Leijonavalmentaja Erkan jälkeen?

leijona

Erkka W. ei jatka leijonien peräsimessä ikuisesti, ei välttämättä edes kovin pitkään. Kukas siihen seuraajaksi? Mieluusti sellaisia nimiä, joita ei vielä Leijonissa ole nähty.

Itse ajan Juhani Tammista hommaan. Ego, mies ja meriitit. Siinä suuruusjärjestyksessä. Jo se, että on saanut Ranskan umpisurkean lätkäjoukkueen pärjäämään edes kerran on sellainen saavutus, että alta pois. Aurinkoinen voimakävelykunigas ansaitsisi mahdollisuuden. Niin paljon hän on jo Leijonien hyväksi tehnyt pelipaita päällään. Pelaajien kunnioitus olisi taattu.

Eikös suomalaisyleisökin juuri karismaattista ja voimakasta johtajaa ole vailla?

Hannu Jortikalla on sukset ristissä Jääkiekkoliiton kanssa, joten hänet voinee unohtaa.

Jukka Jalosen viime vuosien ihmeteot ovat kaikkien tiedossa, mutta onnistuisiko hyppy niin paljon suurempiin saappaisiin? Sama koskee Matti Alataloa, JYPin kiito on vakuttavaa, mutta miten maajoukkueen ohjaaminen onnistuisi? Jompikumpi valmentamaan nuorten maajoukkuetta ja sitä kautta kokemusta hankkimaan maaotteluista.

Jukka Rautakorven joukkueet ovat olleet erinomaisia jo useana vuotena. Vahva johtaja, mutta karisma ei vielä Tamin tasolla.

4

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • woe woe woe

      Tamminenko muka oikea mies johtoon, hah hah hah hah. Mies puhui isoon ääneen sitoutumisesta Vaasan Sportin suhteen, kovat puheet, pienet teot. Mies muljahti kuin ajokoira keski-eurooppaan, heti kun joku vain heitti keksin lattialle. Ja kootut selitykset tietysti iltapäivälehdille heti kun uusi työpaikka varmistui. Eli se siitä sitoutumisesta. Mies on hyvin tarkka valheellisesta egostaan, tosiasiat puhuvat kuitenkin puolestaan. Nykyään tämä Tamminen vaikuttaa lähinnä pellehermannilta, joka uskoo omiin valheisiinsa jopa siinä määrin että pystyy pidättelemään pokkaansa jopa televisiokameroiden edessä. Sairas mies, sanon minä..

      • woe woe woe

        Mies kehuu jatkuvasti omilla saavutuksillaan. Koko ajan hän nostaa esille sen, minkä työn hän teki kärpissä aikoinaan. Ja että hänen avullaan Oulun kärpät on nykypäivänä huipputason joukkue. Tosiasia on, että Tamminen käväisi oulussa hetken aikaa valmentamassa, kun Ranskan maajoukkue ei enää kinnostanut. Kärpät taapersi tuolloin 1-divarissa. Menestystä ei tullut ja tami sai potkut. Tämän jälkeen tuli uusia miehiä tilalle, ja yhtäkkiä kärpät taisteli tiensä sm-liigaan. Lisäksi sinne päästyään alkoi menestyksen tie. Tämä ei ollut Tammisen ansiota muuta kuin siinä mielessä, että hän lähti kehityksen tieltä pois. Sanonpa, että jos tami olisi jäänyt kärppiin, niin kärpät olisi edelleen divarijoukkue.


      • leijona
        woe woe woe kirjoitti:

        Mies kehuu jatkuvasti omilla saavutuksillaan. Koko ajan hän nostaa esille sen, minkä työn hän teki kärpissä aikoinaan. Ja että hänen avullaan Oulun kärpät on nykypäivänä huipputason joukkue. Tosiasia on, että Tamminen käväisi oulussa hetken aikaa valmentamassa, kun Ranskan maajoukkue ei enää kinnostanut. Kärpät taapersi tuolloin 1-divarissa. Menestystä ei tullut ja tami sai potkut. Tämän jälkeen tuli uusia miehiä tilalle, ja yhtäkkiä kärpät taisteli tiensä sm-liigaan. Lisäksi sinne päästyään alkoi menestyksen tie. Tämä ei ollut Tammisen ansiota muuta kuin siinä mielessä, että hän lähti kehityksen tieltä pois. Sanonpa, että jos tami olisi jäänyt kärppiin, niin kärpät olisi edelleen divarijoukkue.

        Kerropa samantien kenen leijonavalmentajan uralla ei ole ollut huonoja kausia? On se nyt taas kumma, kun Erkka ei saa olla päävalmentaja, koska hän ei osaa olla johtajana. Kun tarjoan OIKEAA johtajatyyppiä, hänet nauretaan pystyyn. Mitä se kertoo itse kritisoijasta? Sen, että mikään ei kelpaa. On vaan niin hirmuisen hauskaa väittää vastaan.

        Valmentajan on luonnollista kehua itseään ja saavutuksiaan, he ovat miehiä (ja naisia), jotka elävät maineellaan. Jos tyytyy vähättelemään oma menestystään, on henkisesti sopimaton joukon johtajaksi.

        Kärppien divariin jäämisen jälkeen Tami otti ja erotti kaikki, jotka sysäsivät vastuuta tappiosta muille. Uusilla miehillä Kärpät nostettiin liigaan.

        Vaasan Sportkin menestyi viime kaudella, edellä oli vain NHL-vahvistettu ja liiganousunsa jo ennen kauden alkua käytännössä varmistanut KalPa. Jos nyt puhut rahaseurasta, olet oikeassa. Tammisen aikana yhteistyökumppaneita ja sponsoreita löytyi siihen malliin, että rahaa oli varaa käyttää.

        KOnkurssipuheet ovat konkurssipuheita, mikä on kenekin syytä ja miksi. On silti sanottava, että tuskin esim. Summanenkaan pikkurahalla on Bluesia rakentamassa. Sitäpaitsi, on mielestäni melkoisen epätodennäköistä, että Tamminen (tai kukaan muukaan) voisi ajaa Suomen jääkiekkomaajoukkueen konkurssiin.


    • aina paras

      Torimummokin valmentaa paremmin
      kuin nykyinen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30820
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4186
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2725
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1892
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1657
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1593
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1565
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1500
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1245
    Aihe