Kallis oli tv:ssä fiasko. Hyökkäsi pääministeriä kohti ja sanoi, että pääministerillä on noussut valta päähän. Mikä Kalliksella on noussut päähän, kun itse on sotaisa ja kaiken lisäksi suosii kaikenlaisia pornopirkkoja. Eihän Raamatussa sanota, että pitäisi hyväksyä synti vaan, että syntinen voi tulla ja tehdä parannuksen, mutta olisi Kalliksen hyvä lukea sanotaanko siellä että jos joku jatkuvasti elää synnissä niin ei saisi seurustellakaan sellaisen kanssa. Lisäksi Kallis toi itsestään esittelyssä rahan ja menestyksen.
Kallis tv:ssä FIASKO
10
447
Vastaukset
- aikoinaan
ettei se ole mies eikä mikään joka ei ole nelikymppiseksi saanut aikaiseksi mersua!
Aika omituista tekstiä kristillisten ehdokkaalta! - vastoin
Kallis teki hyviä heittoja ja yllätyin positiivisesti.
En kuitenkaan äänestä häntä, koska hän puollustaa pakkoruotsia.- yllättynyt
Yleinen mielipide ratkaisee ja siksi yhdyn edelliseen kirjoittajaan joka kertoi Kalliksen heittoihin iltalehdessä. Myös muualla Kallis on tuonut esille rikkauksiaan ja menestymistään ja seurustelua moraalittomien kanssa.
- Liian kallista
yllättynyt kirjoitti:
Yleinen mielipide ratkaisee ja siksi yhdyn edelliseen kirjoittajaan joka kertoi Kalliksen heittoihin iltalehdessä. Myös muualla Kallis on tuonut esille rikkauksiaan ja menestymistään ja seurustelua moraalittomien kanssa.
Ei kai kukaan nyt tosissaan lähde kävelemään tuuleen ja tuiskuun, äänestämään niin turhaa ehdokasta kuin Kallista? Helpomalla pääsee kun heittää suoraan roskikseen koko äänestyslapun!
- o mores
siis Kalliksella nyt asiat oli paremmin kohdallaan kuin monilla näillä muilla
kuka täysijärkinen on sitä mieltä että lapsen tukistaminen on pahempi juttu kuin uskottomuus avioliitossa?
Ja hesarin tietojen mukaan Halosta kohti hyökkääjä oli Niinistö- tempporas
sekoitat asioita. minähän sanoin että hyökkäsi pääministeriä vastaan enkä sanonut, että Halosta.
- kallistuma
Kyllähän Kallis on tietopuolinen ja osaa asiansa varmaan kansanedustajana, mutta ohjelmassa perättiin myös presidentiltä keulakuvana olemista ja siihen Kalliksesta ei ole kun antaa periksi moraalikysymyksissä.
- ykkösehdokas1
Kyllä Kallis vastasi asiallisesti ja tietopuolisesti. On turhaan yritetty etsiä vikoja hänestä. Jos katsotaan ihmistä niin siinä on mies joka puhuu VAIN asiaa.
- moraalimies
eiköhän se Kallis ollut yksi harvoista ainakin
viime tentissä jotka nimenomaan eivät antaneet
periksi moraalikysymyksissä....?
vai kutsutteko moraaliksi tekopyhyyttä? - Mamuski50
kuka ehdokkaista ei anna periksi moraalikysymyksissä? Kaikki pääehdokkaat ovat antaneet julkisesti periksi jo kauan sitten ja muista ehdokkaista ehkä Soinilla olisi puhtaimmat paperit, jos jotain voi päätellä. Mutta kukaan ei tiedä tarkkaan.
Kallis on silti moraalisempi ja oikeudenmukaisempi kuin kukaan sottaantuneista pääehdokkaista. Olen hyvin huolissani Suomen tulevaisuudesta. Moraalittomuus on mennyt liian pitkälle. Homo- ja lesbojuttuja tulee joka tuutista, väkivaltaa, sekoilua hedelmöityslain kanssa jne. Ei hyvältä näytä. Ja piispat hissuttelee. Taitaa enää yksi vastustaa homojen siunaamista liittoon. Kun se tulee yleiseksi Suomessa, niin tulee joukkoeroaminen kirkosta. Sitä ne piispat nyt kerjää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1268897
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1455374Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333825Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313585Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352634Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3581562Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981557Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?711410Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376