Perheemme nuori isä masentui kun nuorin lapsemme syntyi kehitysvammaisena. Isä luulee, että se on Jumalan "kosto" jostakin. Hän on hyvin kuuliainen Jumalalle ja hänellä on sydämen usko. Masennus vaikuttaa koko perheeseen, koska isä ei voi olla täysillä mukana. Isää kuitenkin tarvittaisiin pyörittämään arkea kanssani ja myös lapset kaipaavat isää elämäänsä.
Rankaiseeko Jumala meitä tosiaan tällä tavalla jostakin vai koetellaanko uskoamme näillä raskailla vastoinkäymisillä? Olemme rukoilleet armoa ja syntejämme anteeksi.
Isän masennus
13
1213
Vastaukset
- että rankaisee
Jumala voi koetella uskoanne, mutta ei Hän halua ketään rangaista. Rukoilkaa edelleen Jumalalta apua ja pyytäkää seurakuntaa rukoilemaan puolestanne. Voimia ja siunausta elämäänne!
- Else
Totta kai lapsi, joka on jollakin tavalla sairas tai vammainen, on kriisi uskoville vanhemmille. Lähellä on ajatus, että tilanne on epäoikeudenmukainen.
Kukaan ei kuitenkaan voi odottaa, että olemalla kunnollinen, tottelevainen ja hyvä kristitty saa palkinnoksi pelkästään hyvän ja ongelmattoman elämän. Vaan elämä tuo kriisejä kaikille, mitä kellekin, ja niistä on selvittävä tai niiden kanssa on elettävä.
Ei liene kovinkaan harvinainen tilanne, että ensin on vanhemmille suuri shokki ja suru, kun lapsi syntyy vammaisena. Mutta uusi, entistä suurempi suru on se, kun he yllättäen menettävät sairaan lapsensa, johon ovat ehtineet kiintyä.
Masennus on kuitenkin vakava asia, johon on hyvä hakea apua samalla tavalla kuin vammaisen lapsen hoitoon, terveyskeskuksesta, vertaisryhmistä yms.- pakkula
Jeesuksen opetuksen mukaan mikään sairaus ei ole rangaistus. Ei mikään.
Jos niille jotakin merkitystä etsitään uskon kannalta, voitaisi puhua koettelemuksista. Meidän uskoamme koetellaan.
Aivan luottavaisina voitte etsiä apua sekä ammattiauttajilta että läheisiltä ystäviltä. Yleensä molemmista löytää ymmärtäviä ihmisiä, joilta saa oikean kaltaista apua ja rohkaisua. Myös rukousten kultainen tie on käytettävänä. Jumala kuulee heikotkin huokaukset huutoina, kuten aikanaan Mooseksen huokauksen.
- tuttan
Jumala antaa monia asioita meille, Hän antaa meille hyviä lahjoja, ihmisymmärryksellä ymmärrettynä, joita meidän on osattava käyttää viisaasti menestyäksemme. Hän antaa meille myös Ihmisymmärryksellä ymmärrettynä outoja lahjoja. Näitä ihmisymmärryksellä ymmärrettyjä ns. huonoja lahjoja me saatamme toisinaan saada myös. Näitä lahjoja erityisesti meidän on syytä käyttää viisaasti. Jumala ei anna meille mitään sellaista lahjaa, josta me emme voisi kiittää häntä.
Olen sivusta joutunut joskus seuraamaan perhettä, johon oli odotettu toista lasta jo yli 10v. Voih ja voih tuo kauan odotettu tulokas oli sitten mongoloidi-tyttö. Surua oli syvää, vihaa ja katkeruutta ja kyyneleitä purkautui Jumalaakin kohti vaikka perhe ei ollut edes uskossa. Inhimillistä, suruaika on aina käytävä aidosti läpi. Kun se on ohi nostakaa päänne ja yhdessä kiittäkää Jumalaa tästä lahjasta jonka saitte. Opetelkaa tuntemaan lapsenne ja kohdelkaa häntä suurella rakkaudella. Monessa perheessä johon on syntynyt kehitysvammainen lapsi perhe on vuosien mittaan lasta rakastettuaan kokenut hänet vieläkin antoisammaksi lahjaksi luonteensa aurinkoisuuden vuoksi kuin terveemmät jälkeläisensä.
Antakaa hänen olla juuri sellainen kuin hän on, älkää vaatiko häneltä enempää. Selvittyänne suruajastanne Jumala vahvistaa teitä vanhemmuudessa, kun käännytte täydestä sydämestänne Hänen puoleensa. Kiitätte Jeesusta, tuo vauva on lahja jonka lahja-arvo on vielä teidän silmiltänne salattuna.
Isäni Jumala Jeesuksen nimessä minä pyydän että annat voimaa perheen isälle ja äidille tässä tehtävässään jonka sinä olet heille antanut. - vlmies
Käyttäkää terveydenhuollon tukimuotoja aktiivisesti ja avoimesti. Masennus on hyvin yleistä nykyään ja meidän velvollisuutemmehan on sairaudenkin tullessa tehdä sen parantamiseksi kaikkemme. Kehitysvammainen lapsi on varmasti raskas asia kun sellainen syntyy, mutta moni vastaavan tilanteen kohdannut on myöhemmin kokenut sen elämän rikkaudeksi ja näin Jumalan siunaukseksi. Voimia ja viisautta uuden ja vaikean tilanteen edessä. Itse kokemani yksi merkittävä keino jolla masennusta saa purettua pikkuhiljaa on rauhallinen liikkuminen, joka mahdollistaa myös sen että ajatukset alkavat päästä masennuksen mahdollisesta aiheuttajasta ulospäin. Tilanteen purkaminen kannattaa aloittaa heti. Osoitamme kuuliaisuutta Jumalalle myös tekemällä masentuneenakin sen minkä vain kykenemme tilanteen voittamiseksi. Etsikää keskustellen ja avoimin mielin tilanteeseenne sopivat keinot parantamiseksi. Tsemppia, voimia...
- vlmies
varsinainen kysymyksesi: Miksi juuri me. Samaa on kyselty välillä meillä, ja asiat tuntuu vasta jäljestäpäin alkavan tuntua että siksi. Minä olen kokenut tuollaisien vaikeuksien syyksi aina lopulta sen, että Jumala tahtoo sallimansa kautta pitää meidät lapsen paikalla uskomassa ja viedä perille. Minulle saattaisi helposti tulla ylpeyttä joka veisi mennessään armosta uskomisen lahjan...
- johonkin
perheeseen syntyy vammainen lapsi, se ei ole tarkoitettu vain tätä perhettä varten, vaan kaikille niille ihmisille jotka lähellä ovat. Ajattele niin, että Jumala on katsonut juuri teidät kelvolliseksi näin vaativaan tehtävään. Mistään rangaistuksesta ei missään tapauksesta ole kysymys. Teidän perheelle siunaanttu vielä paljon hyvaää juuri tämän lapsen kautta. Teillä on siinä erittäin arvokas Jumalan enkeli. Minä en puhu arveluista, vaan olen kokenut saman 16 vuotta sitten. Taivaan Isä antaa voimaa, sitä rukoilkaamme yhdess toisillemme.
- admata
>>
nuorin lapsemme syntyi kehitysvammaisena. Isä luulee, että se on Jumalan "kosto" jostakin.
>>
Jossain saatetaan valitettavasti noinkin ajatella, mutta vanhoillislestadiolaisuudessa ajatellaan tästä asiasta käsittääkseni oikein, eli sairauksia ei pidetä Jumalan kostona, vaan sallimuksena.
Jumala sallii ihmisten syntyä tänne enemmän ja vähemmän vajavaisina. "Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille." (Matt. 5:45)
Voisi ajatella päinvastoin siten, että Jumala antoi erityisen kunniatehtävän huolehtia myös kehitysvammaisesta lapsesta.
Johannes 9:
"1 Ja ohi kulkiessaan hän näki miehen, joka syntymästään saakka oli ollut sokea.
2 Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä sanoen: "Rabbi, kuka teki syntiä, tämäkö vai hänen vanhempansa, että hänen piti sokeana syntymän?"
3 Jeesus vastasi: "Ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa, vaan Jumalan tekojen piti tuleman hänessä julki."
Tämän jälkeen Jeesus paransi sokeana syntyneen. Tarinan opetus on mielestäni siinä, että olemme kaikki syntyneet syntiin sairastuneina ja siten kehitysvammaisina. Tähän tarvitsemme kaikki Jeesuksen parantamista kohdallamme.
Nykyisin tiedämme masennuksesta että sekin on sairaus, joka ei välttämättä johdu mistään yksittäisestä syystä vaikka jokin yksittäinen asia voikin kyseisen sairauden laukaista.- huomioidaan
hehe, kyllä isän masennukset vejetään tojesta mutta uupunut äitee on ihan feikkiä aina!
- admata.
huomioidaan kirjoitti:
hehe, kyllä isän masennukset vejetään tojesta mutta uupunut äitee on ihan feikkiä aina!
>>
hehe, kyllä isän masennukset vejetään tojesta mutta uupunut äitee on ihan feikkiä aina!
>>
Omituinen tulkinta viestistäni:-o
Niin isä kuin äitikin voi uupua ja masentua. Avaus voi hyvinkin olla feikki, vaikka ei tapaus sinänsä aivan mahdoton liene. Joissain lahkoissa voidaan hyvinkin opettaa että sairaus olisi Jumalan rangaistus, mutta ainakaan vanhoillislestadiolaiselta avaaja ei vaikuta ja siksi kysyinkin että mihin uskontoon avaaja mahtaa kuulua?
Itse en ole minkään suunnan lestadiolainen, vaikka lestadiolaisuutta kohtalaisesti tunnenkin. - tarkoitus ollut
admata. kirjoitti:
>>
hehe, kyllä isän masennukset vejetään tojesta mutta uupunut äitee on ihan feikkiä aina!
>>
Omituinen tulkinta viestistäni:-o
Niin isä kuin äitikin voi uupua ja masentua. Avaus voi hyvinkin olla feikki, vaikka ei tapaus sinänsä aivan mahdoton liene. Joissain lahkoissa voidaan hyvinkin opettaa että sairaus olisi Jumalan rangaistus, mutta ainakaan vanhoillislestadiolaiselta avaaja ei vaikuta ja siksi kysyinkin että mihin uskontoon avaaja mahtaa kuulua?
Itse en ole minkään suunnan lestadiolainen, vaikka lestadiolaisuutta kohtalaisesti tunnenkin.Kirjoittaja varmaan tarkoitti sitä, kun uupunut äiti sai heti feikkiepäilyt ja haukkumiset päällensä tuolla hieman alempana.
- jarlau
Rakas ystävä, rauhaa
Löydät masennuksesta ja murheesta tietoa
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
Osastolta "terveys ja raittius"
Minä olen vakaumuksellisilla ja vilpittömillä kristityillä nähnyt kehitysvamaisia.
Se on raskas asia, mutta ei kuitenkaan kosto.
Ei Raamattu puhu Jumalan rangaistuksesta tällaisessa merkityksessä.
Huom kuitenkin masennuksessa, etä se voi olla joko elämäntilanteista johtuvaa, tai sairaus.
Terveellä murhe menee ohitse itsestään ajan mittaan, sairas tarvitsee lääkehoitoa.
Kuitenkin jatkuva ja kova stressi ja vakava elämänkokemus voi laukaista sairaudenkin.
Jumalan siunausta
jari laurila - Kalle
Olipa avaus feikki tai ei, niin pääasia on kuitenkin se, että Jumala ei rankaise ihmistä täällä ajassa.
Viimeisenä päivänä vasta erotellaan vuohet lampaista.
Jumala on armahtavainen ja rakastava Jumala, vaikka murheiden keskellä sitä emme aina jaksa nähdä.
Missään tapauksessa luterialinen kirkko ja vl:t sen sisällä ei opeta että Jumala rankaisee ihmistä onnettomuuksilla tai sairauksilla. Se on faktaa.
jumala voi koetetlla meitä ja koetteleekin, mutta ei rankaise (sellainen olisi koko vanhurskauttamisopin ydintä vastaan).
Isän (tai äidin) masennukseen kannattaa hakea apua heti,älä jää odottelemaan tai ihmettelemään tilannetta. Masennukseen tarvitaan ammattilaisen apua. Ja aivan riippumatta haluaako sairastava apua itse tai ei. Asian kanssa ei voi leikkiä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330893Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764215Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972735Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331901Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5911670- 861596
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751570Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591506Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721250