VAALITENTIN PARAS?

Kuka selvisi eilisestä vaalitentistä parhaiten? Entä toiseksi parhaiten? jne.?

MIELESTÄNI:

1. Soini
2. Kallis
3. Niinistö
4. Halonen
5. Hautala
6. Vanhanen
7. Lax, Lahti
373354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

1. Kallis
2. Niinistö
3. Soini - Lax - Hautala

ja muut samaan pakettiin sijalle 6-

Äänestä

Soini oli ainakin tervejärkisin. Se tuli hyvin ilmi moraalia koskevissa kysymyksissä.

Äänestä
  • Huomasin saman. Soini on periaatteiden mies.

    Äänestä

  • Minusta soinista paistoi liikaa läpi äärioikeistolainen ajatuksen kulku.

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    Huomasin saman. Soini on periaatteiden mies.

    populeerata kun häntä vastaan ei ole kukaan ja hän ei ole vastuussa puheistaan.

    Äänestä

  • parhaiten kirjoitti:

    Minusta soinista paistoi liikaa läpi äärioikeistolainen ajatuksen kulku.

    Soini on minunkin mielestäni ehdokkaista lähimpänä ns. äärioikeistolaista ajatusmaailmaa. Soini on sanonut, että häntä eikä puoluettaan voi asettaa nykyiselle oikeisto-vasemmisto -akselille. Puolue on kuitenkin sijoitettu nykyiselle "vanhalle -akselille" hieman keskustaa oikeistolaisemmaksi. Soinin linjassa on otteita oikeiston sekä vasemmiston linjoista.

    Äänestä

  • sivusta kirjoitti:

    populeerata kun häntä vastaan ei ole kukaan ja hän ei ole vastuussa puheistaan.

    Kaikki muut ehdokkaat ovat Soinia vastaan, koska Soini vastustaa EU:ta ja muut ehdokkaat puhuvat EU:n puolesta.

    Äänestä

...

Äänestä

1. Soini, Niinistö
2. Halonen
3. Kallis, Hautala
4. Vanhanen
5. Lax, Lahti

Äänestä

pärjäsivät hyvin paitsi Halonen.

Parhaita olivat Niinistö ja Hautala

Hyviä olivat myös Kallis, Soini, Lahti ja Lax

Vanhanen ei pärjännyt ihan niin hyvin, kuin nämä ensinmainitut, koska oli väsynyt ja turhan varovainen, mutta Vanhanenkin paini eri tasolla pohjanoteeraus halosen kanssa.

Hyvät vaalit, hyviä ehdokkaita! Paitsi se Halonen.

Itse tosin äänestän Niinistöä, koska hän on mielestäni laaja-alaisin, osaavin, kokenein ja presidentin tehtävään sopivin ja motivoitunein.

Äänestä

1.Vanhanen/Halonen
2.Lax
3.Soini
4.Kallis
5.Niinistö
6.Hautala
7.Lahti

Äänestä

Paras oli Niinistö. Mielestäni hän oli ainoa joka haastoi istuvan presidentin keskusteluun. Sehän lienee demokratiankin tarkoitus.

Toinen oli Hautala. Hänessä olisi presidenttiainesta, jos ei olisi niin vihreä : )

Totta on, että Kallis on hyvä puhuja.Lax myös.

Muista en osaa oikein sanoa.

Moraalikysymykset olivat outoja. Hautakivien kaataminen kun tuntuu minustakin kamalimmalta, vaikka en tiedä oliko se oikea vastaus.

Äänestä
  • vaikea valita. Sehän näiden moraalitestien kulmakivi onkin. Valitse nyt kolmesta inhottavasta teosta yksi.

    Minustakin pahimmalta tuntuva teko on hautakiven kaataminen.

    Äänestä

  • Niinistö paras,Vanhanen sekoili,Halonen kiukkuinen,ärtynyt,ylimielinen vailla arvoja.Kallis hyvä samoin Hautala, muut 4:s luokkaa.

    Äänestä

  • "Paras oli Niinistö. Mielestäni hän oli ainoa joka haastoi istuvan presidentin keskusteluun. Sehän lienee demokratiankin tarkoitus."

    Lieneeköhän se kuitenkin vain hyvin suunniteltu kikka ja ainut mahdollisuus lähteä tiputtamaan Halosen korkeita kannatuslukuja? :)

    Älkää antako mainosmiesmäisten kikkojen (Niinistön taktiikkaa..) hämätä, katsokaa kuka on aito ihmisenä, rehellinen itselleen ja muille sekä yhteistyökykyinen.

    Kolme edelliset kriteerit täyttävää on Hautala, Halonen ja Vanhanen.

    Äänestä

  • karpo kirjoitti:

    "Paras oli Niinistö. Mielestäni hän oli ainoa joka haastoi istuvan presidentin keskusteluun. Sehän lienee demokratiankin tarkoitus."

    Lieneeköhän se kuitenkin vain hyvin suunniteltu kikka ja ainut mahdollisuus lähteä tiputtamaan Halosen korkeita kannatuslukuja? :)

    Älkää antako mainosmiesmäisten kikkojen (Niinistön taktiikkaa..) hämätä, katsokaa kuka on aito ihmisenä, rehellinen itselleen ja muille sekä yhteistyökykyinen.

    Kolme edelliset kriteerit täyttävää on Hautala, Halonen ja Vanhanen.

    Mieletäsi on siis "huijatuksi tulemistä" kannattaa jotain muuta henkilöä presidentiksi kuin Tarja Halosta. ovatko nämä muut siis mieletäsi peräti tyhmiä, kun antavat noinkin "huijata" itseään? Voinen päätellä sanomastasi myös sen, että pidät Sauli Niinistöä huijarina? Mihin perustat väitteesi?

    Sanomalla, tai vihjaamalla ilmeisestikin siihen, että Halonen on mielestäsi "aito" ihminen, ja että sanomasi on sama kuin totuus, niin mitä tarkoitat tällä? Tarkoitatko, että esim. Niinistö ei ole aito ihminen, mitä sillä tarkkaan ottaen tarkoitat?

    Vielä itse otsakkeeseen. Hautala oli ehkä tarkkaan ottaen jopa yhtä hyvä kuin Niinistö. Vaikka hän viime vaaleissa oli Halosen kannalla, hän ei antanut sen näkyä mitenkään lausunnoissaan. Joten hänkin täyttää samat demokraatin kriteerit kuin Niinistö. Fiksu mimmi.

    Äänestä

  • lapin nainen kirjoitti:

    Mieletäsi on siis "huijatuksi tulemistä" kannattaa jotain muuta henkilöä presidentiksi kuin Tarja Halosta. ovatko nämä muut siis mieletäsi peräti tyhmiä, kun antavat noinkin "huijata" itseään? Voinen päätellä sanomastasi myös sen, että pidät Sauli Niinistöä huijarina? Mihin perustat väitteesi?

    Sanomalla, tai vihjaamalla ilmeisestikin siihen, että Halonen on mielestäsi "aito" ihminen, ja että sanomasi on sama kuin totuus, niin mitä tarkoitat tällä? Tarkoitatko, että esim. Niinistö ei ole aito ihminen, mitä sillä tarkkaan ottaen tarkoitat?

    Vielä itse otsakkeeseen. Hautala oli ehkä tarkkaan ottaen jopa yhtä hyvä kuin Niinistö. Vaikka hän viime vaaleissa oli Halosen kannalla, hän ei antanut sen näkyä mitenkään lausunnoissaan. Joten hänkin täyttää samat demokraatin kriteerit kuin Niinistö. Fiksu mimmi.

    :)

    Eiköhän täällä kaikki kuitenkin esitä vain omia näkemyksiään, ikäänkuin omina "totuuksinaan"?

    Sanoithan sinäkin, että Niinistö on paras. Sekö on totuus? Sittenhän meidän kaikkien kannattaisi äänestää Niinistöä.

    "Mieletäsi on siis "huijatuksi tulemistä" kannattaa jotain muuta henkilöä presidentiksi kuin Tarja Halosta. ovatko nämä muut siis mieletäsi peräti tyhmiä, kun antavat noinkin "huijata" itseään?"

    Onko tarkoituksesi käsittää väärin asioita/tehdä vääriä tulkintoja? Sitä voit miettiä. Tarkennan, että Niinistön taktiikassa on ulkonaista vakuuttavuutta, mutta sisältö on samalla mielestäni epäaitoa. Mainosmiehet pyrkivät positiivisilla mielikuvilla markkinoimaan tuotetta ihmisille. Kuten Chiquita-banaanien kohdalla nykyään pieni suloinen sammakko, jonka taakse taitaapi kätkeytyä toisenlainen todellisuus. Tietyssä mielessä vertaisin Niinistön toimia tällaiseen mainostamiseen.

    Olet näköjään itse ennakkoon aika Halosvastainen, sillä mainitsin myös Hautalan ja Vanhasen suosikeikseni ja sinä poimeit näistä vain Halosen. Hautala on ykkössuosikkini.

    Äänestä

  • Moraalitesti kirjoitti:

    vaikea valita. Sehän näiden moraalitestien kulmakivi onkin. Valitse nyt kolmesta inhottavasta teosta yksi.

    Minustakin pahimmalta tuntuva teko on hautakiven kaataminen.

    "Minustakin pahimmalta tuntuva teko on hautakiven kaataminen."

    On vaikea kuvitella miten esineen kaataminen olisi moraalisesti arvelluttavampaa kuin mielipahan aiheuttaminen elävälle ihmisille(rasismivaihtoehto).

    Äänestä

  • Rem kirjoitti:

    "Minustakin pahimmalta tuntuva teko on hautakiven kaataminen."

    On vaikea kuvitella miten esineen kaataminen olisi moraalisesti arvelluttavampaa kuin mielipahan aiheuttaminen elävälle ihmisille(rasismivaihtoehto).

    ensimmäinen moraalikysymys?

    1.lapsen vähäinen tukistus
    2. aviopuolison pettäminen
    3. 120 80 alueella?

    Kolme vastasi rehellisesti.

    Äänestä

  • Rem kirjoitti:

    "Minustakin pahimmalta tuntuva teko on hautakiven kaataminen."

    On vaikea kuvitella miten esineen kaataminen olisi moraalisesti arvelluttavampaa kuin mielipahan aiheuttaminen elävälle ihmisille(rasismivaihtoehto).

    Ensituntumalta se vain tuntuu pahimmalta. Jos ajattelen, näkeväni vanhempieni hautakiven häväistynä....vaikka en kuulu edes kirkkoon, enkä ole sillä tavoin uskonnollismielinen, ajatus tuntuu "oudon" pahalta.

    Eli ymmärrän niitä, jotka valitsivat "moraalittomammaksi" juuri hautakivien kaatamisen, koska se on vastenmielisin tunne. Kun päästää järjen esiin, niin silloin mielestäni ylinopeus olisi ollut se moraalittomin teko. Se osoittaa piittaamattomuutta muiden hengestä ja turvallisuudesta.

    Äänestä

  • mora kirjoitti:

    ensimmäinen moraalikysymys?

    1.lapsen vähäinen tukistus
    2. aviopuolison pettäminen
    3. 120 80 alueella?

    Kolme vastasi rehellisesti.

    selvästi tuhoisin ja kauaskantoisin. Kärsijänä parisuhde, lapset, sosiaalimenot ja järjestäytyneen yhteiskunnan peruspalikat (eli perheet).

    Äänestä

  • karpo kirjoitti:

    "Paras oli Niinistö. Mielestäni hän oli ainoa joka haastoi istuvan presidentin keskusteluun. Sehän lienee demokratiankin tarkoitus."

    Lieneeköhän se kuitenkin vain hyvin suunniteltu kikka ja ainut mahdollisuus lähteä tiputtamaan Halosen korkeita kannatuslukuja? :)

    Älkää antako mainosmiesmäisten kikkojen (Niinistön taktiikkaa..) hämätä, katsokaa kuka on aito ihmisenä, rehellinen itselleen ja muille sekä yhteistyökykyinen.

    Kolme edelliset kriteerit täyttävää on Hautala, Halonen ja Vanhanen.

    siihen kun aletaan puhua Suomen lähihistoriasta. DDR:n tunnustamiskomitea, EEC-jäsenyyden vastustaminen jne. luurangot kaapissa. Hän ei ole vaivautunut missään vaiheessa selittämään, koska on kääntänyt takkinsa, vai onko kääntänyt lainkaan? Tästäkö kumpuaa länsivastaisuus?

    Äänestä

Bjarne Kallis.Hänessä on ainesta maan isäksi!Toiseksi Soini.

Äänestä
  • Kyllä jos katsoi tarkasti eilisen ohjelman, varmaan aika monelle tuli mieleen, että tentin voittivat ne, jotka eivät sitten oikeasti pääse kuin pikku prosenteille.
    Listani:
    Soini ja Kallis
    Lax
    Vanhanen
    Niinistö
    Muut

    Vanhanen pärjäsi flunssasta ja väsymyksestään huolimatta kohtuullisesti, niinistö hyökkäsi, kuten oli prepparit käskeneet, aika hyvin silti.
    Lax on asiantunteva, fiksu kaveri, Soini ja Kallis myös, mutta puhujina hiukan parempia.
    Kallis oli esiintymisellään paras, Soini rohkein mielipiteissään, vaikka olisihan hän voinut vielä rämäkämminkin puhua.
    Ehkä seuraava tentti, jossa turvallisuuspolitiikka pääosassa, tuo lisää säpinää. Mielenkiintoista on nähdä, mitä esimerkiksi turkin liittyminen eu:hun ja islamin uhka puhuttavat.

    Äänestä

  • Vaikuttaa kuin tätä Vaalitentin parasta kommentoineet eivät olisi paneutuneet asiaan eli eivät kuunnelleet ehdokkaita. Kyllähän Vanhanen tunsi parhaiten asian, ei menettänyt malttiaan vaikka esim. Niinistö yritti haukahdella. Toiseksi paras oli Kallis. Mutta Hautala, voi suru millaisen ehdokkaan viheriköt valitsivat. Muka kansan johtajaksi! Huh, huh!

    Äänestä

Soini oli ehdottomasti paras.Niinistö oli selkeä kakkonen. Ehdottomasti huonoin oli Halonen.Soinille pitäisi antaa enemmän puheaikaa sillä miehellä on ihan järki tallella.

Äänestä

1. Soini nuorimpana ehdokkaana pärjäsi vallan mainiosti ja sanoi rehellisesti mielipiteensä asioihin!

2. Hautala sanoi myös omat mielipiteensä asioihin rohkeasti

3. Niinistö haastoi Halosen rohkeasti

4. Halonen puolustautui hyvin

5. muut ehdokkaat

Äänestä
  • Nuoresta iästään huolimatta Soini kyllä tulee pärjäämään hyvin tenteissä, sillä onhan Soini aloittanut politiikan seuraamisen jo 12-13-vuotiaana. 16-vuotiaana liittyi jo puolueeseen.

    Äänestä

Paras oli Timo Soini, muiden järjestyksellä ei ole merkitystä.

Äänestä

Pätevyysjärjestys on seuraava:

1. Niinistö

2. Lahti

3. Soini

4. Kallis
5. Lax
6. Vanhanen
7. Hautala
8. Halonen

Eli Niinistö presidentiksi. Suomi nousuun.

Halonen on sosialistinen taantumuksen kätyri.
Ei sosialismille.

Äänestä
  • Halonen oli ehdottomasti paras.

    Äänestä

  • Ja minä kun luulin, että keskustelu oli siitä, kuka pärjäsi vaalikeskustelussa parhaiten...

    Äänestä

  • mies45 kirjoitti:

    Halonen oli ehdottomasti paras.

    Realiteetin taju: suomalaisten asiaa ajetaan parantamalla maailmaa.

    Suomalaisia promille maailman väkiluvusta. Presidentin tehtävä edistää Suomen asiaa, YK:n tehtävä edistää valtioiden välistä rauhaa. Aivan sama kuin yrityksen johtaja alkaisi parantaa lakeja. Äkkiä kävisi yritykselle kalpaten. Hyvä asia, mutta väärä rooli.

    Äänestetään Halonen vapaaksi ja siirtymään YK:hon.

    Äänestä

Ei ensimmäinen vaalitentti mitään ratkaissut. Vanhat konkarit hallitsivat tilanteen hyvin. Oikeastaan kaikki pääehdokkaat selvisivät hyvin.

Halonen oli tyynen varma, jopa hauska välillä. Vanhanen sai pääministerinä paljon puheaikaa, ja oli ihan pääministerin kokoinen.

Niinistöllä on Esko Ahon kyky ottaa puheenvuoro aina halutessaan, runnoi itsensä kuuluviin. Ja pärjäsi ihan kohtuullisesti, ehkä vielä aloitteellisempi ja uudistavampi olisi pitänyt olla.

Hautala on fiksu, pudotteli perusteltuja kommentteja jotain sanoessaan - ehkä kaikista paras eilen.

Soinilla on selkeät "halmemaiset" näkemykset, EUn vastustamisella ropisee ehkä ääniäkin, mutta eihän miehellä paljon todellista annettavaa ole.

Kallis oli vähän pettymys, ja jäi Soinin varjoon, kilpailevat samoista moraaliäänistä, vaikka Soini onkin kovin mustavalkoinen.

Lax oli pohjanoteeraus, miehellä ei ollut mitään sanottavaa, ei edes yhtä keskustelunavausta. Lahti jäi mieleen tiedemiehenä. Ihan hyviä asioita (yrittäjyydestä yms) mies korostaa, mutta kovin vähän niillä on tekemistä presidentin viran kanssa. Saas nähdä mitä annettavaa Lahdella on kun päästään puhumaan ulkopolitiikan johdosta.

Summa summarum, kunhan ensimmäisen vaalipäivän illassa ollaan, toisella kierroksella - niin, se todellakin tarvitaan - ovat Halonen ja Vanhanen. Varsinaisesta lopputuloksesta ei liene epäselvyyttä.

Äänestä
  • älä Sami kirjottele tänne...vielä.

    Äänestä

1. Soini
2. Niinistö
3. loput

Äänestä

Niinistö ja Hautala pärjäsivät parhaiten. Huonoinpia olivat Halonen, Lax.
Vanhasen vastaukset eivät aina olleet kovinkaat selviä, toisaalta istuva päämisteri joutuu vastatessaan huomioimaan enemmän kuinka sanansa asettaa.
Halosen vastaukset mitään sanomattomia, kiertelyä. Ei taida vielä ymmärtää, että nyt joutuu ponnistelemaan jos voittaa haluaisi. On tainut jo luovuttaa, koska ei ole mitäämn sanottavaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suomalainen kirjoitti:

Kuka selvisi eilisestä vaalitentistä parhaiten? Entä toiseksi parhaiten? jne.?

MIELESTÄNI:

1. Soini
2. Kallis
3. Niinistö
4. Halonen
5. Hautala
6. Vanhanen
7. Lax, Lahti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu