Kiihtymättä paras...

Ehdokas Halonen kyllä menetti prosenttejaan tuon vaalikeskustelun pohjalta! Ei auta kiihtyä jos asioista kysytään tai kyseenalaistetaan!

Ja kyllä ylipäällikön tulee olla todellinen ylipäällikkö ja myös tietää perusjutut..

Niinistö, Hautala ja Kallis olivat tuon keskustelun "voittajat"!!!
2215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Näin juuri oli. Sauli Niinistö oli keskustelun selvä ykkönen, presidenttiainesta. Bjarne Kallis onnistui myös erinomaisesti hyvällä huumorillaan. Hänen oma ennustuksensa kannatuksen noususta yhdestä prosentista paljon ylöspäin on varmasti toteutumassa. Myös Heidi Hautala toi selvästi ja hyvin perustellen esiin näkemyksiään. On onni, että Vihreät valitsivat oman ehdokkaan, ettei Tarja Halosen laariin mene SAK:n, demarien ja vasemmistoliiton lisäksi muuta yhteistä rahaa.
Kun Halonen suostui ehdokkaaksi, hän luuli voittavansa mennen tullen 1. kierroksella. Tähänastisen perusteella hän saa olla iloinen, jos selviää mukaan 2. kierrokselle. Halosen maamiinoja ovat oman räjähdysherkkyyden ja ylipäällikkyyden ohessa uhkailuillaan Kekkosta leikkivä ylioppilas Heinäluoma, joka ei tyytynyt tohtori Arja Alhon ja muiden demarien hyvin perusteltuun kantaan perustuslakivaliokunnassa, sekä sisarellista tukea tarvitseva ehdokas Matti Vanhanen.

Äänestä

Kyllä Halosen vastaukset olivat sitä samaa selittelyä mitä on nyt kuultu jo viimeiset kuusi vuotta. Tuolla tavalla ei suomi voi enää jatkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Palkansaaja kirjoitti:

Ehdokas Halonen kyllä menetti prosenttejaan tuon vaalikeskustelun pohjalta! Ei auta kiihtyä jos asioista kysytään tai kyseenalaistetaan!

Ja kyllä ylipäällikön tulee olla todellinen ylipäällikkö ja myös tietää perusjutut..

Niinistö, Hautala ja Kallis olivat tuon keskustelun "voittajat"!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu