Eilisen TV-tentin perusteella tuli asia jälleen kerran selväksi kuka mitäkin arvoja kannattaa. Niinistö on ihminen joka pystyisi hallitsemaan valtion talouden siten ettei katastrofia synny vaikka huoltosuhde heikkenee. Tosin valitettvasti valtion menot jo nyt haaskaantuvat pahan kerran tähän pahoinvointivaltion tukiautomaattiin, oman kuormansa aiheuttaa sitten tuo naurettava järjestelmä ettei työtä kannata ottaa muka vastaan kun tuki ylittää palkan tason. Tässäkin olisi kirveellä töitä.
Mutta Niinistö voisi olla yrityselämän edustaja joka noteerataan kv foorumeilla hiukan eri tavalla kuin tämä Muumimaailman edustaja, kaikella kunnioituksella tästä halosesta ei kyllä suomikuva parane vaan pikemmin päinvastoin. Halosen loputtomat maailmaparannushankkeet ovat naiveja ja ilman realipolitiikkaa, tälläistä ei esim yksikään Keski-Euroopan maa ole ajanut vaan valitettavasti on pidettävä oman maan eduista kiinni. Muuten tulee susihukkanen ja vie koko Suomen, ei siimä paljon saksalainen tai ranskalainen sure jos sokerituotanto loppuu Suomesta ja vastaavia esimerkkejä on kaikilta eri aloilta loputtomiin.
Se on kylläkin lähes mysteeri että suomalaiset voivat kannattaa tälläista ääripunaista vanhaa setalaista ja hurrata sille että presidentti kulkee oloasu päällä Hakaniemen Elannossa...Eikö tosiaan kannattas hiukan ajatella kenen aatteilla tämä maailma porskuttaa eteenpäin ja valita se terveempi, dynaamisempi ja realistisempi.
Onko se on äärijäykkä ja kallis SAK/SDP-vetoinen haloslandia vai uusliberaali oikeistolainen niinnistöfinland jossa työ yrittäjyys ja isänmaa ovat arvossaan ilman valtavaa kaiken synkistävää kateutta. Jos talous toimii ovat voittajia kaikki siiivojasta aina yliopiston tiedekuntaan saakka.
Hyvää Presidenttikisaa, miettikää arvoja.
Jussi

Vastaukset 2
Vanhimmat
Viisaat demarit äänestävät nyt Niinistöä ja tyhmät Halosta. Protestiäänet kannattaa suunnata Soinille. Lahti on niin fiksu, että kansa ei häntä ymmärrä, koska kansan äly turrutettu pinnallisella mediamoskalla ja pikaruualla. Tuntuu jotenkin hölmöltä, että oikeasti älykäskin ihminen viitsii ennää osallista vaaleihin. Politiikastahan on tullut tyhmien mutta ahneiden ihmisten näyttämö. Lahti kärsii tästä ilmiöstä.
Sauli ei todellakaan pelasta Suomen taloutta, se ei kuulu prsessan hommiin lainkaan tolvana.