Mielenkiintoista

neitiX

Olen ihan hirveän väsynyt koko ajan. Teen töissä virheitä ihan yksinkertaisissa asioissa, joissa niitä ei pitäisi tulla. Muisti pätkii ihan todella, muun muassa unohdin äitini syntymäpäivän, mitä ei ole IKINÄ ennen tapahtunut. Silmät ovat turvoksissa ja kuivat. Nauruakaan ei tahdo enää löytyä. Siis samoja oireita, mitä ennen viimeisintä lääkityksen korjaamista noin puoli vuotta sitten.

Tällä hetkellä annostus on 0,75mikrog./vrk.

Oudoksi tämän jutun tekee se seuraava juttu: Edellinen arvojen tarkistus oli syyskuun alussa. Silloin tunsin oloni aivan hyväksi, ihan normaaliksi. Lääkärissä käydessäni unohdin kysyä labra-arvot; totesimme vain lääkärin kanssa, ettei korjaamista ole. Sitten lokakuun alussa menin lääkäriin muissa asioissa ja samalla kysyin arvot; siis ne syyskuussa otettujen labrojen arvot. Ne olivat huomattavasti "huonommat", mitä olin ajatellut. TSH 2,5 ja T4V 19. T4V siis hyvä, mutta TSH:n lukemasta olin aivan yllättynyt, kun kuvittelin sen olevan lähempänä 1:tä.

Noin vuotta aiemmin TSH 2,66 ja T4V 16 arvoilla olin ollut ihan totaalinen zombie.

Nyt mietinkin, miksi olen saanut vajisoireita vasta sen jälkeen, kun sain tietää tulokset? Voiko pimeällä vuoden ajalla olla asiaan vaikutusta? Vai onko itseni psyykkaaminen ollut niin hyvä, kun luulin arvoja "paremmiksi"? Mietin jopa, voivatko nämä oireet olla ihan todellisia...mutta aika hemmetin todellisilta kyllä tuntuvat...

Mitä ihmettä?

2

632

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vajaalla

      Mulla kävi juuri noin, kun vasta-aineet alkoi kohota ja tuli kaikenlaisia oireita. Olin aivan ihmeissäni, kun juuri olin kokeissa käynyt. Tosin mullakin oli tuo tsh kohonnut ja t4v oli hyvä. Sitten tuli kaikenlaista oireilua, tukkaa lähtee h***tisti, tykytyksiä, rytmihäiriöitä jne ja hirveä kuristus kaulalla. Kävin sitten uudestaan kokeissa ja t4v olikin 26 ja tsh jotain vajaa 2. Vasta-aineet yli 600 ja diagnoosina autoimmuunityreoidiitti. Laskettiin vähän annosta ja nyt on taas vähän lisätty, kun tuntui, että alkaa taas kääntyy vajaatoiminnan puolelle. Sillehän ei oo mitään tehtävissä, annosta säätämällä oireita pystyy vähentämään. Kilpirauhanen tuhoutuu, ajan myötä toiminta lakkaa kokonaan.

      • neitiX

        En ole varma ymmärsinkö ihan oikein viestisi. Sinulla siis tuli vajaatoiminnan oireita lisää, mutta arvot olivatkin menneet liikatoiminnan puolelle? En usko, että omalla kohdallani siitä olisi kyse. Toisaalta en jaksaisi taas mennä lääkäriin tämän asian suhteen; tuntuu, että koko syksyn on muutenkin saanut juosta lääkärissä syystä jos toisesta. Vähitellen alkaa riittää. Melkein tekee mieli odottaa kevään tarkastukseen asti ja kärsiä vaan...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4048
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      864
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe