Huvittavaa

Saulipojan pyristelyt menevät päivä päivältä enemmän huumorin puolelle , kysyisinkin onko kokoomus presidenttiehdokaansa myötä tullut siihen tulokseen että työläisellekin kuuluu jotain siitä mikä menee rikkaimman vähemmistön taskuun . OLisi aiheellista ilmoittaa kyseinen suunnanmuutos selvällä suomenkielellä hetimiten ettei myöhästy kisoista .Se jos mikä olisi rehellisyyttä , jota suomen kansa arvostaa !
2216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Työntekijälle kuuluu palkka työstään, omistajalle siitä mitä omistuksellaan on hankittu, molemmat maksaa veronsa valtiolle.

Vasemmistolaisillahan tämä menee suunnilleen niin, että valtio vie kaiken. Tämä osuus jaetaan sitten duunareille osa ja hallitsijoille (puolue-eliitti) osa. Eli suunnilleen sama kaava, kuin markkinataloudessa, mutta puolue-eliitin ei tartte ottaa vastuuta mistään, vaan menee muiden piikkiin jos epäonnistutaan.

Äänestä

Olenko ymmärtänyt väärin?

Mielestäni työtätekevä kansa saa jo Suomessa rahapalkkaa?

Mielestäni SAK on neuvotellut ja lakkoillut palkat jo siihen malliin että ei pitäis olla valittamista.

Mielestäni riskinottaja onnistuessaan on oikeutettu pistämään omat rahansa omaan taskuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muoko kirjoitti:

Saulipojan pyristelyt menevät päivä päivältä enemmän huumorin puolelle , kysyisinkin onko kokoomus presidenttiehdokaansa myötä tullut siihen tulokseen että työläisellekin kuuluu jotain siitä mikä menee rikkaimman vähemmistön taskuun . OLisi aiheellista ilmoittaa kyseinen suunnanmuutos selvällä suomenkielellä hetimiten ettei myöhästy kisoista .Se jos mikä olisi rehellisyyttä , jota suomen kansa arvostaa !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu