Paniikki ja kuukautiset

Minä vaan...

Mulla kiinnostais tietää et onko kellään muulla naispuolisella kuukautisten aikaan tavallista enemmän paniikkikohtauksia ja ahdistusta?
Mulla nimittäin on nyt menkat ja aivan kauhee ahdistus ja paniikkia koko ajan pukkaa päälle. Oli vastaavanlainen viimeksikkin kuukautisten aikaan.
Todella inhottavaa ko koko ajan pitää panikoida tuntuu todella kurjalta olo tällä hetkellä.
Mutta toivo elää paremmasta huomisesta.

23

13514

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • strawberry

      Mulla ei ole paniikkihäiriötä, mutta kuukautisten aikana tosiaan on usein ahdistava olo varsinkin illalla ja yöllä kun yritän nukkua. Yhtäkkiä säpsähdän hereille ja olen ihan paniikissa. Olen päivisin väsynyt ja töistä kotiin tultuani täysin poikki ja itkuinen, mutten kuitenkaan saa levättyä.

      Jonkin verran tuntuvat nuo helokkiöljykapselit auttavan, joita viimein sain ostettua. Otan niitä yleensä neljä päivässä, aloitan suunnilleen viikkoa ennen kuukautisten alkua. Muuten saatan satunnaisesti ottaa muutaman päivässä. B-vitamiini on myöskin saanut minut nukkumaan jonkin verran paremmin.

      • mullakin

        Olen lukenut jostakin että paniikkihäiriö pahenee ennen kuukautisia/niiden aikana, tai jos sitä ei ole muuten niin kuukautisten aikoihin se voi ilmetä. Itselläni on ollut tätä jo useamman vuoden, siis jälkimmäistä. Luulen että se on jokin pelko miten jaksan kuukautisten aikana, kun on muuten veto poissa ja vatsa kipeä, niin jos on jotakin tärkeitä velvollisuuksia... niin saattaa tulla sellainen paniikkikohtaus että alkaa jäsenet, pää ja keho puutumaan ja tulee huimausta. Yleensä rentoutuminen auttaa, stressin välttäminen, se että ajattelee kuukautisia mahdollisimman vähäb ym. Silti en ole täysin ratkaissut tätä ongelmaa.

      • kata
        mullakin kirjoitti:

        ihan samaa mulla, paniikki vaan pahenee menkkojen aika.....ääääk, miks meillä naisilla pitää kaikkee ikävää olla :S

      • Minä vaan...
        kata kirjoitti:

        ihan samaa mulla, paniikki vaan pahenee menkkojen aika.....ääääk, miks meillä naisilla pitää kaikkee ikävää olla :S

        Sanoppa muuta...On rankkaa olla nainen =)
        Onnex nyt on taas ahdistus vähän helpottanut ko menkat on loppuneet...
        Että en kyllä oottele innolla seuraavia...

    • Ajoittain paniikkia

      Hei. Voin kertoa, että kyllä on. Yleensä meikäläisellä ennen kuukautisten alkua. Tällä kerralla olo alkaa olla jo sietämätön. Raju hormoonitoiminta saattaa siis näköjään vaikuttaa asiaan. Lääkkeitäkin kuulema löytyy tähän, mutta en oikein tiedä mitä? Minkälainen olotila sulla esim. on kuukautisten aikana. Meikällä on kokoajan pulssi korkealla ja olo on kuin pitäisi hypätä näyttämölle.. Tulee siis rimakauhumainen tunne. t. Bima

      • Meeb

        Itsekkin kärsin ennen menkkoja näistä paniikkikohtauksista, jotka onneksi saan hyvin hallintaan rauhoittumalla. Ennen kärsiin paniikkihäiriöstä, ja nyt en ole moneen vuoteen siitä kärsinyt, paitsi meinaa iskeä päälle aina noin viikko pari ennen menkkoja :( muutenki tulee todella slunssainen olo, ja ihme kiputiloja, tuntuu että kurkku menee tukkoon yms. Ennen menkkoja muutenki on mieli todella herkkä..on tää kamalaa vaikka asiasta onki tietoinen, mutta helvettiä joka kerta..

    • P--u Sielussa

      Samoin!
      Viikkoa ennen kuukautisia ahdistukseni yltyy ja kun ne sit alkaa niin se ahdistus olisi kuin taijottu pois. Ne ahdistukset tulevat kun muistan jonkin nolon tilanteen nuoruudesta asti ja tietysti kaikki tyhmät sanomiset lähi menneisyydestä. Kun saan ahdistus kohtauksen niin saatan autoa ajaessakin huutaa täyttä kurkkua suoraan ilmoille, lapset on tottunut siihen eikä enää kysele mikä on. teini tyttöni on joutunut hakemaan lääke apua koska ei jaksanut niitten kohtauksien takia elää normaalisti.
      Mutta on se raskasta elää tietäen että yksi viikko kuukaudessa karjutaan ja huudetaan ykskaks, ja kauhea ahdistus jyllää sielussa ja ruumiissa. Olen 40 vee ja en sanoisi että se helpottaa iän myötä. En ole hakenut lääkärin apua, oottelen vaihde vuosia ja toivon helpotusta sitten. (Mutta kait se kannattaisi hakea apua.)Kohtaukset kestävät jonkin sekunnin mutta tulevat monta kertaa päivässä.

    • peloissaan..-.,

      Joo, siis mulla ihan hirveät fyysiset oireet tällä kertaa sekä hirveä ahdistus. Nyt on ollu jo viides päivä peäkkäin ja semmonen kummallinen tunne ja pieni ahdistus joka aina enemmän pelottaa ennen nukkumaanmenoa. Silti vain yhden yön olen nukkunut huonosti. Joskus unohdan koko jutun, mut kun tuun kotiin, se muistuttaaa mua mun ahdistuksesta. Tekee mieli itkeä ja repiä, kun taas toisaalla on hirveän herkkä kaikelle. AAAAARGGGHHH!!!! Niin ärsyttävä tunne! Oon käyttänyt B6 vitamiinia, nyt toinen purkki menossa. Se auttaa jonkinasteisesti alakuloisuuteen, mutta ei tavallaan ahdistukseen. Mikä sit auttaa???!!!

    • stop panik

      ihan tavallista päänsärkyineen, hermokohtauksineen, itkukohtauksineenkin toisilla, epilepsiaakin toisilla on enemmän kuukautisten aikana jne. Kyllä ne kuukautiset loppuvat, kun alat lähennellä viittäkymmentä veetä. Hormonihoitoa on olemassa ja sitä saat gynekologilta. Mene juttelemaan gynen kanssa.

      • pms87

        Minulle paniikkioireilu alkoi ehkäisyrenkaan myötä. Tai 100% varma en voi olla, että se yksinään olisi syy (huono elämäntilanne ja paska parisuhde). Alkuun aloin huomaamaan itsestäni masennuksen merkkejä: itkeskelyä, vetäytymistä, väsymistä kunnes sitten menin ja luin skitsofrenian ensioireista... PAM ja täysi paniikki päällä ja siitä se sitten alkoi.. Ehkäisyrenkaan lopettamisen myötä oireet vähenivät terapian avulla, mutta palasivat hyvin nopeaan takaisin.. Pahimmillaan ne ovat 2vk ennen kuukautisia. Nyt kokeilen 2on/off sepram 10mg koska yleislääkärin mukaan kyseessä olisivat vaikeat PMS-oireet enemmänkin.. Ne kaksi viikkoa kun olen aika normaali kuitenkin :)

        No nyt on sitten syöty se 2vk sepram 10mg ja alkuun vasta kauheaa olikin.. Ensimmäiset 5pv ahdisti niin kauheasti, seuraavat 5 olin kuin uudesti syntynyt ja viimeiset 4 pv taas paniikkia pukkasi ovista ja ikkunoista. Nyt sitten rauhallisin mielin katsotaan miten seuraavien viikkojen kanssa sujuu.. Jos tuntuu, että ei auta tämä vaihtoehto niin pyydän jatkoa täyspäiväiselle lääkitykselle :)

        Mitä ehkäisypillereitä käytätte jos käytätte? Minulle tuo lääkäri sanoi, että ehkäisyrenkaassa on jotain hormonia liikaa meille hormooniherkille (vaikka sitä matalahormonisena mainostavat). Sanoi, että parempi olisi Yasminelle tai joku vastaava.

      • LL
        pms87 kirjoitti:

        että totta kai paniikki pahenee horm.toiminnan mukaan? Ja kylläpä oli asioista tietämätön gynekologi jos sanoi Nuvaringin sopivan huonommin kuin yhdistelmäpillereiden:((( Nuvaring kun on _paikallinen_, mitä taas yhd.pillerit eivät ole.
        Siis ihan gynekologiko noin sanoi?

        Sepram on/off? 10 mg on todella matala annos ja jos on/off-niin siinä ei sitten ehdi tulla kuin aloitus-ja lopetusoireita, jatkuvasti..

        Paniikkihäiriö kuuluu alan asiantuntijan hoitoon, ei yleislääkärin.

      • pms87
        LL kirjoitti:

        Hei LL!! :) siis yleislääkärillä kävin ja hän sanoi jonkin hormonipitoisuuden olevan eri yasminelleissa kuin ehkäisyrenkaassa. Miten vaikutus on erilainen kuin se on ns. paikallinen.. rengas siis?

        Toki nyt kun ajattelen asiaa niin eihän se ole kuin osasyy tähän olotilaan. Katsotaan nyt miten ne seuraavat 2vk menevät sepramin kanssa. Nyt tuntuu kyllä siltä, että lopetan sen pelleilyn. Joko kokonaan tai ei mitään. Yöunet katkeavat 4ltä aamulla lähes joka yö ja tuntuu virtaa olevan vähän liikaa.. :( pelottavaa!!!

    • minä tässä

      mulla on aina kans ahdistaa ja tulee kokoajan itkettyä kerran lähin itkemään hiljaiselle luistelukentälle miten sais rauhoitettua itsensä

    • Lmb

      Huh en ole näköjään ainut jolla paniikkikohtauksia tulee menkkojen aikaan enemmän...johtuu varmaan hormooneista.?
      Tsemppiä kaikille saman asian kanssa painiskeleville :)

    • joppx

      Mullakin menkat yhtä helvettiä :( ahdistaa kauheesti

    • Auttaisipajokin

      Itellä kans paniikki/ahdistushäiriö, joka sit pahenee 2vk ennen kuukautisia, ja helpottaa n. viikko kuukautisten jälkeen.
      Lisäksi menkkojen aikaan minua vaivaavat ahdistavat mielikuvat esim. itsestäni kuolleena ruumishuoneella /ötököiden syömänä mätänemässä, tai muuta vastaavaa.
      Oireet ovat usein talvella moninkertaisesti rajummat kuin kesällä, ja jaksaminen on usein kortilla...
      Vitamiinilisät päivittäin otettuna (B, d, omega 3, karnosiini, e-epa...) lievittävät oireita ehkä hieman.
      En tiedä mistä johtuu mutta vittumainen vaiva osaa olla.

    • Kojijp

      Pahenee oireet noin viikko ennen kuukautisia ahdistaa herkästi. Elimistössä on ikään kuin puute rauhoittavasti kemikaalista. Käytössä Sertraliini.

    • PupuPo

      Täällä myös muutenkin huono olo pahenee vuodon aikana. Vai mistä johtuu. Ei ole helppoa.

    • Anonyymi

      Mulla siis ei oo alkanu mut silti ahistaa ja kaikki tuntuu pahlta ja huono olo. Joten siis on:) ja haluun tässä kysyy et miten teijän kuukautiset alko? Ja kuinka kivuliasta oli/on

    • Anonyymi

      Mulla samaa. Juuri tässä menkkojen eka päivä ja ahdistus painaa koko ajan rinnassa vaikka pienen määrän rauhoittavaakin otin, paniikkikohtaus iski jo aiemmin tänään. Oireet paheni noin viikko sitten.
      Itsellä ahdistus/paniikkihäiriö, siihen lääkkeet käytössä.

    • Anonyymi

      on ollu

    • Anonyymi

      Tälle vaivalle on nykyään nimikin. Estrogeenidominanssi.

    • Anonyymi

      Tyttärelläni on alkamassa menkat, valkovuotoa jne. Kun hän ei saa unta niin hän ahdistuu todella pahasti itkee mutta kyllä siinä 12 jälkeen rauhottuu kun on pitänyt tulla rauhoittelemaan tuhat kertaa. Toivon että se loppuisi on kurjaa nähdä hänet itkemässä sängyssään ahdistuneena ja onhan se nyt omasta puolesta kurjaa kun se itkeminen valvottaa ja kun on tämmöinen yövuoroja tekevä yh niin ei saa koskaan yöllä nukuttua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5770
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3657
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      224
      1875
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1762
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1212
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1167
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      284
      939
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      937
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      877
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe