"Tiistai 6.12.2005
- Itsenäisyyttä ja itsenäisiä päätöksiä
Itsenäisyyspäivä sävähdyttää, kuten aina. Saan tunnelman pohjustusta jo maanantai-iltana Tampereella, jossa vietetään perinteistä Isänmaallista juhlaa. Mieskuoro Laulajat ja Tampereen Kotkien puhallinorkesteri esittävät kaiken, mikä on musiikin kauneinta suomalaisuutta. Kuulija tuntee sisällään sävähtävän, kylmää ja kuumottaa samaan aikaan.
Linnan juhlat ovat oma lukunsa. Kaikilla vierailla on saapuessaan odottavaa jännitystä. Tällä kertaa juhlien tunnelma vaikutti iloiselta ja hyvin vapautuneelta, ainakin itse viihdyin tosi hyvin.
Keskusteluja käytiin. Jännin minun osaltani erään tervehtimään tulleen vakaan mieshenkilön kanssa.
- Hyvää iltaa, olen kommunisti, hän aloitti, - oikein aito kommunisti olenkin.
Tapailin jo jotain selaista, että sehän on hyvä, että sitten tiedetään molemmat mitä ollaan ja että kommunistin kanssa onkin mielenkiintoista jutella, kun hän saman tien jatkoi.
- Mutta äänestän Sinua.
En ennättänyt edes sanoa ulos naamastani näkynyttä kysymysmerkkiä, kun hän jo selvitti.
- Juuri siksi, että tiedän mikä olet, vaikken juurikaan ole kanssasi samaa mieltä asioista.
Totesimme yhdessä, noin yleisellä tasolla, että niin se on. On helpompi luottaa ihmiseen, jonka kanssa on samaa mieltä vain kolmasosasta asioista mutta josta näkyy, että tosissaan se on, kuin ihmiseen, joka on kaikesta samaa mieltä, muttei vakuuttavasti mitään mieltä.
Täytyy kyllä myöntää, että jälkeen mieleen vilahti, että luurasiko piilokamera jossakin."
Näin se on. Niinistöllä on selvä näkemys ja mielipide asioihin, Halosesta ei taas ota erkkikään selvää. Yhtenä päivänä Halonen yhtä mieltä, toisena toista mieltä. Näin se on kuin vanha kansansatukin sanoo, että jos yrittää miellyttää kaikkia, ei lopulta miellytä ketään.
Kommunistikin valitsee Niinistön
Niinistön blogista
0
127
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330728Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764141Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972714Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321879Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901654- 861584
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751561Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591488Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721238