Kuunteletteko Joulurauhan julistusta Turusta. Mitä se merkitsee itse kullekin vai jätättekö sen ohjelma numeron väliin. - Itselleni se tuo täysin Joulun kotiin ja sen jälkeen voi hiljentyä juhlan viettoon.
Turku klo: 12.00
3
221
Vastaukset
- vanhasorvari
Se Joulurauhan julistus on tärkeä.
Se on semmoinen perinne etten toivoisi sen koskaan päättyvän.
Siinä on niin paljon muistoja jo lapsuudestakin. Siitähän Joulu vasta alkaakin.
Wanhan sanonnan mukaan sanottiin:" Hyvä Tuomas Joulun tuopi, -paha Nuutti pois viepi".
Sillä viitattiin kyseisiin nimipäiviin.
Nykyisin tuntuu että joulu alkaa jo Lokakuussa. Ainakin kaupoissa. - Televisio ja radio
Kuuntelen aina joulurauhan julistuksen ja sen päälle laulun Taas kaikki kauniit muistot .....
siitä alkaa sitten se joulu.
Toivottavasti se tulee myös teille muille. - ikuinen nihilisti
joulurauhanjulistusta seurataan muuallakin kuin suomessa. sen takia kyseisen ohjelmanumeron nimi onkin "suomen turku julistaa joulurauhan".
eli siis suomen lisäksi esim saksassa on monilla tapana hiljentyä television tai radion ääreen kuuntelemaan kuinka turussa se joku äijä aina huonolla kielitaidollaan julistaa joulurauhaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874148Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283087No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760