Voinko nostaa syytteen?

Kävin tänään Nordean konttorissa. Luulin ensin että se oli suljettu, kun ei näkynyt tavanomaisia ruuhkia. Vedin kumminkin ovesta ja astuin sisään. Samassa ehdin juuri ja juuri huomata että nyt tulee jotain ja se tulee lujaa kohti. Seuraava muistikuva onkin kun viehkeä naisvirkailija antaa minulle tekohengitystä. Olin siinä vaiheessa jo tajuissani mutta en heti paljastanut sitä koska "vapaamatkustaminen" tämän kauniin virkailijan keuhkoilla oli oikein mukavaa. No, virkalijat kumminkin huomasivat että heräsin koska pikkuveitikka ei yrittänyt teeskennel... no niin, mennäänkin asiaan. Eli onnettomuuteni johtui siitä että virkailijoilla ei ollut mitään tekemistä, koska kuhina lainatiskeillä on kuulemma tyssännyt kuin Kourin kaupat. Tästä syystä he pelasivat "snepbowlia", eli eräänlaista kuulan sneppailupeliä. Jokainen hieroo oman kuulansa isompaan kuulaan, joka sitten heitetään lujaa seuraavalle. Minun turmiokseni tuli joutua tällaisen nyrkin kokoisen tahmean kuulan eteen. Kuula oli ikävä kyllä ehtinyt kasvaa niin isoksi, koska olivat jatkaneet peliä jo useamman päivän. Laittoivat kuulemma kuulan kahvihuoneen jääkaappiin yöksi.

Onko teillä kellään tietoa, voinko hakea vaihingonkorvauksia? Virkailijat olivat kyllä todella mukavia ja vietin heidän hellässä hoidossa loppupäivän. Heillähän oli luppoaikaa yllin kyllin.
2379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voinko nostaa syytteen, jos menen tankkaa autoa ja kassaneiti on käymässä hakemassa esim jotain vaikka lukkosulaa? Todella törkeetä. Bensaa ei kukaan tarvitse ainakaan. Uskomatonta avautumista osa 4

Äänestä

Nostaa syytteen kun satuin pierasemaan sohvalla ja tuli löysät housuun?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Loukkaantunut kirjoitti:

Kävin tänään Nordean konttorissa. Luulin ensin että se oli suljettu, kun ei näkynyt tavanomaisia ruuhkia. Vedin kumminkin ovesta ja astuin sisään. Samassa ehdin juuri ja juuri huomata että nyt tulee jotain ja se tulee lujaa kohti. Seuraava muistikuva onkin kun viehkeä naisvirkailija antaa minulle tekohengitystä. Olin siinä vaiheessa jo tajuissani mutta en heti paljastanut sitä koska "vapaamatkustaminen" tämän kauniin virkailijan keuhkoilla oli oikein mukavaa. No, virkalijat kumminkin huomasivat että heräsin koska pikkuveitikka ei yrittänyt teeskennel... no niin, mennäänkin asiaan. Eli onnettomuuteni johtui siitä että virkailijoilla ei ollut mitään tekemistä, koska kuhina lainatiskeillä on kuulemma tyssännyt kuin Kourin kaupat. Tästä syystä he pelasivat "snepbowlia", eli eräänlaista kuulan sneppailupeliä. Jokainen hieroo oman kuulansa isompaan kuulaan, joka sitten heitetään lujaa seuraavalle. Minun turmiokseni tuli joutua tällaisen nyrkin kokoisen tahmean kuulan eteen. Kuula oli ikävä kyllä ehtinyt kasvaa niin isoksi, koska olivat jatkaneet peliä jo useamman päivän. Laittoivat kuulemma kuulan kahvihuoneen jääkaappiin yöksi.

Onko teillä kellään tietoa, voinko hakea vaihingonkorvauksia? Virkailijat olivat kyllä todella mukavia ja vietin heidän hellässä hoidossa loppupäivän. Heillähän oli luppoaikaa yllin kyllin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu