VANHANEN

Vanhasen tulee olla uusi presidentti!
Suomella on aina ollut kamalan näköisiä presidenttejä (esim ahtisaari), meille ulkomailla nauretaan. Sauli niinistö on ihan omituisen näköinen kiero, ja tarja halonen näyttää kapakasta tulleelta. Vanhanen on fiksun näköinen, Suomea Edustava henkilö. Minä ainakin haluaisin suomea edustavan fiksun näköinen ja oloinen kaveri kuin ihmeotukset.
4377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ei todellakaan presidentiksi. Ei ole kyllin pätevä puhumaan ja jankkaa ihan samaa kuin vanhat kunnon ahot ja väyryset. Ja kehuu Suomen taloutta, tekee vielä meille väyryset, kun nyt on taloudessa se hyvinvointipiikki. Ei ole oppinut menneestä, että piikkiä seuraa lama. Se nähdään kehuuko vielä Suomen taloutta loistavaksi kolmen vuoden jälkeen.

Äänestä

Ei tuolla ulkonäöllä ole mitään väliä! Riittää kunhan pukeutuu siististi ja tilanteen mukaan, sekä muistaa kammata välillä tukkansa!;)...muuten kyllä voin yhtyä mielipiteeseesi! Vanhanen olisi paras pressa!

Äänestä

Keskusta on pelannut nämä presidentinvaalit jo alkulämmittelyssä.Istuvaa pääministeriä ei voinut ehdokasasettelussa sivuuttaa, mutta Matilla on täysi työ sen homman pitämisessä käsissään. Ei riitä selvästikään energia pressanvaaleissa.

Kolme vuotta sitten kukaan ei tiennyt koko miehestä mitään,koko maa kuhisi vain Annelista, joten olisi kyllä pienoinen ihme, jos Matti yltäisi edes toiselle kierrokselle. Siitä kepulaiset tietysti suivaantuu, ja äänestää Tarjaa toisella kierroksella. Siinä pelataan jo sitten seuraavia eduskuntavaaleja.

Äänestä
  • on sitä paitsi kepulainen eli sn pressaksi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietenkin kirjoitti:

Vanhasen tulee olla uusi presidentti!
Suomella on aina ollut kamalan näköisiä presidenttejä (esim ahtisaari), meille ulkomailla nauretaan. Sauli niinistö on ihan omituisen näköinen kiero, ja tarja halonen näyttää kapakasta tulleelta. Vanhanen on fiksun näköinen, Suomea Edustava henkilö. Minä ainakin haluaisin suomea edustavan fiksun näköinen ja oloinen kaveri kuin ihmeotukset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu