Matti Vanhanen täysin

Matti Vanhanen perusteli - sivumennen ja nopeasti mutta kuitenkin - presidenttiehdokkaiden tentissä presidentin valtaa päätöksentekijänä kriisihallintajoukkojen lähettämisessä mm. sillä, että aktuelli tilanne tällaista päätöstä tehtäessä edellyttää kykyä tehdä nopeita päätöksiä. Vaikka parlamentarismilla on arvonsa, sillä on myös paikkansa, ja voi olla, ettei kriisihallintajoukkojen lähtökäsky ehkä ole toimivin parlamentrarismin paikka. Näin periaatteessa, ehkä hieman tulkiten ja vapauksia ottaen.

Matti Vanhanen on tässä ainoa asiasta kiivailevista poliitikoista, jonka asiaperustelu vastaa itse todellisuuden haastetta. Hän on näkemyksessään täsmälleen oikeassa. Kaikki muut puheet ja propagandistiset poliittis-fraseologiset itkuvirret sellaisten hienojen käsitteiden kuin parlamentarismi ja demokratia nimissä ovat tosiasioita laistavaa liukutaklausta.

Ehkä on liikaa vaadittu että johtavat poliitikot olisivat intellektuelleja. Mutta pitäisi heiltä sentään edellyttää edes sosiologian peruskoulutusta. Valtio-opin alkeissa jo voidaan pohdiskella sitä ovatko parlamentarismi ja demokratia synonyymeja, ja kun eivät ole, mitkä sitten ovat todellisen demokratian olennaiset sisällöt. Ja näistä pohdiskeluista ei kyllä mitenkään voi päätyä sellaiseen yksiviivaiseen käsitykseen, että kriisiaikojen päätöksenteko olisi demokraattisempaa silloin kun joukkojen lähtökäskyn antaa kokonainen poliittinen koneisto, jossa yksilöiden vastuu hukkuu joukkopäätöksiin, kuin mitä vastaavasti on silloin, jos vastuun kantaa yksi, kansan suoralla kansanäänestyksellä valitsema presidentti.

Demokratian toimivuuden kannalta olennainen asia on että kaikki päätöksenteko perustuu avoimiin kortteihin, ts. että on suoraan kansalaisten nähtävissä mistä missäkin asiassa pohjimmiltaan on kyse. Mitä hajautetumpaa - niin sanotusti demokraattisempaa - päätöksenteko on, sitä enemmän asioita käsiteltäessä on mahdollista muodostaa tai jopa joudutaan käyttämään erilaisia kompromissi- ja mielipiteenmuodostustarkoituksiin sorvattuja käsitteistöjä, ja sitä kauemmas todellisista demokraattisista sisällöistä ajaudutaan.

Tästä syystä Suomessa presidentin asemaa itsenäisenä toimijana ja myös itsenäisenä päättäjänä täytyisi vahvistaa, sillä hän voi lopulta olla ainoa valtapoliittisisten kuvioiden yläpuolelle nouseva toimija --- ja hänen äänessään kansalaisilla on vielä mahdollista kuulla kansan oma ääni. Kukaan näistä tentissä istuneista presidenttiehdokkaista tuskin on presidentin ja parlamentarismin sekä demokratia suhteen enemmän harhassa kuin vihreä idealistirouva Hautala, joka lapsenomaisesti näyttää uskovan siihen että suoralla kansanvaalilla valittu presidentti olisi jonkinlainen monarkki, jonka valta sopisi demokratian nimissä kokonaan romuttaa.
096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

oikeassa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu