Lihavuudesta

Lihavuus oli minulle vankila. Ei fyysinen, mutta mielen vankila. Eikä sitäkään siksi, että muiden mielipiteet olisivat niin kovasti vaivanneet, vaan siksi, että hallinnan puutteen tunne rasitti mieltä ankarasti.

Normaalipainoinen en ole vieläkään, mutta ehkä ensi kesänä. Joka aamu tuntuu melkein kuin päässä aukeaisi uusi ikkuna aurinkoiseen ilmaan, jokaisen edes kohtuullisen fiksun aterian jälkeinen tyytyväisyys on nyt ennen ruoalla hankitun tyydytyksen.

Herkutella osaan edelleen eikä minusta kontrollifriikkiä ole tulossa, mutta voi että, että kohtuus voikin tuntua hyvältä =)

Jokainen painoonsa tyytyväinen olkoon minkä painoinen haluaa, en ole paasaamassa täällä jotain "laihduttakaa kaikki niin tulette onnellisiksi" -propagandaa, päätin vain kirjoitella vastapainoksi nykyisistä fiiliksistä kun on tullut mielensisältöä tänne suollettua suuremmassakin painossa.