? ,o) Lue sitten vielä lauseen jälkeinen sulkulause..
- Waimo
Mitä minä olen ostanut miehelleni joululahjaksi:
-kalsarit, jotka ovat liian pienet
-paidan, jota hän on pari kertaa pitänyt (vain minun mielikseni)
-pulmalelun, jonka hän ratkaisi alle puolessa tunnissa
jne.
Kirjoja en voi ostaa, koska hän on jo lukenut kaikki tai sitten lainaa ne kirjastosta, kun kohdalle sattuu. Minä siis en osaa ostaa hänelle lahjoja. Miksi edes yrittäisin? Jos ei jokin tosi hyvä idea iske, en osta mitään. - sitä sentään
Minusta on kyllä tärkeätä edes jotenkin muistaa sitä puolisoakin. On se sentään yhdenlainen huomioinnin ja arvonannon merkki. Ja huomaavat sitten lapsetkin, että äiti/iskäkin on ollut kiltti kun saa paketteja...
Ainahan voi ostaa hemmottelulahjan (esim. hierontalahjakortin) hänelle, jolla kaapit pursuavat tavaraa. Huom! hemmottelulahja voi olla myös itse tehty , esim. lahjakortti omatekoisesta hieronnasta :-}
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862